Napalm Death on toki legendabändi, joka kaikkien äärimusiikkia kuuntelevien pitäisi tietää ja ehkäpä omistaa pari levyäkin? Tämän bändin tapauksessa puhutaan tosin useimmiten lähinnä sen tuotannon alkuvaiheesta ja sitten tekosista 2000-luvulla, mutta 90-luvun tapahtumat jäävät useimmiten pimentoon. Niin on käynyt kyllä minullakin, ja vasta nyt koetan vaihtelevalla innolla vastaanottaa Nappiksen ysärimatskua.
Yleisesti ottaen Napalm Deathin uran heikoimpana hetkenä pidetään vuoden 1997 pitkäsoittoa Inside Torn Apart. Fear, Emptiness, Despair (1994) on sitä kuitenkin paljon parempi. Itse asiassa Fear, Emptiness, Despair on jopa vielä hyväkin levy! Sitä edeltänyt pitkäsoitto Utopia Banished oli jo silkkaa death metallia vaikka grindcore nostikin vielä rumaa päätään. Fear, Emptiness, Despairilla ei ole grindcorea enää samalla tavalla kuin mitä se bändin tuotannossa näyttäytyi 80-luvun lopussa. Blastbeatia on kyllä silloin tällöin havaittavissa, mutta Napalm Deathin soundista oli tullut aiempaa kokeilevampi ja synkempi. Mukana on jopa industrialille tunnusomaisia elementtejä ja vaikutteita silloisesta modernista metallista, joka näyttäytyi lähinnä groove metallina. Kyllä huomasi 90-luvun saapuneen.
Loppujen lopuksi Fear, Emptiness, Despair ei ole niin kovinkaan kaukana bändin nykymenosta. Ongelmana on enemmänkin se, ettei tällä ole kovinkaan paljoa järkeviä biisejä, joka painuttaa Fear, Emptiness, Despairia enemmänkin tusinalevyksi kuin miksikään muuksi. Se on keskinkertainen sekä Napalm Death- että death metal-levynä. Ja kaiketi levyn vastaanottoon on vaikuttanut sekin, että se on julkaistu melko onnettomassa saumassa? Napalm Deathin tuotannossahan se on selvä väliinputoaja, mutta 90-luvun alussa death metal koki pienoisen renessanssin joka nosti sen hetkeksi jopa mainstream-yleisön eteen. Tuo piipahdus tosin jäikin pikaiseksi, ja se oli hyvin pitkälti jo ohi vuoteen 1994 mennessä.
Kohokohdat: Remain Nameless, More Than Meets the Eye, Fasting on Deception