Anvils Drop, Rains, The Reality Show, Viva Clarity & Left Cold. 25.2.2011 @ Arx, Hämeenlinna

Hämeenlinnan hardcorekeikat ovat melko vähissä. Edellisen kerran olin käynyt kotikaupungissani samalla, kun Suistolla oli jotain häppeningiä. Lomakauden päätteeksi suunnistin Hämeenlinnaan, ja siellä kaupungin omistamaan nuorisotila Arxiin. Illan aikana kuultiin paljon hösseliä, notkuttiin myyntipöydän äärellä, morjensteltiin tuttuja, otettiin kuvia ja havaittiin, että artistien järjestys keikkajulisteessa ei aina vastaa soittojärjestystä.

Ensimmäinen bändi aloitti noin 40 minuuttia aikataulusta jäljessä. Syyhän tähän oli se, että muilta paikkakunnilta tulleet bändit (Left Cold oli Arxin Koeajoille epätyypillisesti illan ainoa paikallisbändi) eivät yksinkertaisesti voineet saapua aiemmin paikalle. No, homma lähti kuitenkin käyntiin pontevan hardcoren merkeissä. Ajattelinpa vain, että onpa tymäkkää, raskasta ja metallista hösseliä. Sekä jotenkin tuttua. Vasta keikan lopussa tajusin, että se oli Anvils Drop. Bändi, jota olin odottanut lähestulkoon eniten mutta jota en musiikkinsa puolesta puukorvaisuuttani tunnistanut ja josta en ollut nähnyt aiemmin ensimmäistäkään promokuvaa.

Seuraavaksi soitti illan ainoa Helsingin vieras Rains. Kitaristi oli melkoinen velmu, sillä tällä oli varmaan enemmän pedaaleita jalkojensa edessä kuin muilla bändeillä yhteensä. Bändin kitarasoundi oli illan monipuolisin, vaikka kitaran varressa olikin vain yksi ukkeli. Pääasiassa riffit olivat melko perinteistä hardcore-osastoa edustavia, mutta herra kitaristi sai tilaa kikkaillakin. Keikka esimerkiksi alkoi ja päättyi kitaraefektipörinällä. Musiikki itsessään ei ehkä ollut mieleenpainuvin mahdollista, mutta kyllä erityisesti vokalistin kieppumista katseli mieluusti.

The Reality Showlta odotin jotain ihan toisenlaista ilmaisua. Tämäkin bändi vaikutti nimensä perusteelta melodiselta punk rockilta, mutta turkulaiskolmikko soittikin illan vihaisimman keikan, vaikka hemmoilla ei ollut mukana edes settilistaa. Pidin erityisesti grindivaikutteiden sotkemisesta mukaan, tuolla lähestymistavalla varustettuja bändejä kun ei taida olla nykyään liikaakaan. Tosin jo ensimmäisistä biiseistä lähtien oli selvää, ettei bändin setti kestäisi kauaa. Eikä se sitten kestänytkään. Kelloa en katsonut, mutta arvelen sen kestäneen vartin. Yhtyeen kasetti (numero 67/100) tarttui mukaan ja yhtyeen tulevaa seiskatuumaista odotellaan.

Viva Clarity toimi tällä kertaa paremmin kuin Baarikaapissa, jossa bändi jäi altavastaajan asemaan. New Waters teki tyrmäävän yllätyksen ja Lighthouse Project taas oli muuten vaan hienoa kuultavaa ja nähtävää, niin Viva Clarity ei kuulostanut silloin niin hyvältä. En sano etteikö se olisi silloinkin kuulostanut hyvältä, enkä sano myöskään sitä että muut bändit olisivat olleet Viva Clarityä huonompia. Jotain bändin antaumuksesta kertoo laulajan tulisieluinen esiintyminen ja bändin yleinen periksiantamattomuus. Kitaristilta räpsähti kitarasta kielikin poikki, ja tämä sai vasta seuraavan biisin aikana Rainsin kitaristin kepin lainaan. Ei siis annettu moisten pikkuseikkojen häiritä.

Left Coldin keikka oli vaakalaudalla. Huvilupa oli hankittu kello 23 asti, ja kello oli lähempänä yhtätoista kuin kymmentä kun Viva Clarity lopetti. Siitä huolimatta Left Coldin jässikät iskivät soittimensa pelikuntoon nopeasti ja soittivat pikakeikan. Keikka ei tosiaan ollut pitkä, mutta oli se silti pitempi keikkana kuin yhtyeen treenikämpän veto. Nyt sentään basistikin oli lavalla. Soitto loppui tasan kello 23, mutta bändi ehti itse lopettaa soittonsa eikä sähköjä tarvinnut katkaista.

Bändit soittivat kaikki lähestulkoon samantyylistä musiikkia, joten niiden voisi sanoa olleen samasta puusta veistettyjä. Kuvittele Vaahteramäen Eemeli, liiteri, puukko ja pölkky. Bändien välillä oli siis riittävästi eroja, eikä niiden voi missään vaiheessa sanoa kuulostaneen liikaa toisiltaan. Jees ilta siis, mutta olisi sitä porukkaa voinut olla paikalla enemmänkin. Tuskin kahden euron sisäänpääsykään mikään este oli.

Kuvamateriaalia.