Kancer Kountry #2

Ensimmäinen Kancer Kountry tuli itselleni noin vuosi sitten täysin puskista. En myöskään olettanut näkeväni sen toista numeroa ihan heti, mutta talvella 2011 se vaan ilmestyi minunkin postilaatikkooni.

Taitollisesti edeltäjänsä linjoilla jatkava Kancer Kountryn kakkosnumero on pääsääntöisesti mielenkiintoista luettavaa. Lehden ehdottomasti parasta antia ovat Arto Hietikon (se Toikkarin jehu, junou) ja Ville Puumalan (PML-zine) haastattelut. Johtunee miesten taustoista nimenomaan zinejen kanssa näpertäjinä, j0lloin nämä haastikset olivat ehdottomasti lehden A-sarjaa. B:hen tipahtavat lafkapomojutustelut eli Reflections ja Hellstone Records –haastikset. C:tä ovat sitten tämänkertaiset bändijutut Delta Force 2:n haastattelua lukuun ottamatta. Horror- ja Beyond Description –haastikset eivät tosin tarjonneet itselleni mitään. Epäilemättä kiinnostavia bändejä lehden tekijän mielestä, mutta en itse kokenut välitöntä tarvetta hankkia ko. bändien musiikkia kuultavakseni. Tuo ei ole välttämättä luotettavin mahdollinen mittari kun tarkastellaan haastatteluiden laatua, mutta kaiketi se jotain kertoo jos haastattelun lukemisen jälkeen syntyy pakonomainen tarve saada haastateltavan tuotoksia käsiinsä.

Combat Rock Industry 10 vuotta-juttu on ideana ässä, mutta toteutukseltaan ei ihan vastaa otsikkoaan. Teksti on enemmänkin kirjoittajansa muisteluita kymmenen vuoden takaa kuin varsinainen tarina J. Tammisen ja J. Koskisen päätöksestä sulauttaa pienlevy-yhtiönsä yhteen. Juttu on tosin siltikin mielenkiintoinen, summaahan se hyvin Wastedin, Endstandin ja Manifesto Jukeboxin taivalta unohtamatta kuitenkaan I Walk the Linea ja Aurinkokerhoa. Itse levy-yhtiö jää vaan kummittelemaan taustalle.

Lehdykän sisältö olikin pääasiassa siinä. Arvioita ei ole, festivaaliraportteja on sentään yksi viime vuoden Puntalasta. Kolumneja on kolme; pääkirjoituksessa rutistaan baareissa otettavista kimppakuvista, toisessa tehdään gonzohenkinen vierailu Factoryn tilalle muuttaneeseen kiinalaiseen ravintolaan ja kolmannessa julistetaan p-funkin paremmuutta muuhun funkkiin nähden. Tämmöistä tällä kertaa, eli ehdottomasti matalan hintansa väärti. Kolmatta numeroa odotellaan.

PML # 4

Pikakeulauksella MaailmanLoppuun –zinen nelosnumero pyöri pöydälläni monta kuukautta, ennen kuin aloin todenteolla tutustumaan siihen. Lehti pyöri lukemattomana puolisen vuotta, mikä on kyllä vähemmän kuin sen tekemiseen käytetty aika (10 kk), jona aikana lehden tekijäkunta on levinnyt pyörimään muuallekin kuin Lappeenrannan seudulle. Lehti on aivan jumalattoman paksu zineksi, ja oikeastaan sen laajuus olikin hieman jopa luotaantyöntävää. No, olihan se lukeminen loppujen lopuksi todella palkitsevaa kun sen vain sai aloitettua!

Lehdessä ei ole yhtään levyarviota, mitä en pistä pahakseni. Livearvioita on kyllä muutama, joukossa myös Austin Lucasin Suomen kiertueesta kirjoitettu, jonkinlaista gonzojournalismia ilmentävä matkakertomus. Lehden anti koostuukin pääasiassa haastatteluista (mukana mm. Sur-Rur, Endstand, Austin Lucas), kolumneista ja kuvista.

“Moi! Minä olen juustohampurilainen. Missä on kiinalainen ravintola?”
                                                                              – A. Lucas

Haastattelut on tehty pääasiassa tavallisesta poikkeavalla tavalla. Masshysterin haastattelunauha katosi, jolloin tekijä on tehnyt haastiksen sarjakuvamuotoon ulkomuistista, toki vain niin hyvin kuin se on ollut mahdollista. Sju Svåra År-haastis etenee sekä perinteistä että sarjakuvakaavaa noudattamalla, vaikka siitäkin haastiksesta jäivät ensimmäiset kymmenen minuuttia sivu suun haastattelijan unohdettua laittaa nauhurin päälle, heh. Protess-haastis oli sinänsä hauska, etteivät edes lehden tekijätkään tiedä mitä haastateltavat sanoivat näille. Japanilaisesta merkistöstä on tosin hauska bongata länsimaalaisittain kirjoitettuja nimiä. Endstandia on taas kahden haastiksen edestä: toinen on tehty juuri ennen viimeistä keikkaa (22.5.2010) ja toisen teki Jussi Jänis jo vuonna 1997.

Jussi Jänis on muuten vierailevana kolumnistina Pasi Leskisen kanssa. Molempien Descendents-fanitus muuten tulee ilmi, heh. Jäniksen juttu vaan olisi kaivannut runsaampaa kappalejakoa, mutta muutenhan hemmojen kolumnit olivat todella hyviä. Tyyppien oli tarkoitus kirjoittaa ns. “vanhemman punk-äijän” näkökulmasta, ja siinähän myös onnistuttiin! Tekijät olivat vain laittaneet kyselyä useammallekin hemmolle, mutta vain Jänikseltä ja Leskiseltä tuli kolumnit.

Lehdessä on melko paljon kuvia, sekä valokuvia että piirroksia. Piirrokset nyt eivät ole erityisen hyvin piirrettyjä (itselläni ei tosin ole yhtään varaa kritisoida kenenkään piirustuksia, kun en osaa piirtää sitten yhtään!), mutta Kullinaaman seikkailut maailman eri kolkissa olivat kivasti taittoon kepeyttä ja sopivan anarkistista punk-henkeä luovia. Ulkoasu kärsii muuten lievästä aneemisuudesta. Lehdessä on mukavasti taitollisia elementtejä, eikä harmaa värimaailma nyt ole mitenkään erikoinen kun zineistä puhutaan. Mutta toisaalta lehden väri on hailakka, ja joissakin sarjakuvaruuduissa teksti on jo niin pientä ja suttuista ettei sitä voi edes lukea.

Lehden mukana tuli vielä seiskatuumainenkin, joka nosti paketin hintaa melko korkeaksi. Valitettavasti tuo plätty on jäänyt vain ikäänkuin kylkiäiseksi, eikä se ole totta puhuen käynyt kovinkaan montaa kertaa soittimessa vaikka sillä esiintyvät bändit ovatkin hyviä. Lebakko, Escape to Death, Anvils Drop ja No Heroes ovat kaikki hyviä bändejä, mutta nyt yhdeltäkään bändiltä ei ole mukana erityisen hyvää biisiä.

Tulipa taas listattua muutama parannusehdotus. Täsmennän nyt vielä erikseen, että puhun nimenomaan parannuksista, joilla jo nyt hemmetin hyvä zine oltaisiin saatu vielä paremmaksi. Ei auta kuin nostaa kädet ilmaan ja julistaa PML #4 viime vuoden toiseksi parhaaksi suomalaiseksi zineksi, heti Huudon jälkeen.

PML #3

Lappeenrantakeskeisen PML (= Pikakelauksella Maailman Loppuun) –zinen kolmannen numeron arviointi tulee hieman myöhässä, sillä lehdestä on jo ilmestynyt neljäskin numero, joka toimitetaan seiskatuumaisen lärpäkkeen kera. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan? Reagoin valitettavan hitaasti zinejen ilmestymiseen, sillä tämä(kin) lehti on ollut pihalla jo kohta vuoden, ja sitten kestää vielä hetken aikaa lukeakin se. Kohtalaisen kauan menikin PML #3:n lukemiseen, sen verran tiivis lukupaketti se oli.

Taiton suhteen PML edustaa kolmannessa numerossaan perinteistä zineilyä leikkaa-liimaa –taitollaan ja vaikutelmalla, että se olisi tehty käsin. Punk Illegal –raportti tosin onkin kirjoitettu käsin ruutupaperille ja suoraan sellaisenaan isketty lehden sivuille kaikkine yliviivauksineen ja suttuineen. Kirjoittajan käsialasta johtuen raportin lukeminen on välillä vaivan takana, vaikka itselläni ei ole mitään varaa valittaa toisten käsialasta, kun en edes itse saa käsialastani aina selvää.

Pääasiassa Helsingistä ja Lappeenrannasta kirjoitettujen keikkaraporttien lisäksi lehdessä on myös tekijöidensä Villen ja Iiron omaa pohdintaa maailman tilasta, zinen tekemisen ihanuudesta ja vaikeudesta sekä Pavelin mystisestä katoamisesta. Pavelin tekstejä lehdessä ei ole, ja koska en ole kahta ensimmäistä numeroa lukenut niin en sitten tiedä mitä olen menettänyt… ja tämähän vaivaa minua jo sen verran pahasti, etten ole saanut yöllä enää unta. Onneksi miehen juttuja on nelosnumerossa. Levyarvioita ei ole mukana lainkaan, mutta kolumneja ja haastatteluita on sen verran paljon, ettei arvioita jää edes kaipaamaan.

Haastateltaviksi ovat päätyneet Anvils Drop (linkkaanpa Lammaksen arvion jutun hännille), Armless Children (tiukka bändi, demo on tällä hetkellä syynissä!), Grand Theft Auto –pelien kuvituksesta vastaava Brian Wood, Wasted sekä graffitimaalari Pez (tahtoo Happy Fish –lelun!). Hieman yllättäen punk-zinelle PML on haastatellut lappeenrantalaista hip hop –mies Laineen Kasperia, jolta irtoaa paljon asiaa ja jonka haastattelu edustaa lehden parasta antia. Loppupuoli lehdestä on taasen omistettu valokuvaamiselle, vaikka valokopioitu zine ei ehkä olekaan paras vaihtoehto keikkakuvien julkaisemiselle. Lähes kaikki kuvat ovat tummia, mutta niistä saa pääsääntöisesti selvääkin, vaikka tunnistamista olisi helpottanut kuvattavan bändin nimen laittaminen jonnekin kuvan yhteyteen. Kahta valokuvausta harrastavaa ihmistäkin (Lauri Tujula ja Hilja Mustonen) on haasteltu.

Ja eikä siinä vielä kaikki! Lehden mukana tulee vielä keräilykortti! Niitä on kuusi erilaista, eli kerääpä koko sarja!

Aiheeseen liittyvää:
Anvils Drop – Death Worship (Lammas Zine)