Reverend Bizarre – III: So Long Suckers

Yksi levyhyllyni giganttisimmista, synkimmistä ja ennen kaikkea raskaimmista levyistä on tässä. Reverend Bizarren kolmas ja viimeinen studiolevy III: So Long Suckers on julkaistu nyt tasan viisi vuotta sitten, ja sen piti ilmestyessään vähintään murskata maailmoja. Sen se tekikin, sen huomasin kun ennakkotilattuani levyn sain sen julkaisupäiväksi kotiini. Viiden vuoden aikana olen tainnut kuunnella koko levyn jotakuinkin tasan yhtä monta kertaa. Korkeintaan.

Vaikka III: So Long Suckers on todella hieno levy, se ei eksy kuitenkaan soittimeeni kovinkaan usein. Osittain se johtuu levyn järkälemäisestä pituudesta, sillä kahdelle levylle tungettu III: So Long Suckers kellottaa yhteensä yli kaksi tuntia. Onko tässä touhussa venytyksen makua? Ehkä hieman, mutta toisaalta Reverend Bizarre saa sanottavansa sanottua riittävän tehokkaasti. Yhtye painii perinnetietoisen, mutta silti perinteistä tavanomaisia pitempien biisien kanssa painivan doom metallin kanssa. Mutta vain osa harvasta kuuntelutahdista selittyy levyn pituudella. Välillä Reverend Bizarre meni niin synkille vesille, ettei se kahlaaminen naurattanut enää ketään. Levyllä ei ole ripaustakaan II: Crush the Insectsin rokkaavuudesta jäljellä, vaan III: So Long Suckers on sitä vastoin äärimmäisen synkkä, sairas ja brutaali levy, jonka parissa ei tule vietettyä aikaa kovin usein, mutta silloin harvoin sitten sitäkin enemmän. Tällä en tarkoita pelkästään albumin kuuntelemiseen menevää aikaa, vaan myös koko kuuntelukokemuksen kokonaisvaltaisuutta. Kolmen miehen Reverend Bizarre jätti jälkeensä kuolemantuoksuisen mutta sitäkin mahtavamman perinnön.

Kanteen lätkäistyssä tarrassa Reverend Bizarre julisti, että “Doom metal is dead”. Eipä se kuollut ole, ja Reverend Bizarrenkin hautajaisia pitkitettiin läjällä pääasiassa vinyylillä julkaistuja pienlevytyksiä, joita ripoteltiin vielä paria vuotta So Long Suckersin jälkeenkin.

Kohokohdat: They Used Dark Forces / Teutonic Witch, Funeral Summer, Caesar Forever, Anywhere Out of This World

Reverend Bizarre – Slice of Doom

En tiedä miten paljon tämä bändi on jo unohduksiin vaipunut, mutta tuskinpa se koskaan kokonaan poistuu pirstaleisen psyykeeni sisuksista. Reverend Bizarre teki moneen (ja myös moneen muuhun) todella suuren vaikutuksen, johon vain harvat bändit ovat kyenneet. Reverend Bizarren doom metal oli jotain toismaailmallista. Se puhutteli, se ravisteli ja se jätti vahvan muistijäljen, vaikkei sen jäsenet mitään jumalia olleetkaan.

Jostakin Reverend Bizarrekin aloitti. Bändin ensimmäinen demo oli käppänen treenikämppädemo, jota ei ole kovinkaan moni ihminen kokonaisuudessaan kuullut. Slice of Doomin ansioituneella, PsycheDOOMelicin uusintajulkaisulla (joka oli tämän arvostelu”kappaleenkin” lähde) on ote kyseisen nauhan sisällöstä, eikä se mitään pakkohankintakamaa tosiaankaan ole. Ensimmäinen oikea julkaisu oli oikealla kokoonpanolla taltioitu Slice of Doom, jonka tekemisen aikoihin lohjalaisbändi oli päätynyt diasporaan Turkuun.

On todennäköisempää, että potentiaalinen kuulija on kuullut bändin kaksi ensimmäistä studiolevyä (In the Rectory of the Bizarre Reverend, 2002 ja II: Crush the Insects, 2005) ja Harbinger of Metal-EP:n (2003) ja vasta sitten tämän demon. Levyllä on intron lisäksi (joita oli muuten kaksi erilaista, painoksesta riippuen. [Omasta mielestäni ensimmäisen painoksen Pyramids of Mars on parempi!]) kolme kappaletta, joista kaikki on sittemmin äänitetty uudelleen. Ihme kyllä myös samassa järjestyksessä kuin kappalelistassa. Slice of Doomilla on siis tavanomaista lyhyemmät ja nopeammat versio In The Rectory Of The Bizarre Reverend-, Strange Horizon- ja Fucking Wizard -ikivihreistä.

Soundi on jopa… öh… törähtelevä. Kyllä, Reverend Bizarre töräyttelee kuin kuoleva mammutti, yhtä raskaasti ja masentavasti. Toisaalta – ja ihme kyllä – Reverend Bizarren soundi on rutkasti kevyempi. Näillä soundeilla ei yleensä doom metallia taota. Painostava ja maailmoja murskaava tuomiopäivänsoundi ei ole Slice of Doomia määrittelevä tekijä, vaan se on tullut osaksi bändin soundia vasta myöhemmin, paremman studiotekniikan astuessa peliin. Albert Witchfinder taas on parhaimmillaan todella vakuuttava ilmestys komean äänensä kanssa, mutta Slice of Doomilla miehen ääni on keskinkertainen. Sitä ei siis osattu vielä valjastaa kunnolla?

Kokonaisuutena Slice of Doom on ehkä vähän kömpelö, eikä sen perusteella olisi voinut kuvitella Reverend Bizarrea Suomen kovimmaksi doom metal-bändiksi kuin vain kovien biisien perusteella. Siltikin kyseinen demo on mitä ilmeisimmin kaikkien aikojen suosikkidemoni, johon en ole vuosienkaan kuuntelun jälkeen kyllästynyt. Ja tuskinpa kyllästynkään.

Kenelle: Lienee sanomattakin selvää, sekä RB:n faneille että kaikille niille, jotka doomista pitävät.
Miksi: Laadukasta doom metallia alusta loppuun. Ehkä hieman oudoilla soundeilla soitettuna, mutta taika oli jo olemassa. Siivu laadukasta doomia.
Kohokohdat: In The Rectory Of The Bizarre Reverend, Strange Horizon, Fucking Wizard