Left Cold – Live at Suisto

Brunelle-viikot, osa 3.

Left Cold. Metallista hardcorea Hämeenlinnasta. Bändi, jonka seiskatuumainen sai Johnny Park Avenue Recordsin  kataloginumeron JPAR-001. Brunelle on skulannut jo pari vuotta Left Coldissa toista skebaa ja tämähän on Brunellen vakavimmin otettavia bändejä. Tai ainakin yksi niistä jotka soittavat keikkojakin.

Itse tallenne – joka on enemmänkin Bastard Culturen (tai paremminkin sen esiasteen) julkimoima “bändin hyväksymä” bootleggi kuin mikään virallinen julkaisu – on äänitetty Hämeenlinnan Suisto-klubilla helmikuussa 2012. Saman illan aikana soittivat myös Remissions ja The Reality Show, ja tällöin oli toiveena saada Left Coldin seiskatuumaiset jo myyntiin. No, eihän se sitten onnistunut, enkä totta puhuen saanut keikkapaikalle edes itseäni. Takalipareessa on “noise not music”-menoihin viittaava merkintä, mutta se kuvastaa enemmän tämän kasetin estetiikkaa eikä itse bändin soundia. Nauhahan on muuten äänitetty kasettidekillä, joten mitään hifiä soundia tässä ei tosiaankaan ole. Riffit ja biisit tunnistaa, mutta lyriikoiden tulkinta tuottaa hankaluuksia. Taitaa kassulla muuten olla yksi Integrity-coverikin.

On muuten melko härskiä, kun raa’an hardcoren jälkeen huoneessa alkaa tutista iskelmä. Tämäkin nauha on tehty kierrätyskaseteille, ja itselläni on Tähtiparaati 20. Härskiä suomi-iskelmää, mutta kanteen on kirjoitettu tussilla “Tenerife 76 21/2”.

Cold Inside, Remissions, The Reality Show & Left Cold. 4.1.2013 @ Lepakkomies, Helsinki

Vuoden ensimmäinen keikkakokemus tarkoitti taas matkaamista Helsinkiin ja takaisin. Kyllä kannatti, koska tämä setti oli ehdottomasti matkaamisen arvoinen. En nyt keksi bändien seteistä kovinkaan järkeviä sanottavia, joten “käyn” keikan kulun jotenkin nopeasti vain läpi.

Left Cold sai aloittaa ja oli hyvä, mutta vokalistin kurkussa päällä ollut “tilanne” vähän verotti lauluhommia. Ei mielestäni millään tavalla epäonnistunut keikka, mutta ehkä tavanomaista vaisumpi. Sattuuhan näitä.

 

The Reality Show. Tämä kolmikko jaksaa sahata hampaat irvessä!

Remissionsin keikalla seikkailleelle pokaaliäijälle bonuspisteitä parin “WTF”-momentin luomisesta. NSoPL!

 

Cold Insidella taas oli samanlainen projektorimeno kuin BTHC-keikallakin. Koska olin projektorin kannalta väärässä paikassa enkä jaksanut vaihtaa “asemiakaan” ja Porin keikalla harrastettu sarjakuvaustykittely ei innostanut, niin en edes yrittänyt kuvata bändiä. Ehkä jotain tunnelmia vain, kynttilöineen päivineen.

Enempi kuvia on sitten täällä.

Left Cold – Symptoms of Our Time

En tiedä, miten kenenkään tulisi suhtautua tähän arvioon juuri tästä levytyksestä. Meikämanoliton rahaa on tässä julkaisussa kiinni, sillä omaksuin yhden julkaisijan roolin Johnny Park Avenue Recordsini kanssa. Syitähän tuohon kelkkaan lähtemisellä Face Your Godsin kanssa oli muutama ensinnäkin halusin jeesata kotikylän jätkiä levynsä julkaisemisen kanssa, vaikka FYG ei olekaan Left Coldin “oma lafka”, vaan siinä vaikuttaa bändin ulkopuolisiakin tyyppejä. Sen lisäksi että Left Coldin ensimmäisen seiskatuumaisen uloslaittamiseen liittyi kunniakysymyksiä, niin olihan se nyt musiikillisestikin itseäni puhutteleva. Mutta koska tässä on oma lehmä ojassa, niin voitte jättää tämän jutun lukematta jos tuo osallisuus jollain tasolla häiritsee. Mutta enhän minä tällä levyllä soita, mutta lukija voi halutessaan tiputtaa tai lisätä puolikkaan tähden pois tämän levyn kuvitteellisesta tähtiarvosanasta.

Symptoms of Our Time on siis Left Coldin ensimmäinen seiskatuumainen. Bändiltähän on tullut jo aiemmin yksi cd-r –demo ja yksi kasettidemo, molemmat vuoden 2010 kieppeillä. Enimmäkseen yhtyeen aktiivisuus onkin keskittynyt keikkoihin, vaikka kieltämättä yhtye ei ole tämän maan tämän hetken aktiivisimpien keikkailijoiden joukossa. Yhtye toisaalta on eräänlaisessa väliinputoaja-asemassa. Left Cold nimittäin tuntuu olevan liian heviä DIY-punkeille eikä myöskään ns. hupparicoreskenekään tunnu löytäneen vielä yhtyettä. Tosiasiassahan DIY-skenessäkin liikkuu tätäkin hevimpiä levyjä eikä uhoa tästä levystä löydä edes täikammalla, vaan sanoituspuoli keskittyy enimmäkseen maailman epäkohtien havainnoimiseen. Kappaleet on nimetty vain roomalaisilla numeroilla, jolloin kuulijan tehtäväksi jää itse kuunnella (ja/tai lukea, sanoitusliite tulee mukana) mitä bändillä on sanottavanaan.

Left Coldihan on kehittynyt parin vuoden takaisista demoistaan melkoisilla harppauksilla. Yhtye tuskin on vieläkään täysin valmis (mutta mikä yhtye on?), mutta itsevarmempi siitä ainakin on tullut. Itsevarma, muttei itseriittoinen, ja Left Cold ottaakin vaikutteensa enemmänkin Cleveland-suunnalta kuin NYHC:sta. Levyn soundi on tukeva, mutta siihen olisi saanut tulla mielestäni hieman enemmän räkää, mutta varsinkin Jonttu on kehittynyt vokalistina huimasti parin viime vuoden aikana.

Alunperin ajattelin etten kirjoita tästä levystä sanaakaan, johtuen kytköksestäni siihen. Söin sanani. Jos olen päättänyt olla levyn kustantamisessa mukana, niin totta kai minun pitäisi digatakin kyseisestä levystä?

Kohokohdat: II, III

Johnny Park Avenue Records (häikäilemätöntä mainostusta!)

Pääsiäiseni on mennyt hyvin pitkälti kiireen ja säätämisen parissa. Ajatuksen Valo –zineen ja Left Coldin ensimmäiseen seiskatuumaiseen liittyvän räpeltämisen takia lähes unohdin, että niistä kannattaa ainakin mainita täällä Pandaluolankin puolella. Muuten en aio juuri informoida ko. lafkan käänteistä tällä saitilla tätä postausta lukuun ottamatta, paitsi joskus saatan jotain jostain uudesta julkaisusta mainostaa.

Ensimmäinen levyjulkaisu on siis kimpassa Face Your Godsin kanssa julkaistu Left Coldin seiskatuumainen Symptoms of Our Time. Metallista hardcorea, alati kehittyvissä merkeissä. Kyllä tähän kannattaa varmaan jo vitosen (+ postit) verran sijoittaa. Muuta Left Cold-aiheista tekstiäni voit lukea tätä kautta.

Sitten on se aiemmin mainitsemani “Iisakin kirkko”, eli Ajatuksen Valo –zinen ykkösnumero (ja liitteeksi tuleva 1,5, joka on kyhätty päälehdestä taittovaiheessa pudonneesta TR-haastiksen pätkästä) jota olen vääntänyt vaivihkaa jo viime elokuusta lähtien. Se toinen kirkko ei liity tähän lafkaan, lehteen tai blogiin sitten millään tavalla. Lehden juttuaiheina:

Antimelodix (Venäjä-crust)
Karkia Mistika Records (Porilainen levy-yhtiö)
Total Recall (JKL HC)
Me Wokkivihannekset (Ilmajoki-ramopunk)
Moshpit Tragedy (Kanadalainen pay-what-you-want-lafka)
Stolen Kidneys (linkkiä Tarkkailija K:n blogiin) (Pohjoinen hidastelumurjominen)

Lehti maksaa 2 euroa, plus postit.

Tein tämän keikauksen myötä uuden tulemisen Blogspottiin. Facebookissa kyseisestä puulaakista voi myös tykätä.

Koska olen kuullut epäilyjä tämän blogin kommentointimahdollisuuden toimivuudesta, suosittelen laittamaan tilausasioissa suoraan viestiä osoitteeseen mikäli yhtään epäilee ettei kommentti mennyt läpi: piparnakkeli.kamakarhu ÄT gmail.com

Ei muuta tällä kertaa!

Lighthouse Project, Hero Dishonest & Left Cold. 24.2.2012 @ Semifinal, Helsinki

Sain ruinattua duunista vapaata, ja kyseinen helmikuun 24. päivälle – perjantaille osunut – vapaapäivä kului hyvin pitkälti Porista Helsinkiin ajamiseen. Syy oli melko yksinkertainen; lähdin metsästämään horisontissa siintävää majakkaa, toisin sanoen Semifinalia. Ja toinen tärkeä syy oli tietenkin David Lee Rothin ensimmäisen soololevyn antaminen eräälle vanhalle ystävälle keikkoja ennen. Kyseisestä eleestä olisi voinut luulla minun olleen matkalla Semifinalin seinän toisella puolella olleelle Tavastialle, jossa puolestaan esiintyi Reckless Love.

Uutta levyä julkaiseva Lighthouse Project on pitkin kevättä järjestämässä klubeja, joissa esiintyy joitakin muitakin – totta kai Lighthouse Projectin kanssa jotain yhtyeen kanssa yhteisiä piirteitä omaavia yhtyeitä. Sellaiseksi oli valikoitunut myös metallista hardcorea soittava, Lighthouse Projectin kanssa yhdessä keikallakin soittanut Left Cold. Left Coldin edellisen kerran näkemisestä olikin kulunut hieman aikaa. Taitaa ajoittua kesälle, kun näin yhtyeen viimeksi soittavan. Left Coldiltahan on tulossa seiskatuumainenkin, ja kiekko on jo painossakin. Sitä sieltä odotellessa…

Hero Dishonest on nähty vuosien aikana monta kertaa, ettei se tällä kertaa nyt erityisen paljon kiinnostanut. En kylläkään silti jättänyt saastasankareita katsomatta. Keikkahan oli kyllä hyvinkin vireä, ja sen katseli oikein mielellään. Ei tämä henkipattoporukka ruosteessa missään tapauksessa ole.

Lighthouse Project sitten… no, yhtyeenhän olen nähnyt soittamassa jo melko monta kertaa, mutta oikeastaan kaikki setit ovat keskittyneet uudempaan materiaaliin. Itse asiassa pääsin yhtyeeseen sisällekin joskus Giftin ja Atonementin välissä. Nythän Lighthouse Projectin setti keskittyi nimenomaan siihen vanhempaan materiaaliin, jota kuulee nykyään harvemmin. Soitettavaksi päätyi siis ensimmäisen demon (2005), Navigate By Heartin (2006) ja Giftin (2007) biisejä, kuten vaikkapa Giant in My Room. Huh, mikä biisi! Yhtye teki varsin onnistuneen – vaikkakin ilmeisesti väliaikaisen – paluun alkuaikojensa tunnelmiin myös keikan yleisen intensiivisyyden osalta. Nyt sorrun ihan itse itselleni suodun luvan turvin toteamaan, että “yleisön ihmiset tunsivat sanat ja lauloivat mukana”. Noita juippeja joille Lighthouse Project on merkinnyt – ja toki merkitsee edelleen – paljon oli kyllä melkoisesti, ja osa siitä porukasta oli meikäläisen tavoin matkannut vähän pitemmältäkin.

Encoreja ei tullut. Taisi loppua happi, sanottava tai molemmat, mutta biisejä olisi toki vielä ollut. Mutta eihän sitä kaikkea kerralla… setti taisi kestää arviolta puolisen tuntia? Kestikö se sitäkään? Onko minuuteilla mitään väliä? Mutta mikä tärkeintä; kannattiko näin lyhyen keikan takia ajaa pitemmältä? No, kannatti.

Jep, kamera räiskyi samaan tahtiin kuin innokkaiden LHP-fanien pienet mielet.

Anvils Drop, Rains, The Reality Show, Viva Clarity & Left Cold. 25.2.2011 @ Arx, Hämeenlinna

Hämeenlinnan hardcorekeikat ovat melko vähissä. Edellisen kerran olin käynyt kotikaupungissani samalla, kun Suistolla oli jotain häppeningiä. Lomakauden päätteeksi suunnistin Hämeenlinnaan, ja siellä kaupungin omistamaan nuorisotila Arxiin. Illan aikana kuultiin paljon hösseliä, notkuttiin myyntipöydän äärellä, morjensteltiin tuttuja, otettiin kuvia ja havaittiin, että artistien järjestys keikkajulisteessa ei aina vastaa soittojärjestystä.

Ensimmäinen bändi aloitti noin 40 minuuttia aikataulusta jäljessä. Syyhän tähän oli se, että muilta paikkakunnilta tulleet bändit (Left Cold oli Arxin Koeajoille epätyypillisesti illan ainoa paikallisbändi) eivät yksinkertaisesti voineet saapua aiemmin paikalle. No, homma lähti kuitenkin käyntiin pontevan hardcoren merkeissä. Ajattelinpa vain, että onpa tymäkkää, raskasta ja metallista hösseliä. Sekä jotenkin tuttua. Vasta keikan lopussa tajusin, että se oli Anvils Drop. Bändi, jota olin odottanut lähestulkoon eniten mutta jota en musiikkinsa puolesta puukorvaisuuttani tunnistanut ja josta en ollut nähnyt aiemmin ensimmäistäkään promokuvaa.

Seuraavaksi soitti illan ainoa Helsingin vieras Rains. Kitaristi oli melkoinen velmu, sillä tällä oli varmaan enemmän pedaaleita jalkojensa edessä kuin muilla bändeillä yhteensä. Bändin kitarasoundi oli illan monipuolisin, vaikka kitaran varressa olikin vain yksi ukkeli. Pääasiassa riffit olivat melko perinteistä hardcore-osastoa edustavia, mutta herra kitaristi sai tilaa kikkaillakin. Keikka esimerkiksi alkoi ja päättyi kitaraefektipörinällä. Musiikki itsessään ei ehkä ollut mieleenpainuvin mahdollista, mutta kyllä erityisesti vokalistin kieppumista katseli mieluusti.

The Reality Showlta odotin jotain ihan toisenlaista ilmaisua. Tämäkin bändi vaikutti nimensä perusteelta melodiselta punk rockilta, mutta turkulaiskolmikko soittikin illan vihaisimman keikan, vaikka hemmoilla ei ollut mukana edes settilistaa. Pidin erityisesti grindivaikutteiden sotkemisesta mukaan, tuolla lähestymistavalla varustettuja bändejä kun ei taida olla nykyään liikaakaan. Tosin jo ensimmäisistä biiseistä lähtien oli selvää, ettei bändin setti kestäisi kauaa. Eikä se sitten kestänytkään. Kelloa en katsonut, mutta arvelen sen kestäneen vartin. Yhtyeen kasetti (numero 67/100) tarttui mukaan ja yhtyeen tulevaa seiskatuumaista odotellaan.

Viva Clarity toimi tällä kertaa paremmin kuin Baarikaapissa, jossa bändi jäi altavastaajan asemaan. New Waters teki tyrmäävän yllätyksen ja Lighthouse Project taas oli muuten vaan hienoa kuultavaa ja nähtävää, niin Viva Clarity ei kuulostanut silloin niin hyvältä. En sano etteikö se olisi silloinkin kuulostanut hyvältä, enkä sano myöskään sitä että muut bändit olisivat olleet Viva Clarityä huonompia. Jotain bändin antaumuksesta kertoo laulajan tulisieluinen esiintyminen ja bändin yleinen periksiantamattomuus. Kitaristilta räpsähti kitarasta kielikin poikki, ja tämä sai vasta seuraavan biisin aikana Rainsin kitaristin kepin lainaan. Ei siis annettu moisten pikkuseikkojen häiritä.

Left Coldin keikka oli vaakalaudalla. Huvilupa oli hankittu kello 23 asti, ja kello oli lähempänä yhtätoista kuin kymmentä kun Viva Clarity lopetti. Siitä huolimatta Left Coldin jässikät iskivät soittimensa pelikuntoon nopeasti ja soittivat pikakeikan. Keikka ei tosiaan ollut pitkä, mutta oli se silti pitempi keikkana kuin yhtyeen treenikämpän veto. Nyt sentään basistikin oli lavalla. Soitto loppui tasan kello 23, mutta bändi ehti itse lopettaa soittonsa eikä sähköjä tarvinnut katkaista.

Bändit soittivat kaikki lähestulkoon samantyylistä musiikkia, joten niiden voisi sanoa olleen samasta puusta veistettyjä. Kuvittele Vaahteramäen Eemeli, liiteri, puukko ja pölkky. Bändien välillä oli siis riittävästi eroja, eikä niiden voi missään vaiheessa sanoa kuulostaneen liikaa toisiltaan. Jees ilta siis, mutta olisi sitä porukkaa voinut olla paikalla enemmänkin. Tuskin kahden euron sisäänpääsykään mikään este oli.

Kuvamateriaalia.

Left Cold – Back From the Ashes

Mukava huomata, että Hämeenlinnasta – tuosta Piparnakkelin karusta nuoruudenmaisemasta – on nousemassa uusi joukko nuoria, intomielisiä punk-hemmoja. Horros on pötkinyt ehkä pitemmälle, mutta Left Cold kirii sitä jo kiinni jo toisella julkaisullaan tämän vuoden aikana. Tuoreen kasetin nimen paikkansapitävyydestä voin olla jokseenkin samaa mieltä: “Back From the Ashes”. Bändistähän ei kuulunut hetkeen mitään, jolloin minäkin pelkäsin bändin ennenaikaista kuolemaa. Tosin Left Coldistahan vaihtui rumpali, joten ei nuoren bändin polku ole ollut ihan sieltä helpoimmastakaan päästä.

Left Coldin edellinen demo oli lupaava, mutta jokseenkin raakilemainen. Varmaan siitäkin johtuen tämä uusi kasetti kuulostaa edeltäjäänsä huomattavasti paremmalta. En totta puhuen odottanut ihan näin tykkiä esitystä, joten saihan siinä Piparnakkeli-raukka asetella irti loksahtanutta leukaa takaisin sijoilleen. Kehitystä on tapahtunut niin soitossa, soundeissa kuin biiseissäkin. Left Cold on muuttunut myös hieman hitaammaksi, metallisemmaksi ja raskaammaksi. Jätkät ovat oppineet, että musiikista voi tehdä brutaalia myös hidastelemalla, ja omaa soundia on mukana muutenkin jo selkeästi enemmän. Tosin Joonaksen vokalisointi voisi olla ehkä vielä hieman särmikkäämpää, vaikka ihan hyvät paperit hän saa nytkin.

Vaikka ensimmäiselläkin demolla oli pari hyvää rallia, on Back From the Ashesilla niitä nyt enemmän. Sen lisäksi ne potkivat ensidemon kappaleet suohon, varsinkin Mold ja Apathy. Totta puhuakseni kasetilla yksikään biisi ei laahaa ja jää selkeästi muita heikommaksi. Tosin arvelen bändin olevan kykenevä vielä tätäkin tiukempaan julkaisuun, tämä bändi ei ole selkeästi vielä antanut parastaan. Odotan mielenkiinnolla Left Coldin seuraavaa siirtoa.

Kasetista oli liikkeellä myös erikoispainos. Siinä kasetti oli punainen ja kasetti oli koteloineen ujutettu kankaasta tehtyyn pussukkaan. Erikoisversiota myytiin bändin keikoilla, ja siitä tehtiin vain 11 kappaleen painos, joka on arvatenkin tämän arvion julkaisuhetkellä loppuunmyyty? Olisin ostanut, mutta ehdin poistaa oman, perusversiota edustavan kappaleeni Levykellarista yhtenä niistä ensimmäisistä päivistä, kun sitä siellä oli myynnissä.

Left Coldihan on nyt kunnostautunut keikkarintamallakin. Porukka veti Lighthouse Projectin lämppärinä ja Herojen sekä Funin kera viikkoa myöhemmin.

Lighthouse Project – Atonement

Herkkää kissanpaijausmusiikkia pimeneviin syysiltoihin! Sellainen syysilta olisi tämäkin ilta, jona menen katsomaan Lighthouse Projectin keikkaa Hämeenlinnan Suistolle, lämppääjänään paikallinen Left Cold. Left Coldin tuoreen kasetin olen ehtinyt kuunnella vain kerran, mutta Lighthouse Projectin Atonement on viihtynyt soittimessa taajaan. Voisinpa jopa sanoa, että Atonement painii jopa eri sarjassa kuin Navigate by Heart (2006) ja Gift (2007). Se on jopa parempi, kuin uskalsin edes odottaa. Edellisissä pikkulevyissä oli kuulemma jo muutoksia, mutta niitähän minä en ole kuullut.

Levystä on olemassa kaksi versiota: CD:n julkaisi KHY Suomen Musiikki Oy ja vinyyliplätystä vastaavat Rabbit Ilsn Records ja 7 Ply Records. Vinyyliversio on ainakin komeaa katsottavaa, vai mitä itse tuumaatte?

Koettakaapa arvata, onko tämän illan keikasta tulossa arviota myöhempänä ajankohtana? Tarkempaa juttua itse levystä taas löytyy täältä. Kuvia kyseisestä keikasta voi katsella täällä.

Left Cold?

Tämmöisen bongasin Hämeenlinnan itäosista. Tarran kunnosta päätelleen se on ollut siinä jo hetken aikaa, arvatenkin keväästä lähtien? Left Coldin tarroja muistaisin nähneeni muuallakin, mutten tällä stormtrooper-designilla, tai sitten saan hankkia uudet silmälasit. Tämä on siis liikenteenjakajasta törröttävässä valotolpassa, jonka yhteydessä on suojatiekin. Tietenkin joku kohtelias autoilija oli päästämässä minua tien yli, mutta enpä ollut sillä kertaa ylittämässä tietä. Kiitoksia nyt vain kuitenkin! Mutta mitä tällekin bändille nykyään kuuluu?

Toinen Vaihtoehto # 225, 2/2010

Voi olla, että tämä juttu ei ole tällä hetkellä enää ihan niin ajankohtainen, kun Toisen Vaihtoehdon numero 226 ilmestyy kohta. Sain kuitenkin oman kappaleeni numerosta 225 verrattain myöhään (sattuuhan näitä), ja sitten tietenkin kesti hetken aikaa ennen kuin olin päässyt syventymään siihen.

AH:n kolumni jäi taas uupumaan, harmin paikka! Toikkari ei siltikään ole selvinnyt ilman naputtelua, vaikka AH ei sitä tarjoilekaan. Sen sijaan nimimerkki EM on lähtenyt kirjoittamaan porilaisen Eleanoora Rosenholmin musiikin aiheuttamista mielleyhtymistä, mutta teksti on rönsyillyt pahemman kerran käsittelemään jotain aivan muuta ja syvällisempää. Mielenkiintoista trippailua, jonka lukemista olisi helpottanut suurempi fontti, mutta onneksi kappalejakoa on osattu käyttää, tosin siitäkin huolimatta tekstissä on muutama hirviömäinen kappale. Jos joku pitää punkkareita diletantteina, niin hän saisi yrittää lukea tämän kolumnin yhdeltä istumalta läpi. Jutellaan aiheesta sitten sen jälkeen enemmän.

Levyarvioissa oli muutamia levyjä, joita olen itsekin ehtinyt arvioida. Hieman yllättäen mukana oli arvioituna myös Stam1nan uusin hengentuotos, en totta puhuen uskonut sen tulevan TV:ssa arvioitavaksi. Tosin kyllähän J-P Laitio-Ramone joskus vuosituhannen alussa arvioi TV:n sivulla jopa The 69 Eyesia. Eilisen jälkeen-kokoelmasta on ihan syystäkin pitempi arvio, piileehän kokoelmassa suomalaisen rock-musiikin historiaa. Pitemmäksi tosin menee .m.:n tekemä Amerikan herkut-spesiaali, jossa mies käy läpi joitakin tärkeitä yhdysvaltalaisia hardcore-seiskatuumaisia 80-luvun alusta. Negative Approachin, Minor Threatin ja Poison Idean puuttuminen listasta olisi jo miltei rikollista, mutta D.R.I:sta hieman yllätyin. Ällistykseni johtui kyllä varmaan ihan vain siitä, että olen mieltänyt bändin aina crossover-bändiksi ja liian usein unohtanut bändin olleen aluksi silkkaa hösseliä. Misfitsin, Agnostic Frontin ja Black Flagin puuttuminen varmasti herättää kummastusta, mutta niiden listaaminen olisi ollut liian ilmeistä. Nehän ovat lähes jokaisessa alaa käsittelevässä jutussa, joten oli ihan vain piristävää nähdä tällainenkin poikkeus.

Lehtisessä on pitempi juttu Oikeutta eläimillejärjestöstä. Pitää muistaa, että TV on aina ollut alakulttuurisäpinän tiedotuslehtinen, joten sen alaan on kuulunut muukin kuin pelkkä punk. Tämmöisiä juttuja ei ole lehdessä muistaakseni ollutkaan vähään aikaan, kansikin oli omistettu eläimille. Pitää kyllä tunnustaa, etten tätä kirjoittaessa ole ehtinyt tutustua sen sisältöön tarkemmin, mutta pitää ehdottomasti tehdä niin. Loppulehti muistuttaa hieman edellistä numeroa: Diskelmä-kiertueraportti (joita on ollut aika monta viime vuosien aikana) on vaihtunut Valium Kiharat- ja The Carnival-bändien kiertueraporttiin. Näiden bändien yhteisistä edesottamuksista on myös luettu TV:sta, tosin viime kerrasta on jo pari vuotta. Bändihaastattelujakin on tasan yksi, ja sekin on minun kirjoittamani, tosin tietenkin vain kysymysten osalta. Haastattelussa oli Left Cold, juttutuokio oli oikein antoisa ja silmiä avartava, käykääpä lukemassa!

Tuon mainitun kiertueraportin ohella live-arvioita on kolme: TV Smith Seinäjoella (tähän väliin linkki Porin keikan arvioon, vaikka noin vertailun vuoksi), Liikkuvat Lapset, Päät ja Silent Scream Tavastialla sekä Unkind, Selfish ja Diskelmä Porin Anniksella. Joo, minä tuon jälkimmäisenkin noista kirjoitin. Olen ollut siis kovin ahkera kirjoittamaan nyt kolmeen TV:n numeroon putkeen, mutta sen verran voin sanoa että numerossa 226 ei ole minun kirjoittamaani tekstiä riviäkään. Kohtahan sekin numero ilmestyy, jäämme kyttäilemään postilaatikon läheisyyteen…

Aiheeseen liittyvää:
TV # 224
TV # 223