The Phoenix Foundation – Silence

phoenix_silenceThe Phoenix Foundationilla alkaa olla ikää ja paljon studioplattoja takana, joita tipahtelee eteen aina säännöllisesti. Viimeksi viime syksyllä, Silencen myötä.

The Phoenix Foundationin edellinen plätty, vuoden 2011 No Love Lost ei sen suurempaa vaikutusta tehnyt muutamaa biisiä lukuun ottamatta. Odotuksia siis oli uutta levyäkin kohtaan, ja oli ihan mukava huomata että The Phoenix Foundation myös kuulostaa The Phoenix Foundationilta. Tällä levyllä on ehkä keskivertoa rokimpi vaihe päällä, vaikkakaan albumi ei toisaalta ole raaintakaan materiaalia mitä The Phoenix Foundation on tehnyt. Albumi jatkaa enemmänkin No Love Lostin linjoilla, mutta vie itseään enemmän alkuaikojen menoja kohden. Sade ropisee silti ikkunaan tässä surullisen ja hylättyjen sateenvarjojen punk rockissa. Vanhoista menoista puheen ollen, The Phoenix Foundation on aina tuntunut suosivan joidenkin vanhojen biisien äänittämistä uudelleen. Silence ei siinä mielessä tuo poikkeusta, kun If You Have to Leave on ollut jo aiemminkin The Phoenix Foundationin studiolevyllä, nimittäin vuonna 2009. Tutun sävelen soidessa minun oli pakko tsekata takakannesta, että Silence on tosiaankin äänitetty maaliskuussa 2012. Hyvä biisi, ja onhan bändin kokoonpanon vaihtuminen ehkä saattanut tuoda lisää syitä biisin uudelleenäänittämiselle, mutten minä näistä uusintaäänityksistä pahemmin perusta.

Silence on ihan peruspätevää Peenixiä, mutta omana suosikkinani on ja pysyy bändin nimetön albumi vuodelta 2009. Sillä albumilla yhtye tuntui keksineen itsensä uudelleen, siinä missä Silence tuntuu lähinnä olevan vain tyypillinen The Phoenix Foundation-albumi muiden joukossa. Sekä hyvässä että pahassa, ja tärkeintähän on että ihan The Phoenix Foundationilta tämä kuulostaa. Hyvä niin.

Kohokohdat: There is No Reason, Leaving Me, Settled

TV Smith – Misinformation Overload

tvsmithThe Advertsissa sen lyhyen elinajan vaikuttanut TV Smith tullaan muistamaan ensisijaisesti juuri sinä “The Advertsin tyyppinä”, joka nyt on sattumoisin tehnyt melko pitkää soolouraa ja pitänyt siten The Advertsienkin levyillä kuultua liekkiä hengissä. The Adverts on toki tuttu bändi ja olen nähnyt TV Smithin soittamassa keikkoja, pääsääntöisesti vain akustisen kitaransa ja karhean äänensä kanssa. Miehellä on ollut taipumusta täyttää koko keikkapaikka karismallaan, oli kyse sitten isosta lavasta tai pienen baarin nurkasta. Tätä vasten lähdin kokeilemaan miehen levytettyä soolotuotantoa, ja ensimmäisenä räpylään osui vuonna 2005 julkaistu Misinformation Overload.

Olin kieltämättä hieman pettynyt kun albumilla olikin sähköt. Keskiverto-Advertsia tämä on kuitenkin huomattavasti monipuolisempaa ja aikuisempaa kuin The Advertsin tekemä punk rock, vaikka juuret punkissa selvästi näkyvät eikä niitä lainkaan hävetä. Punkin karsinoita ei tosin ole koettu rajoittaviksi tekijöiksi. Yhden soinnun ihmeestä on tullut vähintään kahden soinnun ihme. Ja mitä Smithin persoonaan tulee, niin kyllähän se levyltä kaikuu. Runollisesti ilmaistuna äijän äänestä kuuluvat tien päällä vietetyt vuodet ym. muuta ympäripyöreää. Tällä levyllä on muuten yllättävän paljon hyviä biisejä ainakin suhteutettuna niiden kappaleiden lukumäärään jotka eivät säväyttäneet juuri mihinkään suuntaan. Hyvin tuntuu toimivan sekä biisit yksitellen että kokonaisuuden osina, mutta albumin yleissoundista en pahemmin perusta. Punkin toki pitää kuulostaakin kovaääniseltä, mutta Misinformation Overload tuntuisi olevan yliladattu myös tuotannollisella puolella.

Kohokohdat: Bring the Bull Down, Second Class Citizens, You Saved My Life Then Ruined It, Ark of Suburbia

Kaupungin Valot – S/t

Tampereen lappeenrantalaisin bändi on Kaupungin Valot. Yhtyeen nimi menee ehkä helposti sekaisin Katujen Äänet-kombon kanssa, ja nimen lisäksi bändeillä on yhteistä myös 70-luvun lopun punk rock/uusi aalto-menojen palvonta. Kokeekohan tämä tyylisuunta Suomessa nyt jotain uutta nousua?

Kaupungin Valojen perinnetietoinen soundi nojaa hyvin paljon sille pohjalle, mille Kollaa Kestää ja Ratsia sen jättivät. Tämänkaltaista tulkintaa punk rockista on kutsuttu “kiihkeäksi”, eikä sillä ole tarkoitettu rumpukompin nopeutta. Betonikuutiossa asuminen on ahdistavaa, kaupunki ei nuoria muista, oma suunta on nuorukaisella on vielä kateissa ja tytöt on ihanii. Bändi on kasattu melko nopeasti, kun se ei ehtinyt saada edes oikeaa basistiakaan ennen kasetin äänittämistä ja ensimmäisen keikkansakin yhtye soitti vasta kasetin julkaisemisen jälkeen. Kasetti vaikuttaa kuitenkin kaikelta muulta kuin hätäisesti parsitulta, kun jokaisessa biisissä kuulee selvästi, että bändi on tiennyt tasan tarkkaan millä eväin se on ollut musiikkiaan tekemässä. Kitaravetoiset biisit ovat harkittuja ja kärjistetysti sanottuna liki jokainen niistä on hitti, mutta tokihan pientä horjumista on havaittavissa, mutta se nyt ei ole mitenkään epätavanomaista vasta ensimmäistä kasettiaan julkaisevan bändin tapauksessa. Kaikki kasetin biisit ovat aivan ässiä, mutta kohokohdat-listalle laitoin niistä kuitenkin vain kaksi, koska enhän minä voi laittaa nelibiisisen kasetin kaikkia biisejä sille… vai voinko?

Julkaisijoiksi on merkitty Mörskä Produktions, ja kasettia oli julkaisemassa myös lappeenrantalaislähtöinen PML Records.

Kohokohdat: Lokin poikii, Ei toista oo

The Estranged – The Subliminal Man

estrangedViime syksyn uusi suosikkibändini The Estranged julkaisi toisenkin albumin. Vuonna 2010 ilmestyi The Subliminal Man, kolmen portlandilaisen miehen yhteisen vision hedelämänä. The Subliminal Man ei dramaattisesti eroa edeltäjästään, kahta vuotta aiemmin julkaistusta Static Thoughts –albumista. Levyä ei ole siltikään tehty Static Thoughtsin hiilikopioksi, vaan albumi seisoi omilla jaloillaa. Debyytillä tuttuja elementtejä oli viety vähän eteenpäin ja jalostettu, jolloin tuloksena oli entistä jylhempää ja kaikin puolin paremmin laadittua musiikkia. Kuten debyytilläkin, oli The Estrangedin soundin pohjana melodinen punk vahvoilla post-punk -vaikutteilla

Tässä on hyvin pitkälti niitä biisejä, joiden takia koko The Estranged alkoi bändinä ylipäätään kiinnostamaan. Suurin ero Static Thoughtsiin liittyykin juuri nimenomaan biiseihin; Static Thoughtsia sai kieputtaa hetken ennen kuin se alkoi kolisemaan, siinä missä The Subliminal Man puolestaan oli parasta jo heti ensikuuntelulla. Tokihan joku voisi kuvitella Static Thoughtsin pedanneen minulle tietä The Subliminal Maniin sisällepääsemiseen, mutta tosiasiassa The Subliminal Man oli se levy jonka kuulin ensimmäisenä. Biisien lisäksi tällä levyllä on myös fiilis kohdallaan, jonka vuoksi sitä on kokonaisuutena erittäin miellyttävää kuunnella. Tätä olen kuunnellutkin erittäin usein ja hartaasti.

Kohokohdat: The Subliminal Man, Lunacy, Faces Stare, Love and Molotov Cocktail

I Walk the Line – Black Wave Rising!

iwtl_blackEn muista kiinnittäneeni I Walk the Lineen pahemmin huomiota ennen kuin se julkaisi jo kolmannen pitkäsoittonsa Black Wave Rising! vuonna 2008. Tai muistan ainakin kyseisen albumin olleen ensimmäinen IWTL-pitkäsoitto, joka päätyi hyllyyni asti. Noihin aikoihin muistan nähneeni bändin ensimmäistä kertaa keikallakin Hämeenlinnassa – vaikkakin keikka keskeytyi jo ensimmäisen biisin aikana. Olikohan muuten tuo keikka se tilaisuus, jolla se levykin lähti mukaan?

Edeltäjiään Black Wave Rising on popimpi. Johtunee siitä, että kiippareiden roolia korostettiin ja niiden soundiakin muutettiin enemmänkin kasariksi. Samalla kitarasoundia taidettiin osittain keventää, jolloin Badlands (2004) kuulosti jo tyystin eri bändin tekeleeltä. Tosin Black Wave Rising ei ollut ainoastaan soundiensa puolesta enemmän mainstream-yleisöön vetoava, vaan siihen vaikuttivat biisitkin. Kappaleista oli tullut lyhyempiä, iskevämpiä ja yksinkertaisempia – toisin sanoen hitikkäämpiä, vaikka olihan bändillä jo ennestäänkin sellaisia biisejä. Muistan kyllä useammankin kaverini olleen pettyneitä levyyn, koska bändistä oli tullut jopa liian popahtava.

Noihin aikoihin minä – joka siis inhosin mainstreamia ja mainstream-yleisöä vielä antaumuksellisemmin kuin mitä nykyään (tosin nykyään en inhoa kumpaakaan – en vain juuri välitä niistä) sain levystä hyvinkin paljon kicksejä. Sitten tulin haalineeksi bändin aiempaa tuotantoa hyllyyn enemmänkin, ja niiden varjossa Black Wave Rising alkoi yllättäen menettää tehoaan. Yhtäkkiä albumi tuntuikin liian helpolta palalta ja liian popilta. Enpä muuten ole oikeastaan kuunnellut koko levyä vuoden 2008 jälkeen – tai varmaan vielä vuoden 2009 yritin pari kertaa. Nyt kuuntelen levyä siis ensimmäistä kertaa moneen vuoteen, ja sehän on kuitenkin parempi kuin mitä edes muistin. Onhan tässä hyviä biisejä aika paljonkin, vaikka muutama veto lipsahtaakin korniuden aallokkoon.

Kohokohdat:Stigmatized, Black Wave, Words Like Knives, Monster, Just a Number

I Walk the Line – Badlands

Nyt tuntuu liki nostalgiselta kirjoitella I Walk the Linen ensimmäisestä albumista vuodelta 2004. En tosin itse muista olleeni levystä silloin kiinnostunut mielenkiintojeni seilatessa toisilla merillä, mutta taisi olla Badlands hyllyssä jo siinä muutaman vuoden kuluessa? Jossakin vaiheessa se oli itselleni muuten melko tärkeä levykin, jota tuli kuunneltua vähintään kerran päivässä. Tuosta edellisestä kierroksesta on tosin tätä kirjoittaessa nelisen vuotta, joten eipä ole ihan hetkeen tullut Badlansia kuunneltua.

Toisessa Vaihtoehdossa levyä mainostettiin muistaakseni merimiesrokkina. I Walk the Linen taustallahan oli sellaisia yhtyeitä kuten Wasted ja Manifesto Jukebox, ja tavallaan IWTL asemoitui tyylillisesti sinne väliin. Tosin Anna Pirkolan mukaan tuomat urut sitten olivat melko ratkaisevasti täydentämässä yhtyeen soundia vieden vertailukohdat lähemmäksi Murder City Devilsiä. Pirkolan urut ovat kyllä melko merkittävässä roolissa levyllä, joka on kyllä sitten melko muuten myöhempiä IWTL-levyjä raaempi. Johtunee pääasiassa tuotannosta… ja toki siitä, että albumilla on joitakin raaempia biisejäkin. Capsizedin myllytystä ja Unbrokenin angstista huutelua ei myöhemmillä IWTL-levyillä ollut, ja jos jotain niihin viittaavaa olikin, niin se oli toteutettu pehmeämmin.

Ei sillä että olisin unohtanut millainen Badlands oli, mutta kummallisen paljon näin levyä kuunnellessa muistuu mieleen miten tässä olikin hyviä biisejä. Tässähän on niitä jopa enemmän kuin mitä kehtaa tuonne alalaidan Kohokohdat-listaan laittaakaan. Ehkä jo pelkästään niiden ja albumin yleisen soundin myötä pidän IWTL:n levyistä Badlandsia korkeimmassa arvossa. Annan toki oman arvonsa IWTL:n myöhemmille levyille, mutta itselleni tämä kyllä on IWTL:n paras levy.

Kohokohdat: In Retrospect, Capsized, Barren Fields, Demons Are Forever, Russian Roulette, Unbroken

Punk Lurex – Puolesta ja vastaan

Kesäisestä kämäsatsista eli Lapinpolthajien, Maailmanlopun ja Punk Lurexin uusista LP-levyistä viimeksi mainittu on jäänyt itselläni kaikkein vähimmälle huomiolle ja pyöritykselle. Asiassa ollaan kuitenkin tultu eteenpäin, sillä tämän veteraaniyhtyeeksikin laskettavan tapauksen uusi levy Puolesta ja vastaan on ensimmäinen tähän talouteen hankittu Punk Lurex (OK)-äänite.

Ok-lisä tipahti nimestä pois, rumpupalli istahti uusi jäbä, mutta muuten Punk Lurex on pysynyt samanlaisena. Melodisena, surumielisenä mutta kuitenkin hieman optimistisena. Ja hyvin paljon seiskaseiskapunkin alla liikkuvana. Voin kyllä kuvailla Puolesta ja vastaan –levytystä positiiviseksi yllätykseksi, mutta toisaalta se muistuttaa siitä minkä takia Punk Lurexia ei ole aiemmin hyllyyni päätynyt. Asunnottoman laulu on ehkä itselleni jo vähän liian herkkä biisi, tosin hieman rajumpi Vihan ja väkivallan maailma ei toisaalta sekään juuri innostanut. Sen sijaan noiden ääripäiden väliin mahtuvat biisit ovat lähes poikkeuksetta kovatasoisia. En tiedä, kumpi tässä vetää biisejä paremmin; Tiina Wesslinin tunnistettava laulu vaiko kitaramelodiat? Kenties molemmat? No, en tiedä onko sillä nyt niin kauheasti väliäkään kun kokonaisuus toimii. Joissakin biiseissä on kylläkin myös mieslaulua, joka tuo kyllä diversiteettiä mutta ei toimi läheskään samalla tavalla kuin Wesslinin laulu. Tosin tässähän on kuitenkin kyse punkista. E.S.O.N.T.!

Lopuksi on isketty Punk Lurexin versio Blå Taget –yhtyeen säveltämän Staten och Kapitalet-kappaleen Ebba Grönin tulkinnasta. Sikäli jees, koska onhan kyseessä kovimpia punk-biisejä (tai siis covereita), mutta solidaarisuussyistä jätän sen mainitsematta tämän artikkelin Kohokohdat-osiossa. Onhan Punk Lurexilla nyt omiakin biisejä jotka ansaitsevat mainintansa.

Kohokohdat: Liittoudutaan, Missä olet ihminen?, Mun silmillä

Sur-rur – Uurnapölyjen paluu

Vaikka Sur-rur vielä elää ja potkii eikä yhtyeen menolle näytä koittavan edes loppua Vilun sooloprojektienkaan takia, on lapualaislähtöisen bändin “uran” kohokohdaksi nimetty se hetki kun bändi julkaisi pitkäsoittonsa Uurnapölyjen paluu vuonna 2007. Eli tätä sitten sanotaan definitiiviseksi Sur-rur –pitkäsoitoksi. No, en oikeastaan osaa (tai edes yritä) olla eri mieltä.

Mikä viehätys levyllä sitten on? Tässähän Sur-rur on koko olemassaolonsa ytimessä. Yhtye oli löytänyt oman soundinsa ja jalostanut sen äärimmilleen, jolloin tuloksena oli aidosti erilaista ja omalaatuista punkkia. Käyttäisin tässä yhteydessä (juuri keksimääni?) määritelmää “vaihtoehtopunk”, ellei se olisi väkisin väännetty termi.  Uurnapölyjen paluu ei ole albumina ihan sieltä perinteisimmästä päästä, mutta kaikesta huolimatta sillä on joitakin erittäin loistavia biisejä. Parhaana esimerkkinä olisi Maisema, joka taitaa olla paras koskaan levytetty Sur-rur –biisi. Tai paskat. Kyseessä on ehkä yksi parhaista suomalaista punk-biiseistä koko vuosituhannella. Ja hyvät biisit eivät toki rajoitu pelkästään siihen, mutta itselleni tuo biisi oli ammoin hyvinkin merkityksellinen raita. Vilun lyriikat ovat puolestaan melkoista tajunnanvirtaa, mutta eivät sorru miksikään itsetarkoitukselliseksi venkoiluksikaan.

Uurnapölyjen paluu on samanaikaisesti raivokas, herkkä, kokeileva, perinteikäs ja ennen kaikkea aito. Sanotaan nyt näin, että tällä levyllä ovat kaikki palaset oikeilla paikoillaan. Suosittelen, mikäli se ei vielä ole tuttu.

Kohokohdat: Sokkelo, Maisema, Onko nyt jo sunnuntai?, Haaveet, Puujuna

Lahtarit – Sun kuplas repes / Soininen armeijassa

Lehdet ovat oivaa vaihtotavaraa. Kun lähetin muutamat lehdet Päijät-Hämeeseen, sain vastineeksi Lahtareiden singlen. Lahtarit ei ehkä ole suosikkiyhtyeitäni, mutta eipä ollut siltikään yhtään hullumpi vaihtokauppa.

Lahtarit ovat mieltyneitä 45 rpm:n vinyylisingleihin, joissa on isot keskireiät. Volvo-Markkanen / Puut pois –single oli samanlainen. Sisällöllisestikin voidaan puhua samankaltaisista julkaisuista, kun melko reipas punkinrytke on taas pääosassa. Lahtarit eivät ole sitten viime näkemän juurikaan kajonneet musiikkiinsa muuttaakseen sitä dramaattisesti mihinkään suutaan, vaan jatkaakseen siitä mihin se viimeksi jäi..

A-puolen kappaleen nimi on Sun kuplas repes. Lahtareiden viehtymys oihin tulee ilmi, kun kappaleessa jopa huudetaan “oi oi oi”. Kivan reipas biisi jolla on vielä hyvä tarttuvuusaspektikin, mutta toisella puolella Soininen joutuu armeijaan. En tiedä kuka on Soininen, mutta ei siellä kaiketi kaikki ihan putkeenkaan aina tunnu menevän. Kenelläpä menisi.

Lahtareiden toinen seiska on ihan hauska levy, mutta eipä oikeastaan mikään sellainen jonka pariin palaisi uudestaan ja uudestaan. Tai ehkäpä niin tapahtuukin joskus, kun on sitä tässä maailmassa hassumpiakin juttuja sattunut.

Kohokohdat: Soininen armeijassa

Nuoret Sankarit – S/T

Ainakin Piffin puolella on keuhkottu Nuorten Sankareiden puolesta. Niin on kyllä Toisessa Vaihtoehdossakin (muistaakseni) ja jos tarkkoja ollaan, niin myös tälläkin palstalla. Syytähän siihen kyllä onkin, sillä Joensuu-keskeinen Nuoret Sankarit sattuu olemaan varsin pätevä yhtye.

Nuorissa Sankareissa on rehellisen ja teeskentelemättömän punk rockin soittamisesta parhaassa 77-hengessä. Ei temppuja tai erityisiä kikkakolmosia, vaan suoraan asiaan menevää punk rockia. Biisithän ovat tuttuja demolta (ja Hälytyksen kanssa tehdyltä kasetilta), nyt ne on vain vedetty “professionaalimmin” narulle ja prässätty oikealle levylle. Tästä kuuden biisin kiekosta voisi sanoa, että yhtye on kehittynyt kyllä aiemmista demoistaan iskevämmäksi ja tehokkaammaksi bändiksi, eikä laulajankaan ääni ole enää yhtä karu. Se on kylläkin melko räkäinen vieläkin, mutta sopivalla tavalla. Punkissa pitääkin olla räkää, eikä tietty iskevistä biiseistäkään ole yhtään haittaa. Niitäkin löytyy, mutta odotan tosin uusien biisien ilmaantumista ja julkaisemista, kun nämäkin vedot alkavat jo ikääntyä. Nuoret Sankarit on alansa kovimpia bändejä Suomessa juuri nyt, vaikkakaan tämä levytys ei aiheuttanut ihan samaa “ahaa!”-elämystä kuin ensimmäinen demo. Tällä levyllä on muuten paras rakkauslaulu koskaan. Tässäpä sen kertosäe:

“Romantiikka
hyi vittu mitä paskaa”

Vai olikohan se tämän levyn rakkauslaulu sittenkin Missä meni vikaan?, jossa tuodaan esille laulusolisti Tuomaksen intohimoinen suhde Boston Bruins-lätkäjoukkueeseen esille. No, kappale on tosin tehty ennen ko. joukkueen Stanley Cup-voittoa, ja sekin tuodaan kansissa esille. Kansissa on myös neljän julkaisijan tiedot, ja tätä levyähän olivat julkaisemassa Psychedelica, Mauski Records, Woimasointu ja ensimmäisen julkaisunsa tiimoilta Pupu’s Bistro.

Kohokohdat: Nihkeä vuokraisäntä, Romantiikka, Teksasin helmi