Kevätkarkelot. 3.-4.5.2013 @ Ilokivi, Jyväskylä

Olin tuossa Jyväskylässäkin piipahtamassa ja kuvia siinä samalla ottamassa. Oli kyllä mukavimpia viikonloppuja taas vähään aikaan, meikä tykkää Jyväskylästä ja sikäläisistä ihmisistä, ja hyvät karkelot nämä tyypit olivat järjestäneet. Money well spent, sir.

Tyhjyys. Uusi jyväskyläläisbändi, ja tupa oli täyteenladattu jo heti alkuillasta. Lupaavaa.

 

Night Lives. Ei ole kovin vanha bändi tämäkään, mutta lupaavalta kuulosti!

 

Arrestum. Oli hurjimpia keikkoja mitä olen tältä kokoonpanolta nähnyt.

 

Kuudes Silmä, synisti vuoteenomana eli keikka läpi triona.

 

Oi Polloi. Ai kauhea kun Diikki kiroili kamalasti! Oli myös aika pitkä keikka, mutta eihän tuosta nyt jaksa valittaa.

Ja sitten lauantain kimppuun…

 

The Escapist. Kolmas kerta kun näen bändin kuukauden sisällä, ja ensimmäinen jolla ei ollut mitään teknisiä ongelmia. Tai en ainakaan niitä huomannut. Hyvä keikka!

 

Kieltolaki. Siitä onkin kai jo kaksi vuotta, kun näin bändin edellisen kerran, eikä sekään ollut sellainen keikka jota kiikkustuolissa muistelisin. Tämä sen sijaan oli.

 

Terveyskeskus. Bändi on yllättävänkin hyvässä tikissä ja oli viihdyttävä, mutta ihan koko keikkaa en totta puhuen jaksanut seurata. Oli nimittäin vähän pitkä keikka.

The Splits. Tämän keikan jälkeen alkoivat bändin biisit soida päässä seuraavan viikon ajan, ja arviokappaleena saatu cd piti päivittää vinyyliin Suiston keikan yhteydessä.

Kylmä Sota. Aika totaalista jälleen kerran.

 

Hero Dishonest. Nyt…

Perjantain kuvat ja lauantain fotografit.

Zugen muistolle. 7.4.2012 @ Klubi, Tampere

Tiettyjä lukuja laitettiin päätökseen Tampereen Klubilla pääsiäisen aikoina. Olin paikalla, kun Abduktio ja Armageddon Clock soittivat viimeiset keikkansa, kunnioittaen samalla kuitenkin Jukka “Zuge” Laajakallion muistoa. Muistoa kunnioittivat myös Lighthouse Project, Hero Dishonest ja Last Calls. Lampaassahan tuo keikkaraporttikin on ehtinyt jo hetken aikaa olla olemassa, kuvagallerian kanssa. Päätin kuitenkin jakaa kuvat myös tätä kautta.

Last Calls.

Lighthouse Project

Hero Dishonest

Armageddon Clock

Abduktio.

Loput.

Lighthouse Project, Hero Dishonest & Left Cold. 24.2.2012 @ Semifinal, Helsinki

Sain ruinattua duunista vapaata, ja kyseinen helmikuun 24. päivälle – perjantaille osunut – vapaapäivä kului hyvin pitkälti Porista Helsinkiin ajamiseen. Syy oli melko yksinkertainen; lähdin metsästämään horisontissa siintävää majakkaa, toisin sanoen Semifinalia. Ja toinen tärkeä syy oli tietenkin David Lee Rothin ensimmäisen soololevyn antaminen eräälle vanhalle ystävälle keikkoja ennen. Kyseisestä eleestä olisi voinut luulla minun olleen matkalla Semifinalin seinän toisella puolella olleelle Tavastialle, jossa puolestaan esiintyi Reckless Love.

Uutta levyä julkaiseva Lighthouse Project on pitkin kevättä järjestämässä klubeja, joissa esiintyy joitakin muitakin – totta kai Lighthouse Projectin kanssa jotain yhtyeen kanssa yhteisiä piirteitä omaavia yhtyeitä. Sellaiseksi oli valikoitunut myös metallista hardcorea soittava, Lighthouse Projectin kanssa yhdessä keikallakin soittanut Left Cold. Left Coldin edellisen kerran näkemisestä olikin kulunut hieman aikaa. Taitaa ajoittua kesälle, kun näin yhtyeen viimeksi soittavan. Left Coldiltahan on tulossa seiskatuumainenkin, ja kiekko on jo painossakin. Sitä sieltä odotellessa…

Hero Dishonest on nähty vuosien aikana monta kertaa, ettei se tällä kertaa nyt erityisen paljon kiinnostanut. En kylläkään silti jättänyt saastasankareita katsomatta. Keikkahan oli kyllä hyvinkin vireä, ja sen katseli oikein mielellään. Ei tämä henkipattoporukka ruosteessa missään tapauksessa ole.

Lighthouse Project sitten… no, yhtyeenhän olen nähnyt soittamassa jo melko monta kertaa, mutta oikeastaan kaikki setit ovat keskittyneet uudempaan materiaaliin. Itse asiassa pääsin yhtyeeseen sisällekin joskus Giftin ja Atonementin välissä. Nythän Lighthouse Projectin setti keskittyi nimenomaan siihen vanhempaan materiaaliin, jota kuulee nykyään harvemmin. Soitettavaksi päätyi siis ensimmäisen demon (2005), Navigate By Heartin (2006) ja Giftin (2007) biisejä, kuten vaikkapa Giant in My Room. Huh, mikä biisi! Yhtye teki varsin onnistuneen – vaikkakin ilmeisesti väliaikaisen – paluun alkuaikojensa tunnelmiin myös keikan yleisen intensiivisyyden osalta. Nyt sorrun ihan itse itselleni suodun luvan turvin toteamaan, että “yleisön ihmiset tunsivat sanat ja lauloivat mukana”. Noita juippeja joille Lighthouse Project on merkinnyt – ja toki merkitsee edelleen – paljon oli kyllä melkoisesti, ja osa siitä porukasta oli meikäläisen tavoin matkannut vähän pitemmältäkin.

Encoreja ei tullut. Taisi loppua happi, sanottava tai molemmat, mutta biisejä olisi toki vielä ollut. Mutta eihän sitä kaikkea kerralla… setti taisi kestää arviolta puolisen tuntia? Kestikö se sitäkään? Onko minuuteilla mitään väliä? Mutta mikä tärkeintä; kannattiko näin lyhyen keikan takia ajaa pitemmältä? No, kannatti.

Jep, kamera räiskyi samaan tahtiin kuin innokkaiden LHP-fanien pienet mielet.

Hero Dishonest – Let Your Poison Scream

Hero Dishonestin kolmas levy; Let Your Poison Scream tuli bändin edellisten levyjen Pleasure/Disgustin ja Juggernautin tapaan If Societyn kautta, vuonna 2004. Aikaa edeltäneeseen tuotokseen, Juggernautiin, oli jo enemmän kuin mitä bändin kahden ensimmäisen albumin välissä oli. Syyhän oli osittain se, että Hero Dishonestia näkyi näihin aikoihin yhä enemmän keikoilla, jotka järjestettiin Suomen rajojen ulkopuolella. Jos Juggernaut oli lyhyempi purkaus kuin Pleasure/Disgust, niin Let Your Poison Scream jatkoi näitä vähemmän kunniakkaita perinteitä ja lyhensi kokonaiskestoa entisestään, tosin nyt vain parilla minuutilla. Biisejä on tosin vain yksi vähemmän, eli nyt taikaluku on 16. Juggernautilla ja Let Your Poison Screamilla on ainakin pituus kohdillaan, sillä näin äkkipikaista hardcorea en ainakaan minä jaksa kuunnella kovin montaa tuntia kerrallaan.

Hero Dishonestin soundi oli vuonna 2004 ennallaan. Bändi soittaa vimmaista hardcoreaan tuplajuustovokaaleilla höystettynä. Tosin olisin ollut huomaavinani että vokalisoinnista on tullut entistä sekopäisempää, kuten koko musiikistakin. Väliosakikkailuja tunnutaan harrastettavan enemmän, mutta välillä Hero Dishonest ihan hidasteleekin, kuten Hidden in Plain View-biisissä. Hero Dishonest on alusta lähtien osannut esittää asiansa hilpeästi, sekä musiikillisesti että sanoituksellisesti. Youth Go Boom Boom Boom on ainakin musiikillisesti yksi bändin omaleimaisimmista biiseistä, aina tulee hyvä mieli kun tuon alkuriffinkin kuulee. Myös keskiverto-(AD)HD-biisiä tummasävyisempi 7-kaistainen kusipolku vetosi meikäläiseen paljonkin.

Suomenkielisten biisien osuus oli kasvanut, nyt niitä oli jopa kuusi kappaletta! Laulukieltä ei tosin vieläkään aina erota, joten periaatteessahan se on ihan sama millä kielellä nämä laulut on laulettu. Yksi näistä suomenkielisistä biiseistä on tosin coveri, Kansanturvamusiikkikomission (eli KTMK:n) Pääni. Olihan KTMK:n jo melko äkäistä ja kieroa hardcorea, joten siinä mielessä cover-valinta on onnistunut! Mutta vaikka tässä versiossa jauhaakin Hero Dishonest niin biisin silti tunnistaa KTMK:ksi. Voitte itse miettiä onko tuo hyvä vai paha juttu: Eikö Hero Dishonest ole saanut omaa ääntään tässä versiossa lainkaan kuuluville vai onko bändien välillä havaittavissa hengenheimolaisuutta?

Let Your Poison Scream on todellakin kelpo levy, mutta ihan yhtä kova se ei ole kuin Juggernaut. Siltikin epärehelliset sankarit saivat jälleen tehtyä tasaisen laadukkaan levyllisen verran timangista hardcorea onnistuneesti.

Kenelle: Rehellisen ilmapiirin myrkyttäjille.
Miksi: No, kyllähän osa näistä biiseistä on tappavampaa tavaraa kuin Alice Cooperin Poison konsanaan!
Kohokohdat: Youth Go Boom Boom Boom, Hidden in Plain View, 7-kaistainen kusipolku

Hero Dishonest – Juggernaut

Helsinkiläinen Hero Dishonest ryntäsi ensimmäisen albuminsa jälkeen päätä pahkaa kohti uusia, entistä nopeampi seikkailuja vain vuosi Pleasure/Disgust-levyn (2001) julkaisemisen jälkeen. Epärehelliset sankarit pukivat pari numeroa liian tiukat trikoot ylleen, jonka takia nimesivät kakkoslevynsä Juggernautiksi.

Juggernaut ei ole nimensä veroinen kun ajatellaan sen pituutta. Pleasure/Disgustista oli trimmattu kymmenen minuuttia pois, joten levy kestää jo alle puoli tuntia. Myös biisien määrä on vähentynyt kymmenellä, mikä on tässä tapauksessa hyvä asia kun muistaa että Pleasure/Disgustille oli tungettu materiaalia liikaakin. Sounditkin ovat raaemmat kuin Pleasure/Disgustilla. Tämä onkin yksi ansio, jonka vuoksi Hero Dishonest saa uuden sulan hattuunsa, debyytin äänimaailma kun oli turhan pliisu räkäisille biiseille. Mutta nyt kun sekä äänet että biisit ovat räkäiset, alkaa paketti olemaan valmis turpasaunaa kaipaaville hunsvoteille tarjottavaksi.

Toki Juggernautilla on biisinsäkin ja myös niiden kohdalla oli tapahtunut muutosta positiiviseen suuntaan. Hero Dishonest soitti myös vuonna 2002 vimmaista ja äkäistä hardcorea, tuplavokaaleilla höystettynä ja harva biisi kestää kahta minuuttia. Raivoa ja vimmaa on tungettu näihin biiseihin sen verran paljon että harvoista sanoista saa mitään tolkkua, mutta onneksi sanat voi lukeakin jostain. Biiseihin on ujutettu mielenkiintoisia jippoja, kuten heti plätyn aloittavassa Yet, What Do We Accomplish?-rallissa. Samaan tapaan jauhavat muutkin biisit: nopeasti ja aggressiivisesti, mutta kuitenkin joitakin koukkuja sisältäen. Hittolainen, kyllähän tässä levyssä noita huippuhetkiä tuntuu löytyvän! Toisaalta on ihmeellistä, että levyllä on vain kaksi biisiä laulettu suomeksi, mutta ne silti edustavat Hero Dishonestia parhaimmillaan.

Juggernaut on mielestäni yksinkertaisesti paras Hero Dishonestin levy. Juggernautilla Hero Dishonest oli elämänsä vedossa (vaikkei bändillä nytkään heikosti mene) ja oli kykeneväinen esittämään hardcorensa yksinkertaisesti mutta silti kiinnostavasti. Monotoniselta itsensä toistamiselta osattiin tällä kertaa välttyä ja kyllähän tähän on Hero Dishonestin levyistä ollut myös helpoin päästä sisälle. Muutamasta mainitsemastani biisistä voi jo päätellä, että Hero Dishonest on halunnut esittää sanoituksellisen antinsa keskivertoa hieman hienostuneemmin, mutta turhaan taiteellisuuteen sortumatta.

Kenelle: Supersankarihösselin arkkikonnille.
Miksi: Tämänkaltaisilla levyillä pelastetaan vauvoja palavista taloista ja kaupunkeja täystuhoilta. Ja maailma tiukkapipoilta.
Kohokohdat: Yet, What Do We Accomplish?, If the Price Is Right, Turha valittaa pienistä, Vapaan liikkumisen kirous

Hero Dishonest – Pleasure/Disgust

Yksi Suomen omalaatuisimmista hardcorebändeistä tänä päivänä lienee Hero Dishonest. Vuonna 1999 Helsingissä perustettu yhtye julkaisi ensimmäisen albuminsa (kunhan oli yhden demon ehtinyt ensin tehdä) vuoden 2001 syksyllä helsinkiläisen If Societyn kautta. Tämä kursailematon hardcore-punkkia soittava (tuolloin) viisikko julkaisi levyn, joka kulki nimellä Pleasure/Disgust.

Hero Dishonestilla oli tällöin vielä kaksi vokalistia; Keke ja fiinillä Horst-taiteilijanimellä kulkeva hemmonen. Vokalistit kuulostavat samalta, mutta tarpeeksi erilaisilta että heidät erottaa toisistaan. Enpä siltikään osaa sanoa kumpi herroista on kulloinkin äänessä. Osa biiseistä on laulettu suomeksi, mutta pääpaino on englanninkielisillä biiseillä. Hero Dishonestin soundi tuntuu kuitenkin hivenen puunatulta ja siistiltä. Varsinkin kun biisit ovat riuskaa hardcorea niin levy tuntuu turhan steriililtä, kyllä tämmöinen laukka olisi tarvinnut räkäisemmät ja munakkaammat äänet. Hero Dishonest tuntui muutenkin olevan vuonna 2001 etsimässä vielä suuntaansa ja itseään.

Ceedeellä oli 27 biisiä, LP:llä vielä kaksi enemmän. LP:n bonusbiiseistä toinen on Misfitsiltä lainattu Death Comes Ripping ja toinen Vile, josta en tiedä onko se HD:n oma biisi vai coveri. Lienee sanomattakin selvää että kun levyllä on näin monta biisiä (kestoa levyllä on siltikin reilut puoli tuntia) niin ähky iskee. Siksipä levyltä on alkuun hieman hankalaa nostaa esille yksittäisiä biisejä kun kaikki kuulostaa lähes samalta vielä monenkin kuuntelukerran jälkeen. Lähes kaikissa biiseissä on nopea laukkakomppi niin pakostakin Pleasure/Disgust kuulostaa hieman monotoniselta. Ensimmäisestä 26:sta biisistä vain yksi kestää yli kaksi minuuttia, lyhimmän esityksen ollessa kymmenen sekuntia pitkä Hidasta, heh heh. Levy päättyy tuohon nähden hieman nurinkurisesti, viimeisen biisin (Exploited) kesto kun on lähes viisi minuuttia. Onhan se Hero Dishonestin mittakaavalla pitkä biisi, mutta se on yksi levyn huippuhetkistä. Lopulta muitakin biisejä alkaa pulpahdella pintaan keskinkertaisuuden suosta. Force Fed Nothing, We Give, You Take, Saarna.

Byrokraatti
Paskantärkee
Turhaa työtä
Vuodesta toiseen
Hidasta.

Pleasure/Disgust on aavistuksen verran puisevasta äänimaailmastaan ja tasapaksusta biisimateriaalistaan huolimatta ihan kelvollinen pelinavaus. Sinänsä mielenkiintoista, sillä jotkut pitävät levystä paljonkin mutta minä sille en vaan suuremmin lämpene.

Kenelle: Niille, jotka ovat innoissaan Hero Dishonestin nykytuotannosta. Tai hardcoresta ylipäätään.
Miksi: Onhan tässä muutama hyvä biisi eikä levyn kuunteluunkaan mahdottomia aikoja kulu.
Kohokohdat: Force Fed Nothing, We Give, You Take, Saarna

Hero Dishonest – Dangerous

 

Hero Dishonest on bändi, joka ei tee ihan tavanomaista musiikkia. Siksipä sen ei oikeastaan kuuluisi saada aivan tavanomaisia arvioitakaan (vaikka oma arvioni ei niistä muista dramaattisesti poikkea, heh). Omasta mielestäni tankeroiden käyttäminen arviossa oli ihan perusteltua, johtuen kylpyammeessa nököttävästä kirahvista ja albumin nimestä, joka on siis Dangerous. Ja dangeroushan on A. Karjalaisen mukaan “tankero”.

Uusimmassa Toikkarissa oli täysin oletetusti arvioituna tämä plätty. Eräs JMT-nimimerkkiä käyttävä kaveri oli arvioinut lyhyesti levystä, ja kyseessä onkin paras arvio, jonka olen tästä levystä nähnyt kirjoitettavan. Näytin sitä kaverilleni, joka kuvaili sitä “Demi-tasoiseksi”, tosin lukuisilla henkilökohtaisuuksilla buustattuna. “Demi-tasolla” nyt viitataan Demissä oleviin, parin lauseen levyarvioihin, eikä pituutensa puolesta Toikkarissa ollut arvio sen pitempi. Mukavasti nuo Vuoritalon muistot toivat arvioon lisäväriä! Jos Toikkaria ei aio lukaista, niin voi sen arvion lukea tätäkin kautta.

Mutta itse meikämandoliinon tekemä arvio on siis täällä.

Kancer Kountry # 1

 

kancer Kancer Kountry on meikäläiselle täysin tuore tuttavuus. Mutta onkohan tuo ihmekään, kun käyn tässä läpi vasta lehden ensimmäistä numeroa? Kancer Kountry ei tuo ensimmäisellä numerollaan tämän hetken zinerintamaan mitään uutta, mutta kelvollisesta lukemistosta lehti tietenkin käy vallan mainiosti.

 

Lehden suurin yksittäinen juttu on kattava Hero Dishonest-haastattelu. Jokaista bändin (nykyistä) jätkää on haastateltu erikseen, joten erilaisia näkemyksiä asioista on esitetty, vaikka kaikilla on melko yhteneväinen linja Hero Dishonestin tulevaisuuden suhteen. Nythän bändiltä on tulossa uusi älpykkäkin. Jo vuosia sitten kuopatun Positive Bastardsinkin uraa raotetaan haastattelun kautta, mutta se ei ole laajudessa edes samaa sarjaa Hero Dishonestin megajättispössishaastiksen kanssa. Blossom Hilliä on haastateltu, ja äkkiseltään haastattelu näyttääkin perinteiseltä bändihaastattelulta. Onhan tuossa vielä David Hasselhoffin kuvakin, mutta mistä leffasta tuo pyssysankari on kotoisin? Mutta itse haastattelu pyörii pelkästään jääkiekon ympärillä. Itse jätin jutun lukematta, kun meikäläistä ei kiinnosta lätkä yhtään. Mieluummin olisin lukenut Blossom Hillistä perinteisemmän bändihaastattelun, kun ei niitä kovinkaan usein tule vastaan. Plussaa pitää silti antaa kerrankin erilaisesta bändihaastattelusta, vaikka omalla kohdallani aihevalinta ei olisi mennyt näin pahasti metsään. Regulations muuten pitää laittaa korvan taakse.

Keikka-arvioita on kolme: ensimmäinen on Pitkä kuuma kesä, jolla esiintyi siis Social Distortion. Toinen on viime vuoden Ilosaarirockista ja kolmas Metalliauringosta. Jälkimmäistä juttua lukiessani meikäläistä alkoi vituttamaan suunnattomasti. Ei sen takia, että juttu olisi ollut huono (sitä se ei tosiaankaan ollut), vaan sen takia etten itse päässyt paikalla eräiden sukujuhlien takia. Perkele!

Lehdessä oli pari kolumniakin. Toinen käsittelee lähikaupasta klementiinin varastavaa mummoa (joka kuitenkin osti iltapäivälehden) humoristisesta näkökulmasta, muistuttaen, että aivopieruja syntyy jokaisessa ikäluokassa. Pelkästään nykynuoret eivät siis ole kelvottomia hunsvotteja! Toinen kolumni on takakannessa, ja se pureutuu keikkojen myöhäiseen alkamisajankohtaan. Meikäläisen ongelmana ei ole bussiaikataulut, koska en sellaisia käytä (polkupyörä rules ok!), mutta kyllä olisi mukavaa jos jokainen keikka ei alkaisi vasta pikkutunneilla. Monesti meikäläiselläkin on seuraavana aamuna jotain meininkiä, joka liittyy kouluun, työhön tai johonkin muuhun. Tokihan niistä yöunistakin voi pihistää, sillä kuolemahan kuittaa univelat.

Miinusta annan vain parista kohdasta: Eihän tämä zine teknisesti ole kuin vaikka joku Mutiny!, esimerkiksi valkoiset reunat vilkkuvat leikkuuvarojen puuttuessa. Mutta Kancer Kountryn merkittävimpänä miinuksena pidän kuitenkin sen lyhyttä pituutta, lehden kun lukee melko nopeasti läpi. Toki tämänkin tekemiseen on käytetty aikaa, vaivaa, verta, hikeä, kyyneliä ja rakkauttakin, mutta veikkaisin, että näissä käsissä voisi syntyä vähintään samantasoinen kakkosnumerokin! Sitä odotellessa!

Minua ei kiinnosta lätkä, mutta karhua näemmä kiinnostaa! Vai tuijottaako se vain Hasselhoffia? Hero Dishonestin ensimmäinen cd on näemmä Pexin pyllynalustana.