Useampi keikkakuva (linkkien takana, taas vaihteeksi)

No niin, muutamaakin keikkaa on katsottu osittain linssin läpi:

Lau Nau, Hopeajärvi & Rainbowlicker. 16.5.2014 @ Lepakkomies, Helsinki

Foreseen, Horros & Long Gone. 17.5.2014 @ Suisto, Hämeenlinna

Ocean Districts, Kaupungin Valot & Wounded Girl. 22.5.2014 @ Vastavirta, Tampere

Pentagram, Ranger & Seremonia. 23.5.2014 @ Klubi, Tampere

Bedemon – Child of Darkness

Pentagraminhan tuntevat kaikki. Jos eivät tunne, niin moinen tietämättömyys on helppo paikata tänä wikipedioiden ja muiden luvatulla aikakaudella. Mutta kuten niin monella muullakin bändillä, on myös Pentagramilla omat sivujuonteensa.

Bedemon perustettiin vuoden 1973 paikkeilla juuri Macabresta nimensä muuttaneen Pentagram-miesten sivuprojektina. Bedemonissa soitti jopa useampikin myös Pentagramissa vaikuttanut hemmo. Itse asiassa jopa Pentagramin sydän ja sielu – Bobby Liebling – on jossain vaiheessa kuulunut Bedemoninkin kokoonpanoon. Bedemonin kannalta tärkein Pentagram-jäsen oli kuitenkin Geof O’Keefe, joka soitti rumpuja Pentagramissa 70-luvulla. Suuren bändin uralla statistiksi jäänyt mies nousikin “tähdeksi” Bedemonin keulilla, vaikka yhtyettä käytännössä johtikin (myös Pentagramissa 70-luvulla soittanut) kitaristi Randy Palmer. Yhtye hajosi vuonna 1986 ja vaipui samalla unohduksiin, jättäen jälkeensä kourallisen faneja jotka levittivät Bedemonin vähäistä levytettyä tuotantoa bootlegeina vuosikaudet, kunnes Black Widow Records julkaisi yhtyeen viralliset, uudelleenmasteroidut äänitykset vuonna 2005 Child of Darkness –nimellä.

Kammottavalla sarjakuvakannella piiskattu Child of Darkness koostuu Bedemonin kootuista äänityksistä 70-luvulta. Luvassa on siis autenttista, mutta hyvin paljon lofi-estetiikan varassa kulkevaa doom metallia, joka ei heikkohermoisille sovellu. Tämä on tosiaankin hyvin pölyistä ja vanhakantaista doomia ajalta, jolloin koko termiä “doom metal” ei ollut vielä edes olemassakaan. Bedemon soitti hyvin samanlaista musiikkia kuin Pentagramikin, joka taas oli täysillä hurahtanut Black Sabbathiin. Joitakin temppuja on jopa suoraan pöllitty Black Sabbathilta, mutta kaikessa raskaudessaan Bedemon oli siltikin aikaansa edellä, Pentagramin tavoin. Bedemonin kohtaloksi on tosin jäänyt kulttibändiksi jääminen.

Uskallan kyllä väittää, että Bedemon voisi olla jotakuinkin samassa asemassa kuin Pentagram nykyään, jos yhtye olisi “jaksanut” soittaa vielä muutaman vuoden pitempään. Musiikillista seikoista se ei ainakaan ollut kiinni. Bedemonin tarun päätti lopullisesti vasta Palmerin tapaturmainen kuolema vuonna 2002, jolloin yhtye oli ollut äänittämässä uusia biisejä. Tätä kirjoittaessa nuo biisit ovat vieläkin julkaisematta, mutta julkaisun on luvattu sijoittuvan kevääseen. Voipi olla, että kohta ovat moneltakin puritaanidoomsterilta jännäkakat housussa.

Kohokohdat: Child of Darkness, Frozen Fear, Last Call, Axe to Grind

Pentagram – Day of Reckoning

Siitä taas voidaan vääntää peistä, onko Black Sabbath doom metallia vai ei. Kyseinen bändi kuitenkin valoi perustukset heavy metallille, joka kehittyi eri suuntauksia kohti vuosien saatossa. 80-luvulla alkoi kuitenkin ilmestymään yhä enemmän bändejä, jotka halusivat pysäyttää kehityksen omalta osaltaan ja palata tyylillisesti 70-luvun alulle. Virginialaisen Pentagrammin ei tosin tarvinnut tehdä sitä, se kun oli vääntänyt tummanpuhuvaa heavya jo vuodesta 1971 lähtien.

Eri nimillä, kokoonpanoilla ja tyyleillä uraansa jokseenkin kankeasti aloitellut Pentagram pääsi tositoimiin vasta 80-luvun puolivälissä, jolloin se ei ollut ainoa traditionaalista doomia soittava yhtye. Pentagrammin pitkä historia teki siitä kuitenkin tärkeän nimen, mutta Pentagram olisi jäänyt pelkäksi kuriositeetiksi ellei se olisi tehnyt myös hyviä levytyksiäkin. Tosin 80-luvulla sen äänitykset rajoittuivat kahteen albumiin; myös Relentless –nimellä tunnettu ensialbumi näki päivänvalon vuonna 1985, toinen albumi Day of Reckoning kahta vuotta myöhemmin.

Pentagrammille sopii “Vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia” –sanonta kuin lapio hautausmaan multiin. Pentagram soittaa positiivisella tavalla paikalleen jämähtänyttä heavy metallia, joita voitaneen myös doomiksi kutsua. Maailmanloppua manaileva ilmaisu on raskaampaa kuin mihin pelkästään siistillä ja modernilla tuotannolla pääsee. Jos tietosanakirja olisi kuunneltavassa muodossa, niin doom metallin kohdalla olisi todennäköisesti joku albumin kappaleista. Toisaalta Pentagram hyödynsi jo aiemmin tekemiään kappaleita. Esimerkiksi When The Screams Come on äänitetty ensimmäisen kerran jo ennen 70-luvun puoliväliä.

Pentagrammin kitaristi Victor Griffin ei ole Tony Iommi, mutta tämä soittaa silti omintakeisesti ja omaa tyyliään käyttäen. Tuskinpa Iommi olisi soittanut samanlaisia tiluja kuin Madmanissa. Bändin keulilla taas on bändin ainoa alkuperäisjäsen Bobby Liebling. Tämän ääni on nasaalinen, korkea ja tunnistettava, tosin eri tavoilla kuin Ozzy Osbournen kärinä. Rumpupallilla taas on kaaosta, ja levyn painoksesta riippuu kuka levyllä niitä soittaa. Alunperin lähes kaikilla kappaleilla paukutteli Stuart Rose yhtä biisiä lukuun ottamatta. Burning Saviorilla niitä soittaa Joe Hasselvander, joka äänitti rumpuraidat uudestaan Peacevillen vuonna 1993 julkaisemalla uusintapainokselle. Rosen rummutusta voi siis kuulla vain alkuperäisellä, Napalm Recordsin nimellä varustetulla LP:llä. Tällainen menettelytapa varmasti antaa lisää käsityksiä Lieblingin asemasta bändistä sen yksinvaltiaana ja ehkä tämän suhtautumisesta Pentagrammin ex-jäseniä kohtaan.

Day of Reckoningin statusta doomin kulmakivenä on hankala lähteä järkyttämään, enkä sitä aio tehdäkään. Mutta itselleni albumi ei iskenyt aivan odotetulla tavalla, vaikka siihen kuuluukin monta hienoa hetkeä. Ehkä se johtuu siitä, että minuun on Saint Vitus aina uponnut paremmin? Mutta Pentagrammihan on keikallakin tänään, jos ette olleet asiasta tietoisia.

Tänään Pentagram muuten soittaa Helsingissä, Black Pyramidin ja Blood Farmersien kanssa.

Kenelle: Vanhakantaisen doomin ystäville
Miksi: Pentagram on legendaarinen bändi, ja onhan tämä levy muutenkin suositeltavaa kuulla edes kerran elämässään.
Kohokohdat: Day of Reckoning, Broken Vows, Wartime