Eyewitness – Päättäjät on kännissä

Kävipä sikäli hassusti, että Suomessa pölähti paikalle kaksi täysin samannimistä bändiä ihan yhtä aikaa. Erona tietty se, että Tampereen Silminnäkijä on tietysti suomea ja Raision Eyewitness taas englantia. Nuoremmista (alaikäisistä) jäsenistä koostuva partio Turun alusmailta sai kuitenkin ensimmäisenä levyn pihalle, mikä on tässä nyt käsiteltynä.

Eyewitnessissä soittaa nuoria sällejä,* mikä näkyy tietynlaisena hakemisena (vaikkakaan ei minään suoranaisena rimpuiluna). Yhtyeen suuntakin lienee vakiintunut vasta vähän aikaa sitten, kun bändin nimikin on englantilaisittain Eyewitness mutta levyllä on vain yksi englanninkielinen biisi. No, nyt Eyewitness tuntuu tietävän tarkastikin mitä soundia hakee. Eyewitnessin soundissa kaikuvat 80-luvun suomibändit, varsinkin Kaaos. Kaaos-pätsit löytyy pöksyistä ja muistaakseni yhtyeen keikkasettiin jopa kuuluu Kaaos-numero. Kaaos on toki itselleni sellainen bändi, joka alkaa olemaan jo puhkikuunneltujen bändien osastolla, mutta selvähän se toki on että Kaaos inspiroi nuorempiaan. Sitä se teki jo 80-luvulla ja tekee vieläkin, ja hyvin on oppi nytkin mennyt perille. Eyewitness tosin on soittoporukkana skarpimman oloinen eikä musiikki luisu yhtä kaoottiseksi kuin esikuvansa. Muutenhan Eyewitnessin musiikissa kuuluu selvästi punkimpi ote, eikä tästä esimerkiksi metallia löydä millään. Vittuun white power menee sitten tosin jo skan puolelle. Ehkä tuo biisi saattaa joitakin kuulijoista ärsyttää, mutta ainakin nimibiisissä on jopa kuolemattoman punk-hitin elkeitä ja se on jo paljon se.

Täydellinenhän Päättäjät on kännissä ei ole, mutta on kuitenkin hyvinkin kiinnostava ja ennen kaikkea lupaava levytys. Tässä on sitä liekkiä, mikä pitää hardcoren hengissä ja kiihkeänä myös nuorempien sukupolvien silmissä, vaikka aseet olisivatkin liki kivikautiset.

Kohokohdat: Ihminen loi Jumalan, Päättäjät on kännissä, Weekend
*Olen ollut jo koulussa, kun nämä sällit ovat vasta syntyneet. Tässähän tuntee itsensä vanhaksi jo 25-vuotiaana.

Vähän isompi kuvapläjäys

Koska olen ollut muiden projektien kanssa melko työllistetty, niin olen vasta nyt saanut joitakin kuvia siirrettyä ihan nettiinkin asti. Osittain viivästykseen oli syynä käyttämäni Kuvat.fi-palvelun tyly ilmoitus sivuston ilmaisversion lopettamisesta ja niiden jotka palvelua haluavat käyttää pakotetaan maksamaan siitä. Kaikkien kuvien uudelleenlataamisessa ja tagaamisessa toiseen palveluun on niin hirveä homma etten siihen ryhdy, joten pitkin hampain siirryn maksullisen tilin käyttäjäksi. Sellaiseksi minun piti kylläkin siirtyä jo alunperinkin, mutta tämä pakottaminen pisti ärsyttämään ja lykkäämään päätöstä, kai myös ihan tavan vuoksi.

Mitään keikkaraportteja en ala kirjoittelemaan tähän, kun olen tässä tänä aikana unohtanut suurin piirtein puolet kaikesta mitä olisi pitänyt sanoa. Pitäisi vaan kirjoitella niistä heti keikkojen jälkeen. No, mutta toisaalta tässä ei ole ollut juurikaan heikkoja tai huonoja keikkoja, joten olen pysynyt siltä osin erittäin tyytyväisenä. Kiitokset kaikille osallisille!

Lutakko Liekeissä 2012 (itse festariraportti Lampaan sivuilla)

Porkeria, Yleislakko, Eyewitness ja Åbo Kickel Vastavirralla 20.9.2012

Hervanta Must Die: Horros ja Puukotus Varjobaarissa 29.9.2012

Active Minds, Kansalaistottelemattomuus ja Katekismus Vastavirralla 4.10.2012 (sanottavaa tulee)

Forced Kill, Foreseen, Total Recall ja Horros Vastavirralla 5.10.2012

Ja niin, jos bändit vielä näitä kuvia haluavat, niin mailia saa lähettää osoitteeseen piparnakkeli.kamakarhu ÄT gmail.com. Koettakaapa arvata, ehdinkö itse kontaktoimaan jokaista bändiä erikseen?

Yhteiskunnan Ystävät?, T.E.K., Lähdön Aika, Positive Bastards, Arroyo, Lonkkavika, Eyewitness, Mielialahäiriö. 14.7.2012 @ Vastavirta, Tampere

Perjantai vaihtui lauantaiksi, DJ Makesta Teroksi ja hetkellisesti vaihdoin yläkertaan myymään levyjä ja tsiigaamaan parit levymessujen täkyiksi kiinnitetyt bändit. Mielialahäiriö ei juuri vakuuttanut, kun bändi tuntuu edelleen vähän hakevan omaa suuntaansa. Eyewitness sen sijaan tuntuu olevan hyvinkin valmis ja pätevä tapaus. No, kuvia kuitenkin täällä.

Omat muuttohässäkkäni pakottivat minut takaisin kotiin Levymessujen jälkeen (ja niiden takia itse asiassa osallistuinkin koko messuille myöhässä), mutta illaksi sentään ehdin tsekkailemaan bändejä. Jäi taas työpajat kokematta. Noh, Vastavirralla ensimmäiseksi esiintyi Lonkkavika, melko uusi bändi jonka nimi viittaa vähän liikaa Klamydia/ramopunk-osastolle. Lonkkavialla ei ollut kuitenkaan mitään tekemistä noiden suuntausten kanssa, vaan mm. entisiä Rakkaus-miehiä sisältänyt kokoonpano esitti hidasta ja raskasta runttausta. Melkein kuin Ward, mutta hieman rujompana ja vielä vähemmillä melodioilla. Toivottavasti bändi vaihtaa nimensä piakkoin, vaikka kukapa minä olen penäämään ketään vaihtamaan nimeään?

Käsittääkseni Arroyo oli vetelemässä tässä viimeistä keikkaansa, ja hieman tavanomaista pienemmällä kokoonpanolla. Yksi jäsen oli poissa, joten Arroyo veteli vain kitaristin ja rumpalin voimin. Tämä oli ensimmäinen kerta kun edes näin Arroyon missään. Yhtyehän ei kaiketi montaa keikkaa vetänyt, eikä niistä ole yksikään tainnut edes olla Hämeenlinnassa?

Positive Bastards oli järjetön. Sairas. Tässä taloudessa odotettu. Melkeinpä jopa parasta tänä iltana.

Tässä välissä vaihdettiin yhdestä äärimmäisyydestä toiseen, kun Positive Bastardsin kaahauksesta mentiin Lähdön Ajan hidasteluun. Viimeksi olen tainnut nähdä Hämeenlinnassa vuoden 2009 puolella, jonka jälkeen on aikaa kulunut melkein kolme vuotta, jäsenistö näemmä osittain vaihtunut ja uutta materiaaliakin on pihalla ja keikkasettiä uudistettu. Huomasin, ettei joitakin vanhempia vetoja ainakaan ole enää mukanakaan.

T.E.K. on sikäli hassu bändi, että edellisen kerran kun näin bändin esiintyvän samassa paikassa (huhtikuussa, tosin sen illan ensimmäisenä) niin juuri ketään ei tuntunut innostavan. No, nyt tuntui innostavan kyllä senkin edestä. Bändi nostatti todellisen hässäkän, kuten näistä kuvistakin voi aistia. Hyvä jos kuvaamaan edes pystyi.

Lopuksi sai hurmata Yhteiskunnan Ystävät?, joka oli helpompi kuvattava mutta ei kyllä yhtään T.E.K.:ta vähemmän hurja. Päinvastoin, itselläni YY? jopa kruunasi illan. Mikään ei ole Turhaa, eihän?

Ja siinä oli tämän vuoden Musta Pispala minun osaltani. Lisää kuvia täällä.