Popeda – S/T

popedaKansan suuri suosikki Popeda ei päässyt debyyttilevyllään Popeda (1978) kansan suosikiksi. Itse asiassa Ikurin turbiinit iskivät pihalle kenties bändin ensimmäisen kymmenen toimintavuoden heikoimman levyn jo heti kärkeen.

Mitään totaaliskeidaahan Popeda ei kuitenkaan ollut. Popeda ei ole kovinkaan tyypillistä Popedaa, eikä tässä loppujen lopuksi ole paljoakaan niitä elementtejä mitkä tekivät Popedasta Popedan. Kyllähän Popeda selkeää rockia teki, mutta tietty munakkuus puuttui. Tällä levyllä Popeda luokiteltiin jopa punkiksi, kaiketi siksi ettei parempaakaan genreä sille keksitty, ja olihan punk albumin julkaisun aikoihin kirjaimellisesti kovassa huudossa. Albumilla on tosin Popedan kenties punkeimmat biisit, mutta koko albumin sanominen punkiksi on vähintään kyseenalaista, eikä albumia mitenkään edes mielletä kovinkaan tärkeäksi albumiksi oikein missään mielessä.

Popedalla oli tällä ekalla levyllään melkoinen identiteettikriisi päällä. Yhtye ei selvästikään vielä tiennyt mitä se on hakemassa, ja jos bändin keikoilla oli huikea meininki, niin se ei läheskään aina albumilta välity. Popeda leikittelee ja hulluttelee enemmän kuin uhoaa ja kukkoilee, eikä se iske jalkaansa minkään oven väliin. Tylsiä biisejä on yksinkertaisesti aivan liikaa. Raswaa koneeseen oli jo lähempänä asian ydintä.

Kohokohdat: Mauno soittaa stereoo, Hei nainen, Sun luonasi olleet

Eri esittäjiä – Kylmää joulua!

Osattiin sitä 70-luvullakin ottaa väistämättömistä juhlasesongeista kaikki mahdollinen hyöty irti! Vuonna 1977 perustettu Poko Rekords (K-kirjaimella) julkaisi seuraavan vuoden jouluksi Kylmää joulua! –kokoelmalevyn, jolla esiintyvät sen rosteriin kuuluneet bändit, joista lähes kaikki Tampereelta.

Levyllä on kymmenen perinteistä joululaulua, jotka Pokon omat artistit ovat raisk… laittaneet uuteen uskoon. Näistä kappaleista minulle on entuudestaan tuttuja vain kaksi laulua. Toinen on Eppujen Heinillä härkien kaukalon. Kuulin sen alunperin toisella Paskahatulla, ja olin vähintään yllättynyt kun sen kuulin. En siinä vaiheessa ollut tottunut punkkiin, Eppujen vanhimmissakin biiseissä oli sulattelemista. Eput rienaavat ja varsinkin Martti Syrjä riehuu, tämän räkäisestä Johnny Rotten-imitaatiosta kun ei saa mitään selvää. Toinen tuttu kappale taas on Kollaa Kestään Tonttuarmeija.

Tämän enempää levyllä ei olekaan punkkia, loput biisit ovat enemmän tai vähemmän perinteisempää rockia. Popedalle on suotu jopa kaksi laulua. Näihin aikoihin Popedalla ei ollut junttirock-leimaa tai oikeastaan mitään muutakaan leimaa, vaan bändi oli helppo niputtaa primitiivisen rockinsa takia punkkiin, vaikkei sitä varsinaisesti ollutkaan. Kämäsiähän nämäkin biisit ovat, arvaan etteivät Mustajärvi ja kumppanit juurikaan aikaa studiossa kuluttaneet näiden kappaleiden äänittämiseksi. Mukana on vielä ainoa ei-tamperelainen bändi, eli keravalainen Teddy & The Tigers, mutta näin käppäsellä menollako Teddy villitsi tytöt ja pihisti näiden sydämet? Enpä usko. Ducks on vähän tuntemattomampi nimi, samoin Vox. Voxin perusti Timo Huovinen, joka halusi lisää äksöniä Virtasen hajottua vuonna 1976. Voxilla on kaksi biisiä ja niiden lisäksi Huovinen vetää soolona Tiernapoika-nimellä Joulutarinan, joka toimii levyn introna. Stille Nacht, Heilige Nachtin tulkitseva Die Herodes on taas käytännössä Eppu Normaali, jota komppaa enkeliääninen Epe. B-puolen täyttää kokonaan Tampere Chamber Ensemblen tulkinta Silent Nightista. Tosin vain kansien mukaan, sillä todellisuudessa levy on yksipuolinen B-puolen jäädessä kokonaan tyhjäksi.

Näillä veisuilla on enemmän yhteistä kuin aluksi uskoisi. Kaikki bändit ensinnäkin levyttivät Pokolle ja ne olivat tamperelaisia, pois lukien Teddy & Tigers. Lisäksi kaikkien bändien esiintyminen on huoletonta ja käppästä. Soundit ovat pääasiassa raa’at ja silottelemattomat, eli tuskinpa kukaan näistä bändeistä käytti paljoa aikaa studiossa. Taisi olla joulumieltä ilmassa ja glögi terästettyä. Mutta vanhojen joululaulujen tulkitseminen tällä tavalla oli varmasti tekijöidensä mielestä oikea neronleimaus, mutta se antoi myös mahdollisuuden lukuisille jäynille. Voin kuvitella, kuinka joku levyn haltuunsa saanut tyyppi on antanut levyn joululahjaksi mummolleen, jolta menee glögit väärään kurkkuun viimeistään Heinillä härkien kaukalon-klassikon soidessa.

Levyhän on julkaistu ainoastaan promotarkoituksiin, joita Epe ja bändit jakelivat minne sattuivat. 500 kappaletta lähti ilmaiseksi, mutta nyt levyn vinyylipainos on keräilyharvinaisuus, josta saa olla valmis pulittamaan suuria summia. 1000 kappaleen cd-painos on tosin levystä julkaistu pari joulua sitten.

“Jos tämä levy inhottaa sinua, muista, että sait sen ilmaiseksi!”