Muutamat keikkakuvat

No niin, lapsukaiset. Huomasin että keikkakuvia tuli otettua viime aikoina enemmänkin, ja koska porukka kuitenkin käy ne kuvasivuilta tsekkaamassa, niin tässäpä näitä linkkejä sitten olisi.

Sex Dwarf, Perikato, Armless Children & Kylmä Sota. 28.2.2014 @ Vastavirta, Tampere

Kuudes Silmä, 1981, The Escapist & Cold Institution. 1.3.2014 @ Lutakko, Jyväskylä

Blacklisted, Lighthouse Project & New Waters. 4.3.2014 @ Klubi, Tampere

Remissions & Long Gone. 6.3.2014 @ Suisto, Hämeenlinna

Kevätkarkelot. 3.-4.5.2013 @ Ilokivi, Jyväskylä

Olin tuossa Jyväskylässäkin piipahtamassa ja kuvia siinä samalla ottamassa. Oli kyllä mukavimpia viikonloppuja taas vähään aikaan, meikä tykkää Jyväskylästä ja sikäläisistä ihmisistä, ja hyvät karkelot nämä tyypit olivat järjestäneet. Money well spent, sir.

Tyhjyys. Uusi jyväskyläläisbändi, ja tupa oli täyteenladattu jo heti alkuillasta. Lupaavaa.

 

Night Lives. Ei ole kovin vanha bändi tämäkään, mutta lupaavalta kuulosti!

 

Arrestum. Oli hurjimpia keikkoja mitä olen tältä kokoonpanolta nähnyt.

 

Kuudes Silmä, synisti vuoteenomana eli keikka läpi triona.

 

Oi Polloi. Ai kauhea kun Diikki kiroili kamalasti! Oli myös aika pitkä keikka, mutta eihän tuosta nyt jaksa valittaa.

Ja sitten lauantain kimppuun…

 

The Escapist. Kolmas kerta kun näen bändin kuukauden sisällä, ja ensimmäinen jolla ei ollut mitään teknisiä ongelmia. Tai en ainakaan niitä huomannut. Hyvä keikka!

 

Kieltolaki. Siitä onkin kai jo kaksi vuotta, kun näin bändin edellisen kerran, eikä sekään ollut sellainen keikka jota kiikkustuolissa muistelisin. Tämä sen sijaan oli.

 

Terveyskeskus. Bändi on yllättävänkin hyvässä tikissä ja oli viihdyttävä, mutta ihan koko keikkaa en totta puhuen jaksanut seurata. Oli nimittäin vähän pitkä keikka.

The Splits. Tämän keikan jälkeen alkoivat bändin biisit soida päässä seuraavan viikon ajan, ja arviokappaleena saatu cd piti päivittää vinyyliin Suiston keikan yhteydessä.

Kylmä Sota. Aika totaalista jälleen kerran.

 

Hero Dishonest. Nyt…

Perjantain kuvat ja lauantain fotografit.

Pispala Misery. 6.4.2012 @ Vastavirta, Tampere

Pääsiäisenä aikana päästellään muutakin kuin vain Jessen tuskia pihalle. Tässä Tampereen Vastavirralla nähdyssä viiden bändin kimarassa tärkein avainsana taisi olla viha, vaikka kaikki soittivat d-beat –mallista hardcorea. Ehkäpä illan bändit kuulostavat paperilta samalta siitä huolimatta, että niillä on kullakin omanlainen soundinsa ja otteensa.

T.E.K. ei oikein lähtenyt. Itselleni tämä jo melko vanhaksikin bändiksi kutsuttu tapaus ei ollut entuudestaan lainkaan tuttu, joten se oikeastaan taisikin olla esteenä sille, etten saanut keikasta juuri paljoakaan irti.

Maailmanloppu oli samalla kasetilla Armless Childrenin kanssa. Mutta koska olen tainnut ehtiä kuunnella kyseisen nauhan tähän mennessä vain kerran, ovat muistikuvat siitä suhteellisen hatarat. Sen verran muisti kyllä pelaa, että muistin yhtyeen soitannan olevan vihaista. Jonkin verran Maailmanlopun energinen performanssi aiheutti Omaisuusvahinko-mielleyhtymiä, johtuen bändin vokalistista. Tätä esitystä oli varsin mukavaa katsoa.

Perikadon uusi seiskatuumainen on jo itsessään perin ilkeä, mutta keikkahan se ilkeä vasta olikin. Hirveän vihaista kohkaamista ja koheltamista, ja perään tuli Riistetyt-coveri, joka olikin keikalla soitetuista biiseistä sieltä kesyimmästä päästä. Tukka heilui siihen malliin, että luulisi sen liian pahaksi äityneen säteilysairauden vuoksi tippuvan pian päästä… tai jotain. Perikato oli nyt vain jotain sanoinkuvaamattoman räjäyttävää, väkivaltaista ja nopeaa, toki hitaampia ja kerrasta voimakkaampia vetoja unohtamatta. Pikkasen hyvä!

Kylmää Sotaa en ole nähnyt missään keikalla pieneen toviin. En ole itse asiassa tainnut kuunnella yhtyeen mölyäkään levyltä pitkään aikaan, kun tuore Ydintuho-splittikin oli tässä vaiheessa jo hankittuna mutta säilynyt vielä tätä kirjoittaessa kuuntelemattomana. Viime kerta on tainnut ollakin Porissa vuoden 2009 puolella, ja sitä vetoa seurannut Puntala-keikkakin jäi katsomatta niinkin huonon syyn kuin vesisateen takia. Ei sillä että siinä välissä olisin unohtanut miten kova yhtye Kylmä Sota Rumban vääristä mielipiteistä huolimatta olisi, mutta kyllä tässä taas muisti miten helvetin tiukka bändi Kylmä Sota oikeasti on. Menkää kuuntelemaan vaikka Youtubesta tai jostain. Helvetin hyviä biisejä, mutta ne eivät kuulosta enää miltään kun bändiä on keikalla päässyt näkemään. Raivoa, vihaa, säröä ja meteliä, vaikkakin säröä oli ehkä vähemmän kuin yhtyeen perin lofi-tasoisilla äänitteillä.

Armless Childrenin keikka alkoi raivonpurkauksella, kun bändin laulajakitaristi purki vähän sydäntään. En sitten kommentoikaan asiaa sen enempää, mutta tyyppi sai ladattua itseensä aivan tolkuttoman annoksen vihaa, jota purki sitten seuranneen keikan aikana ja hieman sen jälkeenkin paukuttamalla kitaraansa. Vaikka Kylmä Sota olikin rahtusen verran kovempi, oli Armless Children ainakin vihaisempi. Kun nuori mies raivoaa, on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Ja tämä pankki räjäytettiin p*llunpäreiksi soitolla, joka ei ehkä ollut teknisesti kovinkaan tarkkaa mutta sitäkin antaumuksellisempaa.

Lisää kuvia tästä järjettömästä raivosta ja silmittömästä terrorista korville.

Kylmä Sota – 10 Tracks

Mikä ihme Feral Wardin Yannickia vaivaa? Kieltolain LP ei ollut ainoa turkulainen hardcore-levytys tänä vuonna, vaan julkaisunsa sai myös Kylmän Sodan ensimmäinen LP. Jo muutaman pikkulevyn tehtaillut Kylmä Sota särisee nyt suuremmassa koossa. Suurempaa on nyt paitsi levyn fyysinen, kahdentoista tuuman koko että koko tekeleen kesto. 10 Tracks –nimelläkin kulkeva LP kestää kokonaisen vartin!

Kylmän Sodan vanhimmat levytykset ovat jo niin armotonta menoa, ettei niitä voi oikein edes kuunnella kotona. (Anti-)Tuotannolliset seikat on tehty niin huolimattomasti kuin vaan mahdollista, mutta ajan myötä Kylmä Sota on löytänyt itselleen sopivan balanssin armottomuuden ja riittävän selkeyden välillä. Kaksitoistatuumainen on edelleen disclosemaisen raaka ja särisevä, mutta nyt siihen on saatu sopivaa pehmeyttäkin, jonka vuoksi eri soittimet erottaa toisistaan. Soundipuoli on niin täyteläinen, kuin se Kylmän Sodan tapauksessa vaan voi olla. Eli “pesukoneellinen kiviä”. Ronnie rääkyy sen verran brutaalisti, että tämä löytää itsensä hyvin nopeasti lääkärin vastaanotolta, mikäli hän karjuu tällä tavalla arkistenkin askareiden keskellä.

Kylmä Sota on saanut kuntoon paitsi soundipuolen, niin myös biisinsä. Bändin edelliselläkin seiskatuumaisella oli joitakin kivikovia esityksiä, mutta nämä kymmenen kappaletta ovat parempia. Yksi niistä on jopa coveri, sillä Evance-niminen yhtye on vastuussa Jos huominen ei tuu –biisin alkuperäiskappaleesta. Ei näistä yksikään ole huono, mutta Kylmä sotilas on jo oikeastaan niin järjettömän kova, että se haastaa jopa Dischargen kappaleita kovuudessa. Jouduin kuitenkin ottamaan itseäni niskasta kiinni, eli otin Dischargen levyn kouraan ja laitoin asiat oikeaan järjestykseen. Eivät nämä biisit ihan sittenkään niin kovia ole, mutta tässä on käsissä paras suomalainen d-beat –levy pitkiin aikoihin.

Se tähän käytetty varttitunti on todella intensiivinen. Itse asiassa se on intensiivinen, että kuuntelija huokaisee helpotuksesta kun se ei ole nykyistä pitempi. Näin armotonta menoa ei mielellään kuuntele määräänsä enempää, ei ainakaan kerralla. Pieninä annoksina tämä särinäbiitti toimiikin, ja Kylmä Sota on tajunnut pitää annoksensa pienenä.