Circle – Arkades

circle_arkadesTämmöistä jälkeä syntyy, kun Suomen villin lännen eli Porin desperadot päästetään ensin lentokoneeseen ja sitten vielä levyttämään. Arkades on tulosta siitä, kun Circle kävi tieskuinkamonennenkerran rapakon toisella puolella ja tieskuinkamonettakertaa vielä levyttikin reissuillaan. Alkuperäinen Arkades on vuonna 2006 julkaistu yhden vinyylin levy, siinä missä sen seuraavana vuonna julkaistu CD-versio on jaettu kahdelle levylle. Tämä teksti on tehty nimenomaan vinyylilevyn pohjalta, joka on jaettu kahdelle puolelle: Rebel Sidelle ja Bullet Sidelle. Kummallakin puolella on vain yksi biisi, eli Rebelillä on The Greatest Kingdom ja Bulletilla taas The Ghost of the Highway.

Tavanomaista Circle-levyä shamanistisempi Arkades  on itse asiassa äänitetty livenä ja vieläpä yhtyeen yhdellä jenkkitourilla vuonna 2005. Arkadesin olomuoto on tosin lähempänä 1970-luvun Länsi-Saksaa kuin 1870-luvun Teksasia. Juuri tämänkaltaisilla levytyksillä Circle oli lähellä psykedeelistä krautrockia ja sen ydintä. Efekteillä ja pimputuksilla on suurempi painoarvo kuin kitaroilla, ja tällä tunnelmalla tosiaan revitään kuulija pois tästä maailmasta ja lähdetään vähän katselemaan tähtiä. The Greatest Kingdom kolahtaa itselleni enemmän, mutta A-puo… tarkoitan Rebel-puoli jää toista puolta seesteisemmäksi. Meno on sitten aikalailla villimpää ja sadistisempaa toisella puolella The Ghost of the Highwaylla. Rättö kiljuu ja Lehtisalo rähisee päälle, vaikka kappaleen loppupuoli meneekin rauhallisempiin tunnelmiin. Jännittävä draamankaari säilyy kiinnostavana koko levytyksen keston ajan.

Huomioitavaa Arkadesissa on sekin, että molemmilla puolilla pimputellaan melko samanlaisissa tunnelmissa, mutta kumpikin puolisko erottuu toisistaan ja ovat keskenään erilaiset. Näin sen pitäisi ollakin. Lasken itse kyllä Arkadesin Circlen parhaimpien liveäänitteiden joukkoon.

Kohokohdat: The Greatest Kingdom

Sixpackgods – Sessions

Tällä bändillä on erittäin läheiset suhteet Loiseen, jopa läheisemmät kuin kykenee arvaamaankaan. Sixpackgodsissa on tosin kyse ihan erilaisen musiikin soittamisesta, ja se musiikki on jumittavaa hypnojurnutusta. Jossain vaiheessa viime vuotta ensimmäiset Sixpackgods-nimellä tehdyt treeniäänitykset laitettiin nettiin, eli kaksi biisiä Bandcampiin.

Yhteyksistään huolimatta tämähän on eri bändi kuin GG:n aiempi projekti Sixpack-God, mutta myös täysin eri bändi kuin Loinen. Jos helpollakuitenkin halutaan päästä, niin Sixpackgodsia voitaisiin sanoa rokki-Loiseksi. Mudassa vellotaan yhtälailla ja kummankin musiikkia voidaan kuvailla iljettäväksi, tosin Sixpackgodsissa on käytössä kitara, jota ei ole Loisessa ollut vuosiin, ja se onkin käytännössä suurin syy mikä erottaa Sixpackgodsin ja Loisen toisistaan. Sixpackgods etenee lähinnä yhden riffin varassa per biisi. Vaihtelevuutta tulee lähinnä silloin kun kitara päätyy yksinään soittamaan liidiä. Jos tässä olisi käytetty toistakin kitararaitaa, niin kitara olisi kuitenkin jumittamassa sitä samaa pääriffiä. Sixpackgodsia on helppo kuvitella umpitylsäksi juntaksi, mutta ainakin minun korvissani se on kaikkea muuta. Ei yksinkertainen musiikki paljoa tarvitse jotta se muuttuu hypnoottiseksi, ja hypnoottistahan Sixpackgods kyllä on. Seitsemän minuuttia sitä samaa menee yllättävänkin kivuttomasti ohi.

Tätä kirjoittaessa nämä biisit ovat olleet kuunneltavissa vain bändin Bandcamp-sivuilla. Keikkojakin Sixpackgods on soittanut, tosin tähän mennessä vain kourallisen. Mielenkiinnolla katselen ja seuraan mihin suuntaan Sixpackgods aikoo mennä. Kuullaanko joskus biisi, jossa on kaksikin riffiä?

http://sixpackgods.bandcamp.com/

Kohokohdat: Stakeface Girl

Circle – Manner

circle_mannerSilmämunavinyyli levylautasella on aina melko makaaberin näköinen. Niin se on Circlenkin toistaiseksi uusimman studiotuotoksen Mantereen kohdalla. Aika vaikuttava paketti, jonka mukana tulee vielä kitara tabulatuureja.

Tyylillisesti Manner on viimeisistä Circle-julkaisuista lähempänä rokkaavaa Rautatietä kuin himmailevaa Infektiota… tai liveäänityksille perustuneita Maximeja, Serpentejä ja Erkki Kurenniemi-splittilevyjä. Tai no, jälkimmäisellähän on Circlen osuudella kyse enemmänkin jamittelusta, jolla Manner ei myöskään loista. Biisit ovat sen sijaan yllättävänkin suoria, vaikka naftisti alle 40 minuuttiin isketty Manner ei ole edeltäjiensä tavoin pelkkää kikkailua ja ilotulittelua. Magneettinen hypnoottisuuskin tosin jää välistä, kun biisit tuntuvat päättyvän ennen kuin ne jäävät jumittelemaan. Paitsi Potero. Suorista rokkibiiseistä Westerlundin tulkitsema, sähäkkä Blue King nousee omaksi suosikikseni, mutta jos nyt pitäisi lähteä arvuuttelemaan Mantereen paikkaa Circlen diskografiassa, niin minun sormeni on ainakin suussa. En ainakaan vielä tässä vaiheessa tiedä miten korkealle Mantereen arvottaisin. Aluksi levy tuntui antaneen kaikkensa turhankin nopeasti jo heti toisen kuuntelukerran jälkeen, mutta toisaalta sitä on ollut sen jälkeenkin ilo kuunnella ja joka kerta se tuntuu antavan jotain uutta.

Harvemman levyn takia sitä joutuu paniikkiin, mutta Mantereen kohdalla kävi kyllä näin. Levy julkaistiin Hydra Headin kautta Record Store Day-julkaisuna, joten oikeastihan siinä pelkästi että levy myy loppuun ennen aikojaan, mutta nyt kun Levykauppa Äxän sivuja vilkuili, näkyy sitä olevan yhä näin lokakuussakin saatavilla. Tai sitten sitä on tullut uusi painos.

Vaikka cd-fanit joutuvatkin nyt nuolemaan näppejään, on Mannerta sanottava Circlen tuotannossa jotakuinkin yhtä relevantiksi tuotokseksi kuin Rautatietäkin. Ehkä Manner ei muuta yhtyeen suuntaa dramaattisesti, mutta tämän albumin myötä Circle on kuitenkin päivittänyt keikkasettinsäkin.

Kohokohdat: Blue King, Here Come the Warm Jets, Mustaa kultaa

Circle feat. Verde – Giardino

Montahan Circlen mölysessiota on yhteensä äänitetty? Montako niistä on julkaisematta? Montako on julkaisematta? No, vastausta en tiedä, mutta Circlen äänitteitä tulee siltikin kerättyä. Circle on jo pitkään juhlinut “mood musicin” kuolemaa ja pisti Verden kanssa oikein monttubileet pystyyn. Giardino –kasetti on juurikin tällainen Circle-äänitys, joka on kasattu jo aiemmin mutta julkaistu vasta myöhemmin tilanteen ollessa kypsempi. Giardino on julkaistu Lehtisalon Ruton Music –kasettilafkalla elokuussa 2011 itse äänityksen oltua silloin jo neljä vuotta vanha.

Circlen skaala on aina ollut melko laaja, mutta kun yhtälöön lisätään vielä Verde, tuppaa tulos olemaan tavanomaista kokeellisempi. Giardinolla on vain kaksi biisiä – Piante del sud ja Piante nordiche, ja molemmat niistä ovat melko kokeellista pörinää ja pulputusta. Giardino on Circlen äänitteeksi kylläkin poikkeuksellisen karu ja harras, jopa rituaalinomainen. Tästä tulee välillä hyvin vahvasti Popol Vuh mieleen. Rätön elämöinti katkaisee hartaan tunnelman. Rätön ääntely on puolestaan tavanomaista karumpaa, kun tämä kiljuu välillä kuin itkevä vauva ja toisaalta mumisee kuin transsiin vaipuva shamaani.

Kokeilevan luonteensa vuoksi Giardino ei kaikille sovi. Ehkäpä se jengi joka saa eniten kicksejä Rautatiestä ja Hollywoodista ei juuri tunne oloaan kotoisaksi Giardinon parissa? Tosin tuskinpa ne joiden mielestä Meronia on edelleen paras ja ainoa hyvä Circle-levy löytävät bändiä tämän kautta uudestaan. Tosin painoksen ollessa loppuunmyyty sitä ei tarvitse kyllä edes miettiäkään.

Kohokohdat: ?

Circle – Serpent

Circleltä on tipahdellut melko tasaisin väliajoin myös livelevyjä. Tosin viimeisen vuoden aikana yhtye on tuntunut tipauttelevan levyjä jopa useamman vuoden tarpeiksi, kuroen kiinni sen raon jona aikana Circleltä ei niin paljoa materiaalia tullut. Alkuvuodesta Circle-livelevykatalogi täydentyi Serpentillä, vain muutamaa kuukautta Maximin jälkeen.

Maximista Serpent eroaa yhdellä aika konkreettisella seikalla; Serpent on tätä kirjoittaessa melko ajankohtainen dokumentti Circlen nykyisestä livekunnosta, siinä missä Maxim sisälsi jo aiemmin äänitettyä materiaalia. Enemmän hengenheimolaisuutta löytyy siis Rakennukseen (2007).

Viime lokakuussa Bristolissa äänitetty Serpent ei ole mikään erityisen jamikeskinen levy, vaan keskittyy kuvaamaan Circleä kaikkein tyypillisimmissä, tiukkoja pöksyjä rönsyilevässä ja hikistä rockia erittävässä nykytilassaan. Rättö kiljuu minkä suustaan päästää, Lehtisalo huutaa taustalla satunnaisesti jotain ja bändi lähtee kesken Rautatieltä tuttujen, helpohkojen biisien keskellä koettelemaan yleisönsä herkimpien yksilöiden kärsivällisyyttä siirtymällä huuruisten jamien pariin. Brittiyleisö on pähkinöinä, syystä. Settilista on siis melko paljon Rautatie-painotteinen. Tai no, kahdeksasta biisistä kolme on siltä. Pari ohjelmanumeroa ovat vanhempaa perua ja ainakin Lintu Joe on Manner-levyltä, joka oli Serpentin ilmestyessä vielä vasta tulossa.

Serpent on hyvä ja pätevä dokumentti Circlen livekunnosta, mutta kenties tässä vaiheessa elämääni Serpent ei ehkä ole se kaikkein toivotuin vieras. Kun olen nähnyt bändin soittamassa näitä biisejä pelkästään vuoden 2011 helkutin monta kertaa, niin tokihan se alkaa hieman tökkiä. Siihen vielä päälle samojen biisien kuuleminen levyltä. Tämä teksti on siis kirjoitettu silloin, kun olen saanut suoniini vähän liikaakin Circleä. Ehkäpä hetken päästä alkaa taas maistumaan, mutta juuri tältä Circle on kuulostanut vuonna 2011 soittaessaan livenä. Vuosi 2012 nyt on vielä vauhdissa, joten jää nähdä millaisiin suorituksiin bändi vielä etenee.

Kohokohdat: Lintu Joe, Saturnus Reality

Circle – Taantumus

Tämänkertainen Circle –kuunteluelämys on siltä ajalta, kun uusi vuosituhat oli alkanut ja Jussi Lehtisalon luotsaaman porilaisryhmän studioalbumit pystyttiin laskemaan vielä kahden käden sormilla. Useassa osassa äänitetty Taantumus ilmestyi vuonna 2001 Bad Vugumin julkaisemana.

 

Taantumus on mielenkiintoinen nimi musiikkilevylle. Se kuvaa vanhassa ja menneessä pysymistä tai sinne pyrkimistä, vaikka se olisikin kuinka epätoivoista tai itsepäistä tahansa. Circle matkaa musiikkinsa kanssa jonnekin 70-luvun alkuhämäriin krautrock-piireihin. Kyllä, Circle lienee saanut maineen krautrock-bändinä Taantumuksen takia, tai ainakin osittain siitä johtuen. Circle ei tosin sorru pelkästään taantumuksellisen oppien itsetarkoitukselliseen toistamiseen, vaan tekee sen omaa luoden yhdistelemällä vanhaan uutta ja tekee sen… porilaisittain. Nimestään huolimatta Taantumus on hyvällä tavalla taantumuksellinen albumi.

Taantumuksen tunnusomaisin piirre on sen hypnoottisuus. Albumi toistaa itseään ja junnaa, mutta parhaimmillaan se oikeasti koukuttaa. Circle saattaa jauhaa biisikaupalla ilman, että kukaan laulaisi riviäkään. Heti kun luulee, ettei mitään tulisi tapahtumaan pitkään aikaan, niin eikös vierailijana yhä toimiva Mika Rättö avaa heti suunsa ja kiljahtelee jotain korkealla äänellään, suoraan toisista ulottuvuuksista. Taantumuksella eivät laulut olen kuitenkaan olennaisessa osassa, vaan Taantumus tosiaan keskittyy junnaamiseen. Taantumus on siitä huolimatta – tai juuri sen takia – mielenkiintoinen levy. Kaikesta jumituksesta ja toistosta huolimatta Taantumus pitää otteessaan tehokkaasti, onhan albumi mekaanisesti säksättävä ja kutsuvasti koliseva. Suriseva, mutta silloin tällöin myös murjova. Taantumus on kuin jalostetumpi versio Prospektista, vaikkakaan en osaa sanoa, kumpi levy nyt sitten on parempi. Kyseessä ovat kuitenkin tyystin eri levyt, eikä niitä tekisi mieli asettaa vastakkain tappelemaan.

Taantumus on julkaistu taannoin uudestaan sekä Ektron toimesta ceedeellä että Svart Recordsin ja Ektron alamerkki Full Contactin kautta uudestaan vinyylinä. Alkuperäinen BV-cd alkaa tätä nykyä nimittäin olemaan jo kiven alla.

Kohokohdat: Valtaisa hahmo, Suopea, Rautasilta, Taantumus, Pelqton

Circle – Prospekt

Circlen hypnorock-kauden kaksi (mielestäni) parasta levyä ovat olleet kymmenisen vuotta hankalasti saatavilla, mutta ovat nyttemmin jälleen aivan käden ulottuvilla. Nämä levyt olivat julkaisujärjestyksessään Prospekt ja Taantumus julkaistiin 2000-luvun alkupuolella. Tällöin Circlellä oli hektinen julkaisutahti, muttei kuitenkaan nykyiseen maaniseen rumbaan verrattava. Siten Prospekt olikin Circlen ainoa julkaisu vuodelle 2000.

Circle tosiaankin luotti nimenomaan hypnoottisuuteen. Tällöin kukaan ei ollut vielä lanseerannut NWOFHM-termiä, vaan Circle keskittyi tekemään enemmän tai vähemmän kokeellista, kraut rockin jalanjäljissä kulkevaa jumitusta. Jokaisessa kappaleessa on jokin juju ja jippo, jota Circle lähtee toistamaan siihen asti, kunnes se saavuttaa täydellisen hypnoottisuuden tason. Circle on kuin paholainen, joka istuttaa kuulijan päähän pahuuden siemenen, kasvattaa sitä ja juurruttaa sen osaksi kuulijan tajuntaa. Eikä kuulija edes halua päästä irti, vaan on valmis jumittamaan yhtä kauan kuin soiva kappale käskyttää.

Kitarat nytkyttävät hypnoottisesti, rummut paukuttavat robottimaisesti, basso muljahtelee koko ajan sijoiltaan ja taustalla ovat Mika Rintalan efektit ja Pike Kontkasen viulu. Levyllä vieraileva Mika Rättökin on mukana, muttei tämä kiljahtele erityisen kovaa. Prospekt ei lähde ihan täysillä pyörimään, vaan levyn kuunteleminen edellyttääkin hermoja. Kunnolla Prospekt lähtee mielestäni toimimaan vasta puolivälinsä kieppeillä, jolloin kahta viimeistä kappaletta (Varhain, Eripwire) ei vaan voi keskeyttää, vaikka ne kestävätkin kumpikin yli kymmenen minuuttia. Itsellänikin tämä tosin tapahtui jo ensimmäisen kuuntelukerran aikana, joten siinä mielessä Prospekt koukuttaa hyvin helposti. Jopa ensimmäinen kerta voi olla kohtalokas!

Alunperin Prospektin julkaisi Ektro, mutta viime vuoden lopulla brasilialainen Essence Music julkaisi sen ceedeellä uudestaan, uusilla kansitaiteilla. Tässä versiossa on mukana myös bonuksena uusi mixi kappaleesta Työläisen laulu. En tosin juuri koskaan kuuntele sitä, koska minulla outo viha/rakkaus-suhde bonusbiiseihin. Yleensä ne jäävät kuuntelematta siksi, etteivät ne ole osa alkuperäistä kokonaisuutta. Mutta toisaalta nyt kun levyä on vihdoin ja viimein taas saatavilla, niin siihen kannattaa sijoittaa.

Kohokohdat: Gericht, Varhain, Eripwire

Erkki Kurenniemi & Circle – Rakkaus tulessa

Viime kesän lopulla Circleltä tuli pari jännittävää uutuutta ulos. Toinen oli livelevy Maxim, joka oli melko tyypillinen Circle-live eikä siten erityisen yllättävä. Yllätysmomenttia tarjosi sitten suomalainen elektronisen musiikin pioneerin Erkki Kurenniemen kanssa tehty kimppalevy Rakkaus tulessa. Lähtökohtaisesti levy on erittäin erikoinen, sillä se sisältää sekä Kurenniemen spoken wordia että Circlen treenikämppäjamittelua.

Käytännössä ”Rakkaus tulessa” on tehty kolmissa eri sessioissa. Ensin Kurenniemi on 70-luvun alussa höpöttänyt niitä näitä kelanauhurilla (?) tekemälle äänipäiväkirjalleen, sitten Circlen jamisessiot 90-luvun lopussa äänitettiin ja vielä 2010-luvun puolella nämä toisistaan täysin irralliset äänitykset päätettiin iskeä yhteen. Melkoinen mash-up, jonka yhdeksi arkkitehdiksi on merkitty myös muuan Mika Taanila. Käytännössä Circle jumittaa taustalla ja Kurenniemi höpöttää päälle. Tokihan Kurenniemen höpöttäminen voi äityä herkimpien kuulijoiden korviin rasittavaksi, jolloin kuulija saattaa itsekseen miettiä mitä piristeitä mies on nappaillut ja onko hän tosiaan nukkunut kahdeksan tuntia kuten on väittänyt.

Paperilla nämä tekijät eivät sovi toistensa pareiksi lainkaan, mutta lopputulos on hyvinkin onnistunut, vastoin ennakko-odotuksia. Eikä Lou Reedin ja Metallican taannoinen yhteistyökään tästä nyt niin dramaattisesti eroa. Siinäkin ovat kahden eri maailman edustajat isketty törmäämään toisiinsa, vaikka jenkkien yhteistyö ei olekaan läheskään yhtä onnistunut kuin suomalaisten, vaikka Circlen ja Kurenniemen alkuperäisäänitykset tehtiin täysin toisistaan tietämättä. Spontaanisti. Metallican ja Lou Reedin yhteispläjäys oli laskelmoidumpi, mutta Circlen ja Kurenniemen äänitykset sopivat toisilleen todella hyvin. Ihan kuin vastapuolet olisivat tienneet, minkä kanssa heidän tuotoksensa tultaisiin seuraavalla “kymppiluvulla” naittamaan. Suosittelen kokeilemaan ja tutustumaan, mikäli kummankin äänityksen lofi-estetiikka ei häiritse.

Kohokohdat: Kello 12:15, Latentti liike-energia, Kaksi kiveä

Circle – Maxim

Full Contact Recordsin loppukesällä 2011 julkaiseman Circlen Maxim –levyn kannessa on todennäköisesti tämän jutun julkaisuhetkestä vuoden sisällä otettu valokuva Antinkadun ja Liisankadun risteys. Paikalla sijaitsi Club 19, joka oli kuulemma porilaisen livemusiikin kehto. Itselläni ei ole kyseisestä paikasta juurikaan kokemuksia, sillä se oli lopettanut toimintansa jo minun muuttaessani Poriin. Rakennus oli tosin vielä pystyssä kesällä 2009, kun muutin kirjani Kanta-Hämeestä Satakuntaan. Tällä hetkellä paikalla sijaitsee rakennustyömaa. Vieläkin edustamassa kehitystä, jonka vuoksi Porin kaupunginisille voisi puolestani haistattaa kunnolla kukkaset.

Tämä paikallishistorian oppitunti oli paikallaan sikäli, että pystyn sekä itse kuvailemaan itselleni mistä olenkaan jäänyt paitsi että linkittämään sen Maximiin. Maxim on tosiaan livelevy, joka on äänitetty Club 19:ssa huhtikuussa 2005. Yleisöä ei paljoa kuulemma ollut ja Circlekin oli vain lämppärinä ruotsalaiselle Träd, Gräs och Stenarille. Circlen keikka kaapattiin silti talteen myöhemmin julkaistavaksi. Tässä mielessä Maxim ei ole mitenkään erikoinen Circle-live, sillä näillä metodeilla äänitettyjä livelevyjä on yhtyeen nimissä julkaistu jo muutama.

Maxim jakautuu kaikkien muidenkin yksittäisten vinyylien tapoin kahdelle puolella. A-puolella on kappale Satatuhatta ja B-poskella taas biisi Se jonka nimeä ei mainita. Molemmilla on kestoa koko puoliskon täyttämiseen. Sisällöltään Maxim on epämääräistä ja kokeilevaa jamittelua ja jumittelua. Rättö huutaa, Lehtisalo huhuilee, Westerlund näppäilee vienosti kuusikielistä, Tuomi tuo perkussiot ja Laurila vääntää hiki hatussa erikoisia efektejä. Kuten kuvauksestakin voi jo päätellä, on Maximille tallentunut niitä Circlen omituisempia ja himmailevampia keikkoja. Se jonka nimeä ei mainita –biisissä on tosin Puutiikeriä, joten ei keikka ainakaan täysin improvisoitu ollut.

Maxim on melko tyypillinen Circle-live sikäli, että se dokumentoi aika tarkkaankin sitä miltä Circle saattaa livenä kuulostaa. Maxim on ihan mukava ja perushyvä Circle-live, muttei oikeastaan mitään sen ihmeellisempää. Tosin eipä Maxim ole nimestään huolimatta pituudellakaan pilattu. Ehkäpä Maxim antaa enemmän kicksejä niille, jotka olivat paikalla tuona huhtikuisena iltana.

Eleanoora Rosenholm – Hyväile minua pimeä tähti

Ei. Tästä kylästä ei tule mitään, mikä olisi verrattavissa muiden kaupunkien vaihtoehtopiireihin. Eleanoora Rosenholm on osoitus siitä; tummasävyinen taidepop-bändi, josta paistaa läpi porilainen mielenlaatu, joka kaltaiselleni ulkopaikkakuntalaiselle avautuu erityisen kiehtovana. Tässä yhteydessä pitäisi varmaan täsmentää mitä sana “pop” edes pitää sisällään. Sehän on lyhenne “populaarista”, mutta Eleanoora Rosenholm tekee toisaalta niin synkkää ja painostavaa musiikkia, että siitä tuskin koskaan on ns. suosittujen ihmisen suosikkimusiikiksi. Kolmas albumi Hyväile minua pimeä tähti antaa siihen entistä vähemmän aihetta.

Debyyttiä en ole vieläkään kuullut, mutta Hyväile minua pimeä tähti eroaa reippaasti edeltäjästään “Älä kysy kuolleilta, he sanoivat” (2008). Aiemmin Eleanoora Rosenholmin riutunut hahmo pystyi mielenterveysongelmistaan huolimatta elämään edes jotenkin tavallista elämää, mutta nyt hän vaikuttaisi pudonneen syvälle ahdistuksen syövereihin. Eipä sillä, että Eleanoora Rosenholm olisi koskaan ollut erityisen pirteä bändi edes nimellisesti. Lyriikat ovat sitä samaa maanisdepressiivistä, jopa huuruista tilitystä mitä Rätöltä on lupa odottaakin. Ja Noora Tommila on loistava tulkki.

Bändin tunnistaa samaksi, mutta otteesta on tullut kokeellisempi ja progempi, enemmän muita Pori-bändejä kallellaan oleva kuin aiemmin. Albumilla ei ole ensimmäistäkään ns. hittibiisiä, kuten vaikkapa Ambulanssikuskitar. Ja olenko se vain minä, vai ovatko kappaleiden pituudetkin venyneet? No, olivat tai eivät, ei Hyväile minua pimeä tähti missään nimessä ole kovinkaan helppo albumi. Siksipä itselläni on todella vaikeaa mieltää tätä minkäänsortin popiksi.

Vielä en osaa sanoa, onko Hyväile minua pimeä tähti parempi levy kuin “Älä kysy kuolleilta, he sanoivat”. Arvaan, että tästä alkaa jonkinlainen limbo, jonka eri kierroksilla korostuu jompikumpi levyistä. Toisin sanoen uskon kummankin levyn kolisevan yhtä kovaa pitkällä aikavälillä, mutta tietty elämäntilanne tekee toisesta levystä hetkellisesti paremman kuin toisen.

Lampaassakin on mielipide levystä jaettu.

Kohokohdat: Kolo, Pimeä tähti, Sata Ave Mariaa