King Diamond – No Presents for Christmas

Hyvää Joulupäivää. Oletettavasti kukaan ei saanut lahjoja tänä vuonna, joten siksipä (ja miksei muutenkin) on syytä laittaa soittimeen* King Diamondin klassinen EP-levy No Presents for Christmas.  Kauhuhevin kummisetä aloitti varsinaisen soolouransa julkaisemalla vuoden 1985 joulupäivänä 12-tuumaisen singlen No Presents for Christmas. Kinkku näyttää (punaista) nenää ja esittää jouluaiheisen nimikkokappaleen, viitaten Aku Ankkaan ja Tom & Jerryyn, mutta ei Samu Sirkkaan. Tosin Kinkun joulu on tässä tapauksessa yhtä ankea kuin sellainen joulu, jona Samu Sirkan joulutervehdystä ei esitetä telkkarissa. Tänäänhän tulee näppärästi tasan 26 vuotta täyteen singlen julkaisemisesta.

Vuonna 1985 asia ei varmasti näyttänyt yhtä absurdilta kuin mitä se näyttää nyt; No Presents for Christmas oli tosiaankin King Diamondin ensimmäinen julkaisu sooloartistina. Mercyful Fate oli hajonnut, eikä Kingillä ollut ensimmäistäkään vakavasti otettavaa soololevyä vielä ulkona. Singlellä oli kuitenkin esillä jo King Diamondin ensimmäinen kokoonpano, eli Diamond/LaRocque/Denner/Hansen/Dee –miehitys. Voin kylläkin kuvitella, miten aikalaiset suhtautuivat Kingin soolouran hieman erikoislaatuiseen alkuun. Eli suurella varauksella. Varsinkin, kun tähän oli varmasti vaikeuksia suhtautua pokerinaamalla tämän tavanomaista korkeamman falsetin takia.

Biisissähän kaikki menee joulun kunniaksi ihan päin helvettiä, tosin ei läheskään yhtä pahasti kuin M.A. Nummisen kappaleessa Joulupukki puree ja lyö. Itse kappalehan on erittäin pätevä, ja voisi olla täysin vakavasti otettava King-biisi, ellei siinä olisi näitä sanoituksia ja mukaan ujutettuja tulkintoja perinteisistä joululauluista. 12-tuumaisen singlen toisella puolella oli toinenkin biisi Charon, mutta se on kaikin tavoin tyypillinen King Diamond –biisi, eikä edes noudata samaa teemaa kuin kuuluisampi A-puolensa. Tosin kyseinen kappale oli sittemmin Kingin varsinaisella debyytillä Fatal Portrait, eli se siis toimi maistiaisena ja muistutuksena siitä, ettei King ollut ryhtynyt koomikoksi. Mutta ei tämä elämä nyt niin vakavaa ole, vaikka joulu onkin.

*Kuten Blackmore’s Nightin joulusinglen kohdalla, on myös Kinkun joululevyn laittaminen soittimeen taas vain teoreettisesti mahdollista, sillä sekin levy jäi Poriin.

Blackmore’s Night – Christmas Songs

Aina silloin tällöin jostain nousee esille levyjä, joiden olemassaolosta minulla ei ollut mitään hajua. Deep Purplesta tutun tuittupää Richie Blackmoren ja tämän ihanaisen vaimon Blackmore’s Night –virityksen joulusingle Christmas Songs (2004) lukeutuu tähän liigaan. Pikkujoulukauden ollessa kuumimmillaan avovaimoni ystäviä tuli kylään, ja sen vuoksi asuntoa oli hieman siivottava. Siivouksen yhteydessä yhdestä kirjahyllystä (!) löytyi tämä single, jossa Blackmore vaimoineen tulkitsee ihania joululauluja. En tiedä, mitä tämä levy edes teki kyseisessä hyllyssä, jossa ei tosiaan pitäisi muita omistamiani levyjä olla.

Pidän folkista, mutta itse asiassa Blackmore’s Night on jo pelkällä olemassaolollaan ärsyttänyt meikäläistä siinä määrin että single on edelleen muoveissa. Niissä se myös pysyy, sillä minulla ei ole edes mitään halua kirjoittaa siitä mitään syvällisempää. Ehkäpä pidän levyn muoveissa, jolloin joskus vuonna 2111 ulkoavaruuden asukit löytävät sen ainoana jäänteenä väkivaltaisesta ja siihen mennessä jo tuhoutuneesta sivilisaatiostamme. Mistä helvetistä se on edes tullut? Miksi olen sen edes ostanut? Ja koska minä niin tein? Paljonko edes maksoin siitä?

Ah. Kysymyksiä, joihin ei välttämättä koskaan saada vastauksia. Muistan kyllä jopa maksaneeni tästä levykäisestä, joten en voi vedota syyntakeettomuuteenkaan. Mutta levyä tutkailemalla käy ilmi, että muovikotelon reunaan sahattu lovi viittaa sen olleen promootiokappale. Joku arvostelija on siis jättänyt levyn aikoinaan arvostelematta ja iskenyt hieman myöhemmin myyntiin, heh! En minäkään tätä olisi välttämättä arvostellut. Mutta mitä itse musiikkiin tulee, niin arvaan Richien akkarin soivan heleästi ja Candicen laulavan yhtä heleästi. Näitä rallatuksiahan on saatu kuunnella jo lokakuusta lähtien, ja itse en edes halua kuulla ensimmäistäkään joululaulua, ellei niiden tarkoituksena sitten ole markkinahumuisen ja tekopirteän jouluhengen läskiksi paneminen. Tässä tapauksessa ei ole kyse kummastakaan, joten levy pysyy kuuntelemattomana. Mutta ehkä jouluyö näyttää taikansa ja avaan singlen muiden lahjapakettien tavoin kuin säihkyväsilmäinen, maailman paskuudesta mitään tietämätön lapsi?

Turha toivo, sillä olen tämän tekstin ulostullessa Hämeenlinnassa ja levy jäi Poriin. No, eipä tässä silti muu auta kuin toivottaa hyvät ja lumenvalkeat joulut!

Eri esittäjiä – Kylmää joulua!

Osattiin sitä 70-luvullakin ottaa väistämättömistä juhlasesongeista kaikki mahdollinen hyöty irti! Vuonna 1977 perustettu Poko Rekords (K-kirjaimella) julkaisi seuraavan vuoden jouluksi Kylmää joulua! –kokoelmalevyn, jolla esiintyvät sen rosteriin kuuluneet bändit, joista lähes kaikki Tampereelta.

Levyllä on kymmenen perinteistä joululaulua, jotka Pokon omat artistit ovat raisk… laittaneet uuteen uskoon. Näistä kappaleista minulle on entuudestaan tuttuja vain kaksi laulua. Toinen on Eppujen Heinillä härkien kaukalon. Kuulin sen alunperin toisella Paskahatulla, ja olin vähintään yllättynyt kun sen kuulin. En siinä vaiheessa ollut tottunut punkkiin, Eppujen vanhimmissakin biiseissä oli sulattelemista. Eput rienaavat ja varsinkin Martti Syrjä riehuu, tämän räkäisestä Johnny Rotten-imitaatiosta kun ei saa mitään selvää. Toinen tuttu kappale taas on Kollaa Kestään Tonttuarmeija.

Tämän enempää levyllä ei olekaan punkkia, loput biisit ovat enemmän tai vähemmän perinteisempää rockia. Popedalle on suotu jopa kaksi laulua. Näihin aikoihin Popedalla ei ollut junttirock-leimaa tai oikeastaan mitään muutakaan leimaa, vaan bändi oli helppo niputtaa primitiivisen rockinsa takia punkkiin, vaikkei sitä varsinaisesti ollutkaan. Kämäsiähän nämäkin biisit ovat, arvaan etteivät Mustajärvi ja kumppanit juurikaan aikaa studiossa kuluttaneet näiden kappaleiden äänittämiseksi. Mukana on vielä ainoa ei-tamperelainen bändi, eli keravalainen Teddy & The Tigers, mutta näin käppäsellä menollako Teddy villitsi tytöt ja pihisti näiden sydämet? Enpä usko. Ducks on vähän tuntemattomampi nimi, samoin Vox. Voxin perusti Timo Huovinen, joka halusi lisää äksöniä Virtasen hajottua vuonna 1976. Voxilla on kaksi biisiä ja niiden lisäksi Huovinen vetää soolona Tiernapoika-nimellä Joulutarinan, joka toimii levyn introna. Stille Nacht, Heilige Nachtin tulkitseva Die Herodes on taas käytännössä Eppu Normaali, jota komppaa enkeliääninen Epe. B-puolen täyttää kokonaan Tampere Chamber Ensemblen tulkinta Silent Nightista. Tosin vain kansien mukaan, sillä todellisuudessa levy on yksipuolinen B-puolen jäädessä kokonaan tyhjäksi.

Näillä veisuilla on enemmän yhteistä kuin aluksi uskoisi. Kaikki bändit ensinnäkin levyttivät Pokolle ja ne olivat tamperelaisia, pois lukien Teddy & Tigers. Lisäksi kaikkien bändien esiintyminen on huoletonta ja käppästä. Soundit ovat pääasiassa raa’at ja silottelemattomat, eli tuskinpa kukaan näistä bändeistä käytti paljoa aikaa studiossa. Taisi olla joulumieltä ilmassa ja glögi terästettyä. Mutta vanhojen joululaulujen tulkitseminen tällä tavalla oli varmasti tekijöidensä mielestä oikea neronleimaus, mutta se antoi myös mahdollisuuden lukuisille jäynille. Voin kuvitella, kuinka joku levyn haltuunsa saanut tyyppi on antanut levyn joululahjaksi mummolleen, jolta menee glögit väärään kurkkuun viimeistään Heinillä härkien kaukalon-klassikon soidessa.

Levyhän on julkaistu ainoastaan promotarkoituksiin, joita Epe ja bändit jakelivat minne sattuivat. 500 kappaletta lähti ilmaiseksi, mutta nyt levyn vinyylipainos on keräilyharvinaisuus, josta saa olla valmis pulittamaan suuria summia. 1000 kappaleen cd-painos on tosin levystä julkaistu pari joulua sitten.

“Jos tämä levy inhottaa sinua, muista, että sait sen ilmaiseksi!”

M.A. Numminen – Joulupukin juhannusyö

Jos haluan joutua pöpilään jouluksi, laitan todennäköisesti Antti Tuiskun version Sydämeeni joulun teen –kauhuklassikosta nonstoppina pyörimään. Onneksi tuolle kauhuskenaariolle on olemassa vaihtoehtoja. Yksi niistä on laittaa M.A. Nummisen Joulupukin juhannusyö –joululaululevy (1971) soimaan.

Levyn nimi on sinänsä harhaanjohtava, tosin levyn vaihtoehtoinen nimi onkin M.A. Nummisen ja hänen ystäviensä joululauluja. Joulupukin juhannusyö nimittäin koostuu neljästätoista kappaleesta, joista Numminen laulaa vain neljällä, mutta on tosin säveltänyt useamman (muttei kaikkia). Muita laulajia ovat Nummisen Chrisse Swindt, Sinikka Sokka sekä Nummisen ystävä Somerolta, Rauli “Badding” Somerjoki.

Koko levyn olemassaolon oikeuttaa pelkästään sen avausbiisi Joulupukki puree ja lyö, joka edelleen yksi Nummisen tunnetuimpia kappaleita. Siihen liittyy myös tämmöinen joulutarina, joka on ainoa joulutarina (jos Isäni on turbomies-arviota ei lasketa) Pandaluolassa tänä vuonna:

Joskus 90-luvun alkupuolella tai puolivälissä kulutin aikaa ja odotin joulua kasettisoittimen äärellä. Kävin läpi isäni muinoin nauhoittamia c-kasetteja, joihin oli merkitty jotain jouluun liittyvää. Olin valmis lopettamaan koko touhun viidennentoista, itseänikin nuorempien lasten laulaman Tonttupolkan jälkeen. Sitten rahisevalta kasetilta kuului viulunsoittoa. Hetken päästä sieltä tuli haitari. Vielä kului hetki, ja johan tunnistin tuon nasaaliäänen kuuluvan Mauri Anterolle. Olin hypnoosissa, ja tuona hetkenä jouluni oli pelastettu.

Kappaleessa rikotaan Joulupukin perinteinen rooli. Tämä uhoaa perheelle, varastaa näiden omaisuutta, ryhtyy väkivaltaiseksi ja lopulta hajottaa koko mökin. Joulun taika (mitä ihmettä se sitten tarkoittaakaan) menee pilalle, kun Pukki tekee sen mitä moni rahaa palvova ökyperhe ansaitsisi. Hankeen lentäminen ei ole pelkästään vaimon ja lasten etuoikeus, vaan se suodaan isällekin. Ja koko kappale soi duurissa.

Valitettavasti muut kappaleet eivät yllä tuon mainitun mestariteoksen sfääreihin. Niiden sanoituksellinen sisältö on nostattaa kuitenkin joulumielialaani ja ovathan ne musiikillisesti parempia kuin perinteiset joululaulut. Kappaleet rietastelevat rahvaanomaisesti ja röyhkeästi niin jazzin, rokkenrollin, beatin, foxtrotin kuin tangonkin voimin. Riehakas Joulupukin juhannusyö on jo lyyrisesti ja rakenteellisesti ehtaa punkkia, ainoa vaan ettei se kuulosta siltä. Joulupukki riehuu kännissä myös muillakin levyn kappaleilla. Joulun henki ja ydin saavutetaan, mutta sinne eivät nyt kuulu lahjat, iloisuus, Jeesus tai kokista hörppivä punanuttu. Tuo parraton pullukka vetelee tänä vuonna tässä taloudessa terästettyä glögiä.

PS. Piparnakkeli on viettämässä joulua. Toisin sanoen tämä artikkeli (kuten kaikki muutkin) ovat ajastettuja!

Ajattara – Joululevy

Jouluna 2004 dark metal-yhtye Ajattara aloitti varsin erikoisen tradition. Se julkaisi Ilon juhla-singlen, jolla oli bändin itsensä kirjoittama, ei kovinkaan jouluinen Ilon juhla-kappale ja black metallinen versio Hei tonttu-ukot –joululauluklassikosta. En tiedä alkuperäisen singlen tarkkaa painosmäärää, mutta kolmen singlen mukaan ujutettiin kuponki, joiden omistaja sai lunastettua itselleen joulukinkun. Ilon juhla sai kolmena seuraavana jouluna seuraajat, joissa oli aina yksi oma biisi ja yksi coveri. Tosin en ole varma, tuliko vuoden 2007 Tulppaani-singlellä lainkaan kinkkukuponkeja. Joulusinglejä ilmestyi, vaikka Ajattaran kokoonpano ei ollutkaan aina niin stabiili.

Vuonna 2008 joulusingleä ei enää tullut, mutta vuosi sitten (eli 2009) Ajattara paikkasi tilanteen julkaisemalla Joululevyn. Se julkaistiin singlejen tapaan kuukausi ennen juhlapyhiä, mutta formaatti on vaihtunut albumiksi. Tosin kyseessä on enemmänkin kokoelmalevy, sillä mukana ovat kaikkien aiempien, nyttemmin vaikeasti saatavien joulusinglejen biisit. Niiden lisäksi mukana on neljä uutta biisiä, eli kahden joulusinglen edestä uutta materiaalia. Näistä biiseistä kaksi biisiä on covereita, joiden alkuperäisesittäjät ovat Tuomari Nurmio ja Nylon Beat(!).

Joululevy etenee kronologisesti, mutta uusimmat kappaleet kuusen latvaan iskien ja vanhempiin biiseihin edeten. Valitettavasti tässä näkee samalla Ajattaran musiikillisen kehityksen. Bändin soundi ei ole muuttunut näillä biiseillä dramaattisesti, vaikka studioalbumeillaan Ajattara on kokeillutkin nu metallisia ja akustisia sävyjä. Covereiden kohdalla Ajattaran onnistuminen on ollut kaksijakoista kautta linjan: toisaalta niihin on saatu jotain omaa ja ne kuulostavat Ajattaralta, mutta ne ovat silti valovuosia heikkotasoisempia kuin alkuperäisesitykset. Tosin valinnoiksi onkin kohdistunut Juice Leskisen Sian ja Tuomari Nurmion Lasten mehuhetken (jossa muuten Tuomari itsekin vierailee!) kaltaisia klassikoita, joista ei pitäisi edes tehdä covereita. M.A. Nummisen Joulupukki puree ja lyö on kaikkien aikojen kovin joululaulu, mutta Ajattara on tehnyt siitä vieläkin rienaavamman version. Pyhäinhäväistystä, sanon minä! Ajattaran omat biisit eivät ole mieleenpainuvia senkään vertaa, ja Ilon juhla pysyy näistä biiseistä kovimpana. Se on oikeasti hyvä biisi, muistan olleeni pähkinöinä sen kuulemisesta livenäkin.

Joulusinglejen teema jatkuu myös kannessa. Stereotyyppisen suomalaisperheen joulunviettotapoja on kuvattu iloisesti ja värikkäästi, eli varsin räikeästi kun muistaa ettei Ajattara ole koskaan ollut erityisen hilpeä tonttubändi. Aiemmin tuo perhe on iloinnut ilon juhlan vuoksi, mutta vuoteen 2009 mennessä ehdittiin nähdä myös joulun ankeampi puoli. Nyt aiemmin hymyillyt isä on vetänyt itsensä jojoon tämän perhejuhlan kunniaksi. Ensivilkaisulla ei välttämättä edes huomaa äijän roikkuvan kattoparruista. “Loistaa kuusen kynttilät…”

Omistan itse näistä singleistä kolme. Sika (2006) jäi väliin, aiemmat hankin hyvissä ajoin ennen joulua. Koska Ajattaran musiikillinen kehitys on ollut laskujohteinen, niin en näe kovinkaan monia syitä sille, että hakisin Joululevyn kokin punttiin. Mieluusti olisin hankkinut nuo neljä uutta kappaletta singleinä, sillä en ole vieläkään päässyt yli vanhan perinteen katkaisemisesta. Mutta black metallisen dark metallin ystävät voivat ainakin kokeilla Joululevyä valmistautuessaan pettymään, kun Joulupukki toi tänäkin jouluna vain kiviä ja risuja toivotun Ajattara-levyn sijasta. Murhat-niminen, kahdeksas studioalbumi ilmestyy näillä näkymin lähempänä loppiaista kuin jouluaattoa.