Piparnakkeli Joensuun yössä (14.7.2011)

Ei se ole mikään salaisuus, että olen Lammas Zinen puolesta kirjoittelemassa festariraporttia Ilosaarirockista, kuten tein myös viime vuonna. Saavuin Joensuuhun eilen torstaina hyvissä ajoin välttääkseni pahimmat Ilosaarirockia koskevat ruuhkat ja viettääkseni aikaa vanhan ystävän kanssa itse festivaalin ulkopuolella.

Juna oli vastoin kaikkia odotuksia ajoissa, ja syömisen jälkeen tallustelimme rock-klubi Kerubiin, joka sijaitsee siis alkuperäisessä Ilosaaressa, tarkoituksena vilkaista siellä esiintyvä Sara. Katsoin olevani ns. viihteellä, joten kamera jäi suosiolla lähistöllä asuvan kaverin kämpille.* Saraa ennen olivat esiintyneet jonkinlaista metallista ja melankolista rockia esittänyt Kohina ja jonkinlainen akustinen punk-bändi The B and the Band. Emme päässeet paikalle kuin vasta ihan Saran setin alussa. Eipä sillä, että näiden bändien missaaminen olisi juuri harmittanut.

En ollut nähnyt Saraa aiemmin, joten ihan vain sen takia jaksoin mennä katsomaan tämänkin keikan vaikka se tarkoittikin viiden keikkapäivän (!) putkea. Ihan hyvin bändi tuntui soittaneen, ja settiin kuului myös uusia biisejä, jotka taas jatkavat hyvin pitkälti Veden äärelle-levyn (2008) linjoja. Ainoa vaan, että keikkatilassa oli helvetin kuuma. Asiaa ei lainkaan helpottanut se, että olin edellisenä iltana käynyt Tampereella katsomassa G.B.H:n ja The Damnedin keikat ja vielä ajoin sieltä yön aikana Hämeenlinnaankin. Yöunet olivat siis jääneet vähäisiksi, joten kaverin kanssa piti poistua tilasta pari kertaa.

Kerubin jälkeen kävimme tsekkaamassa Ilosaaren, siis sen alkuperäisen saaren. Kiertokävelyä rajoitti juuri järjesteltävä Ilovaarirock, mutta yllätyin kyllä alueen pienuudesta. Ei ihme, että Ilosaarirock kasvoi siitä ulos jo 70-luvulla. Jopa Ämyrockin käytössä oleva kaistale Hämeenlinnan kaupunginpuistosta on isompi. Ja jos Ilosaari olisi järjestettykin siellä, olisi varmasti yksi jos toinenkin festivaalivieras hukkunut koskeen.

Itse kaupunki oli aika tyhjän oloinen, varsinkin kun verrataan tuleviin päiviin. Ilosaarirock näkyi kaupungin kaduilla joinakin satunnaisina hiippailijoina, mutta kävelykatukin oli lähestulkoon täysin tyhjillään. Edellisen Joensuun visiittini yhteydessä oli kaupungin yöelämä jäänyt näkemättä, mutta enpä siitä saanut kovin syvällistä kosketusta nytkään. Koska olin turistina liikenteessä, annoin isäntieni johdattaa minua. Ainoaksi ohjeeksi annoin, että minulle maistuisi vähän laadukkaampi olut. Toisin sanoen janosin Hoegaardenia.

Tie vei Ravintola Jokelaan, joka on mitä ilmeisimmin vanhimpia Joensuussa edelleen toimivia kuppiloita. Paikka on melko fiini, mutta sinne olisi myös jatkossa mukava mennä hörppimään muuta olut ja keskustelemaan tuttujen kanssa päivän politiikasta. Yhdessä vaiheessa iltaa nurkassa pönöttävä piano sai miehitystä kuulemma azerbaijanilaislähtöisestä pianistista. Hitto mikä velho. Mies ei lukenut mistään nuoteista, vaan kaikki tuli suoraan selkäytimestä.

Pianonsoitto kuitenkin lakkasi, kun se toinen Kerubissa esiintynyt bändi The B and the Band päätti vetää yllätyskeikan siellä ravintolan puolella. Bändihän on käytännössä kuin hieman riemukkaampi ja suomenkielinen versiosta Jaakko & Jaysta, mitä nyt bändin kokoonpanoon kuuluu basistikin. Bassoa ei tosin ollut mukana, joten ainoastaan rumpali ja kitaristi alkoivat mesota pitkin huonetta. Aika yllättävää, kun ottaa huomioon että seurueeni olisi käytännössä voinut mennä melkein mihin tahansa siihen aikaan vielä auki olleeseen kuppilaan. Virtaa ukoissa ainakin riitti, kun nämä yrittivät saada Jokelan asiakkaita mukaansa laulamaan, siinä myös onnistuen. En tosiaan usko, että tämä riemastuttava kokoonpano oli hurmannut samalla tasolla Kerubissa, jossa oli sentään lavan ja yleisön välissä aitakin. Tyyppejä ei kahlittu yhteen nurkkaan, vaan koko tila käytettiin hyödyksi.

“Jos ei diggaa voi häipyy!”
– The B and the Bandin esiintymisestä haltioitunut asiakas.

Kyllähän siitä tuli hyvin paljon Jaakko & Jay mieleen. Mitä nyt tämä toimi mielestäni parempi kuin J&J nykyään, tosin en usko että jaksaisin The B and the Bandia kuunnella levyltä yhtään sen enempää kuin J&J:täkään. Ja tällä bändillä on sitä paitsi joitakin hyvin livenä toimivia biisejäkin, kuten Syksy ja Alcohol. Mutta tässä vaiheessa alkoi harmittamaan, että se kamera oli tosiaan kaverin kämpillä. Kuvamateriaalia keikasta sentään on olemassa, kun useampikin ihminen taltioi tätä performanssia. Kaiketi sitä kohta ollaan (taas) Youtubessa.

“Wimps and posers leave the hall!”
– Manowar

Että tämmöistä tällä kertaa. Tästä on kaiketi hyvä polkaista viikonloppu käyntiin?

*Seiniä sitä paitsi koristivat kuvauskieltokyltit, joten kuvaamista varten olisi tarvinnut erillisen luvankin (jota taas en jaksanut mistään anoa).

Toinen Vaihtoehto #229 (6/2010)

Muistatteko ne keskiviikkopäivät, kun jouduitte tappelemaan mahdollisten sisarustenne kanssa siitä, kuka saa lukea ensimmäisenä Aku Ankan? Itseni kohdalla keskiviikot ovat vaihtuneet muutamaan päivämäärään (tällä hetkellä seitsemään) vuodessa, pikkusisko avovaimoksi ja Aku Ankka Toiseksi Vaihtoehdoksi. Parempi puoliskoni tosin saa lähes poikkeuksetta ensimmäisen lukuvuoron, sillä tämä taisi olla jo kolmas kerta tämän vuoden puolella kuin Toikkari ilmestyy juuri silloin kun olen reissannut pois Porista. Ylläni taitaa olla kirous.

Kirous osoitti jälleen mahtinsa Toikkarin numeron 229 kohdalla. Kohdalleni osunut, itsestäni riippuvista syistä johtunut viivästys tuntui erityisen turhauttavalta siksi, että 229:ssa on joitakin juttuja mitä piti tiputtaa edellisestä numerosta pois. Näitä ovat tietenkin AH:n kirjoittamat liveraportit Ilosaarirockista ja Puntalasta, jotka luinkin lehdestä ensimmäisenä. Livejuttuja on sivunumeroita katsomalla paljon, vaikka niitä ei paljoa varsinaisesti olekaan. Yksittäisistä, pienemmistä keikoista (Abortti 13, Sekaannus ja The Tarjas) juttua on vain yhdestä, ja arvatkaapa vain kuka diletantti senkin kirjoitti? Mukana on se ainoa jokseenkin käyttökelpoinen kuva, jonka tuona iltana ehdin räpsäistä (salamaa käyttäen) ennen kuin kamerasta loppui virta.

Rebellion 2010 –festareista kirjoitettu raportti on tosin jokseenkin kuivakka, johtuen tekstin ja nippelitiedon runsaudesta. Raportti näyttää hieman liikaa brittipunkin tietosanakirjalta, vaikka toki niitä mielenkiintoisia pointtejakin on vähän joka puolella esitettynä. Olisin tosin saanut raportista enemmän kicksejä, jos olisin tuntenut edes puolet käsiteltävistä bändeistä, Subhumans, G.B.H. ja Agnostic Front kun ovat sieltä tunnetuimmasta päästä. Luettavuuteen vaikuttaa tosin ulkoasukin, sillä kolmelle sivulle on tungettu todella paljon tekstiä todella pienellä fontilla. Kuviakin on otettu, mutta ne on laitettu mielikuvituksettomasti sivun alalaitaan. Taitto on pääosin hienoa ja hyvin tehtyä, mutta yhdessä asiassa on koettu pieni epäonnistuminen:  Taustalla olevat kuvat ovat hieman liian tummalla, ja ne haittaavat jo lukemistakin. Erityisesti Diskelmä-raportin lukemista tämä hieman haittasi. Mutta onhan taittaja hyödyntänyt rajallisen sivumäärän aika hyvin, joten lehti on melko tiivis. Viime numeron hienosta papukaijakannesta on siirrytty takaisin perusasioiden äärelle, ja nyt kansi onkin niin 82 kuin vuonna 2010 tehdyn punk-zinen kansi vaan voi olla.

Livejuttuihin voitaneen vielä laskea Diskelmän kiertueraportti… siis mitä? Taasko Diskelmäraportti? Eikös tämmöinen ollut jo pari numeroa takaperin? Olen kuitenkin nyt lähellä tavallista tuulipukukansalaista, joka on pettynyt suosikkipoliitikkoonsa tuoreen seksiskandaalin johdosta, mutta äänestää tätä silti. Purnaamisesta huolimatta luin raportin. Ihan hyvähän se oli, nämä Diskelmän raportit kun taaplaavat olemaan ihan mielenkiintoisia. Tällä kerrallahan d-beatin kummelit (Manowar on ilmeisesti hylätty, ja soittimesta pauhasi Kummelin cd) piipahtivat Kreikassa juuri, kun siellä mellakoitiin.

Haastateltavia bändejä on kaksi: Ruotsin legenda Disarm sekä Bad Jesus Experience. AH:n kiinnostus tuota Tuomiopäivän Lapset-yhtyeeseen yhteyden omaavaa bändiä kävi ilmeiseksi jo kesällä, joten kyllähän tämän haastattelun ilmaantuminen TV:n sivuille vain ajan kysymys. Tässä lehdessä oli muuten se JMT:n kirjoittama arvio Hero Dishonestin uudesta levystä. Seuraavan numeron deadlineksi on merkitty 24. marraskuuta, joten toivotaan että TV pääsee tavoitteeseensa ja julkaisee tämän vuoden puolella seitsemännenkin numeronsa.