Armless Children / Ydinaseeton Pohjola – Split

yp_acTässäpä splitti, jonka bändit sopivat hyvin toisilleen. Toisessa bändissä soittaa nuoria sällejä ja toisessa vanhoja herroja. En sano kumpia vaikuttaa kummassa, koska lukija todennäköisesti tietääkin jo.

Turkulaisen d-beat/raw punk-kolmikko Armless Childrenin oma seiskatuumainen oli sellainen levytys, joka ei aluksi napannut niin hyvin kuin mitä oletin. Lähinnä soundeissa oli jotain minkä vuoksi en saanut täysiä siitä irti, mutta nyttemmin olen alkanut arvostamaan sitä levytystä, vaikkei se siltikään tavoita sitä samaa arvaamattomuutta ja silkkaa vaarallisuutta mihin Armless Children keikoillaan pystyy. Tämän splitin biisit pääsevät sitä lähemmäksi, mutta toisaalta nämä kihinäkarnevaalit edustavat varmaankin Armless Childrenia raaempana kuin koskaan. Yhtyeen soundista on tullut A:n etäisesti vokalisointia muistuttavaa ääntelyä myöten kaoottisempi ja ilkeämpi. Jos bändi vielä tästä soundiaan ruuvaa vieläkin murhaavammaksi, niin ollaan jo hämmentävyyden lähteillä.

Sitten olisi Ydinaseeton Pohjola. Yhtyeen ensimmäiset levytykset eivät ole mahdottoman lähellä sydäntäni, mutta toisaalta olen sittemmin alkanut arvostamaan niitäkin jo senkin myötä, että bändin splitti-LP Aokigaharan kanssa oli jo törkeän kova. Tämän splitin YP-osuus ei siitä ole oikeastaan lainkaan huonompi, vaan on jopa hieman parempi. Vaikkakin tuntuu erittäin lyhyeltä. Kaksi ensimmäistä biisiä menee hyvin nopeasti ohi, ja kuulija havahtuu temponkin vaihtuneen vasta kolmannen biisin kohdalla. Se biisi onkin vielä tolkuton The Comes-coveri Panic, joka on luonnollisesti kääntynyt Paniikiksi. Hyvä tulkinta, vaikkakaan ei yhtä hillitön kuin alkuperäinen.

Pommit tippuvat, ja tämän levysen on parempi tipahtaa myös omalle levylautasellesi.

Kohokohdat: Armless Children – Refugee at Early Age, Ydinaseeton Pohjola – Paniikki

Alert! Alert! – S/T

alertalertDistort Poland! Tähän bändiin törmäsin Petteri Mikkilän tekemän lyhyehkö haastattelun (luettavissa mm. täältä) ja bändin Suomiturneen ansiosta sain ylipäätään kuulla koko bändistä. Tampereen keikan yhteydessä (joka soitettiin siis jo viime vuoden lokakuussa) poistin yhtyeeltä näiden silloin ainoan seiskatuumaisen, joka on sittemmin saanut jatkoa toisestakin seiskatuumaisesta.

Raw punk-, d-beat- ja distort-nimityksiä musiikkiaan kuvaamaan käyttävä Alert! Alert! soittaa melko rujoa ja kitaravetoista, yksinkertaista hardcorea. Yhtyeen biisit ovat melko yksinkertaisia mutta niissä on tehoa, soundit ovat raa’at mutta eivät särisevät mallia Disclose. Itse asiassa tätä voisi sanoa jopa hifiksikin äänitteeksi, mutta ei kuitenkaan liian puunatuksi ja ennen kaikkea sieluttomaksi.  Alert! Alert! ei soita kovinkaan omaperäistä kamaa, vaan oikeastaan se lainailee häpeilemättömästi sieltä sun täältä, erityisesti oman maansa mansikoilta. Bändi itse asiassa kirjoittaakin takakannessa “All music (?) stolen, recycled or written by A!A!”, mutta ehkä se on juuri se innostunut ote musiikintekemiseen mikä tässä kuuluu läpi. En tiedä (ainakaan vielä) mitään bändin jäsenten keskinäisistä suhteista, mutta omiin korviini tämä kuulostaa juurikin sellaiselta kavereiden väliseltä hauskanpidolta joka parhaimmillaan luo itse musiikkiinkin omaa taikaansa.

Ainoa juttu mikä EP:ssä (ja oikeastaan koko bändissä) hieman jurppii on kaikuefektin käyttö vokaaleissa. Alert! Alertin! tulkinta raw punkista ei ole kuitenkaan ihan niin rujoa että se istuisi saumattomasti osaksi kokonaisuutta. Bändin vokalistin ääni on lähinnä sillä tasolla, että tuolla efektillä on pyritty hakemaan lisäraakuutta siihen, kun sitä ei muuten ole tarpeeksi. Tai sitten kyse on vain minusta, jonka pitäisi vielä totutella moiseen. Se ei estä minua kuitenkaan diggailemasta tästä seiskasta muuten täysillä.

Kohokohdat: Totalne Zagrozenie, Tysiace lat apokalipsy, Atak

Dischange – Seeing Feeling Bleeding

dischange_seeingRuotsalaista d-beatin historiaa. Dischange on nimenä unohdettu, mutta yhtyeenä se toimii edelleen nimellä Meanwhile, ja on sillä nimellä tehnyt useammakin LP:n. Dischangen nimellä ehdittiin tosin tehdä vain tämä yksi LP ja yksi EP. Tämähän on siis Dischangen älppäri vuodelta 1993, joka kylläkin julkaistiin cd-levynä niinkin erikoisen lafkan kuin Nuclear Blastin toimesta, joka toki alkujaan keskittyi järkevään death metalliin ja punkkiin.

Dischange soitti hyvinkin geneeristä d-beatia, kuten kunnon d-beat-pumpun kuuluukin. Dischangen nihilistinen tulkinta hardcoresta oli jotakuinkin yhtä iloista ja positiivista kuin niin monella muullakin vastaavalla ryhmällä, tosin Dischange oli liikkeellä vähän aikaisemmin. Kyllähän Seeing Feeling Bleeding sitten onkin hyvin tyypillinen d-beat-levy. Sanoituksissa käsiteltiin sotaa, maailmanloppua, tuskaa, kärsimystä, valtiokontrollia ja muita tyypillisiä asioita, eikä biiseissä sointuja tietystikään ole montaa. Tätä tosin vertaa aika väistämättä Meanwhileen, ja siihen nähden Dischange näyttäytyy jopa tylsänä yhtyeenä vaikka mikään omaperäisyyden perikuva ei toki Meanwhilekaan ole. Bändien suurin ero on tosin siinä, että siinä missä Meanwhile teki paljonkin hyviä biisejä ja käytti vielä omaa soundiaankin hyväkseen, niin Dischangessa pyrittiin tekemään asiat “vanhaan hyvään malliin”, eikä vahingossakaan yritetty tehdä mitään uutta. Mitä tulee Tomas Skogsbergin hoteissa luotuun äänimaailman, niin siinä yhdistyy sekä d-beatin että Sunlight-studion ominaisuudet keskenään aika hyvin, sekä hyvässä että pahassa.

Seeing Feeling Bleeding on kokonaisuudessaan aika monotoninen levy, mutta eipä kukaan erityisen originellia soundia odottanut tältä levyltä löytävänsäkään. Tosin on sitä paljon kiinnostavampaakin d-beatia tehty, jopa samojen jätkien toimesta. Meanwhile jatkoi tästä, vaikka missään nimessä huonosta levystäkään ei ole Seeing Feeling Bleedingin kohdalla kyse.

Kohokohdat: After-War Scars, Resist the Statecontrol, Seeing Feeling Bleeding

Krömosom – 8 Tracks

kromosom8Väkivaltaa, mölyä, paniikkia, kaaosta, sekasortoa, kuolemaa, sotaa, melua. Kahdeksan sanaa, kahdeksan biisiä, kaksitoista tuumaa ja minuuttia. Tuolla tavalla voitaneen Krömosomin 8 Tracks –kokonaisuutta kuvailla. Tämähän on se bändi missä vaikuttaa edesmenneestä Pisschrististakin tuttu Yeap, joka on sellainen mies jota on hankala kuvitella kevyttä ja kivaa musiikkia soittavien bändien keulille.

Krömosomilla on ristinään siis meluisalle d-beatille pohjautuva soundi, ja “noise not music”-tematiikkaakin on sieltä täältä havaittavissa. Ihan niin noisea tämä core ei kuitenkaan ole, etteikö biiseistä saisi jotain tolkkua. Krömosom ei soita noisecorea, vaikka se suosii enemmän säröä ja feedbackia kuin keskivertohardcorebändit, mutta toisaalta levytyksen soundit ovat kyllä miellyttävät tinkimättömyydessään, joka ei kuitenkaan tarkoita tarkoituksenomaista lofi-estetiikkaa. Yeapin väkivaltainen ulosanti tosin saa kaiken muunkin kuulostamaan asteen verran väkivaltaisemmalta ja brutaalimmalta. Biisit ovat pääasiassa nopeita , mutta arvostan kyllä sitä että bändi soittaa pelkkää muutakin kuin pelkkää kaoottista mögää. Siitä on osoituksena todella hyvin toimiva ja kokonaisuutta tasapainottava, hitaampi Live Forever. Nämä biisithän ovat niin perinteistä hardcorea/d-beatia/crustia kuin olla ja voi, mutta jokin tässä silti erottaa Krömosomin edukseen muista vastaavista bändeistä. Ehkä se on juurikin Yeap ja tämän miljoonan väärinpäin käännetyn ristin ääni? Small things make a difference.

Ainoastaan julkaisun olemusta hieman ihmettelen; miksi 12”? Vai paukkuivatkohan tässä minuuttimäärät juuri dramaattisesti yli? Eipä sillä, onhan tämä nyt kuitenkin sangen tyylikäs julkaisu.

Kohokohdat: Systematic Death, Live Forever, Swine Control

Krömosom – Paranoid

kromosom_paranoidEräs vuosi Pisschrist oli todella kova Puntalassa. Levylläkin bändi oli vähintään “aika jees!”-tasoinen, mutta sitten bändi kohtasi loppunsa. Yhtyeen energinen, itseään mikrofonilla piiskannut vokalisti Yeap oli sitten perustamassa uutta bändiä, josta tuli Krömosom. Tähän mennessä yhtye on julkaissut parikin äänitettä, joista tuoreemmasta päästä on kesäksi 2012 päivänvalon nähnyt seiskatuumainen Paranoid. Suurin juttu mitä levyn julkaisuhetkellä taisin ihmetellä oli se, että levy on julkaisti Integrity-Dwidin levylafka Holy Terror Recordsin kautta. No, kyllähän Dwid on hardcorensa kuunnellut enkä epäillytkään häiskän makua, mutta on tuo silti vähän hassu veto kun Krömosom ei ole holy terror-leimaa nähnytkään.

Pisschristin kanssa tällä bändillä ei ole oikeastaan muuta tekemistä kuin vain vokalisti ja se, että bändit soittavat molemmat hardcorea. Pisschristin tulkinta siitä tosin oli enempi crustin puolella, siinä missä Krömosomilla on metallisempi aspekti touhussaan mukana, unohtamatta “noise not music”-pioneerihenkeä. Melkoista d-beat-henkistäkin rupeltamista tämä onkin. Mitä laulusuorituksiin tulee, niin aika maanisesti Yeap tuntuu vetävän vieläkin, vaikkakin tämän korinat tuntuvat olevan miksattu melko alas.

Kaksi puolta, joista toisella puolella on kolme biisiä liki sumpussa ja toisella puolella taas on yksi vähän hitaampi (eli keskitempoinen) veto. Nämä levynpuolet ovat keskenään melkoisessa kontrastissa, mutta eivät niin rajussa etteivätkö ne sopisi toisilleen. Yleisesti ottaen Krömosom tulkitsee tummanpuhuvan hardcorensa hyvin ja omalla soundillaan, vaikkakaan tämän seiskan biisit eivät ole ihan samaa tasoa bändin aiemman kaksitoistatuumaisen kanssa.

Kohokohdat: Bred to Lose, Paranoid

Diskreetti – Demo 2008

diskreettidemoMontako Dis-alkuista bändiä tarvitaan vaihtamaan hehkulamppu? En tiedä, mutta jos bändin haluaa nimetä Dis-alkuisesti, niin  vain mielikuvitus näkyy olevan rajana. Diskreetti näköjään ehti levitä ennen kuin se pääsi kunnolla edes vauhtiin, ainakin jos voidaan päätellä jotain siitä että bändin jo vuonna 2008 äänitetty demo julkaistiin postuumisti vasta kesällä 2012. Käsittääkseni tämä olikin sitten bändin ainoa julkaisu, ja on ihan kiva että edes tämä saatiin julkaistua “oikeassa” formaatissa. Tämä taitaa nimittäin Perikadon seiskatuumaisen ohella olla vimmaisimpia levyjä taas vähään aikaan.

Kuten arvata saattaa, on Diskreetin taustalla himo d-beatia kohtaan, tosin Diskreetti tipahtaa lähemmäksi Discloselle velkaa olevia raw punk-bändejä. Itse Diskreetin “musiikki” on varsin totaalista sirinää ja pauketta. Sellaista että se on sota nyt levylautasella täysillä käynnissä. Kielisoittimet särisevät ja vokalisti manailee niin mielipuolisesti, ettei itselleni tullut edes mieleen tarkemmin kuunnella mitä temppuja rumpali oikein tekee. Biisejä on vain 12 enkä millään usko että Diskreetti pääsee samoihin minuuttilukemiin. Välistä on vaikea erottaa milloin ensimmäinen biisi loppuu ja toinen alkaa.

Kannet on tehty leikaten ja liimaten, monistettu kopiokoneella hentoiselle paperille ja koko paska pysyy kasassa vain suojamuovin avulla. Kunnon ysärimeininki! Harmi ettei Diskreetistä sitten tullut oikein mitään, sillä luulen bändillä olleen kykyjä olla hyvinkin totaalinen elämys livenä.

Kohokohdat: Hyväntekeväisyyslaulu, Veteraanien viimeiset urotyöt, Wincapita

Crude SS – Who’ll Survive

Tämä on Anti-Cimexien ja Disarmien ohella kenties legendaarisimpia ruotsalaisia hardcore-levytyksiä. Ruotsalainen Crude SS sai alkuunsa epäilyttävää mainetta nimensä takia, eli ehkä jätkien olisi kannattanut vain tyytyä nimeen Crude, vaikka se kuinka olisi kuulostanut ontolta ja tyhjältä. SS tarkoitti Society Systemiä, mutta yhtyeen piti vakuutella hetken aikaa olevansa samalla puolella muiden kanssa. Se oli onneksi helppoa Who’ll Survive –EP:n avulla.

Who’ll Survive –EP julkaistiin vuonna 1983. Sitä ennen bändiltä oli tullut demo ja sen jälkeen taas tukku kokoelmabiisejä, ja siihen se sitten jäikin. Voidaan perustellusti sanoa Who’ll Surviven olleen Crude SS:n tärkein levytys. Musiikillisesti ja esteettisesti Who’ll Survive kuulostaa, näyttää ja haisee samalle kuin monet 90-luvun alun d-beat/crust-levyt. Ainoa vaan, että Crude SS oli niitä kymmenisen vuotta edellä. Yhtyeen soundi oli perin raaka ja tinkimätön, hyvin meluinen ja brutaali verrattuna moneen aikalaislevytykseen. Tätä voidaan hyvällä omalla tunnolla sanoa nimenomaan raw punkiksi. Biisit olivat toki lyhyitä, yksinkertaisia ja aggressiivisia – ja tehokkaita. Ei ehkä kovinkaan tarkkaa eikä edes parasta mitä Ruotsissa vuonna 1983 tehtiin, mutta silti tätä on mukava kuunnella.

Ja kumma kyllä, biisit tehtiin englanniksi vaikka bändi olikin ruotsalainen, ja niissä käsiteltiin poliittisia aiheita. Yhtyeellä oli jopa sanottavaakin, ja yhtyeen melko suoraviivainen sanoitustyyli oli hieman Dischargea ja tyypillistä “kyttä on poliisi”-paasausta monimutkaisempaa – vaikka ei liian syvälliseksi, analyyttiseksi ja abstraktiksi äidykään.

Nyttemmin tietenkin keräilyharvinaisuudeksi muuttunut Who’ll Survive on sentään saatavilla. Crude SS:ltä on julkaistu 90-luvulla ainakin yksi diskografiajulkaisu, jossa on bändin muutakin materiaalia. Itse seiskatuumainen julkaistiin tsekkiläisen Voltage Recordsin toimesta vuonna 2011, ja painosmäärä oli jopa 2000 kappaletta.

Kohokohdat: Sick Pleasure, Who’ll Survive

Wolfbrigade – Damned

Wolfbrigade on näemmä hidastanut levytystahtiaan melko paljon. Edellisestä studiolevy Comelivestakin on kulunut jo neljä vuotta, mutta nyt aiemmin tänä vuonna ilmestyi uusi platta Damned, joka on tänään Pandaluolan käsittelyssä. Tästä bändistä ei ole ollutkaan tässä blogissa halaistua sanaa useampaan vuoteen, mutta eipä bändistäkään ole juurikaan juttuja tainnut kuulua. Tai ehkä minulta on mennyt ohi. No, siinä mielessä Damned onkin melkoinen paukku.

Wolfbrigade on lähtenyt viemään soundiaan melodisemman crustin pariin, jolloin se kuulostaa aika paljon vuosituhannen alun aikaiselta Tragedyltä. Kumma muutos, kun Tragedy on lähtenyt uudella levyllään kokeilemaan toisenlaisia soundeja. No, Comeliven ohuiden soundien jälkeen Damned jylisee aika jylhästi ja vakuuttavasti. Soundeissa on sopivasti Motörheadmäistä räkää ja visvaa, ja siitä minä nautin! Melodialla on silti sijansa, mutta Wolfbrigade on muuttunut samalla massiivisemmaksi. En pistä sitä lainkaan pahakseni.

Mitä biisimatskuun tulee, niin joukossa on jo muutama oikeasti kova biisi. Tässä on hyvää ja potkivaa groovea, mutta tippaakaan ei ole Wolfbrigade tinkinyt olennaisestaan. Tämän tunnistaa Wolfbrigadeksi, vaikka tietyt Portland-bändit kuuluvatkin sen soundista läpi.

Selkeä ryhtiliikehän tämä on hieman väsyneen Comeliven jälkeen. Ei sillä että olisin koskaan ollut mikään erityisen suuri Wolfbrigaden ystävä, mutta tämä levy piti silti hankkia miltei heti kun oli pari maistiaisbiisit kuullut. Ehkäpä tämä on jopa paras kuulemani Wolfbrigade-levy?

Kohokohdat: Slaves of Induction, Ride the Steel, Hurricane Veins, Catch 22

Distress / Wheel of Dharma –split

Itseltäni tämä levy meni aikoinaan tyystin ohi, kaiketi sen takia että se oli CD. Toisaalta julkaisijakin oli Totalpunk Records, joten Suomi ei muutenkaan tainnut olla ihan ykkösenä noin markkina-alueena. No, sattuuhan näitä. Kyseessä on siis jälleen yksi Suomi-Venäjä-maaottelu. Tällä kertaa vuonna 2009 käydyssä matsina taistelevina osapuolina olivat Distress ja Wheel of Dharma.

Venäläisen Distressin muistan Diskelmän kanssa tehdyltä splitiltä. Sillä lärpäkkeellä kumpikaan bändi ei leikkinyt, varsinkaan Distress. Muutamalla biisillä Distress ampaisi yhdeksi d-beat-suosikeistani, ja sellaisena se pystytteleekin näiden biisien ansiosta. Ehkä ne kuulostavat kaikki enemmän tai vähemmän toisiltaan, mutta Distress teki sen “biisin” sitten hyvin. Intensiteettiä löytyy, samoin mustuutta ja vihaa. Musiikillisestihan Distress on kaiketi maailman väkivaltaisimpia d-beat-jyriä, vaikka se ei päädykään käyttämään samoja särökikkoja kuin Disclose ja sen alamaiset.

Wheel of Dharma on puolestaan itselleni tuore tuttavuus. Suomalaisbändi soittaa anarkohenkistä hardcorea tavalla, jolla kaiketi kukaan muu ei ole Suomessa vetänyt. Pitää kyllä sanoa, etten erityisemmin ihastunut Wheel of Dharmaan, ainakaan tämän esityksen perusteella. Jotenkin kolkko soundimaailma ei nyt tällä kertaa oikein kolise, enkä nyt tiedä onko särörääkylaulu sitten paras väline tämän musiikin tueksi. Tai sitten tämä vain kuulostaa köykäiseltä jykevän Distressin jälkeen, mutta toisaalta Distressille on jopa Dischargen tai Disclosen paha pistää kampoihin. Se bändi nimittäin vie. Toisaalta Wheel of Dharmalle pitää nostaa hattua kappaleiden nimeämispolitiikasta; White Terror, Tampere 1918 ja Hitler’s Jaw herättävät kysymyksiä, josko bändi haluaisi herättää närää ja/tai herättää keskustelua.

Distress on muuten melkoisessa terässä, jos se pieksee jo kaksi suomalaisbändiä näiden kanssa tehdyillä spliteillä. Tätä kannattaa kokeilla ihan vaan Distressin takia, vaikka ei Wheel of Dharmakaan huono ole. Se vaan sattui joutumaan ihan eri kaliiberia olevaan seuraan.

Kohokohdat: Distress – Waiting for Death, Worldwide Genocide. Wheel of Dharma – The Kolhoz-Punk

Diskelmä / Polttoitsemurha – Split

Virastoissa asioiminen on aina hauska tilanne, ja sitä varten kannattaa valmistautua esimerkiksi hyvää ja aiheeseen sopivaa musiikkia kuuntelemalla. Odotusnumeroa poimiessa voi hyräillä ainakin Diskelmän ja Polttoitsemurhan tuotantoa, sillä on hyvin epätodennäköisestä että seitsentuumaisia vinyyleitä soittavia laitteita olisi sillä hetkellä käytettävissä. Tällä Diskelmän ja Polttoitsemurhan splitillä on meininki ns. kohdillaan, eli Diskelmältä on kaksi biisiä, Polttoitsemurhalta kolme. Julkaisijoina puolestaan oli Kämäsiä Levyjä, Roku Recordsia ja Headnoise Recordsia.

Diskelmä kantta koristaa hieno “Työkkäri-kansi” – mitä nyt Työkkärin logo on seinällä väärinpäin – joka alunperin pölähti jonkin paidan tai keikkajulisteen koristeeksi, en nyt muista. Tämä sama juippihan on tehnyt muitakin Diskelmä-kansia, ja hienoja kansia on tehnytkin. Korkealla tasolla pysyy itse musiikkikin, varsinkin kun muistetaan sen olevan pohjimmiltaan d-beatia. Tyylillisesti Diskelmä vetää edelleen sitä samaa mitä aiemminkin, mitä nyt Kollaa Kestää –coverit ovat tippuneet kelkasta eivätkä pianot helise, mutta eipä Diskelmä sitä perinteisintä d-beatia enää soita. Melodiaa kyllä riittää edelleen, mutta viha ja tuohtumus ovat kuitenkin vallitsevassa asemassa. Tyylikästä, mutta Diskelmältä on tullut ikimuistoisempaakin musiikkia ulos, vaikka bändi onkin oivasti kehittynyt toimintavuosiensa aikana.

Polttoitsemurhasta ei ole kuulunutkaan hetkeen mitään. Yhtyeen tätä tuoreemmat studioäänitteet taitavat olla Perhostenkerääjä –kokoelmalla, sekin on jo useamman vuoden vanha. Eikä tätä rovaniemeläisbändiä näe niin hirveän usein keikoillakaan täällä etelässä. Polttoitsemurha vetelee edelleen sangen vihaista hardcorea kahdella laulajalla, mutta muistin yhtyeen soittaneen kaoottisempaa ja sekopäisempää mekkalaa kuin mitä se tällä splitillä soittaa. Tai sitten muistan väärin, mikä on sekin hyvin mahdollista. Nythän bändi näyttää jotain kehittymisenkin merkkejä, kun kappaleissa on jopa temponvaihdoksia ja ne tuntuvat aiempaa pitemmiltä. Ei huono puoli tämäkään, mutta vanhana (?) Diskelmä-fanina vannon Diskelmän nimeen.

Kohokohdat: Diskelmä – Friend or Crap, Polttoitsemurha – Mikään ei riitä