Six Pack of Street Violence

sposvViime vuonna julkaistu Six Pack of Street Violence on 3-waysplitti, joka esitteli silloin kolme tuoretta metallista hardcorea soittanutta bändiä; No Second Thoughtin, Out For Justicen ja Enemybloodin. Kultakin bändiltä on mukana kaksi biisiä.

Porilainen No Second Thought oli alunperin itselleni se tutuin nimi näistä bändeistä, vaikka Enemybloodinkin olin nähnyt keikalla. Tämä oli ensimmäinen kerta kun No Second Thoughtia kuuli muualla kuin siellä Baarikaapin lauteilla (mitä nyt biisit julkaistiin myös netissä). Pitää tosin sanoa bändin kehittyneen näistä biiseistä, kun No Second Thoughtin LP:llä oli jo reilusti parempaa ja määrätietoisempaa meininkiä.

Seuraavat kaksi biisiä tulevat hyvinkääläiseltä Out For Justicelta, mitä en ole koskaan ymmärtänyt. Tokihan räppiä ja särökitaramusiikkia on yhdistelty aiemminkin, ja mielestäni myös tätä paremmin, varsinkin kun ainakin näillä biiseillä räpäyttelyt ovat vähän päälleliimatulta tuntuvia ja kuulostavat liiaksi Rage Against the Machinelta, joka tuskin oli perimmäinen tarkoitus? Tai ehkä tämä vain menee jo sellaisille osastoille, joista en muutenkaan välitä?

Loput kaksi biisiä tulevat Enemybloodilta, joka oli tavallaan BCHC-veteraanien ikämiesprojekti. Yhtyeen nykytila on enempi tai vähempi hämärän peitossa, kun bändiä ei ole virallisesti kuopattukaan muttei se mitään ole pitkään aikaan tehnytkään? Tämä olisi sitten yhtyeen ainoaa levytettyä tuotantoa? Sääli, koska Enemyblood taitaa olla edelleen tuorein hardcore-yrittäjä Lahdesta. Vai kuinka monta uutta BCHC-nimeä tulee mieleen? Mitä näiden biisien musiikilliseen puoleen tulee, niin Enemyblood soitti hyvällä tavalla vanhakantaista metallista hardcorea. Kyllä huomaa, että jätkillä oli taustalla muitakin alan bändejä. Tuo vaikuttaa kieltämättä siihenkin, että sain tämän splitin biiseistä nimenomaan Enemybloodista eniten irti, vaikka nekin tuntuvat kieltämättä melko raaoilta, väärällä tavalla.

Pitääpä sanoa, ettei Six Pack of Street Violence ole mikään oma suosikkilevyni. Sen pariin tuskin tulee kovinkaan usein palattua, mutta huomioiden tämän levyn merkityksen näiden bändien ensiäänitysten saattajana, niin ehkä tätä levyä pidetään vielä jonakin päivän klassikkona?

Kohokohdat: No Second Thought – Snitch is Bitch, Enemyblood – Dawn of Suicide

No Second Thought – Against the Odds

Tämän blogin sivuilla on vieraillut sellainen porilaisnimi kuin No Second Thought jo aika monta kertaa. Tosin lähestulkoon jokainen kirjoitus on liittynyt bändin keikkatouhuihin pääasiassa Porin alueella, mutta nyt päästään ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen raapustelemaan jotain yhtyeen levytetystä tuotannosta kun siihen kerrankin on mahdollisuus.

Nyt puhuin hieman läpiä päähäni, sillä No Second Thoughtilta on kyllä aiemmin tullut äänityksiäkin, tosin fyysisessä muodossa niitä ei ole juuri näkynyt. Monelle Against the Odds –niminen LP tosin saattaa näyttäytyä yhtyeen ensimmäiseltä esiinmarssilta ja vielä melko rohkealta sellaiselta, kun kyse on kuitenkin LP:stä. LP on tosin albumin pituutta kuvaavana terminä hieman hämäävä. Ajoin autolla Tampereen Pispalasta Messukylään perjantai-iltana, suhteellisen normaalissa liikenteessä. Matkan loppuvaiheilla levy ehti lähteä soimaan jo toista kertaa, ja vasta tällöin kiinnitin huomiota siihen miten lyhyt levy Against the Odds oikeastaan onkaan. 18 minuuttia.

Yhtyehän on itse kuvaillut tulkintaansa hardcoresta “Makita powertool hardcoreksi”. Ainakin Karin kitara porautuu kalloon kuin mikäkin akkuporakone, eikä muidenkaan instrumenttien suhteen löydy napisemista. Albumi on tukevasoundinen ja melko massiivinen. Yhtye ei tee ns. kierrepotkuskenen muihin bändeihin kyllä suurempia irtiottoja, mutta No Second Thoughtilla on siltikin mielestäni tunnistettava soundi, ja se johtuu mielestäni hyvin pitkälti Juipin vittumaisesta äänestä.

Levyn mukana tuli albumi cd-versiona (hukkasin), mutta ei lyriikkaliitettä josta tulee pienoinen miinus! Vai hukkasinko senkin? No, olisihan se kuitenkin kiva tietää mitä Juippi kärisee esimerkiksi BTHC-biisin sanoituksissa. Albumin päättävä King of the Weak on muuten aika jännittävä biisi. Jättää ilmaan kysymyksiä, että millaisiin suuntiin No Second Thought voisi mennä, jos se päättäisikin tehdä enemmän tuon kaltaisia biisejä?

Kohokohdat: Crushed, BTHC, King of the Weak

A Phantom Pack of Black Hounds, Ills & No Second Thought. 10.11.2012 @ Lutakko, Jyväskylä

Välistä sitä käy niin, että Tampereeltakin pitää poistua muihinkin kaupunkeihin. Onneksi Porissa ja Hämeenlinnassa asuminen on valmentanut minut henkisesti siihen, että keikkojen näkemisen eteen pitää nähdä välillä ihan oikeaa vaivaakin. Ja onneksi tälle(kään) reissulle ei tarvinnut lähteä yksin.

No Second Thought. Taisi olla melkein puolisen vuotta kulunut siitä, kun bändin edellisen kerran näki keikalla. Nyt oli jopa bändin ensimmäinen oikea levykin kuultuna, niin oli mukava kuunnella jopa levyltä tuttuja biisejä ihan keikalla. Sitä oltaisiin muuten kuunneltu menomatkalla, mutta levyn cd-version ollessa tätäkin kirjoittaessa teillä tietämättömillä ei ollut tuo homma kovinkaan helposti toteutettavissa.

Ills. Ills on aina ollut jokseenkin haastava bändi, johtuen siitä ettei bändin tulkinta hardcoresta ole sieltä ihan perinteisimmästä päästä. Bändin levyt vaativat paljon kuuntelua ja keikat keskittymistä, mutta kaikki vaiva palkitaan ja niin kävi tässäkin tapauksessa. Käytännössä Illsin takia tulin lähteneeksi tälle reissulle, muiden bändien osuutta väheksymättä! Kannatti tehdä tämä retki.

A Phantom Pack of Black Hounds on käsittääkseni melko tuore bändi. Yhtyeessähän soittaa Illsin entinen kitaristi, joten illan lineupin ymmärsi melko helposti. En saanut tästä keikasta kylläkään paljoakaan irti. Enpä ollut bändin musisointia kuunnellutkaan netistä kuin vain kerran aikaisemmin, ja silloinkin piti keskittyä tiskaamiseen, imuroimiseen, lakaisemiseen tai johonkin muuhun tähdelliseen. Taas huomasi, että kannattaisi keskittyäkin välillä. Niin, ja tämä bändihän ei soittanut hardcorea ensinkään, vaan oli enemmän death metallin suuntaan kallellaan.

Niin, kuvia taisin ottaa myös parit kappaleet. Kai siellä bäkkärillä jotain julkkiksiakin pörräsi, joten voin oikeutetusti kai sanoa että zineä tekemällä voi päästä bailaamaan julkkisten kanssa? En tosin suostu paljastamaan mitä siellä bäkkärillä edes tein. No, keikkojen jälkeen tartuin nöyrästi rattiin ja vetäisin takaisin Tampereelle oli tämäkin reissu.

Kill the Curse, St. Hood & No Second Thought. 2.6.2012 @ Bar Hovi, Rauma

Mikä muka on parempi tapa aloittaa loma tai juhlistaa valmistumistaan kuin mennä Raumalle?

No ei mikään!

Pitkien ja uuvuttavien Validien Levymessujen järjestämisen ja myyntitouhun jälkeen lähdin vielä juhlistamaan viikonloppua Raumalle Bar Hoviin. Kameraa en jaksanut tuoda mukana, eikä alunperin tarkoitukseni ollut kirjoittaa tätä juttuakaan. Sen sijaan jaksoin kyllä kantaa omat levyt ja lehdet Raumalle asti ja sen lisäksi vielä istua päällikkönä Kill the Cursen levy- ja paitamyyjänä näiden itsensä ollessa lavalla. Kill the Curse tosin pakotti kirjoittamaan.

Ensimmäisenä soitti siis No Second Thought. Uudelle basistille tämä oli kaiketi vasta toinen keikka “Noukkareiden” riveissä. Soitto oli hyvää ja uudetkin biisit tiukkoja, mutta itse keikka ei lähtenyt ihan kunnolla käyntiin. Ei räjähtänyt katosta läpi, johtui se sitten turhan isosta tilasta, ensimmäisen bändin kirouksesta tai jostain muusta. Ei kuulemma se soittokaan välillä ihan putkeen mennyt, mutten itse ainakaan huomannut mitään vaikka koko keikan seisoskelinkin lavan tuntumassa. Tiukempiakin vetoja olen tältä bändiltä nähnyt, tosin olisin huomannut etteivät soundit osuneet ihan kohdalleen oikein minkään bändin keikalla. Bar Hovia tuskin on ihan tämmöiseen menoon suunniteltu?

St. Hoodilta nyt voi odottaakin hyvää menoa, ja sitä bändi tarjosi nytkin. En nyt menisi sanomaan tätä keikkaa parhaaksi koskaan tältä bändiltä, mutta missään vaiheessa menokaan ei hyytynyt. Hyvä bändi, mutta omat ajatukseni harhailivat Kill the Cursessa. St. Hood on tavallaan jo “nähty” vaikka bändin keikkoja seuraakin joka kerta mielellään. Niin nytkin, alusta loppuun.

Superbändiksikin voisi Kill the Cursea kutsua, kun bändin taustalta kumpuaa vaikka mitä nimiä joita en tässä jaksa nyt sen enempää eritellä. Mutta mitä sieltä myyntitiskin takaa näki, niin keikan alussa porukkaa ei ollut juuri ollenkaan. Onko hardcore-jengi kenties tottunut päästämään itsensä liian helpolla, kun tutun ja turvallisen (mutta edelleen hyvän) St. Hoodin jälkeen voi “vapauttaa” itsensä muihin aktiviteetteihin, ettei uuteen bändiin tarvitsisi vahingossakaan tutustua? No, kyllähän siellä sitten enemmänkin populaa näkyi loppuvaiheessa olevan, ja bändi heitti jopa encorenkin. Tosin keikka taisi kestää vaivaiset 20 minuuttia. Liian vähän, jos minulta kysytään. Ja albuminsa on todella hyvä, ainakin yhden kuuntelun perusteella. Ei hienous rajoitu pelkästään kansitaiteeseen.

Melko pian Kill the Cursen jälkeen piti lähteä takaisin Poriin, tosin Eurajoen ja Nakkilan kautta kiertäen. Enpä muuten uskonut myöskään viettäväni aamuyötä raumalaisella ABC-asemalla… Mutta Hovin DJ-tiskin takana olleille juipeille pitää muuten vielä antaa kiitokset. Heti kun toinen puolisko oli saanut pyöräytettyä The Dwyersin, tuli toiselta Räjäyttäjät. Cheers!

Metalliaurinko 4. – 5.6.2010

Kävin Harjavallan Koulurannalla pälyilemässä meininkejä, kun siellä kerta Metalliaurinko-festaritkin järjestettiin. Olin matkalla ensikertalaisena, koska edellisenä vuotena olin lähisukulaisen yo-juhlien takia estynyt. Raportointivastuu jakautui sekä minun että Lammas-Jaskan kanssa. Setti päätettiin laittaa lauantaina Riistetyistä poikki. Eipä minulla olisi niin hirveästi juttua olisi ollut kaikista lauantain bändeistä, sori vain. Kirjoitetaanpa tähän sitten joitakin omia mietteitäni lauantaista noin Lammaksen virallisten arvioiden rinnalle, näin paria viikkoa itse kekkereiden jälkeen. Alkaen Jukka Kiesistä:

Jukka Kiesin keikan vuoksi päätin piipahtaa kaljateltassa, jossa mies esiintyi “mies ja kitara” –periaatteen mukaisesti. Herran ainoan seiskatuumaisen olin ostanut vasta pari tuntia ennen keikkaa, joten kyllähän sen tietää etten siihen ehtinyt tutustua. Mies yllätti kyllä positiivisesti lämpimällä ja kotikutoisella keikallaan. Suunnilleen kaikkien seiskatuumaisten biisien lisäksi mies soitti pari lainabiisiäkin, ainakin Kakka-Hätä 77:lta ja Kivesveto Go-Go:lta. Pitänee kohta kirjoittaa pohtiva essee siitä, miten Kakkis alkaa muistuttaa jo ilmiötä kun Kari Peitsamokin on jo tehnyt bändistä biisin… Keikan erikoisuuksiin kuului myös ruokataukoa pitänyt Lammas Zinen päätoimittaja, jota taisi kiinnostaa annostaan enemmän Kiesin keikka.

Kiesin seiskan ohella myyntikojulta lähti mukaan myös Fury of Livezin toinen (ja tämän keikan myötä myös viimeinen) demo. Bändi oli sitten jotain täysin käsittämätöntä. Rehellisesti sanoen en ollut aiemmin tietoinen siitä tosiasiasta, että Lappeenrannassa on toiminut tämä “salkkaricorea” tekevä bändi. Biisit ja sanoitukset käsittelivät Salattuja elämiä ja sarjasta oli vohkittu sampleja… mutta ei se siihen jäänyt: jokaisella bändin jäsenellä oli mustavalkoiset naamarit ja Stellans-esiliinat. Hassua sinänsä, että Fury of Livez taisi olla koko festareiden rajuin bändi musiikillisesti. Harmi, että bändi lopetti uransa tähän keikkaan. Onneksi tuli nähtyä.

“Moi. Haluuksä lähteä joraan?"
”HALUUKSÄ TURPAAS?!”

Sitten oli Last Laugh. Melkoista hc-The Exploitediahan se musiikillisesti oli, ei siitä sen enempää. Kuulemma joitakin uusia biisejäkin tuli, jotka olivat melkoista peruskauraa. Mutta kyllä tämä bändi porskuttelee ihan muulla kuin musiikillisilla ansioillaan. Renne Korppilan spiikit voisi helposti tulkita väärin, joten onkin ihme ettei keltainen lehdistö ole kirjoitellut bändistä juuri mitään. “SKANDAALI!!!! RENNE KORPPILA SANOI RUMASTI! LAPSIA YLEISÖSSÄ! REINDEERSPOTTING-VEIKKO BASSON VARRESSA! RENNE SELAILI PORNOLEHTEÄ LAVALLA!!! APUA!” Tosin Lällärit lauloivat lehdistöstä vähän ilkeästi, heh.

St. Hood veti hyvin. Olen nähnyt bändin aiemminkin keikalla (Porin Baarikaapissa elokuussa 2009, tarkkaa päivää en muista) ja meno oli hyvä silloinkin, mutta nyt koleassa alkukesän illassa se oli parempi. Aika hyvin se Jaskankin hattu näkyi siellä pyörivän, kun Pyhä Huppu pyöritti porukkaa vierailevien vokalistien avulla. Merauderia en tosin voinut jäädä seuraamaan, mutta eipä se ole minulle millään tavalla tuttu bändikään. Näiden lisäksi katselin myös No One is Safen, Breamgodin ja Cutdownin keikat, mutta luulisin Jaskan osaavan selostaa niistä paremmin. Käykää siis lukemassa molemmista päivistä arviot.

Lammas Zine:
Perjantai
Lauantai