Ghost Brigade – Until Fear No Longer Defines Us

Vuoden 2010 aikana en tainnut saada mistään bändistä niin paljon suosituksia kuin jyväskyläläisestä Ghost Brigadesta. Eräs kaverini oli (ja on yhä) ihan hullaantunut ko. bändiin, ja kyllähän itsekin yhtyeen melankolisesta soundista pidin siinäkin määrin, että kumpaakin siihen mennessä julkaistua levyä (Guided by Fire, 2007 ja Isolation Songs, 2009) piti kokeilla ja pari kertaa livenäkin nähdä. Yhtyeestä on siis alkanut olemaan jo “kokemuspohjaa” alla ja sitä kautta kolmoslevy Until Fear No Longer Defines Usiin (2011) alkoi kohdistua jo odotuksiakin. Ei mitään mahdottomia sellaisia, sillä yhtyeen superfani en ole koskaan ollut enkä ole sitä tämänkään levyn jälkeen.

Ne pienet odotukset eivät tosiaankaan ole mahdottomia. Kun Until Fear No Longer Defines Usin ensimmäisen kerran laittoi soittimeen, odotin lähinnä vain tyylin ja laadun olevan samoilla tasoilla kuin ennenkin. Ilokseni sain huomata, että nuo vaatimattomat odotukset on lunastettu, sillä Ghost Brigade pelaa varman päälle tekemällä levyn, joka eroaa edeltäjistään vain vähän, mutta silti tarpeeksi ollakseen jotain muuta kuin niiden kopio. Bändi silti yllättää, tosin tällä kertaa vain iskemällä täysakustisen In The Woodsin aloitusbiisiksi. Ei introksi, vaan aloitusbiisiksi. Ei kyllä ollut kummoinen yllätys, kun sen jälkeen Ghost Brigade palaa takaisin ydinosaamisensa pariin.

Ghost Brigade osaa sen osaamisensa ehkä turhankin hyvin. Until Fear No Longer Defines Us oli ehkä turhankin ennalta-arvattava levy ja siten noin tunnin mittainen eepos alkoi kyllä jo hieman kyllästyttämäänkin, varsinkin loppua kohden. Until Fear No Longer Defines Usia oli suurimman osan ajasta kyllä oikein mukava kuunnella, varsinkin ilta-aikaan. Levy ei ole kuitenkaan ihan yhtä vakuuttava tapaus kuin Isolation Songs, mutta on debyyttiä mielestäni parempi. Albumilla on toki ehdottomasti hetkensä ja niitäkin on mukana melko paljon, mutta haamuprikaati saa seuraavalla levyllään käyttää vähän enemmän mielikuvitusta. Muuten homman itsensä toistavuus alkaa sitten jo syömään miestä.

Kohokohdat: Chamber, Divine Act Of Lunacy, Breakwater

Ghost Brigade, Unkind & Kalmantach. 23.9.2011 @ Monttu, Pori

Tämä ilta oli mitä sopivin melodisen ja melankolisen musiikin esittämiseen. Varsinkin tänä iltana satoi kuin Esterin perseestä, vaikka koko viikko oli ollut enemmän tai vähemmän sateinen. Keskenään erilaiset taustat omaavat Ghost Brigade ja Unkind eivät välttämättä ole ensimmäisenä mielessä, kun mietitään toistensa kanssa sopivia kiertuepareja. Molemmat bändit ovat kuitenkin julkaisseet uudet levyt ja kiertävät nyt samoja keikkapaikkoja. Minun onnekseni myös Poriin oli saatu sumplittua yksi keikka, vaikka molemmilla on tunnetusti vientiä myös muualle Eurooppaan.

Syystä tai toisesta Unkind oli vetänyt lyhimmän tikun ja sai ensimmäisen soittovuoron. Harmi, sillä odotin yhtyettä eniten. Uutta levyä en ole tosin vielä kuullut (ostin sen vasta tämän keikan yhteydessä) kuin vasta kerran kun sitä striimattiin elokuun alussa. Itselläni on ollut jo vuosien ajan jonkinlainen Unkind-kirous, mitä keikkoihin tulee; ensimmäisellä kerralla en tajunnut bändistä ja sen musiikista hölkäsen pöläystä, toisella kerralla Unkind peruutti viime tipassa, kolmannella kerralla soundit olivat aivan käsittämättömät ja neljännellä keikalla soundit olivat hieman ohuet ja aurinko paistoi. Tilanne on ollut erityisen turhauttava sen takia, sillä bändihän ei ole julkaissut ensimmäistäkään huonoa albumia, vaikka Mieliemme tuhkista (2002) on pitkä matka Harhakuviin (2011). Mutta nyt tilanne oli toinen. Unkind ei perunut, aurinko ei paistanut, soundit olivat hyvät ja keikka sangen mahtava. Harmi vaan, ettei sitä yleisöä juuri ollut. Jengi ei taida tajuta hyvän päälle?

Toisena soittaneen, paikallisen Kalmantachin olisi olettanut soittavan ensimmäisenä ainakin tunnettuutensa takia, mutta toisaalta lavan edessä oli enemmän populaa kuin Unkindin aikana. Omaan hermooni Kalmantach ei juuri osunut. Viisikko soitti melko tutulla kaavalla death metal-vaikutteista thrashiaan, sen suurempia yllätyksiä tarjoamatta. Mitä nyt lyriikkapuoli oli tehty suomeksi, vaikken siitä juuri selvää saanut. Keikan loppuosa oli keikassa parasta, ja tätä en sano siis vittuilumielessä. Sinne nyt sattuivat vaan osumaan yhtyeen musiikillisesti antoisimmat hetket. Nat pääd!

Ghost Brigadenkaan uusinta hengentuotosta en ole vielä päässyt kuuntelemaan, vaikka se onkin kuulemma suunnilleen parasta koskaan. Uuden materiaalin tuntemattomuus ei ainakaan helpottanut mukaan fiiliksen pääsemistä, varsinkin kun setin pääpaino oli kallistunut lähemmäksi uuden Until Fear No Longer Defines Us –levyä Isolation Songsista (2009). Soitto kyllä pelasi ja tunnelma oli kohdillaan, kiitos savun ja valojen, joita kaksi edellistä bändiä eivät hyödyntäneet. Jokin oli kuitenkin pielessä, kun en päässyt täysillä keikan tunnelmaan mukaan, vaikka ties kuinka moni muu pääsikin. Olisikohan tässä taas ollut sillä kuuluisalla mielentilalla jotain tekemistä asian kanssa? Ei keikasta kyllä jäänyt mitään pahaakaan sanottavaa, päin vastoin. Hyvähän tämäkin oli.

Nykyään saattaa olla niinkin, että harrastan kuvien jälkikäsittelyä vähän enemmän.

Ghost Brigade – Isolation Songs

Isolation Songs –kakkosalbumillaan (2009) jyväskyläläinen Ghost Brigade alkoi päästä vauhtiin. Tällä levyllä Ghost Brigade alkoi saada enemmän faneja, ja sitä kautta enemmän näkyvyyttä. Itse asiassa itsekin tiedostin bändin olemassaolon vasta sen jälkeen, kun muutama tuttava ehti siitä aikansa mouhottaa.

Keski-Suomen aaveprikaatin kakkoslevy jatkaa siitä, mihin debyytti Guided by Fire (2007) jäi. Ghost Brigaden melodista death metallia, sludgea, progea ja post-rockia yhdistelevä ilmaisu on tosin saanut sisäänsä uusia sävyjä ja tasoja. Isolation Songsissa on ahdistunutta tunnelmaa kuin peikkoja sänkyni alla. Vaikka tunnelma on masentunutta, ei se ole silti itsetuhoista. Tunnelin päässä on pieni valonpilkahdus, jota kohti tarvotaan määrätietoisesti tuiskusta huolimatta. Perillä vasta selviää, onko se valonpilkahdus auringonvaloa vai pikajunan ajovalo. Pienet kauneusvirheet on saatu peitettyä. Manne Ikonen on edelleen mies paikallaan, tosin tämä ei ärinävokaaleissa oikein vakuuta. Tämän korinasta puuttuu potkua, mutta puhtaisiin lauluosuuksiinsa tämä saa puhallettua paljon tunnetta ja lohduttomuutta. Bändin soitto on tasaista ja laadukasta, eikä siitä varsinaisesti moittimista löydy.

Tämän arvion ensimmäistä lausetta ei kannata sitten ottaa kirjaimellisesti. Ghost Brigade ei nimittäin ole kovinkaan vauhdikas bändi, tosin se on päättänyt avata Isolation Songsin omalla mittakaavallaan nopealla kappaleella. Suffocated on nimittäin Ghost Brigaden biisiksi melko raskas ja siten hieman yllättävä valinta avausraidaksi, olisin itse laittanut sen jonnekin muualle. Joudun tunnustamaan, että Into The Black Light on yksi hienoimmista melankolisen masennusmetallin tarjoamista kappaleista, mitä olen pitkään aikaan kuullut. Jos tuo biisi ei herätä minkäänlaisia tuntemuksia, niin sitten voi unohtaa koko bändin. Biisimateriaalin ei voi varsinaisesti sanoa kärsivän apaattisuudesta, vaikka kokonaisuudesta erottuu vain muutama kappale, kuten Lost In A Loop ja Architect Of New Beginnings.

En kyllä täysin ymmärrä bändin osakseen saamaa hehkutusta. En sano etteikö siihen olisi yhtään aihetta, mutta Ghost Brigadesta on taidettu tehdä yleisön silmissä isompi bändi kuin se oikeasti on. Älkää kuitenkaan käsittäkö minua väärin, sillä Isolation Songs on jopa hyvä levy, joka tarjosi useammankin nautinnollisen hetken. Katsotaan kuitenkin, mitä vastikään julkaistu kolmosalbumi tarjoaa.

Kohokohdat: Suffocated, Into The Black Light, Lost In A Loop, Architect Of New Beginnings

Ghost Brigade – Guided by Fire

Jossain vaiheessa – mahdollisesti jyväskyläläisyhtyeen toisen albumin (2009) julkaisun tienoilla – Ghost Brigade –faneja alkoi ponnahdella esille kuin sieniä sateella, varsinkin omasta lähipiiristäni. Yhtäkkiä Ghost Brigadesta diggasivat kaikki, vaikka itselleni bändi oli täysin tuntematon nimi. Kävikin ilmi, että bändi on julkaissut musiikkia jo aiemminkin. Ensimmäinen studioplatta oli vuodelta 2007, Guided by Fire nimeltään.

Kohtalokas nimi, kohtalokasta musiikkia. Ei tämänkaltaista musiikkia voi tehdä yhtä vakuuttavasti kuin näillä leveysasteilla. Täällä taipumus alakuloon ja synkkiin aatoksiin tulee jo äidinmaidosta, eikä kylmä ilmasto lainkaan helpota oloa. Varsinkaan, jos on vielä pimeääkin suurimman osan vuodesta. Ghost Brigade ammentaa alavireisyytensä juuri tästä mielenmaisemasta, mutta masentuneelle musiikillekin on jo muutama alagenre raskaan musiikin saralla. Ghost Brigade kuulostaa omanlaiseltaan; melodiselta, jossain progressiiviselta ja raskaalta. Genrepoliisit yhdistävät bändiin sellaisia tarkempia määritelmiä kuin melodinen death metalli ja sludge. Se yhdistelee musiikissaan mausteita kaikista noista genreistä, mutta ei kuulosta siltikään miltään niistä. Ghost Brigade on kutakuinkin yhtä kaukana In Flamesista kuin se on Cult of Lunasta.

Ghost Brigade soittaa sellaista metallin alalajia, jota ei tule ihan joka päivä vastaan. Mutta vaikka Suomessa olisi kymmenen muuten samalta kuulostavaa bändiä, niin sillä on kuitenkin keulillaan Manne Ikonen, hyvä laulajamies. Ghost Brigade yleisesti ottaen on toimivimmillaan nimenomaan hitaissa ja melodisissa osuuksissaan. Esimerkiksi Autoemotiven alkupuolen raskaammat ja jynkyttävämmät kohtaukset eivät oikein istu Ghost Brigade kohtalokkaaseen sointiin. Levy on hyvä aloitus, mutta kaukana täydellisestä. Ghost Brigade päästää itsensä vähän liian helpolla, biisit kun noudattavat aika pitkälti samaa, melko yksinkertaista kaavaa.

Mutta miten minä en muka huomannut tätä bändiä jo 2007? Ai niin joo. Season of Mist ei tunnu panostavan markkinoinnissaan Suomeen kuin korkeintaan joillakin levymainoksilla, ja tietty ne mainokset hukkuivat karamellihylly-Infernon sivuille muiden samanlaisten mainosten sekaan. Olisin tätä nykyä varmasti huomattavasti suurempi Ghost Brigade-fani kuin mitä olen nykyään, jos olisin kuunnellut bändiä jo 2007, jolloin melankolinen metalli oli erityisen kovassa soitossa yhden miehen huushollissani.

Kohokohdat: Rails at the River, Away and Here, Deliberately

Suohauta-fest II, 24.9.2010 @ Suisto, Hämeenlinna

Syksy saapui. Lehdet tippuvat puusta, taivaalta sataa paskaa alvariinsa ja tummasävyinen musiikki alkaa vallata asemia levysoittimeni lisäksi myös keikkapaikoilta. Suisto-klubilla oli tällä kertaa erilaisiin paketteihin pakattua doomia koko rahan edestä: Ghost Brigade, Dead in the Water ja Garden of Worm. Minulle tosin jäi hieman hämäräksi, että mikä se ensimmäisen Suohauta-fest oli? Oliko se juuri tämä Piparnakkelin pandaluolan ensimmäinen liveraportti, vai oliko se juuri se iltama jonka jouduin jättämään omien aikataulusotkujeni (=porilaisuuden) takia väliin?

Garden of Worm

Maallikon korvin nämä kolme yhtyettä soittivat samaa paskaa, vain äijät lavalla vaihtuivat. Mutta asiaan vihkiytyneet ymmärtävät, että kaikki kolme yhtyettä erosivat toisistaan melko radikaalistikin. Kaikki kolme ovat olleet reilun vuoden aikana levynjulkaisupuuhissa: Ghost Brigaden kakkoslevy Isolation Songs ilmestyi vuosi sitten, Garden of Wormin ensimmäinen pitkäsoitto viime keväänä ja Dead in the Waterin kakkosalbumin pitäisi pärähtää tiskiin vielä tämän syksyn aikana, jos jumalat ovat suotuisia.

Garden of Worm

SJ / Garden of WormGarden of Worm soitti ensimmäisenä. Jostain syystä bändin uusin albumi ei oikein ole iskenyt, mutta lavalla bändi tuntui toimivan paremmin. Aika kului Garden of Wormin parissa kuin siivillä, mutta samalta kyllä tuntui kahden muunkin bändin kohdalla. Pari paikalla ollutta kaveriani kuittaili Harjun laulusta, mutta minun mielestäni se oli ihan hyvällä tasolla ja sopi oikein hyvin tuohon progeilevaan ja traditionaaliseen doom metalliin. Mutta minun pitää tunnustaa, etten tunnistanut sitä joltain tamperelaiselta bändiltä lainattua kappaletta. Jotenkin tutulta se silti kuulosti…

DITW

DITW, etualalla Pasi "Putte" LehtinenLökä / DITWGarden of Wormin perinteisemmästä progedoomista kuljettiin kohti Neurosista kumartavaa  Dead in the Wateria odotin eniten, ja sen tuleva LP se vasta odotettu onkin. Raastavasti kärisevä Marko “Lökä” Lönnqvist on edelleen Suomen mittakaavassa melko omaperäinen lavaesiintyjä. Tuolla tukkajumalalla on tapana laulaa osan ajasta rumpalia kohti, eikä äijä rimpuile kuin sätkynukke, mutta jotain liikehdintää tämäkin harrastaa, kuten kuvista näkee. Lökä ei tosin ollut ainoa lavalla ollut tukkajumala, sillä joku toinenkin tyyppi käväisi pari kertaa lavalla, josta tosin meinasi loppua tila. Mutta enpä tiedä, onko tämä sitten sellainen bändi, jonka keikoilla tulisi tolkuttomasti riehua, onhan musiikkikin rauhallista ja melko minimalistista. Viime kerrallakin kun bändi soitti Emptiness Insiden koin liikutusta. Biisihän ei ole maailman masentunein ja surullisin biisi, mutta siihen sattuu liittymään tiettyjä tunnetiloja ja tilanteita omassa menneisyydessäni. Nyt se fiilis palasi taas, mutta edelliskertaa voimakkaampana. Alankohan seuraavalla kerralla pillittää, ja mitenköhän kieroon moista toimintaa katsottaisiin?          Ghost Brigade

Ghost BrigadeIllan pääesiintyjä (tai ainakin viimeinen, jos pääesiintyjistä voidaan varsinaisesti edes puhua) oli Ghost Brigade. Tämä bändi on ns. nosteessa ja sen huomasi yleisömääristäkin. Tupa ei ollut ihan täynnäkään, mutta silti väkeä oli hyvin paikalla jo DITW:n aikana. Ilosaarirockissa Ghost Brigaden setti viehätti, mutta se lopullinen kliimaksi jäi saavuttamatta. Nyt intiimimmässä keikkapaikassa jyväskyläläispoppoo kuulosti paremmalta, ja tulinkin ainakin kaksi kertaa. Ehkä pitäisi haamuprikaatin levyihinkin tutustua? Yhdistyyhän bändin musiikissa aggressiota, kauneutta ja hallittua musertavuutta. Lavalla oli ahdasta, mutta sepä ei näyttänyt kielisoitintaiteilijoita haittaavan lainkaan. Liikettä ja eloa oli lavalla sekä jossain määrin myös yleisössä. Mutta vaikka yhtyeen soitanta vakuutti edelliskertaa paremmin, päätin kuitenkin lähteä encoren aikana kalppimaan, johtuen sekä väsymyksestä että narikassa olevan ruuhkan ennakoimiseksi.

Ghost Brigade

PS. Dead in the Waterin Facebook-sivujen kuvagalleriassa muutama lisäkuva DITW:n keikasta. Huomatkaa, että meikämandoliinon ottamia kuvia ovat vain 24.9. otetut kuvat, ne muut ovat muiden ottamia.