Total Recall plays Black Flag, The Splits, Moderni Elämä ja Death Laser. 14.12.2012 @ Lutakko, Jyväskylä

Olen taas käynyt Jyväskylässä. Ja taas Lutakossa. Pitäisiköhän hankkia parempi mielikuvitus, vai tuliko taas osallistuttua jollekin sellaiselle keikalle jota varten kannatti ajaa Tampereelta?

Death Laseriltahan on käsittääkseni jo hyvä tovi sitten tullut seiskatuumainen (josta en jaksa sen enempää nyt googlettaa tietoja), joka on itseltäni mennyt tyystin ohi. Sain keikan päätteeksi rumpukapulasta päähäni, joten ei tämä mikään summakeikka ollut. Ja ne musiikilliset asiat? No, enhän tuosta nyt mahdottomia saanut irti, mutta se taisi johtua lähinnä vain siitä ettei bändi ollut minulle entuudestaan mitenkään tuttu. Oma moka?

Moderni Elämä ei ole tähän mennessä oikein napannut keikkojensa osalta, mutta tämä tuntui oikeastaan kovimmalta tähän mennessä näkemältäni Modari-keikalta. Eikä keikka tuntunut muuten yhtään liian pitkältä! En tiedä mitä bändi tai muut paikallaolijat asiasta tuumasivat, mutta minä tykkäsin!

The Splitsin Tampereen keikkaa on odoteltu jonkin verran, ja kun sellaista ei näköjään tullut en järkännyt moista itse vaan matkasin sitten Jyväskylään. Hyvähän keikka oli, mutta ehkä siltä odotti kuitenkin enemmän kun oli niin pitkälle matkannutkin? Kasvavatko odotukset kilometrimäärän lisääntyessä? Lutakon lavahan ei ole kovinkaan pieni, mutta tuntuikohan bändi silti olevan liian kaukana siellä lavalla? Kärsiköhän The Splits ja muutkin bändit tuosta?

Moisista ongelmista ei tosin kärsinyt Total Recall, joka teki temput ja soitti illan aikana pelkästään Black Flagia. Setti oli siten myös tavanomaista TR-varttikeikkaa tuntuvasti pitempi, mutta hyvin bändi näkyi ottavan lainamateriaalinkin haltuun. Hyvin on bändi läksynsä lukenut, mutta TV Partya ei tullut. Ja hyvin tuntui tämä keikka vetävän väkeä paikalle.

Todistusaineistoa. Keikkojen jälkeen lähdin tunnollisesti takaisin Tampereelle, ja eikös kohdalle tietenkin sattunut se talven paskamaisin lumimyrsky? Siinä rattia rystyset valkoisina puristellessa kävi kieltämättä mielessä, että olisi sitä kotiinkin voinut jäädä? Tosin nyt kun näitä illan aikana otettuja kuvia katsoo, niin nuo terrorin tunnit olivat sen arvoisia – vaikka kilometrin päässä kotiovesta auton pohjasta tipahti pakoputken äänenvaimennin kadulle.

Mutiny! # 14

JMT:n päätoimittama Mutiny!:n numero 14 tuli juuri parahiksi Puntalaa varten, tuota kesäjuhlaa varten joka pistää yhden jos toisenkin zineilijän pasmat sekaisin. JMT ei juurikaan nukkunut Mutiny!:n valmistumista edeltävinä öinä, mikä näkyy pääkirjoituksessa ja sisälmysluettelossa.  Heti en päässyt lehteä lukemaan, mutta sitten kun pääsin ei sitä ollut helppoa lopettaa kesken. Suurin osa lehdestä tuli ahmaistua lähes yhdellä istumalla junamatkalla Hämeenlinnasta Ouluun. En ollut matkalla sooniseen mummolaan vaan Jalometalliin, mutta monen jutun lukeminen tuntui sillä hetkellä erilaiselta kuin kotopuolessa, olinhan juuri matkaamassa halki Pohjanmaan jossa Mutinykin varsinaisesti pitää fyysistä tomumajaansa JMT:n päässä. Mahtaa siellä olla sotkuista.

Itselleni mielenkiintoisimmat jutut koskivat Rowland S. Howardia (joka ei varsinaisesti käsittele kohdetta itseään, vaan toimittaja Jaska Filppulan pyrkimyksiä päästä management-portaasta yli ja päästä haastattelemaan ukkoa), Modernia Elämää ja Head of Davidia (joka tehtiin alunperin 80-luvulla skotlantilaiseen Murder By Guitar-lehteen). Toki Sur-Rur-juttu pitää mainita tavallisuudesta poikkeavan lähtökohtansa takia ja Vágtázó Halottkémekin Atilla Grandpierren haastis, jonka seurauksena VHK:n musiikkiin tutustuminen oli lähestulkoon pakollista. Ja ehdottomasti pitää mainita varjolevyarviot, joissa sekoitetaan todellisuus rajusti fiktion kanssa, aiheuttaen siinä samalla hervottomia naurunpurkauksia. Eräs tuntemani Marillion-fanikin nauroi jutulle “kevyesti Fugazin surkeimmasta levystä”. Terveiset muuten K-kaupan Väiskille. Harvinaisen pitkän Kyklooppien Sukupuuton jenkkitour-raportin lukeminen alkoi tuottaa hankaluuksia, joten en gerbiilin keskittymiskyvylläni jaksanut ihan sitä lukea kerralla läpi. Puntala- ja Roadburn-raportitkin ovat ihan hyviä, mutta 13th Floor Elevators-juttu pyörikin bändistä julkaistun boksin ympärillä. No, historiikistahan tuokin kyllä kävi.

Mutinyn hinta on zineksi korkea, mutta musiikkilehdeksi suhteellisen edullinen. Kyllä tästä kernaasti Puntalan vitosen erikoishinnan maksoin, vaikka lehti vilisi juttuja sellaisista bändeistä joista minulla ei ollut mitään havaintoa. Ja onhan tässä nyt 68 sivua painojäljenkin ollessa perin laadukasta. Tulipa kuitenkin tavattua Mutiny kannesta kanteen, mikä tapahtuu omalla kohdallani vain tämänkaltaisten pienlehtien kohdalla. Juttuja ei ole määrällisesti runsaasti, mutta laatu se taas meni määrän korvaamaan.