Eläkeläiset – In Humppa We Trust – Live

Humppaa kuuluu Juhannukseen. Siksipä olen päättänyt suuressa viisaudessani, että Piparnakkelin Pandaluolan virallinen Juhannuslevy vuodelle 2012 on Eläkeläisten ensimmäinen, viisitoistavuotispäiviään viettävä livelevy In Humppa We Trust – Live vuodelta 1997, joka on Eläkeläisten silloinen toimintahistoria huomioiden melko aikaisin väännetty livetorttu. Yhtyeellä oli jo kulttimaine, muttei niin mykistävä maine kuin mitä tätä nykyä. Viisukokeilutkin olivat vielä vasta edessä.

In Humppa We Trust on äänitetty kahdella eri keikalla Euroopassa. Keikkatallenteen runko koostuu Saksassa äänitetystä osuudesta. Saksa oli täysin luonnollinen valinta, siellähän Eläkeläiset keikkailee enemmän kuin mitä Suomessa. Sen lisäksi muutamat biisit on taltioitu Tanskan Roskildessa.

Hillittömänä humppakoneena kunnostautunut humppalegioona iskee sellaista humppamaratoonia, että heikompipumppuisia hirvittää. Eläkeläiset eivät ole varsinaisesti ole tulleet viihdyttämään yleisöä musiikillaan, vaan enemmänkin dementoituneella ja lähinnä vain runsaalla alkoholilla selittyvällä heilumisellaan. Takakannen kuvissa humppamestarit ovat jopa syntymäasuissaan esiintymässä. Siellä he soittavat yhtä huonosti humppaansa kuin mitä puhuvat englantia.

Joko yleisö oli Saksassa hyvin vaisua tai sitten sakemannit eivät vielä tienneet miten runsaasti juopotteleviin suomalaishumppareihin pitäisi suhtautua, mutta yleisö ei tahdo kuulua. Voihan toki olla ettei äänityksiin ole tarttunut itse mekkalaa kovinkaan hyvin, mutta senpä takia Eläkeläiset tuntuu möykkäävän vain kouralliselle ihmisiä.

In Humppa We Trust on melko vanhentunut, 90-luvun puolivälin tuote, sekä soundiensa että biisivalintojensa osalta. Tuskinpa edes Eläkeläisetkään ovat niin paljon menneeseen takertuneita, että soittavat näitä samoja kappaleita enää keikoillaan. Paha tosin sanoa, kun en ole Eläkeläisiä nähnyt keikalla pariin vuoteen, mutta nuorimmat kuuntelijat tuskin edes muistavat sitä biisiä, jonka pohjalta Panojenkka on tehty.

Sanoisin, että In Humppa We Trust on ihan hyvä dokumentti Eläkeläisten silloisesta livekunnosta (?), muttei välttämättä enää järin kiinnostava kuunneltava levy. Se tosin esittelee Eläkeläiset juuri sellaisena kuin yhtye tunnetaankin; mölyisenä, hauskana ja eritoten humalaisen humpparetkueena.

Mutta kuten todettua, humppa kuuluu Juhannukseen. Hyvää Juhannusta, muistakaa juhlistaa sitä humppaamalla. Älkää hukkuko. Terveisin Pandaluolan kansanvalistusosasto.

Kohokohdat: Humppaleka, Tilulilulei, Dumkopf, Dementikon keppihumppa

Elohopea #3 (2/1995)

elohopea3 Elohopean kolmosnumero ilmestyi aika nopeasti kakkosen jälkeen. Tähän oli syynä materiaalin runsaus, mikä jäi kakkosesta julkaisematta. Kakkonen kun oli sarjakuvaspesiaali, mutta lehteä varten silti ilmestyi juttuja, joita ei kakkoseen kuitenkaan voitu laittaa.

Lehden ensimmäinen varsinainen bändijuttu käsittelee Eläkeläisiä. Vuonna 1995 Eläkeläiset oli tosiaan eri bändi kuin tätä nykyä, tai ainakin suosionsa puolesta. Tähän aikaan noilla bingomestareilla oli lähinnä vain kulttikannatusta, mutta yhtye oli jo tuolloin oikea humppavitsi ja vieläpä sivuprojekti. Tässä vaiheessa Eläkeläiset oli ehtinyt jo hajotakin ja tuossakin haastattelussa annetaan viimeinen päivä, jolloin Eläkeläiset olisivat bändinä toiminnassa. Syyhän tähän on se, ettei hommaa kannata jatkaa ikuisuuksia. Vaan kuinkas sitten kävikään?

Valse Tristeäkin on haastateltu. Yhtye oli uudistanut tuolloin kokoonpanoaan, ja uusina jäseninä riehuivat Raine Liimakka ja Janne Mäki-Turja. Entinen, suorempi ilmaisu oli saanut uutta virtaa näiden jäsenien mukanaan tuomista venkoiluista, ja tuolloin ilmestynyt Mielipuolen Onnenpyörä oli tuon kokoonpanon ensimmäinen tuotos. Tässä haastattelussa Wöde kysyy jo vakiokysymyksensä: Millaista olisi, jos pääskyset olisivat strutsin kokoisia? Kahta muutakin bändiä on haastateltu: industriaaliin liitettäviä Neuroactivea ja [Active] Media Diseasea. Jälkimmäiselle sentään esitetään tuo pääskysiin liittyvä kysymys, mutta nuo haastattelut eivät tarjonneet minulle juuri mitään. Eivät ole tuttuja nimiä entuudestaan, mutta toisaalta kiinnostaisi kuulla näitä bändejä joskus.

Levyarvioissa käydään läpi joitakin tunnetumpia levyjä (CMX – Rautakantele) ja sitten sellaisia, joita ei saa enää mistään. Eläkeläisten  Joulumanteliahan on saatavuudeltaan nykyään äärimmäisen harvinainen, ja yhtä karmea tilanne on myös Valse Tristen Mielipuolen Onnenpyörän kohdalla. Laskuvarjourheilija Tero Lehto on kirjoittanut oman levyarviopalstansa, ja käsiteltävät levyt ovat tietenkin bizarrea kirpputorikamaa. Arvioitavina ovat esimerkiksi levy, jolla paksu, mummoltani näyttävä leidi laulaa jazzia. En ostaisi, kuten jättäisin myös ostamatta tuon vinyylin, jossa joku huuhaatohtori luennoi Kinsey-raportista, mutta sen sijaan ostaisin kyllä sen vinyylin, jossa oli 50-luvun amerikkalaista seksivalistusta, tosin sitähän ei ole tässä arvioituna. Sitten on vielä arvioituna levy, jolle on laitettu urheiluselostusta Münchenin Olympialaisista vuodelta 1972. Lasse Virénhän siellä kirmaa, mutta tarjoaisiko tuo enää kenellekään mitään vuonna 2010? Mutta eikös joskus ole julkaistu vinyyliboksillista Kekkosen puheita? “Kansalaiset, medbörgare!” Kai tuollainen boksi on julkaistu, vai keksinkö koko jutun päästäni?

Wöde on kirjoittanut pari mielenkiintoista bändijuttua. Gang Greenin kaikki suuremmat levytykset käydään läpi (omistamani Living Loving Maid -maxisingle ei ole joukossa) ja Fleshdancen kohtaloa surkutellaan… Siis sen nastolalaisen Fleshdancen, joka on julkaissut materiaalia viime vuosien aikana? Joo, sen saman Fleshdancen, joka ehti hajota 90-luvulla ja oli jäissä reilut 10 vuotta. Livearviota on 22-Pistepirkon että Type O Negativen keikoilta, joista jälkimmäinen antaa jo oikeutuksen skeneilyyn. Sarjakuvia ei ole mukana lainkaan, mutta toisaalta niistä saatiin jo edellisen numeron myötä yliannostus. Olihan tämä huomattavasti parempi numero kuin kakkonen, johtuen lähinnä vain tuosta sisällöstä.