Abbot, Delayhead, Jetblack & Mother Susurrus. 14.1.2012 @ Annankatu 6, Pori

Vuoden 2012 toinen varsinainen tammikuu meni varsin doomahtavissa merkeissä, ihan kuin vahingossa. En minä sille mitään mahtanut, että Desert Sound Nightin jälkeen järjestettiin vielä Anniksella Ämyri 2012, joiden myötä sainkin tarpeeksi doomia ja stoneria koko loppukuuksi. “Ämyri 2012” –nimen saaneen tapahtuman painotus oli raskaammanpuolessa möyrimisessä, ja oikeastaan jo tapahtuman nimestä tuli välittömät ”Amplifier Worship”-vibat, mitä nyt Ämyri ei keskittynyt niinkään armottomaan sludgeen kuin mitä turkulainen ex-virkaveljensä.

Tulin ensisijaisesti paikalle pällistelemään Mother Susurrusia, joka on kuulemma hyvä mutta jolta olin kuullut vain yhden biisin netissä ennen tätä keikkaa. Eli saletisti maailman kovin bändi kyseessä, jonka takia paikalle piti tulla mahdollisimman aikaisin etten vahingossakaan missaa kyseistä keikkaa. En missannut, vaikka bändi ensimmäisenä soittikin. Pari muista kokoonpanoista tutunnäköistä tyyppiä siellä näkyi olevan lavalla, soittamassa musertavaa doomin ja sludgen sukulaista, liiemmin taukoja pitämättä ja kenellekään armoa antamatta. Yhtye vaatii tarkempaa tutustumista.

Toisena soitti Jetblack, joka oli parempi kuin muistin. En tosin missään nimessä muistanut bändin olleen huonokaan, ei sen puoleen. Pieneen toviin Jetblack ei ollut mitään keikkoja soittanutkaan, mikä ei mielestäni kyllä ainakaan soitosta näkynyt. Kai siellä treenikämpällä on sitten käytetty aikaa. Stonerinsa oli parempaa kuin mitä hataran muistini mukaan oli vielä kesällä, mutta en enää tätä kirjoittaessa muista miten Anniksella mitkäkin biisit menivät. Paitsi se kaljasta ja kalkkarokäärmeistä kertova biisi, joka ei sitten kaiketi kertonutkaan kaljasta ja kalkkarokäärmeistä?

Delayhead oli sitten ainoa bändi, joka ei täydellisesti istunut doom-teemaiseen viikonloppuun. Omaan makuuni se oli edelleen ehkä turhan äijä ja liekkipaita, mutta hyvin yhtye kyllä soitti siitä huolimatta, ettei bändin keikka varsinaista yleisöryntäystä osakseen saanut. Tämä keikka oli rutkasti parempi kuin Montun veto, johtuen pääosin soundin tukevoitumisesta ja tanakoitumisesta. Tämä lienee pääosin toisen kitaristin ansiota, jolloin laulajakitaristi sai arvatenkin hieman helpotusta omaan taakkaansa.

Lopuksi Abbot päätti illan. Sain itse asiassa jossain vaiheessa ennen Delayheadin keikkaa tietää millaista musiikkia Abbot soittaa: doom metallia, jossa on myös blues-vaikutteita. Ainakaan niiden blues-vaikutteiden suhteen ei menty metsään, kun Abbotissa tosiaan oli keskivertoa doom-bändiä bluesimpi. Fiilis tuli pääasiassa biisien soittotavasta, mutta myös huuliharpusta ja joistakin muista laulajan handlaamista soittimista. Leijaileva savu toi vahvoja mielleyhtymiä hämyisten baarien nurkkaan, joissa vanhat bluesjäärät rämpyttelevät. Keikan intronauhanakin oli eräs The Wicker Man –leffasta tuttu sävelmä, joten eihän keikka voinut olla muuta kuin kova. Fyysistä äänitettä odotellessa.

Ehkä otin muutamat fototkin.

The Fauna & Delayhead. 21.10.2011 @ Monttu, Pori

Kunhan Galleria 3H+K:n tupareista oli selvitty, kapusin taas Monttuun, jossa olen viettänyt kyllä viime aikoinakin jonkin verran aikaa. Itselleni tämä sekä The Faunan että Delayheadin levyjen julkistamisia juhlistanut keikka ei ollut alunperin ollenkaan kirkossa kuulutettu juttu, vaan pystyin varmistamaan aikatauluni vasta muutamia päiviä ennen keikkaa… lähinnä sen takia, että Valse Tristen tälle päivälle kaavailtu keikka jouduttiin perumaan.

Enpä ole tullut Monttuun aiemmin näin myöhään. Olen lähestulkoon tottunut siihen, ettei paikalla ole saapuessani vielä ketään, mutta ehdin nyt lähinnä vain astella sisälle kun Delayhead jo aloitti. Itselleni Delayhead ei oikein uponnut, johtuen lähinnä siitä ettei sen esittämä musiikki enää oikein ole makuuni ja sitä paitsi saan suunnilleen jokaisessa Lammas Zinen demosatsissa lähestulkoon samanlaista mättöä sisältävän demon tai kaksi. Laulajakitaristi hoiti kyllä hyvin molemmat tehtävänsä, eli soitti hyvin sekä kitarat että laulut, mutta enpä saanut bändin esiintymisestä juurikaan mitään irti. Omaan makuuni se oli ehkä turhankin äijä.

Harmikseni huomasin, että porukkaa ilmeisesti kiinnosti Delayhead enemmän, siinä missä olin itse tullut paikalle nimenomaan The Faunan takia. Yhtyeen monipuolisemmaksi ja synkemmäksi muuttunut musiikki oli enemmän omaan makuuni ja tarjosi jopa pari oikeaa yllätystäkin.

The Faunalle tämä keikka oli spesiaali monella tapaa. The Fauna on osoittautunut siitä jännäksi yhtyeeksi, että olen nähnyt bändin vuoden aikana kolmesti ja jokainen keikka on ollut erilainen. Nyt olivat poissa Pekka Montin, tämän pruustikkinsonmainen laulu ja massiiviset syntikkaräkit. Eikä Kattoklubilla ollut kiipparityttöäkään missään näkynyt. Uusi laulaja oli kyllä hankittu, mutta miestä tuntui ainakin keikan alussa hieman jännittävän, mutta ukon esiintymisestä tuli luontevampaa keikan edetessä. Sitten joissakin biiseissä taas käytettiin naislaulajaa. Bändin primus motor, alati paidatta esiintyvä Pekka Ruissalo taas heitti todella paljon spiikkejä. Ei mies täysin paskaa jauhanut sanoessaan tämän olevan jotakuinkin The Faunan paras keikka. Sitä se kyllä hyvin todennäköisesti oli.

Paidaton Ruissalo ja muita ihmeitä nähtävissä täällä!