Color the Promises – Glock the Temple

Metalcore ei ole se oma suosikkigenreni, olkoon kyseessä sitten beatdown-hardcore tai melodisempi, erityisesti Amerikassa suosittu moderni mallcore. Ensiksi mainitusta genrestä nyt tosin löytyy vaikka mitä hyvää, siinä missä jälkimmäisessä ovat erittäin positiivisesti yllättävät tuttavuudet harvassa. Aina välillä sitä kuitenkin törmää johonkin positiivisesti yllättävään bändiin, kuten nyt porilaiseen Color the Promisesiin.

Suomessa on yllättävän monta metalcorebändiä ja Porissa niitä on lähes skeneksi asti. Tunnetuin näistä lähes aina alle 25-vuotiaiden janttereiden bändeistä taitaa olla ns. silakkamarkkinainsidentin “avulla” hieman enemmän näkyvyyttä paikallisella tasolla saavuttanut Countless Goodbyes, muttei se ole suinkaan ainoa. Nuorista, osin vasta täysi-ikäisyyden portteja kolkuttaneista jannuista koostuu myös tämä tyylilajille uskollisesti nimetty Color the Promises.

Sanotaanko näin, että yllätyin iskiessäni Glock the Templen ensimmäistä kertaa soittimeen. En tämänkaltaisesta modernista metalcoresta tosiaan liiemmin perusta, mutta jokin saa Color the Promisesin vaikuttamaan keskivertoa tiukemmalta bändiltä. Onko se sitten tiukka soitto tai dynaamiset biisit, jotka vakuuttavat? Ainakin aloitusbiisi From The Depthsissä on kunnon riffittelyä! Color the Promises on sopivan nöyrä, eikä se tosiaankaan yritä olla liiankaan kunnianhimoinen tekemällä jotain sellaista, mistä se ei voisi puhtain paperein suoriutua.

Pitää myös antaa Color the Promisesille pisteitä siitä, että se on keksinyt välttää yhden usein kohtalokkaaksi muodostuvan sudenkuopan: bändi ei nimittäin viljele puhdasta laulua kovinkaan paljoa. Puhdas laulu ei ole missään nimessä pahasta, mutta nuoret bändit tuntuvat iskevän sitä musiikkiinsa aivan liian usein, varsinkin jos kenelläkään bändistä ei ole oikeasti kykyjä siihen. Laulajat yrittävät olla moniulotteisempia kuin ovatkaan, vaikka voisivat olla vain hyviä omalla mukavuusalueellaan, eli rääkymisessä. Glock the Templellä on vain muutama rivi puhdasta lauleskelua, joka ei tosin totta puhuen kuulosta erityisen hyvältä.

Ei Color the Promises saa minua (tai varmasti kovinkaan montaa muutakaan) pohtimaan suhdettani metalcoreen kokonaan uudelta pohjalta, mutta se on ainakin elävä osoitus siitä ettei ko. genre ole läpimätä. Tätähän jopa kuuntelee ihan mielellään.

Kenelle: Hyvän melometalcoren faneille.
Miksi: On tämä nyt huomattavasti parempaa kuin Bullet for My Valentine.
Kohokohdat: From The Depths, The Colonize