Asa Masa – Jou Jou

Ennakkotietojen mukaan Asan uusin studiolevy piti olla joululevy, tai niin jotenkin olin asian käsittänyt. Jou jou-nimen saanut älpykkä ei sitten ihan tullutkaan alas ihmisten ihmeteltäväksi kokin puntista tai pukin kontista, vaan sen ilmestyminen venähti kevättalvelle. Taiteilijanimi oli laajentunut Asa Masaksi jo aiemmin, mutta vasta nyt se pääsi levynkanteenkin asti.

Hankin levyn jo melko lähellä sen ilmestymistä. Sitten huomasin, etten ollut kuunnellut levyä moneen kuukauteen, vaikken ollut mielestäni edes “käsitellyt” sitä loppuun asti. Kyllästyminen tosin iski melko nopeasti, vaikka Asan kielikuvia sai taas hetken aikaa sulatella. Nimikappaletta ja pienhitti Hip hop hurraata ei jaksa enää tässä vaiheessa elokuuta kuunnella enää Erkkikään, mutta levyllä on silti mahtunut joitakin todella hyviä biisejä.

Musiikillisesti Jou Jou on edeltäjiään reippaasti hilpeämpi. Via Karelian melankolia on lähestulkoon unohdettu ja tyylillisesti on palattu enemmänkin Loppuasukkaan juurille. Kansanmusiikkia on tosin vähemmän ja koko levyllä on synteettisempi fiilis. DJPP:n luomat taustat ovat kuitenkin selvästi orgaanisemmat kuin suurimmalla osalla muista suomalaisista hip hop-levyistä. Optimismi ja kansikuva luovat mielikuvia enemmänkin lapsille suunnatusta levystä, vaikka Kans alainen, Natsihoppari ja Suomi saamelaisille eivät ole sanoituksellisessa mielessä ihan sitä mukeloille tippuvaa osastoa. Asan käyttämän kielikuvat ovat hauskoja, oivaltavia mutta ei siltikään liian helposti pureskeltavia. Asa ei ole ehkä tehnyt uransa parasta levyä – tuskinpa edes vuoden 2011 kovinta hip hop-levyä. Asa Masa on kuitenkin suomenkielisen hip hopin kuningas, eikä tämä levy horjuta hänen asemaansa, joskaan ei varsinaisesti vahvistakaan sitä.

Vinyyliversio saa merkittävän miinuksen jokseenkin juostenkustusta toteutuksesta. Missä helvetissä on lyriikkaliite ja miksei tästä olisi voitu samalla gatefoldia tehdä? Kouluarvosanaksi 7+, sössitystä vinyylipainoksesta huolimatta.

Kohokohdat: Kans alainen, Tarkasta itsesi, Natsihoppari, Iso Pete

Laineen Kasperi – Olet tässä / Du är här / You are here

Saatana saapui Sörnäisiin vuonna 2008, ja helmikuussa 2010 se huomasi olevansa perillä. Laineen Kasperi ilmoitti samalla muillekin, että “Olet tässä”, kolmella kielellä. Lappeenrantalaislähtöisen, sittemmin helsinkiläistyneen Laineen Kasperin kolmas soololevy, Ähky Recordsin Olet tässä / Du är här / You are here on varsinainen järkäle. Materiaalia on puolentoista tunnin edestä, kahdelle levylle jaettuna. Tätä kuunnellessahan meinaa tulla… ähky.

Jostain syystä Laineen Kasperi on kuulostanut omaan korvaani aina jotenkin… fyysisesti väsyneeltä. Johtuukohan se äijän lappeenrantalaisuudesta? Ainakin Kasperin ilmaisu on persoonallista ja omanlaistaan, vaikka tämän “hitaus” ei suoraan omaan mieleeni olekaan. En sano tätä sitten pahalla, mutta äijä kuulostaa olevansa alvariinsa jokseenkin huumaantuneessa mielentilassa syömässä uunituoressa sämpylää. Uunituore sämpylä on tunnetusti kuumaa, ja tuossa sämpylässä on vielä kaiken lisäksi seesaminsiemeniä. Mutta mitenköhän paljon Kasperi on panostanut riimiensä sisältöön etukäteen? Tuliko Dösäri-biisin lottokuponki-viittaus lähestulkoon äänityshetkellä vai oliko hän työstänyt kyseistä riviä kynttilänvalossa sulkakynä viuhuen, täysin omiin oloihinsa eristäytyneenä? Kasperin moderni runous ponnistaa suoraan omasta surkeudestaan katuojien pohjalta ja Pitkäsillan alta. Nerokasta!

Biittipuolella mennään varjoisilla kujilla. Äänimaailmaltaan Olet tässä on melko synkkä ja etäisen tuntuinen levy, ja Kasperin räppäys vain etäännyttää kuuntelukokemusta. Jos nämä biisit kuulostaisivat joltain juottolalta, niin kyseessä olisi jokin lukuisista Kallion nuhjuisista kaljakuppiloista. Sedulamainen kiilto ja pintaliito ovat tästä albumikokonaisuudesta kaukana. Kokonaisuutena Olet tässä ei ehkä ole maailman ehein, sillä biisien välillä on paikoin suurikin kontrasti. Oma suosikkini näistä 21:stä biisistä on Uuteen Aamuun kakkoslevyltä. Kyseinen kappale tosin tuntuu olevan albumin ainoa edes hieman positiivinen raita, muilla biiseillä kun edetään urbaaneissa betonihelvettilaaksoissa.

Olet tässä ei ole kuitenkaan läheskään yhtä hämärä tapaus kuin Julma-Henrin kanssa tehty kuunnelmalevy Outo nauha. Kovinkaan eheä kokonaisuus levy ei siltikään ole, vaan se kompastelee jo oman mahdottomuutensa kanssa.

Disclaimer: Tämä arvio on kirjoitettu arvioijan ollessa kuumeessa, ja sitä kautta hieman sekavan hitaassa mielentilassa. Suosittelen siis kuuntelemaan kuumeessa, kun ajatus ei muuten tunnu leikkaavan.

Heikki Kuula – Blacksuami

Nyt kun olen kuunnellut tätä albumia enemmän, olen valmis sanomaan ettei Palefacen Helsinki – Shangri-La olekaan ihan niin hyvä. Tosin ei se minun mielestäni ihan niin korskean karskean hämmästyttävän spektaakkelimainen levy ollut muutenkaan, jonka vuoksi olisin ollut valmis pohtimaan koko musiikinkuunteluni tarkoitusta uudelleen. Sitä ei tosin tee Heikki Kuulan Blacksuamikaan, mutta se päätyy kuitenkin tappelemaan vuoden hip hop -levyn tittelistä Palefacen levyn ja Jätkäjätkien debyytin kanssa.

Hakaniemen Marvin Gayeksikin haukuttu Kuula tekee vakuuttavaa jälkeä Blacksuamella. Taisin olla viimeksi näin pähkinöinä hoppilevystä jonkin Asan levytyksen kohdalla. Perinteisestä hoppilevystä Blacksuami on kaukana. Blacksuami on nimittäin hämmästyttävän monipuolinen; levyllä kuullaan perinteistä, biittien ehdoilla kulkevaa hip hoppia, mutta myös trubaduurihenkistä laulattelua. Aloituskappale Sun Nimi On Kuula ei vielä iske, mutta jo toinen Subutexcowboy toimii yhtä varmasti kuin Upon pakastearkku. Herra Kuula on tosin käynyt muiden artistien pakastearkuista pöllimässä viime kesän mansikoita: Paskannan Sieluusi –biisin tausta on pihistetty Whitest Boy Aliven biisistä Burning. Kappale kuulostaa melko turvalliselta menopalalta, joka ei taatusti loukkaa ketään. Mutta kun kuulija huomaa Kuulan julistavana paskantavansa sieluun, kuulija on hämmästynyt. Toinen lähes yhtä leppoista kappale on densoista kertova Spuge. Kings of Conveniencen I Don’t Know What I Can Save You From –biisistä lainattu kappale hämää kuulijaa ristiriitaisuudellaan; miten kadunmiehistä voidaan laulaa näin koskettavasti ilman, että kyseessä olisi mikään nyyhkyballadi? Postikortteja Reunalta-kappaleen taustalla oleva kitarakuvio kutkuttaa ja 270183-213H:n iskelmällisyys* toimii. Mistäköhän tuo kertsi on lainattu? Herra Kuula laulaa albumilla lähes yhtä paljon kuin räppääkin. Sanoituksellisesti tämä paneutuu rappioelämään, mutta esittää painavat aiheensa jokseenkin absurdisti. Julistusta ei ole ylettömästi, mutta jonkin verran kuitenkin. Luutarhassa Kuula samaistuu hetkeksi kaimaansa ja julistaa olevansa hautausmaa. Lisäksi äijän riimitkin ovat oivaltavia:

“Onko Äiti täällä poikasi
revolveri ohimollani
siirrä tonni tililleni
tai teen pahaa itselleni.”

Jos tätä on pakko Helsinki – Shangri-La:han verrata, niin yhteistä levyllä ovat suomenkielisyys, ajoittaiset folk-elementit (tosin niitä on Blacksuamella vähemmän) ja monipuolisuus. Itse tosin arvostan Kuulan tekelettä kalpeanaaman levyä hieman korkeammalle, eikä se johdu siitä että Paleface on mainstreamia. Se johtuu siitä, että Kuulan onnistuu puhutella minua enemmän. Kuuntelin tätä itsenäisyyspäivänä aika monta kertaa peräkkäin.

*Se olikin Kasevaa.

Asa & toverit – Via Karelia

Asa – alias Matti Salo – on ollut varmaan viime vuosien aikana suurimpia (ellei suurin) nimi suomalaisen hip hopin kentillä. AKL:n eli Aseistakieltäytyjäliiton tukilevy Via Karelia oli sangen odotettu tapaus ja kun se sitten toukokuussa 2009 ilmestyi, niin vuoden loppuun mennessä siitä oli tullut vuoden toiseksi myydyin suomalainen hip hop-levy. Ykkössija meni Cheekille, perhana. Kyseisen musiikin markkinat eivät Suomessa ole mahdottoman suuret, joten listaykköskamaa vasemmistosävytteinen Asa ei tälläkään kertaa ollut, eipä sillä että myyntiluvut olisivat koskaan ratkaisseet miten laadukkaasta sisällöstä on kyse. Toverit-lisänimi on hyvin lunastettu, sillä levyllä vierailee vaikka mitä suomalaisesta hip hopista ja reggaesta tuttuja nimiä kuten Fintelligens, Julma-Henri ja Raappana.

Asa on lähtenyt tarkastelemaan suomalaisuutta vaikka mistä eri näkökulmista. Kritiikkiä saavat niin väkivalta, poliitikot, armeija ja “suomalainen unelma” omakotitaloineen ja farmariautoineen. Yhteiskuntakritiikki ei todellakaan ole vieras aihe Asalle, onhan hän sitä harrastanut jo Avain-ajoistaan lähtien. Via Karelia kuulemma edustaa pienoista paluuta noihin aikoihin. Mutta sitten Eurovitunviisu-biisissä mietitään, pitäisikö Suomen katteettomille viisuodotuksille ja sitäkin surkeammalle todelliselle menestykselle itkeä vai nauraa.

Suomi PRKL:n pohja on ehkä turhankin perinteinen, mutta ihmekös tuo kun se on kierrätysmateriaalia. Yhdysvaltalainen Boot Camp Clik on käyttänyt sitä aiemmin, mutta tähän versioon on lisäilty vähän kaikkea ylimääräistä. Muut biisit ovat sitten eriskummallisempia. Asa itse kuvailee albumin sisältöä “slaavilaiseksi räpiksi” eikä mene kuusimetsään noin sanoessaan. Biiseissä kuulee huiluja, hanureita (heh), kitaroita ja urkuja, eli toverit ovat saaneet aikaan monipuolisen paketin.

Täydellinen tasuri ja Raappanan sisältävä Huojuvat puut nousevat tästä hyvin tehdystä kokonaisuudesta selkeästi itselleni tärkeimmiksi paloiksi. Eläköön mummola (feat. Fintelligens) jättää kylmäksi, mutta Välisoitto nostattaa saman tien hymyn huulille. Levyn loppupuoliskon paras pala taas on Rauhan Murhaajat, joka sisältää Julma-Henrin ja tämän aggressiivisen äänen. Koettakaa vain arvailla, mistä kyseinen laulu kertoo. Tämmöinen slaavilaiseen melankoliaan luottava albumi on aina piristävä poikkeus kaikenlaisen bling bling-räpin keskellä. Lisää tällaista, pyydän.

Ja tässähän tämä spesiaalikin sitten oli. Kiitos seurasta.

Asa – Foetida -Pro Promo 2

Julkaistuaan kaksi positiivisen vastaanoton saanutta albumia (Loppuasukas; 2008, Via Karelia; 2009) Asa teki paluun mixtapejen ihmeelliseen maailmaan. Tuon retken tuliainen onkin miehen toinen virallinen mixtape: Foetida -Pro Promo 2.

Kuten alkuperäinenkin Foetida –Pro Promokin (2007), on myös sen seuraaja Asan välityö. Biitit ja samplet ovat lähestulkoon kaikki dyykattu kaatopaikalta, mutta nyt on hyödynnetty aiempaa enemmän rokkibiisejä. Itse riimien väkertämiseen Asa on taas käyttänyt aikaa, ja ei olekaan ihme että tätä pidetään yhtenä Suomen parhaimmista rap-artisteista tällä hetkellä. Vierailijoita ei ole kuin yksi; Jani Ryi biisissä Sista dagen. Biisit ovat yhtä massaa (ei siis sanan negatiivisessa merkityksessä), ja Foetida 2 soljuukin ohi hyvin nopeasti ja kivuttomasti.

Jo ensimmäistä Foetidaa pidetään punk-henkisenä, mutta tämä se vasta punk-henkinen onkin. Asa on samplannut häpeilemättä esimerkiksi Led Zeppeliniä ja Alice Cooperia. Yhtyeiden fani ei ensi alkuun välttämättä edes huomaa, että näitä pätkiä on alettu käyttämään uusien biisien rakennusaineina. Ja arvaisin näiden bändien agenttien olevan raivoissaan, jos tietäisivät tästä. Vaikka myös vanhan koulukunnan hard rockia diggailen, niin en viitsi tehdä muuta kuin vain mainita niiden biisien nimet, joissa noita artisteja on kuultavissa: Mies joka ei tahtonut loukata ketää (Cooper) ja PR = propagandaa (Zeppelin).

Hellsinki Über Alles on kunnon rähinäbiisi, ja Terapiaa –kappaleen maanisuus erottaa sen muista Foetida 2:n biiseistä, mutta ei ole kyllä läheskään yhtä ahdistava kokemus kuin Julma-Henrin Psykoterapia –albumi (2010). Omaksi suosikikseni nousee kuitenkin Monster Magnetia lainaileva Saastaisena. Jumaliste, mitä voimaa tähän biisiin on saatu hyvillä samplevalinnoilla ja hankalalla sanoitusaiheella!

Kokonaisuutena Foetida -Pro Promo 2 lyö edeltäjänsä laudalta. Syy tähän on selvä: yksittäiset biisit ovat kakkosella parempia, ja ne painautuvat mieleen paremmin. Mutta johtuukohan tuo sitten siitä, että tälle mixtapelle on samplattu rokkibiisejä, joista pari jopa pystyin heti tunnistamaankin?

Asa – Loppuasukas

Loppuasukas on vastakohta alkuasukkaalle. Asa käyttää tuota termiä kuvatakseen sillä avutonta nykyihmistä, joka ostaa esikeitettyjä perunoita ja jopa vihanneksensa marketista valmiiksi pilkottuina ja kelmuun pakattuina. Hyvin ei ihmisrodulla mene, vaan Asa on lähtenyt tarkastelemaan nykyihmisen tulevaisuutta ekologisesta ja yhteisöllisestä näkökulmasta. Loppuasukas on julkaistu Asan omalla levymerkillä Roihis Musikalla.

Asan musiikillinen kehitys on ollut varsin mielenkiintoista katsottavaa. Loppuasukkaaseen mennessä Matti Salo oli kulkenut kauas Avain –ajoista. Loppuasukas esitteli hip hop –lajissa melko eriskummallisen ilmiön: taustaryhmä Jätkäjätkät. Asan jo valmiiksi orgaaninen soundi sai täysin uusia ulottuvuuksia, kun taustat koostuvat esimerkiksi haitareista, trumpeteista, viuluista ja muista perinnesoittimista. Nämä törähtelevät ja vinkuvat siihen malliin, että taustalle kehkeytyy slaavilaista kaihoa ja romantiikkaa. Näistä soittimista on silti koottu “vain” taustoja, eli Asaan taustalla ei ole kokonaista kansanmusiikkiorkesteria komppaamassa. Päällä riehuva Asa on kehittynyt entistä kehittyneemmäksi ja varmemmaksi esiintyjäksi. Loppuasukasta on vaikea mieltää enää pelkäksi hip hopiksi.

“Lasten politiikkaa ja poikii nokkelii
Nelikymppinen lukee Harri Potterii”

Asa ei käytä enää niin abstrakteja kielikuvia kuin Terveisiä kaaoksesta –albumillaan (2006). Loppuasukas on kaikilla tavoin maanläheisempi, ellei peräti juureva teos. Mukana on myös Alkuasukas -kappaleessa vierailemassa runoilija J. K. Ihalainen. Miehenhän piti esiintyä myös hardcore punk –bändi Kyklooppien Sukupuuton levyllä, mutta siitä ei sitten tullutkaan mitään. Kokonaisuuden hienoin yksittäinen palanen on ehdottomasti. Sanat ei tehny tätä laulua.

Jää nähtäväksi, millainen merkkipaalu tästä albumista voi kasvaa. Tähän levyyn ainakin Asan myöhempiä levyjä (mutta ehkei kuitenkaan Foetida 2:ta) verrataan, mutta koko hip hop -genreä uudelleen määrittäväksi kulmakiveksi tätä on hieman hankala mieltää. Tätä albumia pitäisi kyllä soitattaa niille, jotka eivät hip hopista muuten pidä. Loppuasukas toi Asalle Teosto-palkinnon, eli melkoisen vuoren rahaa. Niistäkin rahoista meni varmasti paljon postikuluihin, sillä Loppuasukasta lähetettiin useille kansanedustajille, jotka taitavat edelleen istua Arkadianmäellä.

Asa – Foetida-Pro Promo

Terveisiä kaaoksesta (2006) ja Loppuasukas (2008) –levyjensä välissä Asa päätti julkaista Foetida-Pro Promo mixtapen, joka tunnettu myös pelkästään nimellä Foetida. Mixtapen nimi viitanneet hajupihkaan, eli pirunpihkaan eli pirunpaskaan. Kyseisen kasvin nimi on englanniksi Asafoetida, latinaksikin Ferula assafoetida… Monikohan tämänkin tiesi? Ja ketä kiinnosti? Foetida keräsi myös menestystä virallisilla levynmyyntilistoilla, kunnes listasijoitus peruttiin julkaisun mixtape-luonteesta johtuen.

“Hetkinen. Pannaapas mietintämyssy päähän, silloin päässä selkiää!”

Kannessa on melkoista Slayer-henkeä, mutta Asa ei edelleenkään esitä mitään muuta kuin hip hoppia. Biisejä on huimat 19, mutta kestoa tekeleellä ei ole edes tuntia. Joukossa on muutamia reilun minuutin mittaisia räjähdyksiä. Foetida rönsyilee ja räiskyy joka suuntaan jo Alkusoiton aikana, eikä Asa itseään turhia säästele loppulevylläkään. Mitähän pitäisi miettiä biisistä nimeltään Billy I Dolls? Mutta Julma-Henrin vierailusta olen innoissani, vaikka Pohjalla on taustansa osalta hieman tylsää kuultavaa. Julma-Henrin veistämät riimit tosin kuulostavat hyviltä.

Foetida perustuu toisenlaiselle lähestymistavalle kuin vaikka Terveisiä kaaoksesta. Samplauksen suhteen tunnutaan olevan vapautuneempia, johtunee pelkästään mixtape-formaatin suomista vapauksista. Ainakin itselläni oli hieman hankaluuksia mieltää Foetidaa eheäksi kokonaisuudeksi, vaan enemmänkin kokoelmaksi erilaisia biisejä… joista paras on kuitenkin Idän kolme tietäjää. Mutta Foetida onkin välityö – tai siltä se ainakin maallikosta tuntuu – joka erottuu Asan varsinaisista studioalbumeista. Vaikka Foetidasta puhutaankin punk-henkisenä, niin ei se minuun silti samaa vaikutusta tehnyt kuin muut Asan studioalbumit enkä minä tästä punkkia löytänyt. Jos nyt näin saa edes sanoa, niin ehkä sillä etnovivahteella – tai paremminkin sen puutteella – on sormensa pelissä.

Levystä on olemassa myös fyysinen versio, mutta sitä painettiin vain tuhat kappaletta ja sekin painos myytiin nopeasti loppuun… ja levy siis pääsi listan sijalle 4 pelkästään The Funkiest –levykaupan myynnillä! Tämä kertonee jotain siitä, miten hiljaista levynmyynti oli talvella 2007, vaikka itsekin taisin aika monta levyä siihen aikaan ostella. Foetidan saikin sitten ladattua netistä ilmaiseksi, täysin luvallisesti.

Asa – Terveisiä kaaoksesta

Kun Asa kerta pääsi kunnolla vauhtiin, oli miestä enää vaikea pysäyttää. Asa teki vuoden 2005 Leijonaa metsästän –“paluu”albumin jälkeen hulluna duunia, jonka vuoksi ulottuvuuteemme ilmestyi aikarepeämä, joka imaisi Asan sisäänsä. Tuossa verbaaliakrobatiikan kaaoksesta Asa pystyi vain huutamaan ”Terveisiä kaaoksesta!” seuraavan vuoden aikana.

Terveisiä kaaoksesta on ehkä lievä laadullinen notkahdus Leijonasta, mutta kyllä minä tästä pidän enemmän kuin Punaisesta tiilestä. Pituutensa puolesta Terveisiä kaaoksesta on Asan pisin levy, mutta myös haastavin ja valovuosien ns. Amerikan meiningistä, mikä tuntuu välillä olevan satunnaisten kuulijoiden mielestä se ainoa suuntaus hip hopissa. Asan mietteet politiikasta ja maailmankaikkeudesta on piilotettu abstraktien kielikuvien taakse, ja taustojensa puolesta Terveisiä kaaoksesta etenee kuin mikäkin proge-järkäle. Kitaraa kyllä kuullaan, mutta sitä ei soita Redrama eikä siinä ole säröä. Varkaan laulussa käy muuten fiittaamassa eräskin Puppa J. Tällä levyllä oli muuten ensimmäistä kertaa soittamassa Joska “Josafat” Lakopoulos, joka on soittanut myös Asan myöhemmillä levyillä ja Jätkäjätkien riveissä. Pohjia on tehnyt monta eri jannua, mutta koko tuotoksen on tuottanut Davo.

Itse sanoisin, että albumin ikimuistoisimmat hetket on sijoitettu albumin loppupuolelle. Ihan kuin Asa olisi kaaoksessa seikkaillessaan käynyt sekä menneessä että tulevassa. Huomenna On Liian Myöhä kuulostaa aivan Loppuasukas –levyn (2008) Sanat ei tehnyt tätä laulua –biisiltä, ja Monimuotosii –biisissä on samplattu iskelmälaulaja Piritta Perälän Tummain kutsu –biisiä, joka ilmestyi alunperin (vasta) vuonna 1979 albumilla, jonka nimi oli Disco humppaa (sic). Pelottavaa, eikö? Varsinkin samplattuna biisi kuulostaa siltä, kuin se olisi äänitetty jo 50-luvulta peräisin olevalta, rahisevalta vinyyliltä laittamalla mikillä varustettu kasettinauhuri kaiuttimen viereen.

Olkoon kuuntelija mitä mieltä tahansa Asan teksteistä, taustoista tai vaikkapa kaalilaatikon mausta, niin yksi asia on varmaa: Terveisiä kaaoksesta on kuuntelua kestävä albumi, jota ei hetkessä puhki pureskella.

Asa – Leijonaa metsästän

No mutta kerranhan kävi niinkin, että Avain teki paluun. Vuonna 2001 Punainen tiili –ensialbuminsa julkaissut Avain ei kylläkään voinut jatkaa vanhalla taiteilijanimellään, sillä oikeudet Avain-nimeen olivat jääneet albumin julkaisseelle Warner Musicille. Odottavan aika oli pitkä, ja vuosi oli jo 2005 kun Asa-leijona karjahti toisen kerran, vaikka Posse-lehden mukana oli jo edellisen vuoden aikana jaettu levyyn liittyvää singleä. Asan, tuon Roihuvuoren liekehtivän hip hop –messiaan kakkosalbumi erosi edeltäjästään kuin Kontula Eirasta. Minut Punainen tiili jätti hieman kylmäksi sekä sanoitustensa että taustojensa takia, vaikka sillä vierailikin eräskin Petri Tiili, heh.

Asa pohtii lukuisten kielikuvien kautta suhdettaan niin isänmaahan, politiikkaan, valtapuolueisiin, kulutuskulttuuriin, Arndt Pekuriseen sekä omaan Avain-menneisyyteensä. Vierasperäisten sanojen osuutta on vähennetty, ja tietyllä tavalla Leijonaa metsästän on edeltäjäänsä “suomalaisempi”, tosin ei sanan varsinaisessa merkityksessä. Asalla tosiaan riittää sanottavaa, mutta ainahan on muutenkin mukava kuunnella minkä tahansa genren musiikkia, jos korulauseiden takaa löytyy oikeaa asiaakin.

Asa, alias Matti Salo, tuntuisi olevan tällä levyllä vihaisempi kuin aiemmin. Leijonaa metsästän on kaikin puolin on loppuun asti harkittu ja viilattu kokonaisuus. Taustat on koottu huolellisesti, eivätkä ne ole pelkästään taustamökää Asan verbaaliakrobatialle. Suotakoon herroille varoitus on yksi levyn parhaimmista kappaleista, osittain surullisten ja sateisten kujien perältä peräisin olevan trumpettisoolonsa takia. Vallankäytön välineet ja 4 Ja Puol –biiseissä kuulee jopa kitaroita, jotka soittavat hardrockahtavaa riffiä. Joillekin saattaa tulle pienenä yllätyksenä, että kitaran varressa on eräskin Redrama. Eräs toinen merkittävä vierailija on huuliharpun kanssa vieraileva Anssi Kela, joka oli tähän mennessä saanut jo enemmän arvostusta musiikkipiireissä samalla, kun menestys levynmyyntilistoilla oli jäänyt vaatimattomammaksi. Niin, ja Kaucaksen Kontackto eli Laineen Kasperi hieman scratchaa. Mielenkiintoisia mielleyhtymiä tämä albumi onnistuu aiheuttamaan, sillä nimibiisistä tulee ihan mieleen se psykedeelinen hallusinaatiokohtaus Dumbosta.

Leijonaa metsästän on oikeasti hyvä levy, joka on palauttanut monen uskon suomenkieliseen hip hoppiin. Tosin esimerkiksi itselläni ei koskaan ollutkaan uskoa sitä kohtaan, mutta (silloin joskus) Asaan tutustumin auttoi kummasti. Asa, tuo suomi-hip hopin pelastaja?

Paleface – Helsinki – Shangri-La

Kaiken maailman Elastisten, Petri Nygårdien ja Cheekkien kyllästämälle, pelkästään valtavirtaa seuraavalle kansanosalle tämä albumi saattaa ollakin käänteentekevä. Tälle jengille, joka ostaa vaatteensa pelkästään H&M:ltä ja joka katsoo iltaisin telkkarista BB:tä saattaa tullakin hip hopin poliittisuus täytenä yllätyksenä. Hip hoppiin jo aiemmin tutustuneille tuossa tiedossa ei ole mitään uutta, vaan se on sama kuin kuvailisi jäätä eskimoille.

Helsinki – Shangri-La edustaa samaa sarjaa kuin The Offsprigin Americana. Se ei ehkä tarjoa niille mitään, joille genre on jo läpikotaisen tuttu, mutta sen laaja näkyvyys ja helppous avaavat niiden kuuntelijoiden silm… korvia, jotka eivät ole ollenkaan sinut sen edustaman musiikkigenren kanssa. Toivottavasti tämä albumi avaa niitä korvia. Toivotaan myös, että moni ummikko ymmärtää hip hopin olevan muutakin kuin vain Cheekin egotrippailua tai Petri Nygårdin keskenkasvuista kiukuttelua.

Juttua Kalkkilaivan kapteenin musiikillisista ansioista.