Turkulainen zine-special

Tässäpä on kätösissäni kolme turkulaisperäistä pienlehteä. Kun Turusta kerta tällaistakin matskua tulee, niin enpä voi täysin ymmärtää niitä joiden mielestä Turku on Suomen persereikä. Tai ehkäpä juuri tuo reikäisyys vaikuttaa siihen mitä siellä noin DIY-rintamalla tapahtuu, mutta kyllä tässä maassa on karmeampiakin paikkoja. Oletteko koskaan käyneet esimerkiksi Forssassa? Joka tapauksessa turkulaisten tarmokkuutta pitää ihailla.

Asiaan. Ensimmäisenä olisi lehti nimeltään Spärdäri. Jos tälle jotain vastineita pitäisi suomizineistä hakea, niin ehkäpä Spärdäri on esteettisesti lähimpänä Marsulia. Paitsi että tekstilliseltä sisällöltä ollaan niin kaukana Marsulin (jonka Ersuli on itse asiassa Spärdärin haastateltavana) asiapitoisesta linjasta kuin olla voidaan. Lehti ei ole myöskään poliittisesti korrekti, ja haastattelutkin tuppaavat olemaan lyhyitä, tosin eipä tätä kaiketi kovinkaan vakavissaan ole tehty. Perseily ja gonzoilu ovat etusijalla ja tämänkaltaisia tapauksia on on piristävää silloin tällöin lukea. Tässä on muuten lyhin koskaan lukeman Circle-haastattelu. Muina juttuina on esimerkiksi haastatteluja tapauksista kuten Noituus, Musta Oksennus ja Funeral Mongoloids. Leikkaa, liimaa ja sekoile!

Toinen lehti on enemmänkin taidepuolelle kallistuva Kaveri # 3. Vaikka kyseessä taitaa olla lehden kolmas numero, niin tämä “suuri eläinspecial” on ensimmäinen Kaveri joka minulla on ollut. Nimensä mukaisesti eläimissä koko lehden sisältö pysyykin, kun jokaisella sivulla on erilaisia eläinkuvia. Manaatteja ei tosin ollut, ja siitä tulee pieni miinus. Estetiikkahan on yhä kopiokone, sakset ja paperi, vaikka osa kuvankäsittelyistä onkin tehty tietokoneella. Lehden tekijäporukassa on melko paljon väkeä, muiden muassa Pauli Hirtolahti ja “Kuhmalahden nuubialaiset”. Itse asiassa huomasin hieman myöhässä, että niin on kyllä tuossa Spärdärissäkin Hirtolahtea, eli tästä jutusta tulikin Hirtolahti-special. Todella hauska zine, vaikkakin nopeasti luettu.

Kolmas lehti onkin sitten sarjakuvalehti Bizarre, jonka tekijäporukassa on vain Hirtolahti-merkkisiä tyyppejä. Bizarre olikin näistä lehdistä tutuin tapaus, ja muistan kun ensimmäisen kerran törmäsin yhteen bizarreen jo nyt puretun Galleria 3H+K:n lattialla. Tämä on siis jo viides numero. Kyseessähän on sitten jo sarjakuvalehti, eli zinemäisyys on jäänyt jonnekin Mutantti Tsääreporin matkojen varrelle. Tästä kolmikosta Bizarre muistuttaa eniten Aku Ankkaa, näennäisen viattomien tarinakulkujensakin vuoksi. Tosin jos sarjakuvahahmoina on Transu-Hitleri (jolla muuten vaihtuu joka ruudussa kampaus ja vaatetus), Mutantti Tsäärepori ja Poliisipäällikkö, niin Bizarre ei tosiaankaan mene metsään vaikka välillä onkin nimensä veroinen lehti. Tästä tulee hieman Tuukka Virta-Perkon hengentuotokset mieleen, vaikkakin paremmin piirrettyinä ja kiltimpinä. Lehtenä tämä oli Kaveriakin hauskempi lehti ja vielä useampia “Täh?” –fiiliksiä herättävä. Hirtolahden suku on tiettävästi pääasiassa porilaista, mutta tämänkin lehden päätoimittanut Pauli asuu Turussa. Hyvin se tähän kuitenkin sopi.

Noituus, Aokigahara, Ekaria & Kura. 5.4.2012 @ Kulttuurikahvila Hertta, Tampere

Kävin Tampereen Kulttuurikahvila Hertassa tuossa pääsiäisenä, kun siellä Mämmitourin melskeissä mölysivät Noituus, Aokigahara, Ekaria ja Kura. Tarinoinnit säästin Toiseen Vaihtoehtoon, mutta kuvia olisi enemmänkin.

Kura

Kura

Ekaria

Ekaria

Aokigahara

Aokigahara

Noituus

Noituus

Noituus

Ja kuvia on totuttuun tapaan enemmänkin, nimittäin täällä. Jos haluat näitä käyttää, niin otathan yhteyttä eka, jooko?

Noituus – S/T

Kun Noituuden seiskatuumaisen iskee soittimeen, on fiilis aika juhlava. Turkulainen Noituus on ehtinyt muodostua jonkinlaiseksi instituutioksi (?), joka on myllyttänyt äärimmäistä mögää jo vuosikausien ajan. Siltikin tämä on vasta ensimmäinen kerta, kun Noituutta on vinyylillä, vaikka Noituus on niitä bändejä joiden olisi kaiken oikeuden mukaan pitänyt sellainen tehdä jo aiemmin. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vaikka onhan Noituutta saatu levytetyssä muodossa esille jo aiemminkin.

Ensimmäinen asia mitä Noituudesta muistan noteeranneeni oli äärimmäisen karu ja raaka soundimaailma. Jos Noituuden viime vuonna julkaistu mp3läjä/kasetti kuulosti soundiensa puolesta hyvältä, niin eipä seiskatuumainen kuulosta lainkaan sen kämäsemmältä. Mögää kyllä yhtyeen soundista vielä löytyy, mutta kunnon käppämökäsoundit taitavat olla tämän bändin kohdalla historiaa.

Kanniston Akin kansitaiteissa on taas sarjakuvamaisuutta ja ensisilmäyksellä jotain viatontakin, mutta onhan niissä tietty jotain pielessä. Tässäkin näkyy viittauksia kuolemaan, järjestäytyneisiin uskontoihin ja sodankäyntiin. Kannessa oleva koira on kyllä kieltämättä söpö.

Vaikka soundit ja ja kansitaide ovatkin hieman siistimpiä, on Noituus siltikin kaukana siististä. Noituus vieläkään ole ihan sellaista, jota voisi hyvillä mielin suositella punkkarinalulle kuunneltavaksi heti Sex Pistolsien jälkeen. Seiskasta löytyy nopeutta, Mögälixin rääkyvokaaleita, kitaratonta basson varassa kulkevaa pörinää sekä kiivasta komppia. Biisien joukossa on vanhoja tuttuja, joissa Noituus veisaa pääasiassa ihmiskunnan tuhosta, muttei ole ole jättänyt pientä huumorinpilkettä käyttämättä.

Kaikki Noituuden aiemmista levyistä pitäneet saavat kicksejä varmasti uudestakin levystä, mutta toisaalta Noituuteen on aiempaa helpompaa päästä sisälle tämän seiskan myötä jos bändin aiempien levytysten tätä kälyisempi yleissoundi on ollut liikaa. Mutta kuten sanottua, niin tuskinpa Noituuden pauloihin kannattaa lähteä mikäli ei crustia muutenkaan kuuntele.

Tunnustaudun tämänkin näytön perusteella ilomielin Sairaaksi MögäFriikiksi ja suosittelen muitakin tunnustautumaan. Kumminkin olette.

Kohokohdat: Kiirus, S.M.F., Ei, Ihraa

Noituus – Mögäten maailmanloppuun

Meikäläisen mielestä tämän hetken mögäkrustin laadukkain nimi on Noituus. Noituuskin alkaa pikkuhiljaa olemaan jo käsite, jonka tunnistavat jo muutkin kuin mögäkrustin suurkuluttajat. Nyt en kylläkään puhu mistään suursuosiosta ja listasijoituksista, mutta on hyvin mahdollista että Noituus saa tuoreella Mögäten maailmanloppuun-levyllään pari fania lisää.

Kyseessä on siis Noituuden ensimmäinen pitkäsoitto. Toisaalta tässä tapauksessa sana “pitkä” kulkee tosiaan lainausmerkkien kanssa, sillä Mögäten maailmanloppuun-nimistä kokonaisuutta ei voi tosiaan pitkäksi sanoa. Albumilla on kuusitoista vauhtiraitaa, joiden yhteenlaskettu pituus ei edes ole kuuttatoista minuuttia! Toisaalta siinä ei jäädä kuin vain puolen minuutin päähän, eli siihen olisi ainakin vielä yhden biisin saanut rykäistyäkin.

Muuten Noituus mögää niin kuin kunnon Noituuden kuuluu mögätäkin. Biisit pidetään tosiaan niin lyhyinä kuin mahdollista ja Veikki kärisee kuin rääkkäämisestä tarpeekseen saanut ja kaikille maailman ihmisille ydinsodan avulla kostava kissa. Mögäten maailmanloppuun on tosin sikäli epätyypillinen Noituus-julkaisu, että sen soundit ovat yllättävän hyvät. Ei tämä siltikään ole yhtä kliiniä kuin Tuhkauksen kanssa tehty demo, eli äänimaailma on edelleen melko kämänen. Tosin voisin kuvitella Mögäten maailmanloppuun olevan ihan studiossa äänitetty.

Noituus ei tee tällä albumilla musiikillisia irtiottoja oikein mihinkään suuntaan, mitä nyt biisit tuntuvat hieman monipuolistuneen ja Tuhkauksen sampleja suosiva politiikka on siirtynyt Noituudellekin. Tosin joudun myöntämään, että nämä Kummeli-samplet eivät oikein sovi Noituudelle. Vievät mielestäni fokusta mökäämisestä ja niihin huomion keskittäminen on muutenkin epäolennaista. Mögäten maailmanloppuun on kuitenkin ehkä paras tähän asti kuulemani Noituus-levytys, eikä soundien kirkastuminen ole vienyt tippaakaan sen armottomuudesta.

Jos tästä fyysinen versio tulee, on se mitä todennäköisimmin cd-r. Formaattina vähän kuppainen kansia myöten, mutta pysyypähän hinta alhaisena! Täällä PIF-topikki ko. levystä.

Kenelle: Mögäpäille.
Miksi: Koska Turussa asuu eräs jätkä, joka keräilee Noituus-levytyksiä. Aloita siis sinäkin oman Noituus-kokoelmasi keräileminen tänään!
Kohokohdat: Kehitysmaa, Leipää, Jeesuskauppiaat, Aurajoki, Hevi Metaani

Aikamme sankareita – 3-way–split

Joillakin levyillä on epäkiitollinen tehtävä pyöriä pöydälläni todella pitkään, ennen kuin ne päätyvät oikeasti kuunteluun. Ostin tämän Aikamme sankareita –kimppalevyn Räkälevyjen/Yleislakon Paavolta jo syyskuussa, ja nyt vasta sain kuunneltua sen pariin kertaan ja kirjoittamaankin siitä jotain.*

Anal Barbaran, A-(luokan)naalin ja Noituuden noisea/noisecorea/mögäkrustia sisältävä Aikamme sankareita (2010) on pakattu ihan komeisiin kansiin. Ulkokansissa on kerättynä erilaisia uutisotsikoita, sisälle taas joidenkin satunnaisten julkkisten kuvia. Näitä kansia tuli mittailtua hetkisen aikaa. Itse äänite on vain CD-R, ja julkaisijana on toiminut Joku vitu Records.

Anal Barbara on varsin suorasukainen kansiteksteissä. “Vitunko välii minkä niminen tääki biisi on” lukee vain biisitietojen kohdalla. No, kappaleitahan tällä vienosti nimetyllä bändillä on vain yksi ainoa, ja sekin kestää noin seitsemän minuuttia. Kappale tosin ei lähde käyntiin oikein missään välissä, vaan se on enemmän treenikämppärymistelyä. Aina silloin tällöin rumpali naputtaa alkutahdit, jota seuraa hillitön kaaos ja vokalistin huutoa. Sitten se loppuu, ja alkaa alusta. Tätä kolistelua on siis noin seitsemän minuutin edestä.

A-(luokan)naali on sekin melkoista pörinää. Kappalelistaa ei ole tälläkään bändillä, mutta kappaleita on kolme kappaletta. A-(luokan)naalin räiskiminen on vielä lofimpaa kuin Anal Barbaran, mutta myös mielenkiintoisempaa. Bändi selkeästi kokeilee uusia juttuja, sillä tuolla kaiken kämäsen rymistelyn takana. Syntikkahan se siellä! Ilo syntikasta tosin jää lyhytaikaiseksi, sillä konkkaronkan toinen biisi onkin jo melko kaoottista rymistelyä. Toisessa biisissä oleva rytmiikka on kappaleen puolivälissä sellaista sotilasmarssia, että siitä tulee Mayhemin Silvester Anfang kovasti mieleen.

Noituus sentään laittaa mukaan kappalelistan. Tosin nämäkin kappaleet ovat tuttuja jo muista yhteyksistä, sillä Noituus on tehnyt nämä samat biisit jo aiemminkin. Ellei peräti ottanut näitä biisejä joltain aiemmalta äänitteeltä, en mene vannomaan. Nämä biisithän ovat sitä perinteisintä Noituutta, eli kaiken särön alta paljastuu primitiivisiä d-beatralleja. Splitin parhaat biisit tulevat Noituudelta, mutta eivät nämä ole parasta mitä Noituus on saanut aikaan.

Kyllähän minä sen rehellisyyden nimissä tunnustan, että hankin tämän nimenomaan Noituuden takia. Koko lystihän kestää vain 20 minuuttia, mikä on näinkin raa’an mölinän kuuntelemiseen ihan kivasti. Plussaa splitille annan siitä, että jokaisen pärisijän mögät tunnistaa ja erottaa toisistaan.

Kenelle: Mögääjille.
Miksi: Tämä mögä on ihan laadukasta!
Kohokohdat: A-alkuisilta bändeiltä nyt ei voi nostaa mitään esille, mutta Noituudelta voidaan nostaa Urpo ja Rikkaiden siat.

*Kyllä niistä venäläisistä zineistäkin on vielä jotain tarkoitus vääntää.

Noituus / Hangover Ovedose -split

Tässä on taas yhden cd-r-levyn verran raakaa crustia. Koko perheen mögäkarnevaalit kestävät yhteensä vain alle vartin, kun kaksi suomalaista crust-jyrää päästelee menemään. Tämän splitin tekivät vuonna 2008 mögäisinta crustia jo vuosikausia tehnyt Noituus sekä Hangover Overdose.

Turkulaiselta Noituudelta on mukana vain neljä biisiä, tosin sekin on aika äärimmäinen määrä tämmöisen musiikin ollessa kyseessä. Nämäkään biisit eivät ole sinänsä tehty juuri tätä splittiä varten, vaan ne on otettu bändin vuonna 2007 tekemältä demolta. Nämä neljä biisiä ovat sitä takuuvarmaan Noituutta, jota rakastavat kaikki, vauvoista ja vaareihin. Saastaisista crustibileistä ei tosin päästä kovin kauaa nauttimaan. Biisien vähyydestä huolimatta Noituus pauhaa hiukan pitempään kuin Hangover Overdose.

Jyväskylän Disruptiksi haukuttu Hangover Overdose on taas minulle ennestään tuntematon tapaus. Se on ainakin nimennyt levytyksensä vekkulisti, sillä Merry Crustmas ja Huippumalli Haussa eivät voi nimiensä takia olla kovin huonoja levytyksiä, pitää tutustua niihin paremmalla aikaa. Musiikillisesti bändi soittaa yhtä raakaa tavaraa kuin turkulaisetkin: vokalisti kurnuttaa, säröä ei tämäkään bändi säästele ja meininki on kaikin puolin kämästä. Kaikki viisi biisiä ovat sitä paitsi live-äänityksiä Jyväskylän Ilokiven keikalta, toukokuulta 2007. Livenä tämä bändi – jonka tarjoama äänimaailma muistuttaa kovasti tämänkin pandan silloin tällöin kokemaa krapulaa (olen tulossa vanhaksi!) – on kuulemma parhaimmillaan. Minulla ei ole ollut vielä toistaiseksi tilaisuutta nähdä bändiä livenä, tosin enpä ole nähnyt vielä Noituuttakaan. Noituus tosin tuli melkein nähtyäkin Puntalassa 2008, harmi että jäi väliin. Samoilla kekkereillä tosin ilmeisesti meuhkasi myös Hangover Overdose…

Ja miten sitten on tämän mögähelvetin saatavuuden kanssa? No, Splitin voi ladata täältä. Takakannessa on muuten kosminen tekstinpätkä, jonka arvelen olevan jonkinlainen kataloginumero: pitsa #5.

Kenelle: Hifistelijöille.
Miksi: Jotta nämä epäilisivät kalliiden stereoidensa toimivuutta.
Kohokohdat: Tuuliviiri (Noituus), Pukupellet (Hangover Overdose)

Noituus – Mögää tuomiopäivään asti

Tulipa joskus uhottua kaverin kanssa että Puntalaan mennään katsomaan Noituutta. Noh, kaveri ei mennyt Puntalaan, mutta minä menin, mutta silti jäi Noituus (humalatilan) takia näkemättä. Yksi tapa korjata tilannetta olisi tietenkin käydä katsomassa Noituus livenä, mutta seuraavaa tilaisuutta odotellessa ostin bändin “laulajalta” Veikiltä bändin uusimman tuotoksen, Mögää tuomiopäivään asti. Tosin tämä tapahtui siinä joulun 2009 tienoilla, eli niihin aikoihin kun tämä levy ilmestyi.*

“I ♥ Extreme D-beat”

Mögää tuomiopäivään asti on nauhoitettu kokonaisuudessaan yhdelle raidalle 30 minuutissa, paikassa nimeltä Hotelli Helpotus, heh. Turhia paineita ei Noituus ole ainakaan äänittämisen ja soundien viilaamisen suhteen ottanut, ja sen kuulee levyltäkin. Kiekko pitää sisällään alle vartin verran siis ihan MEGAkäppästä mökäcrustia. Tämä on varmaan kämäsintä ja raainta mitä Piparnakkelin (suhteellisen laajasta) levyhyllystä taitaa löytyä! Maailma uppoaa paskaan, se on selvä ja siitä laulaa lähes joka toinen bändi tätä nykyä. Noituus on kuitenkin pelastamassa maailmaa (mm. biisillään Teräsmies!) ja niin uskovaiset, rikkaat ja poliitikot saavat jälleen paskaa niskaansa. Kun soundeista pääsee yli niin pelkästään alkukantainen biisinkirjoittelukin saattaa tuottaa mögään tottumattomalle suuria hankaluuksia. Mögää tuomiopäivään asti on tosin jopa Noituuden mittakaavassa jotain äärimmäistä. Osa biiseistä on tuttuja jo muista yhteyksistä, nyt ne ovat saaneet uuden, entistä “ehomman” lo-fi-ilmeen! Eikä siinä vielä kaikki: Noituus lupaa myös saada kaljasi paremman makuiseksi!

Kannessa on viikatemies (hieman samanlainen kaapuveikko kuin Children of Bodominkin levyjen kansissa) joka näkyy valtavana siluettina horisontissa. Tämän kaavun juuressa on tuhoutunut kaupunki (Turku?) josta tosin hieman hankalaa saada selvää, kopiokonekannet kun eivät ole ihan maailman selvimpiä. Mögää on tehty Raimo Recordsin kautta tulevana cd-r-versiona jonkin verran eikä se ole hinnalla pilattu, maksoin omastani huimat 20 senttiä, Huuto.netin kautta. Mutta jos sekin tuntuu liialta niin pihtarit voivat käydä sen (ja pari muutakin julkaisua) lataamassa bändin Myspace-sivujen kautta. Ei heikkohermoisille!

Kenelle: Niille, jotka haluavat mögää.
Miksi: Koska Noituus saa kaljasi paremman makuiseksi.
Kohokohdat: Urpo, Rauhaa, Teräsmies

*Pelkästään tämän arvion julkaisu on myöhässä. Itse teksti on kirjoitettu jo viime helmikuussa!

Tuhkaus – Maailma päättyy tuhkaan (Demo 2009)

Tilasin taannoin turkulaiselta Selkkaus/Dissect/Noituus-vokalisti Veikki Janhoselta läjän levyjä. Mukaan hän laittoi mystisen ja paskaisen cd-r-levyn, jossa lukee päällä vain “Tuhkaus” ja “Biisi 9 ei toimi”. Koiranleuat voisivat vitsailla että levyn nimi oli Biisi 9 ei toimi, mutta asia ei suinkaan ole niin koska se on varoitus: biisi numero yhdeksän ei tosiaankaan toiminut omassa kappaleessani. Kansiahan mukana ei tullut, joten informaatiota piti etsiä netistä. Kun alkuperäinen versio tästä arviosta oli valmis sainkin yhteydenoton jossa tiedusteltiin halukkuuttani varsinaisesti arvostella tämä demo. Totta kai tartuin tilaisuuteen, sainhan sillä kertaa jopa kannetkin!

Eipä netistäkään suurta tietotulvaa Tuhkausta koskien tullut. Kävi kuitenkin ilmi että tämä on uusi bändi ja sen Myspace-sivuille on merkitty kotipaikaksi Oulu. Niin, ja demon nimi on siis Maailma päättyy tuhkaan. Levyn kuuntelemisella rääkyjän tunnistaa Veikiksi, onhan kaverin ääni sen verran tunnistettava. Miehen kurkusta tulee samanlaista kovaa ja korkealta tulevaa kiljumista kuten Dissectin ja Noituudenkin kanssa. Näihin kahteen bändiin verrattuna meno tuntuu melkein seesteiseltä. Sekä Dissect että Noituus soittavat huomattavasti likaisemmin crustinsa, ainakin noin soundipoliittisesti. Tuhkaus on aivan kuin mennyt jonkinlaisen crust-pesukoneen läpi. Tietenkin kyseinen pesukone on paskainen, äänekäs ja valuttaa kaikki (mustat) vedet lattialle aiheuttaen samalla vesivahingon omistajansa iloksi. Soundit ovat siis hyvät, mutta eivät liian puunatut. Sävellystensä osalta Tuhkaus on kuitenkin yhtä armoton kuin nämä kaksi muutakin bändiä. Tuhkaus ei soita musiikkia vaan mökää, mutta “laahaa kuin haavoittunut peura”. No ehkei sentään, nopeaa crustiahan tässä soitetaan ja soitetaan vielä muutamat kimakat kitarasoolotkin. Soolot eivät ole minkäänlaista itsetarkoituksellista kikkailua vaan sopivan yksinkertaiset ja tehokkaat, sopivat siis täydellisesti musiikkiin.

Biisejä on 16 ja levy kestää hieman alle 20 minuuttia. Joidenkin biisien nimissä on jotain hämmentävän tuttua… Suomalaisiin punk-bändeihin viitataan ainakin joidenkin biisien nimissä, kuten Delta Force 2:een (Liian läskejä skeidaamaan, ellei tämä sitten viittaa johonkin muuhun?) ja Janhosen Selkkaukseen (Barrikaadeilta porealtaaseen). Välitä, älä valita; Jos BB-talo räjähtää niin Porvarit on paskamahoja. Ei! Sanoituksista ei voi sen tarkemmin sanoa mitään, mutta biisien nimet varmaan riittävät kertomaan tarpeeksi siitä sanoituksellisesta puolesta.

Tuhkaus ei ole keikkoja juuri soittanut, ainakaan en ole huomannut että ensimmäistäkään olisi ollut. Tuhkaus olisi kuitenkin esiintymässä Oulussa heinäkuussa, Hässäkkäpäivillä. Kiinnostaisihan sinne meneminen, mutta taitaa mennä aika hankalaksi omalta osaltani. Harmi, sillä kyllä tätä demoa ihan mielellään kuunteli. Se tuntui itse asiassa paranevan joka kuuntelukerralla…