Kohu-63 – Lisää verta historiaan

Yksi 80-luvun pahamaineisimpia suomalainen punk-bändejä oli epäilemättä Kohu-63. Yhtye herätti närää jo yleisesti ottaen muutenkin, eikä laulaja Arto “Lättä” Hyytiäisen saama vankeustuomio taposta varsinaisesti nostanut yhtyeen osakkeiden arvoa. Nykyäänhän ei kukaan noita asioita muistele – varmasti moni bändin nimen mieleensä negatiivisessa mielessä aikoinaan painanut tyyppi yllättyisi, jos tietäisi Kohujen olevan yhä toiminnassa, vaikkakin juuri Lättä on bändin ainoa alkuperäisjäsen. Kohunsa lisäksi Kohuilla oli kuitenkin musiikkinsa, joka oli (ja on) sangen tehokasta.

Kohu-63 ehti julkaista ennen Lätän vankilaan joutumista (1983) vain kolme levytystä; Pelimannimusaa-EP:n (1981), Valtaa ei loistoa (1982)-MLP:n ja Lisää verta historiaan (1982)-LP:n, kaikki Pokon julkaisemina. Lisää verta historiaan on tässä nyt lyhykäisesti käsiteltynä. Tyylillisesti Kohu-63 tasapainottelee jossain punk rockin ja hardcoren välimaastossa. Osittain siitä syystä Kohuja voisi pitää Suomen The Exploitedina, toisekseen aiheuttamiensa otsikoidensa ja keikkakäyttäytymisellä saamansa maineen vuoksi. Jätkät nimittäin olivat jonkin sortin huligaaneja, jotka halusivat ärsyttää ihmisiä. Räyhähenkisyys kuuluu albumiltakin, joka koostuu kuudestatoista kappaleesta.

Biisien pituudet vaihtelevat minuutista kahteen ja puoleen ja on lienee sanomattakin selvää, että näitä nuoria miehiä otti kaaliin. Energiaa on aivan holtittomasti, aggressiota samaten. Kohut soittivat tarkasti, napakasti ja ankarasti eivätkä välittäneet, jos hieman roiskui eivätkä Kohut lopeta, ennen kuin näiden kanta rakkaudesta, systeemistä ja poliiseista tulee selville. Albumi etenee kiitettävällä tarmolla, mutta kappalemateriaali on hieman tasapaksua, eikä albumi olisi kärsinyt juurikaan parin tsibaleen tiputtamisesta pois. Ilmestyessään albumi olisi korvissani todennäköisesti ollut lievä pettymys, sillä bändin kaksi aiempaa julkaisua olivat parempia. Mutta eipä sillä, eivät Kohut huonosti vedelleet tälläkään albumilla, vaikka bändi on parempaakin musaa tehnyt.

Albumilla on kuitenkin kaksi kappaletta, jotka pitää erikseen nostaa esille. Albumin päättää vanha työläislaulu Punakaartilaisten marssi. Kappaleen provokatiivisuutta korostaa se, että yhdessä vaiheessa bändin jäsenet ilmoittivat Kohu-63:n tarkoittavan “KOmmunistisia HUligaaneja”, vaikkei edes tarkoittanut sitä. Ihmisii? taas on tunnettu myös nimellä Poliisit on verisii persereikii, tosin tässä versiossa Lättä laulaa “Poliisit on mukavii virkaihmisii”, arvatenkin Epen käskystä.

Lisää verta historiaan oli ensimmäisiä – ellei peräti ensimmäinen – suomalainen hardcore-levytys, joka kulki ihan albumimitassa. Silti se tuntuu olevan aikansa ehkä vähiten huomiolle jääneitä suomalaisia hardcore-levyjä. No, Kohut ainakin vielä porskuttavat.

Kohokohdat: Lisää verta historiaan, Valtaa III, Ihmisii?, Punakaartilaisten marssi

Poison Idea – Pick Your King

Poison Ideasta puhuttaessa tulee varmasti ensimmäisenä mieleen vuoden 1990 tienoilla otetut promokuvat. Sitten bändin raivokas hardcore, jota se on soittanut jo vuodesta 1980 asti. Poison Idean ensimmäinen single Pick Your King julkaistiin verrattain myöhään, vaikka bändi oli perustettu jo vuonna 1980. Monet muut samana vuotena alkunsa saaneet bändit olivat jo laittaneet materiaalia pihalle, esimerkiksi Minor Threat ja Urban Waste, mutta Portlandin pojat odottelivat aina vuoteen 1983 asti. Bändin perustamisen ja Pick Your Kingin julkaisun välissä tehtiin kyllä Darby Crash Rides Again –demo vuonna 1982, mutta varsinaisen debyytin kanssa ei kiirehditty. Poison Ideassa soitti tässä vaiheessa kaksi ns. klassisen kokoonpanon (mikäli Poison Idean historiassa sellaista koskaan edes oli) jäsentä. Huudosta vastaa Jerry A. ja bändin ainoana kitaristina toimii Tom Roberts, joka on myös Pig Championina (RIP) tunnettu.

Biisejä on kolmetoista, ja minuutteja yhtä paljon. Poison Idea oli siis liikkeellä tarkoituksenaan tappaa. Jo pelkkä alku on tyrmäävä. Ilmoille kajahtaa nykyään jo perinteiseksi muovautunut kitarariffi, ja Jerry A:n vihainen vokaalisuoritus hyökkää päälle parin sekunnin viiveellä. Näin alkaa siis Think Twice. Meno on intensiivistä ja rajua eikä kuulijalle juuri armoa anneta. Yksi levyn omintakeisimmista biiseistä on kyllä (I Hate) Reggae, vaikka melkoista vihanpitoa on sekin. Selkeitä hittejä on tosin hyvin hankala nostaa esille, laatu kun on hyvin tasaista. No, ehkä Underage ja Pure Hate menevät lähimmäksi hittibiisejä. Kiekkoa pidetään paitsi Poison Idean kovimpana levynä, niin myös yhtenä parhaimmista hardcore-levyistä koskaan, jota on jäljitelty sittemmin runsaasti.  Mutta jos väittäisin tätä pioneerikiekkoa paskaksi, niin varmasti saisin kuulla siitä lopunikääni, mutta eipä haukkumiselle ole syytä. Tämä nimittäin potkii, mäiskii turpaan samanaikaisesti ja sen lisäksi varastaa kuulijaparan viinatkin.

Myös visuaalinen puoli oli bändillä hallussa. Poison Idea nimittäin kehottaa levyn ostaneita immeisiä valitsemaan kuninkaansa kahdesta vaihtoehdosta, jotka ovat Jeesus Kristus ja Elvis Presley. Itsehän valitsen näistä kahdesta vaihtoehdosta bändin kohderyhmän enemmistön tavoin Elvarin, vaikka itse valitsisin mieluummin jonkun muun… tätä kirjoittaessa minulla on sellainen tunne, että valitsisin David Hasselhoffin. No, eipä The Hoff ole vaihtoehtona joten jää valitsematta.

Kohokohdat: Think Twice, Underage, Pure Hate

Oi Polloi – Ar Ceól Ar Cánan Ac-A-Mach

Oi Polloi ei ole viime aikoina ollut erityisen aktiivinen bändi julkaisemaan levyjä, vaikka nyt onkin uusi levy tulilinjoilla. Vuonna 2006 bändiltä tuli edelliset levytyksensä, eli Mind the BollocksEP, splitti Nikmat Olalimin kanssa ja Ar Ceól Ar Cánan Ac-A-Mach –pitkäsoitto. No, eihän sitä voi olettaakaan että pitkälti 30-vuotias Oi Polloi (!) jatkaisi samalla tahdilla hamaan maailmanloppuun asti.

Siinä missä Mind the Bollocks  oli laulettu englanniksi, on Ar Ceól Ar Cánan Ac-A-Mach sanoituksellisesti pelkkää gaelia kuten oli Oi Polloin puoli Nikmat Olalim –splitilläkin. Biisit ovat lähes samasta muotista [sic] valettuja, mutta se on hyväksi havaittu muotti joten sen hyödyntämisessä ei ole mitään vikaa. Tämä vuoden 2006 Oi Polloi on melkein parasta mitä yhtye on 90-luvun puolivälin jälkeen tehnyt, ja yhtyeen anarko-henkisessä punkissa on roimasti hardcoreenkin viittaavia elementtejä. Tahti on melko reipas, eikä oikeastaan yksikään biisi tipahda kelkasta. Tässä ei ole yhtään huonoa biisiä.

Diikki on hyvä vokalisti ja tämä vetelee gaelia todella hyvin. Mies kuulostaa hyvin tuohtuneelta, vaikka tämän normaaliääni onkin lempeä kuin vessapaperilampaalla. Sanoituksissa tosin on hyvin paljon vihaa ja kiukkua mukana, ja niissä käsitellään käytännössä samoja aiheita mitä Oi Polloi muutenkin kommentoi, mitä nyt maailmanpolitiikkaa käsitellään nyt gaeliksi. Niin, ja yksi biisi on omistettu Union Jackin kyseenalaistamiselle. Tämä aihe olisi luultavasti ollut tätä kovempi juttu, jos punkkia olisi tehty 1300-luvulla.

Ar Ceól Ar Cánan Ac-A-Machista voitaisiin kokoavasti sanoa, että se on helvetin hyvä levy. Eipä tässä nyt oikein muuta tällä kertaa.

Kohokohdat: Brosnachadh Catha, Ceud Mìle Fàilte, Sgrùdadh 2323, Fear a’ Bhàta