Martti Innanen – Seikkailu viitakossa

Martti “Huuhaa” Innanen täytti vastikään 80 vuotta. Miehen tuotanto on ollut perin monipuolista, ja siihen on kuulunut myös kosolti kirjoitettua tekstiäkin. Innasen seikkailukertomuskirja Seikkailu viitakossa on jo vuodelta 1967, eli ajalta jolloin miehen iskelmäura oli jo hyvässä vauhdissa. Kirja koostuu kourallisesta erilaisia tarinoita sekä niihin liittyvistä yksinkertaisista kuvista, jotka eivät näytä kovinkaan paljoa miehen naivismia edustavia maalauksia.

“Arpa on heitetty, sano!”

Nimensä teokselle antanut Seikkailu viitakossa (joka on “seikkailukertomus Afrikasta, kirjoittanut sotamies Topi Kutvonen nk. asemasodan aikana, jossain rintamalla A.D. 1943.”) on vain yksi kirjan tarinoista, eikä ole edes pisin kirjan tarina. Eniten sivutilaa rohmuaa Kostajan käsi ei vapisekertomus Villistä-Lännestä, mutta mukana on myös pari lyhyempää tarinaa, esimerkiksi myös nimimerkki Kutvosen kirjaama Olka Lehikoisen joulu. Innanen kertoo perinteisiä seikkailutarinoita, joista ei jännitystä tai kiperiä tilanteita puutu. Miehen tyyli on tosin perin härmäläinen, ja varsinkin kahdessa Joe Smith-tarinassa (Seikkailu viitakossa ja Joe Smith Ekyptissä) viljellään erityisen paljon “sano!” –tokaisus repliikkien lopussa.

“Sillä tappaa tai tulla tapetuksi – se on viitakon armoton, kirjoittamaton laki, sano!”

Innanen kuvailee hahmojaan tarkasti ja yksityiskohtaisesti, mutta toisaalta tämän pelkistetty piirrostyyli saa kaikki hahmot näyttämään enemmän tai vähemmän toisiltaan, eikä tosiaankaan täysin kuvausten veroisiksi. Esimerkiksi kansainvälinen seikkailia Joe Smith Lontoosta ei ole kuvissa ihan samanlainen kuin tekstissä. Henkilöhahmot ovat muutenkin puhtaasti karikatyrisoituja: Joe Smith on kirkasotsaisen sankarin perikuva ja tämän vastavoima Rotta-Roopert niin alhainen kuin vanhan ajan seikkailukertomuksissa alhainen roisto vaan voi olla. Innanen myös käyttää sanoja, joiden käyttäminen tuomittaisiin tänä päivänä poliittisesti epäkorrekteiksi. Kirjaa lukiessa tosin pitää muistaa milloin se on tehty ja minkälaista kerronnallista henkeä se tavoittelee.

“Vaarao Ramses Yksi seisoi ison pyramiitin huipulla ja katsoi tulevaisuuteen.”

Seikkailu viitakossa on tätä nykyä harvinainen teos, eikä siitä ole missään vaiheessa otettu toista painosta. Tämä kirja jos mikä vaatii uusintajulkaisun! Arvostelukappalekin on lainassa Porin kaupunginkirjaston varastosta, ja nyt naputtelen tätä arviotekstiä pikavauhtia ennen sen palauttamista kirjastoon. Joku sankari on nimittäin varannut teoksen.

“…partaveitsen terävä maurilaistikari välähti ilmassa ja pysähtyi vain yhden millin päästä Joe Smithin päästä.”

Kenelle: Jännittävän seikkailun ystäville!
Miksi: Kyllä tämä nyt on ihan eri sarjaa kuin Taru Sormusten Herrasta tai Loru sorbusten herrasta.
Paras tarina: Seikkailu viitakossa

Martti Innanen – 20 Suosikkia

No nyt ollaan jo äärimmäisen kovuuden äärellä, sano! Ensi kuussa 80 vuotta (!) täyttävä Martti “Huuhaa” Innanen on Taiteilija isolla Teellä, oikea monitoimimies. Tämä on kunnostautunut niin kirjailijana, kuvataitelijana kuin levyttäneenä muusikkonakin. Tämä M.A. Nummiseen helposti verrattava ukko on tosin nyttemmin jäänyt vähäisemmälle huomiolle, varsinkin sen takia kun tämä ura hiipui 70-luvulle tultaessa. Itselleni Innanen tuli tutuksi lähinnä kahden enoni myötä. Nämä kun ovat Innanen suurehkoja faneja, ja näiltä hemmoilta sain luettavakseni Seikkailun viitakossa –teoksen ja Joe Smith Rasilian satemetsässä –kuunnelman kuultavakseni. Nyt nousee hattu sekä Innasen että enojeni suuntaan, kun isken tämän 20 suosikkia –sarjan kokoelmalevyn soittimeen.

19:32
Elsa, kohtalon lapsi. Siitä onkin vuosia, kun olen tämän tangon edellisen kerran kuullut. Haikeaa, niin haikeaa!

19:34
Aavehiihtäjä. Täysin erilainen kappale kuin Elsa. Tangoahan tämäkin vielä on, mutta kyllä tästäkin selviää Innasen kyky tehdä mielenkiintoisia ja kieroja lyriikoita hämärien laulujensa tueksi. Mainittakoon, että 60-luvun suomi-iskelmälle epätyypillisesti vain harvat Innasen levyttämät kappaleet ovat lainakappaleita!

19:38
Urjalan taikayö. Enpä ole koskaan ollut Urjalassa, mutta isäni on kaiketi pöhissyt siellä enemmänkin. Eipä niistä reissuista ole kaiketi jäänyt juurikaan jälkipolville kerrottavaa.

19:42
Tangokuningas. Tästä paistaa jo terve itseironia. Kuvitelkaa viiksekäs Innanen villitsemässä tangokansaa. Naminami! Vituttaako?

19:45
Kilpauinti kuunsillalla. Tämä biisi houkuttelee uimataidottomatkin vedenvaraan! “Kerttuuu ja Uoleeeviiii…”

19:52
Se oli ilmaa vaan. Tähän väliin tuli keskeytys, eli Innasen biisit eivät oikeasti niin pitkiä kuin tästä välistä voisi kuvitella. Tämä biisi on jo hieman hilpeämpi.

19:56
Jurban Leddu. Joo, kappaleen nimestä ei saa tolkkua. Kaunis biisi, ja Innanen höpisee jollain eksoottisella siansaksalla jotakin. En siis tiedä mistä laulu kertoo, mutta arvelen Innasen laulavan lapsuudestaan tai kesäisestä Äänislinnasta. Onkohan tämä kirjoitettu meroniaksi? Vai onko tämä jotain oikeaa, suomalaisugrilaista kieltä?

20:00
Suurin ja puhtain. Tästä kappaleesta selviää, että Innasen ääni on ärsyttävän mieluinen, vaikka tämä ei olekaan teknisesti kovinkaan hyvä laulaja.

20:06
Gunnar vierasmaalainen. Oijoi, taas mennään lujaa! Ruotsalaista syntyperää oleva Gunnar valssaa suomalaisessa kesäyössä, ja jäyhät suomalaismiehet eivät voi kuin kadehtia Gunnaria, vaikka se onkin pässi. Tämä on mahdollisesti kovin biisi koko levyllä!

20:09
Yö Turengissa. Turenki on kyllä sellainen mesta, jossa olen viettänyt verraten vähän aikaa mutta silti aivan riittävästi. Kertaherääminen kaameassa kanuunassa riitti.

20:13
Hiljaista on… Kuin huopatossutehtaassa.

20:17
Kumiteräsaappaat. Innanen tekee siis tangoa/valssia ja nyt vielä sotilasmusiikkiakin? Tätähän voisi soittaa jopa Goat Borzoikin!

20:25
Koiravaljakko. Nyt pitää tunnustaa, että tämän kokoelman kuuntelu alkaa jo tökkimään. Innanen on kova äijä, mutta 20 biisiä alkaa olemaan jo hieman liikaa. Eipä sillä, onhan tämäkin hyvä biisi.

20:29
Muistatko Tiltun. En muista.

20:31
Viruvalge-bossanova. Huomasin juuri, ettei levyllä ole Marduusialaista kissantervauslaulua. Itse asiassa levyllä on vain yksi biisi, joka ei ole levytetty 60-luvulla. Se on tämä kokoelman viimeinen biisi, joka on äänitetty vuonna 1978. Kyllähän Innasella muutakin tuotantoa 70- ja 80-luvuilla oli?

Eipä siinä, kyllä Martti “Huuhaa” Innasen kokoelmalevy on ehdottomasti paras näistä 20 suosikkia-levyistä mitä olen kuunnellut. Kunhan vain ensin saan Innasen kirjallista tuotantoa taas käsiini, sano.