Jaakko & Jay & Inmates. 13.6.2013 @ Suisto, Hämeenlinna

Mummosateenvarjoni ja kukkakassini kanssa saavuin tuona synkkynä ja myrskyisenä yönä Suistolle… Mustasta torstaista tuli myös märkä.

Inmates. Intiimi keikka näiltä pahiksilta josta sai hyvinkin paljon irti vaikka herrojen soittama materiaali ei olekaan minulle läpikotaisen tuttu. Mutta kun setissä on myös Woody Guthrieta, minä arvostan.

Jaakko & Jay. Olen nähnyt tältä parivaljakolta monta keikkaa – yhdessä vaiheessa jopa liian monta – ja kyllästyminen iski. Nyt oli kuitenkin kulunut pitempi tauko edellisestä kerrasta, ja taas maistui. Oli parhaimpia Jaakko & Jay –keikkoja millä olen ollut läsnä. Yksi niistä aiemmista parhaista oli muuten nelisen vuotta sitten tässä samassa paikassa nähty veto Damn Seagullsien lämppärinä. Kumma juttu, johtuikohan Suistosta?

Pari lisäkuvaa. Noista yhtään ei ole jälkikäteen käsitelty, vaikka eräästä Jaakko & Jay-kuvasta voisi moista arvailla. No, kuulemani mukaan täällä Suistolla myös myrkyteltiin kickerissä?

Jaakko & Jay, Pertti Kurikan Nimipäivät & Neuroosiliitto 26.8. @ Musta Kynnys, Jyväskylä

Tulipa sitten tsekattua toinen jyväskyläläinen keikkamesta tämän visiitin aikana. Myös tämän illan suunnitteluun oli sisältynyt kaoottisuutta, sillä päätin tälle Lutakko Liekeissä-ennakkoklubille osallistumisesta vasta sitten kun sinne oli sovittu tapaaminen erään paikallisen hardcore-bändin jäsenistön kanssa. Sitten kuulin vielä, että Dead in the Water olisi myös kaupungissa ja soittaisi Rumassa. No, enpä sitten mennyt kotikylän jannuja morottamaan.

Tulin paikalle ajoissa osittain siksi, että halusin nähdä Neuroosiliiton. Edellisvuoden Puntalassahan se oli nähty, mutta eipä tullut sen kummemmin tsekattua. Uusien bändien tsekkailuun nämä klubikeikat ovat siinä mielessä parempia, ettei katsottavia bändejä ole kaksinumeroista lukua, siinä missä Puntalassa Neuroosiliitto tuli jätettyä väliin juurikin sen takia. Silloin ei jaksanut, mutta nyt jaksoi. Tämän keikan tsekkailu ei mennyt kuitenkaan ihan putkeen, sillä istuskelin ulkona paskaa jauhamassa suurimman osan setistä. Terassille kuului bändin soitosta yllättävän vähän, joten siinä sitä vain ihmeteltiin miksi levymusiikki loppui ja mikset Neuroosiliitto jo aloita, heh. Bändi näytti muuten kutistuneen kolmimiehiseksi.

Pertti Kurikan Nimipäivät – tuo konkreettinen osoitus siitä että punk kuuluu kaikille – oli varsinaisesti se bändi, jonka takia olin Mustassa Kynnyksessä enkä Rumassa. Pääasiallisesti sen takia, että Ilosaaressa jätin yhtyeen tietoisesti katsomatta ja se tietyllä tavalla jäi kaivelemaan. Mihin tahansa tuo helsinkiläisbändi meneekin, on sen vastaanotto aina yhtä varauksetonta ja avokätistä. Niin oli nytkin, kun tupa oli täynnä. Eihän Pertti Kurikka Nimipäivineen ole keksinyt punkin alati liikkeessä olevaa pyörää uudestaan (vai onko joku näin väittänyt?) mutta yhtyeen lähtökohdat huomioiden rispektiä tulee tältä(kin) suunnalta! Kauheita ovat kiroilemaan, mutta pitääpä erikseen mainita laulaja Samin tulleen kättelemään allekirjoittanutta ja esittelemään itsensä juuri kun olin tullut Mustaan Kynnykseen sisälle. Siinä vaiheessa hän teki niin varmaan kaikille, mutta tulipa siitä lämmin ja tervetullut olo.

Tässä vaiheessa huomasi, mikä bändi se illan varsinainen vetonaula oli; Jaakko & Jayn keikkaa ei seurannut läheskään yhtä iso määrä populaa kuin Pertti Kurikan Nimipäiviä. Totta puhuen olin itsekin siinä vaiheessa jo valmis lähtemään. Itseltäni on vähän mennyt maku koko kaksikkoon, onhan se – kuten eräs jannu kuvailikin – yhden tempun apina. Jaakko & Jayn vilkaisee muutaman kerran oikein mieluusti, mutta sitten se alkaa olemaan “jo nähty” bändi. Hauskahan hemmojen ilmeilyä on toki seurata, ei sillä. Ei mitään pystyyn kuolleita kehäraakkeja tosiaankaan.

Edellisenä iltana kurkkukivusta alkanut sairastelu oli edennyt päänsärkyyn ja nuhaan, joten en jäänyt sen pitempään tsekkailemaan Jyväskylän yömeininkejä. Sitä paitsi lepoa piti saada ennen varsinaista Lutakko Liekeissä-tapahtumaa.

Enemmän kuvia täällä.

Jaakko & Jay – War is Noise

Jaakko & Jayhin törmäsin ensimmäistä kertaa liveoloissa Damn Seagullsin lämppärinä Hämeenlinnan Suisto-klubilla keväällä 2009. En tiennyt yhtyeestä etukäteen yhtään mitään, joten siksi yllätys olikin niin valtaista. Jösses, mikä draivi tuolla kaksikolla oli päällä! Harvemmin törmää vastaavaan! Olin täysin myyty, mutta en siltikään ostanut kaksikon seiskatuumaista. Ensikosketukseni levytettyyn Jaakko & Jayhin olkoon siis debyyttialbumi War is Noise, joka ilmestyi saman vuoden aikana kuin se seiskakin, eli 2009.

Jaakko & Jay on nimenomaan liveyhtye, todettakoon se heti kärkeen. Liveyhtyeiden levytyksissä on nimenomaan se vaara, ettei kaikkea hikeä ja energiaa saada taltioitua purkkiin. Se jokin jää monesti sinne keikkalavoille leijumaan, eikä suostu tulemaan ikuistetuksi. Ja suoraan sanottuna Jaakko & Jayn kohdalla tuo pelko on konkreettinen, ja valitettavasti myös aiheellinen. War is Noiselta ei välity tanssilavojen meininki, eikä levy saa jalkaa väpättämään samalla tavalla vaikka kuinka haluaisi.

Vaikka kaikki liveolojen kiihko ei olekaan ikuistunut hopeisen minipizzan syövereihin, on levyltä aistittavissa kaksikon omalaatuinen ja sekopäinen huumorintaju. Herrat ovat ottaneet levynsä nimeksikin War is Noise. Montakohan sellaista punk-levyä on tehty, joissa on julistettu sodan olevan jotain? Nyt tämä pöllöt sitten toteavat, että sota on melskettä. Diggaan jätkien asenteesta!

Musiikillisestihan tämä on ehtaa Jaakko & Jayta. Oletan kaikkien tämän sivun lukijoiden tietävän bändin jo ennestään, mutta ne jotka eivät tiedä: tämä dynaaminen kaksikko soittaa akustista folkpunkkia ennennäkemättömällä antaumuksella. Kappaleita on neljätoista, ja niiden aikana ehditään soittaa hieman hitaammin mutta myös täysillä kaahaten. Levy ei tosin onneksi kestä kuin vain puolisen tuntia, sillä ähky alkaa vaania jo levyn loppumetreillä.

Jaakko & Jay on himputin kova yhtye, mutta ei levyllä. Tässä muodossa kaksikon musiikki tuntuu liian kesytetyltä, jolloin suuhun tulee pettymyksen karvas jälkimaku. Toisaalta omatkin odotukseni levyä kohtaan olivat järjettömät. Lammas Zineen levystä arvion rustannut Jaakko Hirvioja ilmeisesti piti levystä enemmän kuin meikä.

Kohokohdat: Gas Station, Equalizator, Walls & Bars, Walkingsmiling