The Fauna & Rust N’ Rage. 4.10.2011 @ Kattoklubi, Pori

Vaikka Facebookissakin oltiin tästä tapauksesta mainostettu ihan riittävästi (Kattoklubin oman eventin lisäksi molemmat bändit pykäsivät omansa), jouduin silti maanantain ja tiistain välisenä yönä paniikkiin. Sain jostain päähäni, että Kattoklubi olikin maanantaina, vaikka se tosiasiassa edelleen järjestettiin tiistaina. Olivatko Kattomogulit vaihtaneet iltaa? No, onneksi eivät olleet, kun tarkistin asian heti aamulla.

Edellisestä Kattoklubi-kerrasta olikin ollut todella kauan aikaa. Kun Porifolkin yhteydessä Eetunaukiolla järjestettyä Kattoklubia ei lasketa, oli edellisestä visiitistäni vierähtänyt tosiaankin puoli vuotta. Tuohon rakoon en missään nimessä pyrkinyt, niin vain pääsi käymään.

Alunperin glam metal-bändi Rust N’ Ragen piti avata ilta, mutta aloittajabändiksi päätyikin The Fauna. Itselläni oli niinkin hyvä syy keikan katsomiseen, että bändin rumpali on jo aikansa vaatinut meikäläistä katsomaan bändin keikkoja, joita onkin Porissa muutama kappale ihan lähiaikoina. Tämä oli tosin ainoa, jolle pystyn osallistumaan. Mutta tokihan olisin voinut katsoa The Faunan muutenkin. Muistini ei mielestäni ole niin hatara, että olisin muistanut The Faunan soittaneen näin synkkää musiikkia. Jotain on tapahtunut, kun viime vuoden HOAXissa laulajalla oli erilainen tukka, tämä ei ollut linnoittautunut syntikoiden taakse eikä se syntsia soittanut tyttökään tainnut seistä nurkassa. Ja bändin musiikkihan oli aikalailla pirteämpää. Jotain tälle bändille on ilmeisesti tapahtunut, enkä pistä muutosta lainkaan pahakseni. The Fauna kuulosti jopa hyvältä, vaikka se pirteä, suomeksi käännetty (niin laulukielikin meni vaihtumaan) I Don’t Want it to Die oikein istunut settiin eikä bändin nimi kuvaa itse musiikkia juurikaan. The Fauna vaikuttaisi nyt mielenkiintoisemmalta kuin koskaan aiemmin.

Rust N’ Rage on myös kiintoisa tapaus. Glam metalliahan voi periaatteessa soittaa kahdella tavalla; joko suositaan nimenomaan sitä metallisuutta tai sitten poppia. Jos Reckless Love edustaa sitä pop-osastoa, niin Rust N’ Rage oli enemmänkin sitä meuhkaavaa metalliosastoa. Bändistä tuli vahvasti mieleen alkuaikojen Mötley Crüe, vaikkakin jätkien ulkonäkö ei ollut ihan niin hurja. Itselläni sattuu olemaan bändin demo-cd analysoitavana Lammasta varten. Kyseinen lärpäke ei herättänyt juurikaan tuntoja, mutta tämän keikan jälkeen suhtaudun siihenkin ihan toisella tavalla. Ehkä. Harmi, että yleisö istui mieluummin sohvilla ja jätti bändin jätkät spedeilemään keskenään. Laulajaa oli muuten tuuraamassa tämän pikkuveli, joka luki sanat suoraan paperilta. Olosuhteisiin nähden tyyppi selvisi tehtävästään ihan hyvin, mutta näkisin bändin mieluusti vielä varsinaisen laulajansa kanssa. En juuri glamista perusta, mutta se fakta huomioiden Rust N’ Rage oli viihdyttävä tapaus.

Kuvia?

Kattoklubi Goes Porifolk. 19.8.2011 @ Eetunaukio, Pori

Kattoklubi-nimisessä tapahtumassa olin viimeksi kevättalvella. Vain kerran kuukaudessa järjestetty Kattoklubi jäi minulta sittemmin pari kertaa väliin sairasteluiden, päällekkäisyyksien sun muiden syiden vuoksi ohi. Nyt kun vihdoin pääsin seuraavalle klubille, olikin se tehnyt melko erikoisen vedon ja vaihtanut paikkaa tutusta ja turvallisesta Valimosalista (väliaikaisesti) ja suunnannut keskustaan Eetunaukiolle, joka oli samalla Porifolk-festivaalin näytöspaikkana.

Paikalle saapuessani oli jo Kling’s Swing lavalla, muttei varsinaisesti vauhdissa. Pianistin ja laulajan muodostama duo nimittäin soitti melko rauhallista musiikkia, joka ei mielestäni kuitenkaan sopinut täysin sinne lavalle. Olisin mieluusti nähnyt duon soittamassa jonkin tupakansavuisen yökerhon nurkassa silloin, kun baareissa sai vielä polttaa. Tai varsinaisella Kattoklubilla, senkin hämyiseen tunnelmaan olisi ollut pehmeä jazz helposti sovitettavissa.

Amusia, tuo Tuija Nyrhisen kanava saada “pakonomaisesti omasta elämästään kertovat biisit” ulos, esiintyi seuraavaksi. Pari kertaa olen koettanut päästä Amusian keikalle, mutta jalo yritykseni on aina epäonnistunut ties mistä syistä. Kerran taisin olla kipeänä, toisella kerralla taisi olla päällekkäisyys estämässä. Enkä sitten ollut kuunnellut Myspacesta tai mistään muualtakaan näytebiisejä, kun teen sitä äärimmäisen harvakseltaan. Erityisesti se hieman discobiisi oli varsin toimiva.

Seuraavaksi soitteli Säynävä, joka on itselleni vielä tuntemattomampi kuin Amusia. Säynävän musiikissa oli hieman iskelmää, hieman kansanmusiikki (aka folkkia) ja porilaista progehörhöilyä. Umpikulahtaneesta Hummani hei-veisustakin saatiin erittäin mielenkiintoinen tulkinta aikaiseksi. Ehdottomasti mielenkiintoisin yhtye tästä kattauksesta. Täten julistan minulle suoduin valtuuksin (!?) kitaristi H. Jokisen Porin Esa Pulliaiseksi. Pulliainen on kova kitaristi, vaikka soittaakin sellaisessa bändissä jonka touhut eivät itseäni kiinnosta. Tämä kaveri on kuitenkin selvästi kuunnellut tarkkaan Pulliaisen soittoa, kitarakin on mallia Stratocaster, jonka väritys tosin oli Yngwie Malmsteenia (onkohan mies muuten koskaan Ynkkää kuunnellut?) mukaileva kerma.

Pääesiintyjänä oli Kattoklubi-moguli A. Asunmaan Saluuna, joka se vasta on Agentsia kuunnellutkin. Arvaukseni ainakin yhden kappaleen omistamisesta edesmenneelle Topi Sorsakoskellekin osui oikeaan. Esa Pul… H. Jokinen vaihtoi kitaransa tässä välissä, mutta eipä päällisin puolin vaihtunut muu kuin väritys. Nyt se oli vihreä. Itse ohjelmisto taas oli sellaista kesäillan valssi-osastoa, jolle olen varsinkin nuorempana ollut erityisen allerginen mutta nyt hieman vanhempana olen oppinut ainakin sietämään sitä. Eipä siinä tosin kiirettä tullut poistua paikaltakaan, itse asiassa Saluunan keikka oli yllättävänkin nopeasti ohi. Mutta siellähän sitä oli vanhempieni ikäistä väkeä tanssimassa pääasiassa lainakappaleiden tahtiin, mutta onneksi ne olivat pääasiassa 60-luvulla vaikuttaneiden rautalankabändien ohjelmistosta tuttuja biisejä. Pari omaakin kappaletta soitettiin, mutta enpä toisaalta muista niistä enää jälkikäteen paljoakaan. Siinä mielessä Saluuna on kyllä hyvin tyyliuskollinen yhtye, että se soittaa vähän old schoolimpaa kamaa ja suosii samoja covereita, mitä soitettiin jo 60-luvulla. Ei hassumpi keikka, vaikka en voinut vielä pari vuotta sitten kuvitella joskus olevani tämänkaltaisella keikalla.

Kauniiksi lopuksi DJ Jyrki Laiho soitti kansan iloksi helposti sulateltavaa ja tuoretta listamusiikkia.

Kuvia linkin takaa.

Penniless & Jari Laasasen Valoisampi Tulevaisuus. 1.3.2011 @ Kattoklubi, Pori

Maaliskuun Kattoklubi tuli stressinpoistajana tarpeeseen. Mutta Kattoklubin ylle on langetettu kirous, sillä tämä oli jo kolmas kerta peräkkäin kun joku esiintyjistä peruu. Illan kolmanneksi esiintyjäksi oli kaavailtu paikallista tyttöbändi Euforiaa, mutta sairastuminen puuttui peliin. Lähes kaikki tuntuvat olleen kipeitä viime aikoina.

Koko tiistaipäivä oli ollut harvinaisen stressaava. Päässä oikein naksui, kun vaikka mitä asioita liikkui mielessä. Jari Laasasen Valoisampi Tulevaisuus oli kuitenkin sellaista, johon keskittyessä saattoi unohtaa ajan- ja paikantajun. Mikään mielessä stressannut asia ei tuntunut enää miltään, vaan sielu irtaantui ruumiista. Saksofonista ja kitarasta/syntikasta muodostuva matto tarjosi taas ambienttimaisia äänimaisia, ja Laasanen joko kuiski tai karjui runojaan siihen päälle. Tämän tyylin on aggressiivisenakin isällisen pehmeä, ja jopa “vittu” kuulostaa tämän lausumana pehmeältä. En minä tosin tiedä, kykenisinkö kuuntelemaan tätä perjantai-iltana, jolloin keskittymiskyky ei ehkä ole kaikkein parhaimmillaan. Arki-illoille Jari Laasanen valoisine tulevaisuuksineen kyllä sopii.

Penniless taas oli itselleni tuntematon nimi, vaikka mutta matalien kustannusten vuoksi bändiin oli helppo tulla tutustumaan live-olosuhteissa. Olen noin kuukauden aikana lainannut kaksi levyllistä Pennilessiä kirjastosta, ja molempia levyjä olen kuunnellut vasta kahdesti. Tuolla kuuntelumäärällä ei vielä juhlita, vaikka bändin menevä rock on vaikutuksensa tehnytkin.

Bändin soitossa on jo levyltä kuunneltuna sellaista charmia, jonka toivoisi puraisevan useammin muidenkin bändien soittoa kuunnellessa. Penniless luo heleään rokinsoittoonsa draivia ja energiaa, ja niitä tihkui myös esityskin. Yleisö ei juuri elonmerkkejä näyttänyt, ja bändin elävä heilunta lavalla näyttikin siksi hieman orvolta. Tämä bändi selvästi tarvitsee eteensä tanssahtelevaa yleisöä! Eräs tuttu jätti tulematta paikalle, vaikka Penniless tätä kovasti kiinnostikin. Ei kuulemma vain jaksanut, ja koska tämä henkilö todennäköisesti lukee tämän tekstin, lähetän hänelle terveisiä; olisiko ehkä sittenkin kannattanut? Paikalla taisi olla äkkiseltään laskettuna enemmän porukkaa kuin kahdella vuoden aiemmalla klubilla yhteensä!

Kuvia!

Ernie Shoe & Sircuscus, 1.2.2011 @ Kattoklubi, Pori

Vuoden toinen Kattoklubi järjestettiin melko lyhyen ajan kuluttua ensimmäisen Kattoklubista. Jokaisen kuun ensimmäisenä tiistaina järjestettävä klubi järjestettiin helmikuussa sopivasti ensimmäisenä päivänä, siinä missä tammikuun klubi pidettiin vasta tammikuun puolivälissä.

Kattoklubi sai osakseen jo toisen peruuntumisen peräkkäin, kun alunperin buukattu Fourth Wall perui. En varsinaisesti ollut pahoillani Fourth Wallin peruuttamisesta, vaikka olisin mieluusti katsonut senkin. Tilalle saatiin SirCusCus, jonka näkemistä olin jo itse asiassa odotellutkin. Pitää antaa SirCusCusipäille pisteitä siitä, että nämä saatiin keikalle noinkin lyhyellä varoitusajalla. Yksi kolmikon jäsenistä asuu Porissa, toinen Vammalassa ja kolmas Helsingissä. On siinäkin varmasti ollut melkoinen kaaos, kun bändi sai kuuleman mukaan tietää keikasta vasta muutamaa tuntia ennen h-hetkeä. Bändin kuvaamiselle antoi oman haasteensa keskelle lavaa pystytetty toteemipaalu. En totta puhuen tajunnut bändin oikeasti ronttaavan kyseistä rotiskoa keikasta toiseen, mutta pakko se vain oli uskoa kun se ylväästi kohosi edessäni kohti korkeuksia.

“TROLOLOLOLOLOO!!!”

Shamaanirokkia soittanut sekopääryhmä alkaa levytetyssä muodossa kuulostamaan laimealta tämän jälkeen, sillä bändi on selvästi livenä omassa elementissään.  SirCusCusin keikassa jäi oikeastaan häiritsemään vain se, ettei bändi tuntunut antavan ihan kaikkeaan. Soitto oli tiukkaa ja biisit hyviä, mutta odotin bändiltä kyllä jokseenkin maanisempaa menoa lavalla. Tosin bändi oli tällaisenaankin hauskimpia näkemiäni bändejä pitkään aikaan. Setin lopussa bändi jopa päätti jähmettyä paikoilleen kesken kappaleen.  Jäin arvailemaan, miten pitkään bändi pystyy imitoimaan patsaita ilman, että sen oma pokka repeäisi. Tauko ei jäänyt kuin vain sekuntien mittaiseksi, mutta se oli riittävän pitkä siihen että yleisön joukosta alkoi kuulua hervotonta tirskahtelua.

Ernie Shoe oli nimeensä nähden yllättävän modernia ja progressiivista rockia soittanut yhtye. Ernie Shoen musiikin pohjalla oli 70-luvun proge, mutta myös Toolin ja Dream Theaterin kuuntelu on tainnut olla näiden janttereiden sydämenasia. Lavalla pönötti trio-kokoonpanoa myöten Varsinais-Suomen Rush. Tosin tämä titteli juontuu laulajakitaristin äänenkäytöstä. Tämän “juustoinen” ääni tuo nimittäin mieleen Geddy Leen, tosin ilman pahimpia määkimisiä. Joudun parin ensimmäisen kappaleen ajan totuttelemaan herran ääneen, joka osoittautui yllättävän kivuttomaksi tehtäväksi. Ernie Shoen ongelmana olikin lähinnä se, että sen esittämää musiikkia on kuultu moneen kertaan jo aiemminkin.

Illan kruunasi Jyrki Laihon soitattamat, obskuurit biisit. Tämän harvinaiset levyt sisälsivät paskan musiikin helmiä, kuten Alpo Mylleria ja Seija Simolan myöhäistuotantoa. Hämmentävä ilta, kun ottaa huomioon SirCusCusinkin äkkivääryyden. Ernie Shoe alkoi kuulostaa yllättävän selväjärkiseltä, kun muisteleekin mitä biisejä arvon DJ soitti.

Ja lopuksi linkkilinkoa: Lammas Zineen kirjoitettu arvio SirCusCusin Brutal Ethnologysta luettavissa täällä. Keikkojen kuvasaldo jäi hieman vaatimattomaksi tällä kertaa. Tai en itse ainakaan ole kovin tyytyväinen tämänkertaisiin räpsyihin.

Veli Kurki & Pläsi, 11.1.2011 @ Kattoklubi, Pori

Minua pyydettiin (kyllä, pyydettiin!) taannoin Kattoklubille katsomaan paria keikkaa… ja ottamaan pari kuvaa siinä sivussa. Kysyjä ei ollut Kattoklubi-organisaatiosta, vaan jääköön se nyt paljastamatta.

Niin mikä ihmeen Kattoklubi? Kattoklubi on Porissa vasta viime syksynä aloittanut uusi keikkaluola, joka on Palmgren-konservatorion yhteydessä. Paikka on keskustan liepeillä, vain kivenheiton päässä rautatie- ja bussiasemilta. Kattoklubin tarkoituksena on järjestää livemusiikkia arki-iltoina kerran kuussa. Tähän mennessä keikat ovat olleet sangen edullisia, tämäkin iltama kustansi vain kaksi euroa. Tapahtumassa piti esiintyä Jesufåglar, mutta bändi joutui perumaan. Harmi, viime kerrasta oli aikaa.

Ensimmäisenä esiintyi yllätysesiintyjäksi nimetty Pläsi. Joudun näiden havaintojen perusteella myöntämään, että olen jossain määrin ennakkoluuloinen ihminen. Luulin tuota lavalla toikkaroivaa sankaria roudariksi, en esiintyjäksi. Tämän olemus on lievästi sanottuna rähjäinen, paljon rähjäisempi kuin mitä kuvista voisi olettaa. Herraa olikin luontevinta kuvata jälkeenpäin spurguversioksi Jarkko Martikaisesta. Mies soittikin jokseenkin samankaltaista musiikkia kuin Martikainen, tosin yksinkertaisemmin. Mies ja akustinen –yhdistelmä toimi tälläkin kertaa. Vasta jälkeenpäin kuulin, että tyypin nimi oli Pläsi. On siinäkin taiteilijanimi, heh. Tietoja ukosta ei vaan tunnu löytyvän, joten eiköhän kyseessä ole siis likaisesta undergroundista suoraan siltojen alta!

Veli Kurkea olin kuunnellut edellisenä iltana Myspacesta. Satumainen tunnelmahan siitä tuli, ja sama fiilis oli keikallakin. Kovasti Veli Kurjesta – joka oli minulle sekin tätä ennen tuntematon yhtye – tuli mieleen riisuttu versio Teemu Elon Puhuvista Eläimistä. Bändi kuulosta lauteilla paremmalta kuin Myspacesta kuunneltuna, vaikka tuokin satuproge ei ole ihan lempimusiikkianikaan. Kyllähän tuota nyt toistamiseenkin voisi käydä katsomassa, vaikka en heti lähtisi kääntämään levykauppoja ympäri yhtyeen äänitteiden toivossa.

Itse keikkapaikasta jäi positiivinen kuva. Kattoklubi on pieni, intiimi ja ei kovinkaan baarimainen. Tosin eipä paikassa mitään baarialuetta edes ollutkaan. Olohuonemaiseen paikkaan on helppo tulla rentoutumaan ja kuuntelemaan muzakkia, se on hyvällä sijainnilla ja sillä on vielä mahdollisuuksia tätäkin suurempaan tapahtumaan. Arvioin paikalla olleen 30–45 henkeä. Kattoklubi ei tosin ole ainoa uusi keikkamesta Porissa. Isokarhu-ostoskeskuksen kattokerroksessa on aloittanut toimintansa Soma-niminen terassi joulukuussa, mutta tähän mennessä sen “live”musiikki on Redrama-poikkeusta lukuun ottamatta koostunut vain DJ-seteistä. En ole siellä vielä käynyt, mutta ajattelin poiketa kunhan jotain kiinnostavaa ilmenee. Kattoklubilla tulen ainakin vierailemaan toistamiseen.

En ole itse täysin tyytyväinen ottamiini kuviin, mutta olen ilmeisesti sen verran tyytyväinen (tai itsekritiikin tarpeessa), että laitoin ne nettiinkin.