Armless Children / Ydinaseeton Pohjola – Split

yp_acTässäpä splitti, jonka bändit sopivat hyvin toisilleen. Toisessa bändissä soittaa nuoria sällejä ja toisessa vanhoja herroja. En sano kumpia vaikuttaa kummassa, koska lukija todennäköisesti tietääkin jo.

Turkulaisen d-beat/raw punk-kolmikko Armless Childrenin oma seiskatuumainen oli sellainen levytys, joka ei aluksi napannut niin hyvin kuin mitä oletin. Lähinnä soundeissa oli jotain minkä vuoksi en saanut täysiä siitä irti, mutta nyttemmin olen alkanut arvostamaan sitä levytystä, vaikkei se siltikään tavoita sitä samaa arvaamattomuutta ja silkkaa vaarallisuutta mihin Armless Children keikoillaan pystyy. Tämän splitin biisit pääsevät sitä lähemmäksi, mutta toisaalta nämä kihinäkarnevaalit edustavat varmaankin Armless Childrenia raaempana kuin koskaan. Yhtyeen soundista on tullut A:n etäisesti vokalisointia muistuttavaa ääntelyä myöten kaoottisempi ja ilkeämpi. Jos bändi vielä tästä soundiaan ruuvaa vieläkin murhaavammaksi, niin ollaan jo hämmentävyyden lähteillä.

Sitten olisi Ydinaseeton Pohjola. Yhtyeen ensimmäiset levytykset eivät ole mahdottoman lähellä sydäntäni, mutta toisaalta olen sittemmin alkanut arvostamaan niitäkin jo senkin myötä, että bändin splitti-LP Aokigaharan kanssa oli jo törkeän kova. Tämän splitin YP-osuus ei siitä ole oikeastaan lainkaan huonompi, vaan on jopa hieman parempi. Vaikkakin tuntuu erittäin lyhyeltä. Kaksi ensimmäistä biisiä menee hyvin nopeasti ohi, ja kuulija havahtuu temponkin vaihtuneen vasta kolmannen biisin kohdalla. Se biisi onkin vielä tolkuton The Comes-coveri Panic, joka on luonnollisesti kääntynyt Paniikiksi. Hyvä tulkinta, vaikkakaan ei yhtä hillitön kuin alkuperäinen.

Pommit tippuvat, ja tämän levysen on parempi tipahtaa myös omalle levylautasellesi.

Kohokohdat: Armless Children – Refugee at Early Age, Ydinaseeton Pohjola – Paniikki

Alert! Alert! – S/T

alertalertDistort Poland! Tähän bändiin törmäsin Petteri Mikkilän tekemän lyhyehkö haastattelun (luettavissa mm. täältä) ja bändin Suomiturneen ansiosta sain ylipäätään kuulla koko bändistä. Tampereen keikan yhteydessä (joka soitettiin siis jo viime vuoden lokakuussa) poistin yhtyeeltä näiden silloin ainoan seiskatuumaisen, joka on sittemmin saanut jatkoa toisestakin seiskatuumaisesta.

Raw punk-, d-beat- ja distort-nimityksiä musiikkiaan kuvaamaan käyttävä Alert! Alert! soittaa melko rujoa ja kitaravetoista, yksinkertaista hardcorea. Yhtyeen biisit ovat melko yksinkertaisia mutta niissä on tehoa, soundit ovat raa’at mutta eivät särisevät mallia Disclose. Itse asiassa tätä voisi sanoa jopa hifiksikin äänitteeksi, mutta ei kuitenkaan liian puunatuksi ja ennen kaikkea sieluttomaksi.  Alert! Alert! ei soita kovinkaan omaperäistä kamaa, vaan oikeastaan se lainailee häpeilemättömästi sieltä sun täältä, erityisesti oman maansa mansikoilta. Bändi itse asiassa kirjoittaakin takakannessa “All music (?) stolen, recycled or written by A!A!”, mutta ehkä se on juuri se innostunut ote musiikintekemiseen mikä tässä kuuluu läpi. En tiedä (ainakaan vielä) mitään bändin jäsenten keskinäisistä suhteista, mutta omiin korviini tämä kuulostaa juurikin sellaiselta kavereiden väliseltä hauskanpidolta joka parhaimmillaan luo itse musiikkiinkin omaa taikaansa.

Ainoa juttu mikä EP:ssä (ja oikeastaan koko bändissä) hieman jurppii on kaikuefektin käyttö vokaaleissa. Alert! Alertin! tulkinta raw punkista ei ole kuitenkaan ihan niin rujoa että se istuisi saumattomasti osaksi kokonaisuutta. Bändin vokalistin ääni on lähinnä sillä tasolla, että tuolla efektillä on pyritty hakemaan lisäraakuutta siihen, kun sitä ei muuten ole tarpeeksi. Tai sitten kyse on vain minusta, jonka pitäisi vielä totutella moiseen. Se ei estä minua kuitenkaan diggailemasta tästä seiskasta muuten täysillä.

Kohokohdat: Totalne Zagrozenie, Tysiace lat apokalipsy, Atak

Aghast – Deformities

aghastNoise not music! Tuohon “ideologiaan” nojaa myös Yhdysvaltain Richmondin Aghast, joka on tehnyt uransa aikana jo useammankin levytyksen, muun muassa tämän 12-tuumaisen. Nimi on Deformities, kierrosnopeus 45 minuuttia ja biisien lukumäärä 11. Kertonee jo jotain?

Aghast soittaa raw punkkinsa hyvin vahvasti Disorderin ja Disclosen hengessä. Kakkamakkarakomppiahan tässä ei tosin sovelleta, vaan touhussa on enemmän kaoottista 82-menoa mukana, oli kyseessä sitten nopeat halonhakkuubiisit tai hieman hitaammat vedot. Jos tätä pitäisi nyt verrata johonkin kotimaiseen ja vähän tunnetumpaan bändiin, niin kummasti tulee mieleen ihan erilaiset säröpedaalit löytänyt Perikato.

Deformitiesilla käytetään vain lyömäsoittimia, oli niissä kielet tai kalvot, ja säröä piisaa suurinpiirtein kaikessa. Armotonta ja raakaa menoa, ja homma etenee pääpiirteittäin näin: Kitaristi soittaa perusriffejä, basisti pitää taustalla homman kasassa, rumpali heittää ripeää ja äärimmäistä takomista sekä hillitöntä fillivyörytystä, josta on melodisuus kaukana ja vokalisti kärisee päälle. Tästä minä nautin. Eihän tässä nyt kovinkaan montaa ennenkuulematonta riffiä tai vyörytystä ole, mutta ei niitä tällaisesta kannata edes odottaa. Kyllähän tätä mielellään kuuntelee kuin turpiinsa ottaisi, vaikka tämä on toisaalta sen verran väkivaltaista musiikkia että turpaan tulee joka tapauksessa.

Kohokohdat: Unforeseen Consequences, Black Chamber, Deformed Frogs, Years of Hate