Sixpackgods – Sessions

Tällä bändillä on erittäin läheiset suhteet Loiseen, jopa läheisemmät kuin kykenee arvaamaankaan. Sixpackgodsissa on tosin kyse ihan erilaisen musiikin soittamisesta, ja se musiikki on jumittavaa hypnojurnutusta. Jossain vaiheessa viime vuotta ensimmäiset Sixpackgods-nimellä tehdyt treeniäänitykset laitettiin nettiin, eli kaksi biisiä Bandcampiin.

Yhteyksistään huolimatta tämähän on eri bändi kuin GG:n aiempi projekti Sixpack-God, mutta myös täysin eri bändi kuin Loinen. Jos helpollakuitenkin halutaan päästä, niin Sixpackgodsia voitaisiin sanoa rokki-Loiseksi. Mudassa vellotaan yhtälailla ja kummankin musiikkia voidaan kuvailla iljettäväksi, tosin Sixpackgodsissa on käytössä kitara, jota ei ole Loisessa ollut vuosiin, ja se onkin käytännössä suurin syy mikä erottaa Sixpackgodsin ja Loisen toisistaan. Sixpackgods etenee lähinnä yhden riffin varassa per biisi. Vaihtelevuutta tulee lähinnä silloin kun kitara päätyy yksinään soittamaan liidiä. Jos tässä olisi käytetty toistakin kitararaitaa, niin kitara olisi kuitenkin jumittamassa sitä samaa pääriffiä. Sixpackgodsia on helppo kuvitella umpitylsäksi juntaksi, mutta ainakin minun korvissani se on kaikkea muuta. Ei yksinkertainen musiikki paljoa tarvitse jotta se muuttuu hypnoottiseksi, ja hypnoottistahan Sixpackgods kyllä on. Seitsemän minuuttia sitä samaa menee yllättävänkin kivuttomasti ohi.

Tätä kirjoittaessa nämä biisit ovat olleet kuunneltavissa vain bändin Bandcamp-sivuilla. Keikkojakin Sixpackgods on soittanut, tosin tähän mennessä vain kourallisen. Mielenkiinnolla katselen ja seuraan mihin suuntaan Sixpackgods aikoo mennä. Kuullaanko joskus biisi, jossa on kaksikin riffiä?

http://sixpackgods.bandcamp.com/

Kohokohdat: Stakeface Girl

Unkind, Loinen, Horse Latitudes & Usko. 11.1.2013 @ Vastavirta, Tampere

Välillä sitä on kahlattava mudassakin, ja mikä muka olisi moiselle kroolaamiselle parempaa soundtrackia kuin mutainen sludge ja siihen viittaileva crust? “Lisää bassoa” olisi sanonut Kekkonenkin, mutta mitähän äijä olisi tuumannut siitä että Vastavirralla tämän erään tammikuisen illan aikana lavalla käyneestä kymmenestä kielisoittimesta seitsemän oli bassoja? Taas oli mielenterveys rapistumassa.

Usko. Uskon keikkaa olin odotellutkin kovasti, kun yhtyeen kasetti oli aika hyvä mutta tuota uutta liejuorkesteria en ehtinyt vielä missään näkemään. Vokalistin kärsimysnäytelmiä oli mukava katsella. Kaksi bassoa.

Horse Latitudes. Tämä bändi ei ole tehnyt meikäläiseen vielä täyttä vaikutusta, mutta toisaalta ainoa illan aikana ostamani levy sisälsi Horse Latitudesia. Loisen Greger kävi yhdessä vaiheessa lavalla vierailemassa. Kaksi bassoa.

Loinen. Tätä odotti illalta eniten ja eniten kicksejähän tästä mutacoren suurlähettiläsbändiltä saikin. Se oli niin hienoa katsella paidattomien miesten vellomista mutaisessa sludgen suossa. Kaksi bassoa, täälläkin. 

Unkind, illan ainoa bändi joka poikkesi linjasta olemalla ainoa bändi jossa oli vain yksi basisti. Ja olipa muuten kaiken lisäksi myös illan ainoa bändi, jossa ylipäätään oli kitara. Tai kitarat, kun niitä oli kaksi. Sen sijaan viime vuosina Unkindin soundiin vahvasti vaikuttaneet efektit eivät nyt olleet käytössä. Mutta mitäpä tästä keikasta sanoisi? Ihan pätevä peruskeikka, mutta ei varmaan mitään sen taianomaisempaa?

Todistusaineistoa käynnistäni, kuvina.