Veli-Matti O Äijälä – Raskas Taakka

Mies Terveiden Käsien, Death Tripin ja vaikka minkä takana on Läjä Äijälä. Mies, joka on kunnostautunut kokeilevan musiikin parissa jo ennen Terveitä Käsiäkään. Noihin IKBAL-levymerkin kautta julkaistuihin Aavikon Kone & Moottori –seiskoihin tehdään eräänlaista paluuta Läjän uuden soolotuotannon myötä, jonka mies tekee oikealla nimellään. Veli-Matti O Äijälä –nimellä on tullut siis Joteskii Groteskii- ja  Vauva –levymerkkien kautta Raskas Taakka –kaksitoistatuumainen, jonka on noiden AK&M-levyjen hengessä vieläpä yksipuolinen levy.

Siinä vaiheessa kun tämä on julkaistu, on Äijä(lä)llä tietääkseni ollut melko hankala elämäntilanne päällä, mikä heijastui joihinkin Terveiden Käsien esiintymisiinkin. Tosin kannet antavat ymmärtää kiekon pörinän tallennetun jo vuonna 2005. Pörinän? Joo, eipä tällä Raskaalla taakalla muunlaista musiikkia oikein olekaan, kuin kokeilevaa elektronista. Vielä sellaisessa minimalistisessa ja analogisessa 70-luvun hengessä. Tämä on jopa AK&M:ää salakavalampaa ja minimalistisempaa. Koneet moukaroivat ja muiluttavat kuulijaparkaa armottomasti, ja Äijälä itse vetelee vain jotain hassuja sanoja siihen päälle. Ja nekin ovat vahvan prosessoinnin tulosta, sillä mies ei tuollaisella “rikosohjelman kasvonsa peittävä uhri”-muminalla taatusti puhu oikeassa elämässä. Äijälä ei ole hetkeen mitään tämänkaltaista tehnytkään, vaikka eipä tämä kipeydessä kylläkään poikkea Äijälän perustuotannosta. Muoto nyt vain sattuu olemaan erilainen.

Ohjeistaisin jokaista kokeilemaan tätä minimalismin ja esoterismin mahtitapausta itse. Tosin tätä kirjoittaessa levy lienee jo loppuunmyyty, kun kiekko ilmestyi talvella ja painosmäärä oli vain 400 kappaletta… Levyn toiselle puolelle en muuten suosittele laskemaan neulaa.

Kohokohdat: En sano…

The Carnival – Kivulias

Jo vuodesta 1999 (black) metallista hardcoreaan soittanut, kajaanilainen The Carnival on edennyt urallaan pienin, mutta varmoin askelin. A Splendid Time Is Guaranteed For All-demo (2001) julkaistiin alunperin cd-ärränä, sen jälkeen tulikin sitten pieni nippu seiskatuumaisia. Vuonna 2007 se teki lyhykäisen paluun cd-formaattiin ja julkaisi Kivulias-ep:n ceedeenä, jonka se oli joitakin kitararaitoja (jotka nauhoitettiin 2007) lukuun ottamatta nauhoittanut jo vuonna 2005. Toki siinä välissä tuli myös toisen kajaanilaisen bändin, Enormityn kanssa tehty splitti, josta on olemassa myös cd-painos, mutta hällä väliä…

The Carnivalin levyjä aiemminkin julkaissut (omakustanne?-)lafka Krypta Recordsin nimi lukee tämänkin levyn kansissa. Meininki on muuten sellaista mihin ollaan The Carnivalin kohdalla totuttu. Meno on siis primitiivistä ja mustaa kuin mustaakin mustempi tuhka. The Carnivalin turpasaunominen on ehkä hieman tylympää kuin aiemmin ja vokalisti Vesa Moilanen rääkyy sekavasti kuten aina ennenkin, joskin säröisemmin. Mies muuten näyttää harvinaisen hullulta levyn sisäkansissa. Yhteistyö Terveet Kädet-mies Läjä Äijälän kanssa tuntuu vähentyneen, sillä äijä on sanoittanut viidestä biisistä vain kaksi. Kannet ovat tosin edelleen Läjän piirtämät ja sinällään tunnistettavat. Kaikki Kivuliaan biisit liittyvät melkein kiviin, ensin tulee Kivi, sitten Kivisade, Valtuuskunta, Kivi kuluu, Kivulias… siis hetkinen, Valtuuskunta? No joo, ehkei se liity kiviin. Ellei sitten lähdetä hakemaan kaukaa teoriaa siitä, että valtuustojen sun muiden byrokraattisten toimielinten kanssa tappelu on kuin päätä seinään hakkaisi, ja kivihän on mainio rakennusaine… No, ehkei lähdetä harhailemaan ihan noin kauaksi. Mikäli biisi edes kertoi tuosta aiheesta, sanoista kun en ihan saanut selvää eikä lyriikoita tunnu löytyvän mistään.

Kivulias ei  ehkä ole The Carnivalia parhaimmasta päästä, mutta on se silti ihan kelvollinen levytys. The Carnivalin muut levyt kuulleet ainakin tuntevat olonsa tässä kivipätsissä kotoisaksi.

Kenelle: Hemmoille, joille kivi kuuluu osana ravintoympyrää.
Miksi: Kiveä haukkaamalla tulee suureksi ja vahvaksi.
Kohokohdat: Kivi, Kivulias

Läjä Äijälä – X

Veli-Matti “Läjä” Äijälä tullaan todennäköisesti aina muistamaan ensisijaisesti Terveiden Käsien laulajana ja ainoana alkuperäisjäsenenä, joka on ollut mukana kaikissa Terveiden Käsien kokoonpanoissa mukana. Tämän lisäksi hän on ollut mukana Aavikon Kone ja moottori- sekä Billy Boys –kokoonpanoissa. Tervehenkistä itseilmaisua on tosin harrastettu myös kuvataiteen puolella; Äijälä on taiteillut sarjakuvia 80-luvulta lähtien, ja tämän suttuiset ja tummasävyisiä piirroksia suositaan levyjen kansissakin. Äijälän asiakkaita ovat olleet esimerkiksi Kuolema ja The Carnival, mutta myös Toisen Vaihtoehdon numeron 230 kansikuva on hänen tekosiaan. Kenties tärkein Äijälän piirrusteluprojekti taitaa tosin olla X-sarjakuvalehden tekeminen 90-luvun alkupuolella, joissa ilmestyneitä Äijälän tarinoita on nyt julkaistu Huuda Huudan toimesta albumimuodossa. Äijälle sopivasti X-kirja on muuten verhoiltu nahkaan. Seksikästä!

X-lehtiä ilmestyi vuosina 1990-1995 kuusi kappaletta. X:t julkaisi Äijälän oma kustantamo, tämän jo 70-luvulla perustama IKBAL eli Ismon Karkean Brutaalit Aavikkolevyt. Lehden ensimmäinen numero tehtiin suomeksi, mutta loput tehtiin englanniksi ulkomaiden suuremman kysynnän takia ja nyt ne on käännetty suomeksi. Äijälän kipeät sarjakuvat tippuvatkin armotta marginaaliin, tällä tuskin olisi Suomessa riittävästi yleisöä.

X on ehdottomasti undergroundit. Äijälän Terveiden Käsien sanoituksissakin esille tuomat mieltymykset muodostavat tämän sarjakuvien synkeän kuvaston. Tarinoissa ovat keskeisimpinä asioina S/M-seksi, veri, kuolema, nahka, kumi ja kaasunaamarit. Kaikenmakuisia ja –karvaisia perversioita ja fetissejä tarjoillaan sivukaupalla suoraan herkkien katsojien silmille, joten tämä viimeistään todistanee ettei kaikki sarjakuva ole soveliasta katsottavaa lapsille. Mutta toisaalta… eikös se juuri ole sitä onnistuneinta sarjakuvaa, jos se herättää tunteita, piti siitä tai ei? Vaikka Äijälän sarjakuvat leikittelevätkin makaabereilla teemoilla, on niissä mustan huumorin pilkahduksensa. Tosin kumiin ja erilaisiin ruumiineritteisiin sotkettuna.

Oma suosikkini on erään tavallisenoloisen mummelin pimeää puolta kartoittava Sisälmyksistä uuteen onneen. Sen sijaan että tarina on sairas ja jopa kuvottava, on se myös syvällinen. Mitä mummo tarkoittaa “uudella elämällä”? Äijälä myös viittaa lukuisia kertoja pääbändinsä tuotantoon. Ruuduissa vilahtaa tuttuja lausahduksia, kuten “Jeesus Perkele”, “Onnellisia kytkentöjä” ja “Pissaa ja paskaa”. En tosin muista törmänneeni “Anna mulle piiskaa” –käskyyn, ihme kyllä. Näyttääpä Äijälä arvostavan kovasti myös Bettie Pagea ja parissa ruudussa piipahtaa Kekkonenkin. Lukukokemuksena X on sairas, repulsiivinen mutta samalla myös kiinnostava ja kutkuttava… hm…

Ihan kenelle tahansa kirjaa ei voi suositella, mutta se avaa silti ikkunan Äijälän pään sisälle. Äijälä pisti bloginkin pystyyn, jota ei valitettavasti päivittele kovin aktiivisesti. Läjä huonoja sivuja sisältääkin tässä vaiheessa lähinnä vain Äijälän piirtämiä kansikuvia, mutta niidenkin katselemiseen upottaa tovin jos toisenkin.

The Carnival – Maasta

Kajaanin metallisin ja punkein bändi The Carnival on tehnyt jotain suurta. Se ei ole ehkä vieläkään kirjoittanut sekä metallin että punkin perustuksia ravistelevaa levyä, mutta uransa pisimmän levytyksen se on ainakin tehnyt. Formaatiksi on taipunut 12-tuumainen MLP, jolla on jopa yhdeksän biisiä! Luku yhdeksän kuulostaa kyllä pitkältä, mutta kuulostaako sitten luku 17, joka on siis hyvä luku kuvaamaan Maasta-levyn pituutta minuuteissa?

Maasta on monin tavoin perinteinen The Carnivalin megabilelevy. Läjä Äijälä on jälleen piirtänyt namia silmille kansikuvaksi, ja itse musiikki on edelleen rouhean juurevan kylmän murskaavaa. Maasta lienee The Carnivalin hyväsoundisin levy, mutta en suosittele Audioporin kaltaisia, hifi-järjestelmiin erikoistuneita putiikkeja käyttämään tätä levyä näytelevynä. Särinää ja sirinää riittää sen verran paljon, että noiden liikkeiden kanta-asiakkaat kauhistuisivat. Varsinkin Vesa Moilasen laulu on säröllä kyllästettyä.

The Carnivalin ilmaisu on aina ollut ilmeisen metallista, mutta tällä levyllä se tuntuu olevan sitä entistä enemmän. Kappaleet ovat rakenteeltaan vanhakantaista hardcorea, mutta niitä on muodostettu metallisista riffeistä. Erityisen kiekon B-puolella tuntuu olevan erityisen metallista kamaa. Uhrisavu on lähempänä black metallia kuin kasikakkosta, eikä Viimeinen –päätösbiisiäkään voida syyttää (black) metallisten riffien puutteesta.

Sanoitustensa tulkinnan The Carnival on pitkälti jättänyt kuulijoidensa tehtäväksi. Levyn mukana on vain pari pientä otetta per kappale, eikä missään ole mainittu myöskään sitä, kuka nämä runouden taidonnäytteet on kirjoittanut. Onko Läjä Äijälä vastannut niistä, vai onko The Carnival kunnostautunut ja kirjoittanut ne itse?

Vaikka Maasta ei kellotakaan edes 20 minuuttia, tuntuu se silti huomattavasti pitemmältä. Tämä on positiivinen juttu, sillä The Carnival ei ole iskenyt kuokkaansa routaiseen maahan, vaan ver… kultasuoneen. Maasta on mahdollisesti The Carnivalin tasapainoisin levytys, jolla palaset loksahtelevat vihdoinkin paikoilleen. Julkaisijana on toiminut bändin aiemmatkin levyt julkaisseen Krypta Records –omakustannemerkin (?) lisäksi myös Rusto-Osiris.

The Carnival – I

Mitäs tulee Kajaanista, Kainuun helmestä? Ainakin Eino Leino, Elias Lönnröt ja The Carnival.

Yhteistä: Kaikki näistä handlaavat suomen kielen hyvin ja ovat vaikuttaneet Kajaanissa
Eroavaisuuksia: Lönnröt on asunut Kajaanissa, Leino on syntynyt viereisessä Paltamon kunnassa joten vain The Carnival on oikeasti kajaanilainen.

Joudun nyt kyllä hieman kumoamaan edellisiä väitteitä: The Carnivalin jäsenistä kaikki eivät tietääkseni asu Kajaanissa tätä nykyä eikä The Carnival ole tehnyt sanoituksiaan itse. The Carnival julkaisi siis vuonna 2002 ensimmäisen seiskatuumaisensa, (jota ennen oli tehty A Splendid Time Is Guaranteed For All-cd-r) joka oli sopivasti nimetty bändin mukaan The Carnivaliksi.

Minkälaista musiikkia se The Carnival sitten takoo? Lähtökohtana on vanhakantainen ja brutaali hardcore, joka on risteytetty thrash metallin kanssa. Myös black metalli on käynyt sorkkimassa soppaa, joten tästähän mielenkiintoinen kolmiodraama kehkeytyi! Levyn neljä raivonpurkausta etenevät yksinkertaisen kaavan mukaan. Yksinkertaisia ovat sanoituksetkin, mutta sellaiset lyriikanpätkät kuin “musta on tuhkaakin mustempi” ja “Olen käärme” jäävät mieleen kovin helposti, mutta voisivat olla enemmän esillä. Vokalisti Vesa Moilasen rääkyminen jää turhan alas muiden vihan instrumenttien murskatessa kaiken mikä eteen sattuu.

Mutta kuten jo aiemmin totesin niin sanoitukset eivät ole The Carnivalin käsialaa. Ne on tehnyt suomalaisen hardcoren kulttihahmo Läjä Äijälä Terveistä Käsistä ja lyriikoita voi hyvällä omalla tunnolla sanoa läjämäisiksi. Miehen sanoituksille tyypillisiä ilmaisuja ja sanoja on paljon, kuten saappaat, kipu ja siitä johtuva nautinto. Eli sitä osastoa, mitä on kuultu Terveiden Käsienkin sanoituksissa. Läjähän on tehnyt ihan mukiinmenevät kannetkin tälle levylle, ne tunnistaa Läjän tekemiksi neljän (niin monta biisiä tällä levyllä on) kilometrin päähän!

Aiheeseen liittyvää:
Terveet Kädet – Ihmisen poika, pedon poika

Terveet Kädet – Ihmisen poika, pedon poika

Harva jaksaa julkaista mitään kymppituumaisena. Kyseinen formaatti saikin melkoisen profiilinnoston kun Kämäset Levyt julkaisi Suomen vanhimman ja legendaarisimman hardcore-pumpun eli Terveiden Käsien ensimmäisen uutta materiaalia sisältäneen levyn lähes kymmeneen vuoteen. Ihmisen poika, pedon poika julkaistiin heinäkuussa, sopivasti vain hetkeä ennen Puntalaa. Kyseisiltä kekkereiltä ostin oman kappaleenikin ja ilmeisen hyvin näkyi kiekko menevän kaupaksi. Harmi ettei bändi esiintynyt Puntalassa tänä vuonna, mutta toisaaltahan TK nähtiin siellä jo edellisenä vuonna. Ja kyllähän niitä keikkoja pidetään muuallakin.

Vaikka bändin edellisestä levystä Non Ultra Descripticasta on kulunut 9 vuotta, on musiikillisesti siirrytty lähemmäs Sign of the Crossin (1995) ilmaisua. Bändi on siirtänyt kellojaan siis oikein urakalla taaksepäin ja siivonnut edellisillä levyillä yhä suuremmassa osassa olleet metallivaikutteet maton alle. Tosin kyllä ne metallimöröt yhä murisee sieltä maton alta, mutta lähinnä vain muistona 90-luvun lopusta. Nyt ollaan kumminkin palattu perusasioiden äärelle, sillä TK paiskoo sitä tavaraa mistä se on alunperinkin tullut tunnetuksi. Suora(veri)viivaista huutoa ja kohkausta visvaisella ja perverssillä raivolla terästettynä. Sanoitukset ovat sitä taattua Läjä Äijälä-laatua, paljoa ei ärjytä ahdistuksesta tai lihan kurittamisesta. Sanoitukset eivät ole kumminkaan kovinkaan oleellisessa osassa kun Äijälän apinakähinästä ei hirveän hyvin selvää saa, mutta ainahan ne sanoitukset voi lukea lapulta mikäli sen tarpeelliseksi kokee. Levyllä on pituuskin kohdillaan, biisejä on kymmenen ja kestoa 11 minuuttia.

Eihän tämä mitenkään yllä bändin parhaimpien tekeleiden tasolle, mutta saakutin loistavasta paluusta voidaan puhua hyvällä omallatunnolla. Ne suurimmat vaikutukset hardcoren kentälle on jo tehty, nyt voidaan keskittyä vain hyviin keikkoihin ja hyviin levyihin!

UGH!