Children of Technology – It’s Time to Face the Doomsday

cot_timeChildren of Technology Italiasta on kyllä järkevimpiä speed metal-bändejä koko pallolla. Piakkoin toisen albuminsa julkaiseva nelikko on ollut toiminnassa jo vuodesta 2007 asti, julkaissut tukun pienlevyjä ja kokoenut kokoonpanovaihdoksia useampaan otteeseen.

Yhtyeen debyyttialbumi “It’s Time to Face the Doomsday” on vuodelta 2010. Kahdeksan biisiä, noin 24 minuuttia. Ei ole turhalla joutokäynnillä tätä levyä kyllä kirottu, se pitää mainita heti alkuun. Bändi itse kuvailee musiikkian “Motörcharged speed crustiksi”. No, pitäisikö tuohon sitten enää sanoa mitään, kun se kuvaa levyä aika hyvin. Likaista metalpunkkia on tehty maailmansivu, mutta Children of Technologyllä on kuitenkin aina ollut taskussaan helkutin hyviä biisejä, joita on tälläkin levyllä kiitettäviä määriä. Riffit repivät lihaa ja rumpupatteriston takaa voisi kuvitella laukaistavan ydinohjuksia. En tosin ole vieläkään täysin varma mitä mieltä olen DeathLörd Astwülfin laulumaneereista. Tavallaan ne ovat törkeän siistit (=”cool”) ja likaiset, mutta välillä ne tuntuvat vetelevän ihan eri laduilla kuin muu soitanta. Eipä sillä että tässä oltaisiin tarkkoja melkeinpä minkään suhteen. Soitto on kuitenkin tarkoituksenmukaisen sujuvaa, eikä Children of Technology jää bugittamaan ainakaan teknisistä seikoista. Eikä “It’s Time to Face the Doomsday” jää kyllä jumittamaan mistään muustakaan, varsinkin kun biiseissäkin on vaihtelua sopivassa suhteessa. Mainio levy!

Kohokohdat: No Man’s Land, Racing Throught the Valley of Death, Nuclear Armed Dogs, Screams From the Earth

Inepsy – Rock n´ Roll Babylon

inepsy_rockInepsy on ollut itselleni siitä erikoinen bändi, että olen kuunnellut bändiltä aiemmin enimmäkseen satunnaisia irtobiisejä netistä. Vasta taannoin levyhyllyyni ilmestyi bändin debyyttipitkäsoitto “Rock n’ Roll Babylon”, Toxic Holocaust-splitin kaveriksi. Vuodelta 2003 on siis tämä levy.

Inepsy on ainakin omaan kaaliini uppoutunut hyvin olemassa suurin piirtein paras metalpunk-bändi viime vuosikymmenellä. Nyt jo toimintansa lopettaneen bändin ura lähti mallikkaasti käyntiin pienjulkaisujen myötä, mutta “Rock n’ Roll Babylon” oli jo reilusti kunnianhimoisempi tekele, tosin lähinnä pituutensa takia. Inepsy soitteli suoraviivaista ja rehellistä musiikkia, joka lainaili yhtä paljon punkista kuin vanhasta hevistäkin. Inepsyn soundissa kuuluikin paljon Motörheadia, mutta alkuaikoina erityisen paljon myös Dischargea ja Broken Bonesia. “Rock n’ Roll Babylon” onkin sellainen levy, jossa nuo bändit paiskovat luurankokäsillään high fiveja sienipilven väijyessä taustalla. Lienee sanomattakin selvää, että kyllähän tuollainen yhdistely toimii, varsinkin kun “Rock n’ Roll Babylonista” kuulee inepsyläisen luukuttaneen erityisesti Dischargea levyn tekovaiheessa. Tästä syystä levyllä onkin hämmentävän kovia biisejä, kuten vauhdikas aloitusbiisi Who’s Next?

“Rock n’ Roll Babylonia” on sanottu bändin parhaaksi teokseksi. En ota kantaa, mutta pidän sitä mahdollisena, onhan levy tolkuttoman kova. Tässä ovat kaikki palat kohdallaan; Inepsyn vaikutteet ja bändin yleisolemus, levyn soundit ja varsinkin biisit. Ok, eiväthän nämä biisit välttämättä ihan täysin uusia ulottuvuuksia tuo juuri mihinkään ja Inepsylläkin oli taipumusta toistamaan itseään, mutta mitä sitten? See you in hell!

Kohokohdat: Who’s Next?, Conspiracy WWIII, See You In Hell!

Vermapyre / Parasite – Split

parasiteTässä on splitti, jonka omistamisella voi leuhotella. Kyseessähän on Vermapyren ja Parasiten parin vuoden takainen splittiseiska, jonka julkaisi Holy Terror Records. Vermapyren tiesin joksikin Dwidin projektiksi, Parasitesta minulla taas ei ollut mitään hajuakaan, mutta mukaan tämä tarttui vuoden takaiselta Integrityn keikalta Nosturissa.

Yleensä käsittelen näissä splittijutuissa sen itselleni tutumman bändin ensin, mutta nyt on pakko nostaa japanilainen Parasite framille. Heti kättelyssä on selvää, että Parasiten meno on aika tautista. Yhtyeen musiikki pohjautuu sekä metallille että hardcorelle, mutta mustan japanilaisfiltterin kautta suodatettuna. G.I.S.M. tulee hyvin vahvasti mieleen, varsinkin vokalisti Masakin perin sakevimaisista maneereista. Bändin molemmat biisit ovat hyviä, mutta varsinkin tuo ensimmäinen kappale on tautisen tarttuva. Sounditkin ovat kohdallaan niiden ollessa sopivan karkeat, mutta riittävän selkeät. Bändin logossa oleva ässä voidaan tulkita joko epäilyttäväksi, viittauksena Kissiin tai joksikin ihan muuksi.

Vermapyren puolella kansia taas lentelee hakaristejä. Näistä Dwidin touhuista nyt ei koskaan tiedä, mutta siellä ne nyt lentelevät. Vermapyrestä on puhuttu nimenomaan black metal-projektina, vaikka kyllä tämä minun korvaani kuulostaa nimenomaan hardcorelta jota yritetään saada kuulostamaan black metallilta. Vermapyrellä on useampikin riffi, jotka olisivat ihan hyvin voineet olla Integrityn riffejä. Ehkä olen kuunnellut sitten liikaa sitä “oikeaa” tavaraa, että tuollainen mielikuva syntyy. No, oli miten oli, Vermapyren puolella toiminta on primitiivistä, ja eri tavalla primitiivistä kuin Parasitella. Vermapyren äänityksistä tulevat enempi Ildjarnin levyt mieleen, oli kyse sitten biisien äänimaailmasta tai niiden rakenteista. Ihan mielenkiintoista kamaa, vaikka Vermapyren puoli jättääkin jälkeensä hieman keskeneräisen vaikutelman ja positiivisimman yllätyksen kuitenkin heitti Parasite.

Kohokohdat: Parasite – Warning 1: 警鐘, Vermapyre – Return Of The Sorcerer