Maailmanloppu – Musta ovi / Enää kiväärit laulaa

maailmanloppu_mustaSössötän tästä EP:stä ehkä myöhään, mutta parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan, eiköstävaan? Maailmanlopun ensimmäinen seiskatuumainen, eli kahden biisin single Musta ovi / Enää kiväärit laulaa on tätä kirjoittaessa likipitäen loppuunmyyty lähes (?) joka paikasta, mukaan lukien allekirjoittaneen distrosta. Maailmanloppu nousi yhdeksi suomalaisen punk/hardcore-skenen seuratuimmista nimistä nimenomaan tuoreella mutta perinteitä kunnioittavalla tulkinnallaan 80-lukulaisesta hardcoresta. Varsinkin siihen nähden tämän singlen post-punk –painotteisuus saattoi silti tulla yllätyksenä, vaikka bändillä on ollut post-punkimpia biisejä aina, jopa sillä LP:llä.

Koska kyseessä on single, niin biisejä on kaksi. Avauskipaleena on Musta ovi, joka on oma suosikkikappaleeni koko bändiltä, ja jo pelkästään tästä lystistä maksaisi vitosen. Ennen tämän singlen julkaisua tyytyminen oli joko yhteen Youtubeen ladattuun keikkatallenteeseen tai konkreettiseen livetilanteeseen, ja joka keikalla bändi ei kuitenkaan ole kappaletta soittanut (itse asiassa olen tainnut kuulla bändin soittavan biisiä viimeksi Puntalassa 2012). Keikalla tämä veto vaikutti reilusti raaemmalta ja d-beatimmältä kuin nyt levyltä kuunneltuna. Biisissä on nyt enempi post-punkimpaa vibaa, ja vaikka olisin arvostanutkin tylympää tulkintaa siitä, pidän tästäkin versiosta todella paljon. Ne ovat ne nuo riffit! Enää kiväärit laulaa on sitten jo lähtökohtaisestikin reilusti post-punkimpi biisi, aina kitarariffejä ja rumpukomppeja myöten. Keikkaseteissä tämä biisi on tainnut tulla Mustan oven tilalle, ja vaikka en pidäkään sitä yhtä kovana biisinä, niin se on silti parhaita mitä Maailmanloppu on tehnyt.

Loppukaneettina siis sanottakoon, että molemmat tämän sinkun biiseistä ovat erittäin hyviä biisejä. Ne sopivat toisilleen, mutta ovat keskenään kuitenkin riittävän erilaisia. Ehkä joku voisi sanoakin etteivät ne edes jyrää toistensa yli. En suostu näkemään tässä sinkulassa mitään vikoja. Suosittelen.

Backlash, Tinner, Famine Year & Maailmanloppu. 1.3. @ Vastavirta, Tampere

Maailmanloppu ei petä… mutta ei se kyllä tällä kertaa aiheuttanut sisälläni samaa myrskyä kuin mitä parilla aikaisemmalla kerralla. En tiedä miksi, älkää kyselkö. Bändin uusi post punk –seiska on kuitenkin erittäin ässä levytys!

Famine Year on kyllä sekin erittäin mainio bändi. Tässä olikin kulunutkin jo pieni tovi, kun bändin näin edellisen kerran?

Ahvenanmaan erikoisuus eli Tinner on vähän yhden tempun apina. Kun kerran olin ehtinyt nähdä bändin jo aiemmin keikalla, ei tästä saanut paljoakaan irti.  Ehkä olisi suhtautunut keikkaan eri tavalla, jos olisin nähnyt bändin vasta ensimmäistä kertaa? Sukkahousut ja bassoton kokoonpano olivat ne jutut joilla tätä keikkaa vietiin eteenpäin.

 

Backlash. Siellä oli yksi muista yhteyksistä tuttu, harvemmin lauluhommissa enää nähtävä mies laulamassa, ja rumpujakin takoi eräs tuttu tyyppi. Mitään bändin aiemmalta kokoonpanolta pois ottamatta, niin tämä vaikuttaa kyllä tehokkaammalta lineupilta. Saa nähdä, mitä tästä vielä kehkeytyy?

Kaikin puolin mukava ilta, mutta yksikään bändi ei nyt vetäissyt sellaista keikkaa jota tekisi koko loppuvuosi mieli muistella.

Parit fotot!

Maailmanloppu, Kuudes Silmä & Kovaa Rasvaa. 20.12.2012 @ Vastavirta, Tampere

Tämä keikkailta taisi olla sellainen, jonka piti päättää osaltani keikkavuosi 2012. No, yksi Helsingin reissu sitten tulikin vielä kalenteriin, mutta tämä olisi ollut kyllä todella komea tapa päättää vuosi 2012. Minäpä selitän.

Kovaa Rasvaa piti tsekata jo Hässäkkäpäivillä, mutta bändin soittovuoron koettaessa olo oli jo perin nuutunut vaikkei päivä ollut lähtenyt kunnolla käyntiinkään. Sitä paitsi ajattelin silloin, että kyllähän bändin kuitenkin Tampereella näkee. No, en sitten nähnytkään ihan heti, vaan ainakin yksi peruutuskin piti matkan varrelle sattua. No, nyt näin bändin keikalla eikä se ihan sellainen keikka ollut josta olisi herännyt “Miksen ole nähnyt tätä aikaisemmin?!”-fiiliksiä. Ihan hyvähän tämä oli silti, mutta ehkä allekirjoittaneen olisi kannattanut hankkia se seiskatuumainen ensin. Toiseen kertaan!

Kuudennen Silmän seiskatuumaisen olin sen sijaan ehtinyt ostaa ja hyväksi havaita. Itse asiassa tätä kirjoittaessa on kulunut varmaan jo yli vuosi siitä, kun ensimmäisen kerran kuulin bändin vanhoja äänityksiä ja kirjoitin niistä AV-zineen. Keikalla en ollut siltikään bändiä nähnyt, eikä se taida olla mikään ihme kun tämä oli käsittääkseni “Kusareiden” ensimmäinen konsertti päästadin ulkopuolella. Kannattihan tätä odottaa! Yhtyeen post-punkkihan on erittäin pätevää ja muutenkin sellaista, että kitarakin vaikutti enimmäkseen lyömäsoittimelta.

Maailmanloppu oli järjetön, taas vaihteeksi. Parempi olla kehumatta liikaa, koska liiasta kehumisesta tulee jo ähky ja itseäkin alkaa ärsyttämään. Ei minulla tästäkään keikasta ole mitään negatiivista sanottavaa, kun yhtye vaikutti jopa mielipuolisemmalta kuin Suistolla. En tiedä kumpi on kovempi jätkä; laulaja vai rumpali. Päivämääräkin vaihtui sopivasti bändin soittaessa, mutta eipä mitään tapahtunut silloin eikä myöhemminkään 21. päivän aikana. Tätä paskasivustua tässä yhä päivitellään. Siitäs saitte, maailmanlopun manaajat!

Korvaavaa päivämäärää odotellessa voisitte vaikka tsekata parit kuvat, joiden saaminen nettiin kaiken kansa yököteltäviksi oli poikkeuksellisen suuren tuskan ja vaivan takana. Saatte muutenkin tsekata kuvat sieltä, kun minulla on jotain kummallisia hankaluuksia saada kuvia lisättyä tähän itse postaukseen.

Musta Torstai: Maailmanloppu & Melusaaste 13.12.2012 @ Suisto, Hämeenlinna

Ehkä kärsin jonkinlaisesta keikkaähkystä, mutta ainakaan en keksi juurikaan sanottavaa tästä Musta Torstai-tapahtumasta, jossa taas tapojeni mukaisesti käväisin. Puhukoot kuvat puolestaan.

En nyt voi varsinaisesti sanoa erityisen paljon diggaavani Melusaasteesta tai olevani sen varsinainen fani, vaikka bändin seiskatuumainen ihan hyvä onkin. Pidän kyllä bändin soundissa olevasta jännittävistä Pyhäkoulu-sävyistä!

Maailmanloppu. Jessus. Ei minulla siitä sen enempää sanottavaa ole. Tätä kirjoittaessa on taas torstai ja Maailmanloppu soittaa taas keikan, tosin tällä kertaa Tampereella. Odotan sitä kovasti!

Lisää sanottavaa näistä keikoista voi löytää täältä, kuvien muodossa.

Maailmanloppu – S/T

Aina silloin tällöin heitän aika rankkoja väitteitä, ja sellaisen heitän nytkin ilmoille: Jos tiedät punkin nykymenoista yhtään mitään, niin sinun ei tarvitsisi lukea tätä tekstiä yhtään pitemmälle. Sinä nimittäin tiedät, mistä tässä Maailmanlopussa on kyse ja miksi tämä bändi kerää kehuja sieltä ja täältä. Koska luulen etteivät kaikki suinkaan vielä tiedä Maailmanloppua, niin ei auta muu kuin sanoa levystä jotain.

Maailmanloppuhan on perinteisen, nopean ja yksinkertaisen hardcoren nimeen vannova, suhteellisen uusi bändi. Noin vuosi sitten bändiä ei tiennyt suurin piirtein kukaan, mutta nyt siltä on tullut oma livekasetti, se oli Armless Childrenin kanssa samalla kimppakasetilla ja sitten on tiskissä vielä tämä yhdeksän biisin LP. Vaikutteina on 80-luvun alun hardcorebändejä, mutta kummasti Maailmanloppua kuunnellessa tulee mieleen uudempiakin nimiä, lähinnä sellaisia jotka ovat taas itsekin nimenneet vaikutteensa 80-luvulle. Etupäässä tulee Omaisuusvahinko, mutta sekin johtunee hyvin pitkälti siitä että Maailmanlopun äänitorvi Jasse lauloi muinoin siinäkin. Jasse pääsee laulamaan sodasta, joita kaikki levyn biisit käsittelevät enempi tai vähempi.

Albumina Maailmanloppu on hyvin kompakti ja äkäinen, ja biisit ovat asiaankuuluvasti ja pääsääntöisesti nopeita. Maailmanlopulla sattuu tosin olemaan repertuaarissaan myös todella hyviä hitaampiakin (eli keskitempoisia) biisejä enemmänkin kuin mitä tällä levyllä olevat. Noita vetojahan on ainakin kaksi, joista kumpaakaan ei siis ole levyllä nyt mukana. Kolmas näytös ja Odotukset ovat sentään keskitempoisempia ja vaihtelua tuovia, ja näissä vauhtiajoissa kaksi hieman hitaampaa biisiä tasapainottaa kokonaisuutta juuri sopivasti, mutta pitävät Maailmanlopun otteen tiukasti hösselissä. Tämähän on kaikinpuolin hyvin tehty ja tiukasti soitettu LP, jota jaksaa kuunnella kaksikin kertaa peräkanaa. Kai tästä levystä pitäisi (vai pitäisikö muka?) keksiä jotain kritisoitavaakin, mutten minä kyllä keksi mitään mikä tässä levyssä mättäisi. Suosittelen. Käykääpä keikoillakin, kun yhtye soittaa niitä pitkin poikin maita ja mantuja.

Kohokohdat: Kun sota syttyy, Mitä sä haluut?, Odotukset, Ne lietsoo vihaa

Armless Children / Maailmanloppu – Split

Joskus ne kaikkein kiinnostavimmatkin tapaukset lojuvat pöydälläni pitkän aikaa ennen kuin ehdin sanoa niistä mitään edes vähänkään järkevää. Näin kävi valitettavasti myös Armless Childrenin ja Maailmanlopun kimppanauhalle, joka oli jo lähtökohtaisesti suurin piirtein kovinta mitä suomalaisissa punk/hardcore-piireissä on hetkeen ollut.

Tällä nauhalla Armless Children on ehkä lähimpänä sitä livetilanteessa läsnä olevaa raivoa, tai oikeastaan se johtuu melun määrästä, joka puolestaan johtuu äänityksen demomaisuudesta. Kovinkaan pätevänä dokumenttina bändin nykytilasta tätä nauhoitusta nyt ei ainakaan voi pitää, sillä tämä on taltioitu jo vuonna 2009, ollen lähestulkoon vanhimpia äänityksiä mitä tällä bändillä ylipäätään on. Treenikämpällä hyvin aggressiivisesti taltioitu nauhoitus, ehkä primitiivinen mutta juuri sen vuoksi hyvä. Armless Childrenin puolen Nintendo-lopetus hämmentää.

Myös Maailmanlopun puolella on kohtuutiukka meininki. En ollut itse asiassa varmaan kuullutkaan koko bändistä ennen tätä nauhaa. Silloin en muuten edes tiennyt bändin Omaisuusvahinko-kytköksistä, ja minähän vanhana Omaisuusvahinko-diggarina olin toki innoissani. Maailmanlopun puoli on reilusti tuoreempaa perua, sillä bändin neljä biisiä on äänitetty “vasta” viime kesänä. Ja jälki on reilusti siistimpää, vaikka hifistely on silläkin jätetty välistä. Omaisuusvahinko kuuluu Maailmanlopunkin menosta, mutta muuten mennään ehkä lähemmäs d-beatia. Ihan tällä näytöllä Maailmanloppu ei ole kuitenkaan niin kova bändi kuin mitä Omaisuusvahinko oli, mutta potentiaalia näkyy olevan. Tosin mitään täysin tajunnanräjäyttäviä biisejä tällä puoliskolla ei ole, mutta eiköhän niitä ala tuleville Maailmanloppu-äänitteille siunaantumaan.

Niin, molemmilla puolilla on tosiaankin räminää ja primitiivistä soittoa, mikäli se ei vielä tästä tekstistä muuten tullut esille. Tämä on luullakseni loppuunmyyty, mutta kannattaa tämä kasetti poistaa vaan omaan talteen jos siihen pienikin mahdollisuus tarjoutuu. Die loud!

Kohokohdat: Armless Children – Hell Awaits, Desperate Warmachine. Maailmanloppu – Itsetuhoo, Mustan taivaan alla

Pispala Misery. 6.4.2012 @ Vastavirta, Tampere

Pääsiäisenä aikana päästellään muutakin kuin vain Jessen tuskia pihalle. Tässä Tampereen Vastavirralla nähdyssä viiden bändin kimarassa tärkein avainsana taisi olla viha, vaikka kaikki soittivat d-beat –mallista hardcorea. Ehkäpä illan bändit kuulostavat paperilta samalta siitä huolimatta, että niillä on kullakin omanlainen soundinsa ja otteensa.

T.E.K. ei oikein lähtenyt. Itselleni tämä jo melko vanhaksikin bändiksi kutsuttu tapaus ei ollut entuudestaan lainkaan tuttu, joten se oikeastaan taisikin olla esteenä sille, etten saanut keikasta juuri paljoakaan irti.

Maailmanloppu oli samalla kasetilla Armless Childrenin kanssa. Mutta koska olen tainnut ehtiä kuunnella kyseisen nauhan tähän mennessä vain kerran, ovat muistikuvat siitä suhteellisen hatarat. Sen verran muisti kyllä pelaa, että muistin yhtyeen soitannan olevan vihaista. Jonkin verran Maailmanlopun energinen performanssi aiheutti Omaisuusvahinko-mielleyhtymiä, johtuen bändin vokalistista. Tätä esitystä oli varsin mukavaa katsoa.

Perikadon uusi seiskatuumainen on jo itsessään perin ilkeä, mutta keikkahan se ilkeä vasta olikin. Hirveän vihaista kohkaamista ja koheltamista, ja perään tuli Riistetyt-coveri, joka olikin keikalla soitetuista biiseistä sieltä kesyimmästä päästä. Tukka heilui siihen malliin, että luulisi sen liian pahaksi äityneen säteilysairauden vuoksi tippuvan pian päästä… tai jotain. Perikato oli nyt vain jotain sanoinkuvaamattoman räjäyttävää, väkivaltaista ja nopeaa, toki hitaampia ja kerrasta voimakkaampia vetoja unohtamatta. Pikkasen hyvä!

Kylmää Sotaa en ole nähnyt missään keikalla pieneen toviin. En ole itse asiassa tainnut kuunnella yhtyeen mölyäkään levyltä pitkään aikaan, kun tuore Ydintuho-splittikin oli tässä vaiheessa jo hankittuna mutta säilynyt vielä tätä kirjoittaessa kuuntelemattomana. Viime kerta on tainnut ollakin Porissa vuoden 2009 puolella, ja sitä vetoa seurannut Puntala-keikkakin jäi katsomatta niinkin huonon syyn kuin vesisateen takia. Ei sillä että siinä välissä olisin unohtanut miten kova yhtye Kylmä Sota Rumban vääristä mielipiteistä huolimatta olisi, mutta kyllä tässä taas muisti miten helvetin tiukka bändi Kylmä Sota oikeasti on. Menkää kuuntelemaan vaikka Youtubesta tai jostain. Helvetin hyviä biisejä, mutta ne eivät kuulosta enää miltään kun bändiä on keikalla päässyt näkemään. Raivoa, vihaa, säröä ja meteliä, vaikkakin säröä oli ehkä vähemmän kuin yhtyeen perin lofi-tasoisilla äänitteillä.

Armless Childrenin keikka alkoi raivonpurkauksella, kun bändin laulajakitaristi purki vähän sydäntään. En sitten kommentoikaan asiaa sen enempää, mutta tyyppi sai ladattua itseensä aivan tolkuttoman annoksen vihaa, jota purki sitten seuranneen keikan aikana ja hieman sen jälkeenkin paukuttamalla kitaraansa. Vaikka Kylmä Sota olikin rahtusen verran kovempi, oli Armless Children ainakin vihaisempi. Kun nuori mies raivoaa, on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Ja tämä pankki räjäytettiin p*llunpäreiksi soitolla, joka ei ehkä ollut teknisesti kovinkaan tarkkaa mutta sitäkin antaumuksellisempaa.

Lisää kuvia tästä järjettömästä raivosta ja silmittömästä terrorista korville.