Sur-rur & Lebakko. 14.11.2013 @ Suisto, Hämeenlinna

 

Ajan paksu Lebakko. Pitkästä aikaa, ja omalla kohdallani vieläpä ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun “Popkornikauppa”-EP:n oli kuullut. Ollin jengiä tosin eivät soittaneet, mokomat.

 

Laulu viimeisestä Sur-ruristani. Hyvät oli lavarekvisiitat.

Sain täällä muuten ensimmäistä kertaa käpälääni uuden PML-zinen. Kannattaa tutustua!

Loput kuvat!

Lebakko – Popkornikauppa

lebakko_popLebakon touhuja olen seurannut vähän vaihtelevasti. Englanninkielisen ensiseiskansa julkaisun aikoihin ostin levyn jotakuinkin heti kuin mahdollista ja olin innoissani yhtyeen keikasta Puntalassa. Tämä tapahtui vuonna 2009, jonka jälkeen yhtyeen seuraaminen “vain” jäi vähemmälle. Syytän Poria ja opiskelijaelämää, mutta tuona aikana bändi julkaisi kaksi suomenkielistä singleä. Pääsin juttuun mukaan jälkijunassa, ja sitten odottelinkin bändin ensimmäistä kaksitoistatuumaista levytystä innolla.

Popkornikauppa ei ole formaatistaan huolimatta pitkäsoitto, vaikka biisejäkin on kahdeksan. Lebakko vetäisee biisit tuttuun tyyliinsä nopeasti läpi ja lähtee himaan, mutta jättää kuulijalle pakottavan tarpeen huudella perään. Levy siis toista kertaa soimaan. Pidän todella paljon Lebakon nykyisestä, mukaansatempaavasta ja melodisemmasta linjasta, varsinkin kun samalla tavalla punk rockia tulkitsevia bändejä ei Suomessa muita juuri ole. Mitenkään kitaraa ja muita soittimia väheksymättä, olin mielissäni kuitenkin siitä miten erityisesti bassoa on korostettu, ja se menee välillä vetelemään ihan omia juttujaan. Mikä on vain hyvä, kun basso näyttelee merkittävää roolia Popkornikaupalla. Levynä Popkornikauppa on äärimmäisen melodinen, mutta kuitenkin rosoinen äänite, joka niin sanotusti haisee ankealle elämälle (inspiraationa Lappeenranta ja Suomi yleisesti?) sekä tietty popkornille. Kannet ovat joka tasolla komeat (!) sisäkannen kylpykuvia myöten, ja Lebakon oma persoona kuuluu todella hyvin läpi, oli sitten kyse sävellyksellisistä tempuista tai laulussa kuuluvasta Karjalan murteesta. Sen lisäksi Lebakko on hassutellut studiossa (tai “studiossa”, kun äänityspaikkana on eräs tamperelainen treenikämppä) ja hölmöillyt, mutta tehnyt kuitenkin musiikkia ihan tosissaan. Kieli pysyy poskessa sopivasti, ja parhaimmillaan Lebakko on musiikillisesti suorastaan nerokas mutta silti aivan helvetin tyhmä bändi – ja nimenomaan hyvällä tavalla, siitäkin huolimatta että levyllä on paljon melko tummasävyisiä biisejä.

Popkornikaupalla näyttäisi olevan vain hyviä biisejä, joten ehkä on vain hyväkin ettei bändi ole nakuttelemassa levyjä ulos alvariinsa, kun yhtye kuitenkin näkyy miettivän tekemisiään. Popkornikauppa onkin kevyesti Lebakon paras levy tähän asti ja yksi itseeni eniten kolahtaneista levytyksistä vuoden 2013 ensimmäisen puoliskon aikana. Seuraavia keikkoja odotellessa.

Kohokohdat: Ollin jengi, Torstai on toivoa täynnä, Jäätelökesä, Ei sais haluta kuolemaa (Työssäkäyvän arkiviisu), Kuolleet kaupunkilaiset

IDKFA, Species Traitor, Vendida & Lebakko. 1.12.2012 @ Vastavirta, Tampere

Toisinaan pitää tehdä vaikeita päätöksiä. Väliin piti jättää Mr. Peter Hayden ja Koiramato ja sen sijaan mennä taas vaihteeksi Vastavirralle tsekkaamaan bändejä, joita ei ollut nähnyt pitkään aikaan. Illan tuottojahan ohjattiin DJ Stalingradin tukemiseen, joten Vastavirralle päädyttiin osin muistakin kuin musiikillisista syistä.

Lebakon näin viimeksi Puntalassa 2009, ja sen jälkeen bändistä on vaihtunut jäsenistöä, sen musiikki on muuttunut asteen verran melodisemmaksi ja laulukielikin vaihtunut englannista suomeen. Olipa siis jo aikakin nähdä Lebakko uudestaan.

Seuraavaksi soitti Vendida. Ihan pätevältä se minuun korviini kuulosti, mutten ollut yhtäkään biisiä missään kuullut, joten en saanut tästä keikasta paljoakaan irti. Lisäksi se tuntui suhteellisen pitkältä keikalta – mitä se tuskin oikeasti edes oli – varsinkin kun se materiaali ei tuttua ollut. Bändi myi Nakit & Muusi-splittikasettiaan (kyllä, aika kamala nimi?) ja pizzaa. Keikoilla voisi myydä minun puolestani enemmänkin safkaa, mutta nyt kun tarkemmin muistelee niin sekä pizza että kasetti jäivät minun osaltani ostamatta. Kehveli.

Species Traitoriakaan en ollut nähnyt pieneen toviin. Taisi olla Mustassa Pispalassa viime vuonna. En muistanut että silloin olisi ollut ihan näin kova meininki kuin mitä nyt oli. Oli varmaan illan paras keikka kyseessä, vaikka tämä kahden vokalistin voimin toimiva bändi olikin melko kovassa seurassa.

Lopuksi vielä IDKFA, joka vielä kesällä soitti nimellä Lonkkavika. En nyt menisi sanomaan että nimivalinta olisi osunut vieläkään kohdalleen varsinkaan niiden mielestä jotka ovat pelanneet vähänkään Doomia, mutta erittäin asiallinenhan tämä bändi on livenä. Lyhyeltä kyllä vaikutti tämäkin keikka.

Kuvia?