Punk is Danger–Festival 17.8.-18.8.2012 @ Ikurin Virelä, Tampere

Laajempaa festariraporttia en jaksa nyt ährystää, kun tekemistä piisaa vähän liikaa muutenkin, mutta koen silti aiheellisesti meuhkata tästä tapahtumasta näin jälkeenpäin. Kyseessähän ovat Tampereen Ikurin Virelässä* järjestetyt kaksipäiväiset Punk is Danger –festit, joissa olin osallisena noiden päivien ajan. Pönötin pääasiassa vaatimattoman distroni kanssa salin laidalla, josta olikin ihan hyvä näkymä lavalle. Bändien välillä toki hengailin ulkona kun ei siellä sisällä ketään ollut. Kameraa en jaksanut ottaa mukaan, kun Puntalan kuvat ovat vihdoin ja viimein katsottu läpi, mutta kamerassa on silti peräti neljän keikan kuvat vielä kokonaan tsekkaamatta. Huh.

Mainittakoon, että sain pusun poskelle Lapinpolthajien laulajakitaristilta tehtyäni Manowar-tervehdyksestä. Backlashin Popeda-coverista** nautin. Ahneuden Motörhead-tulkinnasta en niinkään, mutta nyt kun näin Jaken ilman Rattusta (joka kyllä soitti myös hieman Rattusta) niin valmistaudun piakkoin näkemään Rattuksen ilman Jakea. SA-INT kärsi teknisistä ongelmista ja sitä myöten koko keikasta oli hankala saada mitään irti. Tohtori Koira meni taas vähän ohi. Mielialahäiriötä en ehtinyt näkemään. Joku juippi sai Mikon kalsareilta tuoksuvan Valse Triste-kasetin. Diskelmä oli perin ihana. Maailmanloppu murhasi. Sekaannus oli parempi kuin muistin. Riistettyjä ja Wardia en nähnyt, kun piti poistua Hervantaan kuuntelemaan death metallia yhden vanhan ystävän kanssa, joka oli juuri sattumoisin piipahtamassa Tampereella. Selfish, Kohut, Massacre, ja Bad Jesus Experience olivat ihan jees. Perikato oli aivan järjetön. Tämä “raportti” etenee epäloogisesti.

Distroillessa kävi vähän samalla tavalla kuin monena muunakin kertana, eli ostan itse enemmän tavaraa kuin mitä myyn. Perjantaina ostin pelkkää Valse Tristeä, sekä vinyylinä että kasettina, Deep Turtlen kanssa mutta pääasiassa ilman. Joku näätä vain keksi nyysiä distrostani Narkoosin c-kasetin. Ja mahdollisesti Uskonkin. Kuunteluhetkiä!

No, parin euron kasettien menetykset eivät sieppaa kun muuten viikonloppu tarjosi muuten mukavia elämyksiä. Mukavia ihmisiä, hyviä bändiä ja leppoisaa tunnelmaa.

*Käytännössä Virelä muistutti lattioineen ja puolapuineen lähinnä peruskoulun juhlasalia. Sellaisissa tiloissa ei ole punk-keikkoja järjestettykään ihan pieneen toviin. Näitä ja työväentalokeikkoja lisää!
**Ja mainittakoon nyt niille jotka eivät ole aiheesta tietoisia tai kiinnostuneita, niin Popeda on juuri Ikurista ja Raakaa voimaa- live (1981) on äänitetty samassa paikassa.

Riistetyt – Valtion vankina

Riistetyt tuskin esittelyjä kaipaa. Tälläkin palstalla yhtyettä on käsitelty yhden jos toisenkin kerran, mutta painottuen vain bändin nykymeininkeihin, eli Kuolonhymnejä –levyyn ja joihinkin satunnaisiin keikkoihin. Nyt on syytä kyllä ottaa syyniin yhtyeen LP Valtion Vankina, jonka julkaisi alunperin muuan Propaganda Records vuonna 1982.

Valtion vankina onkin mahdollisesti raain Suomessa tehty LP 80-luvulla, mukaan lukien ajan metallilevyt. “Brutaalius tulee yksinkertaisuudesta”, kuten sanotaan. Eniten Valtion vankina raakuuteen vaikutti todennäköisesti sen soundit. Albumi on käsittämättömän julma. Muistan, että nimenomaan soundit tekivät minuun ensimmäisenä sellaisen vaikutuksen, että aikaa ehti hetken aikaa kulua ennen kuin uskaltauduin kokeilemaan Riistettyjä uudestaan. Oman lisänsä toi Laterin ”keskenkasvuinen” mutta ennen kaikkea tyly ääni. Kaiken kaikkiaan Valtion vankina oli melkoinen harppaus, kun verrataan bändin sangen bassovetoiseen ja vaimeilla kitaroilla murjottuun Laki ja järjestys –EP:hen (1982).

Sointuja ei ole kappaletta kohden nakeltu niin runsaasti, että Riistettyjen olisi tarvinnut olla edes kummoisia musikantteja. Ja keikoillahan nämäkin biisit kaiketi soitettiin vähän miten satuttiin, mutta se oli muutenkin ajan henki. Olkoonkin, etteivät ihan kaikki albumin biisit ole ajatonta klassikkoainesta noin yksittäisinä vetoina, mutta levyllä on kyllä samalla todella monta klassikkoraitaa. Joko tiedätte jo omat suosikkinne, tai jos ette tiedä niin hakekaa osviittaa artikkelin lopussa olevasta listauksesta. Albumin tymäkin biisi on tosin sen avausraita Protest & Survive. Biisi kuulostaa aivan tolkuttoman hirveältä ja hirveän tolkuttomalta vielä nytkin, vuosikausia ensikuuntelun jälkeen. Kylmät väreet iskeytyvät selkäpiihin joka kerta kun kappaleen soittaa, eikä koskaan muulloin ole coverbiisi tehnyt vastaavaa vaikutusta ja vielä langettanut alistavaa varjoa originaalin niskaan. Alkuperäisen version teki siis maailman ensimmäiseksi d-beat –bändiksi (Dischargen jälkeen) tituleerattu The Varukers.

Valtion vankina on jo 30 vuotta vanha levytys, mutta tämän levyn tehnyt versio Riistetyistäkään ei ole enää olemassa. Albumin tehneestä kokoonpanosta Riistetyissä vaikuttaa enää vain Lateri. Basistina toiminut Raipe on soittanut sittemmin Punk Lurex OK:n että Black Mambon riveissä. Stydy on tyystin dropannut “halonhakkuun”, kitaristi Perryn post-Kukat -vaiheista minulla ei ole mitään käsitystä. Riistetyt jatkaa kuitenkin keikkailua myös tänä iltana Tampereen Klubilla, jossa sen olisi määrä keskittyä Valtiona vankina-levytykseen. Valtion vankina on ja pysyy Riistettyjen parhaimpana albumina, mutta kun ”vain” levytyksistä puhutaan niin pidän Skitsofreniaa (1983) parempana, puhtaasti parempien biisiensä osalta.

Kohokohdat: Protest & Survive, Punainen vaara, Vittuun velvollisuudet, Älkää luottako, Elintilaa

Riistetyt & Lapinpolthajat. 4.2.2012 @ Vastavirta, Tampere (ja vähän Riftiäkin)

Keskellä paskapakkasia olikin äkkiä piipahdettava Tampereella. Lateri/Lazze täytti 50 vuotta ja Riistetyt 30 vuotta, vaikka yhtye ei olekaan soittanut ihan koko aikana. Ja erinäiset lähteet mainitsevat yhtyeen tulleen perustetuksi jo vuonna 1981 (ja sitten oli vielä Cadgers-aikakausi), mutta kyse on pikkujutuista ja pilkun viilaamisesta. Aihetta juhlaan oli.

Porista kun tultiin, niin silloin vielä tyhjä Vastavirta oli luonnollisesti ensimmäisten pysähdysten joukossa. Maksoimme itsemme sisälle, ja lähdimme vielä keskustassa käymään. O’ Haras’:ssa oli sattumoisin Puskaeskimoklubin visiitti Tampereelle, joka tarkoitti Inuit Kuntin, Fresh Plasticsin ja Riftin keikkoja. Aikataulu oli kuitenkin tiukka, ja ehdimme nähdä vain Riftin. Hieman jäi varsinkin Inuit Kuntin missaaminen kaivelemaan, ja toki Fresh Plastics olisi kiinnostanut. No, joskus toiste sitten, joten terveisiä vain Merihakaan. Mutta mitä Riftiin tulee, niin sen takia kannatti kyllä tulla pienen O’ Harasin kellariin ja maksaa huikeat 0 euroa sisälle. Emopohjaisesti punkkiaan tulkitseva Rift on vielä tuore ilmestys, mutta sen äijät alkavat olemaan alan patinoituneita veteraaneja. Ja tällä emolla ei ole sitten juurikaan tekemistä minkään My Chemical Romancen tai tietynmallisten kampausten kanssa. Riftin seiskatuumaisen ostan, kun se ilmestyy tosin seurueestamme taisin olla ainoa, joka oli keikasta ihan fiiliksissä.

Kun saavuimme takaisin Vastavirralle, oli paikka jo tupaten täynnä ja Antiklimax lavalla. Itse asiassa Antiklimax soitti jo viimeistä biisiään, joten tämä päällekkäin meneminen jäi harmittamaan. Varsinkin, kun sen kuullun minuutin perusteella Antiklimax soitti helvetin hyvin. Yhtyeen kesäisestä Puntalakeikasta kirjoitin “levynostopuuhiin ei syntynyt pakottavaa tarvetta”, mutta olin jo etukäteen asettanut yhdeksi tämän reissun tavoitteista Antiklimaxin kasetin ostamisen. Tavoitteeseen päästiin ja nyt nauha soi iloisesti tämän raportinkirjoittamisen taustamusiikkina.

Lapinpolthajista olen ollut innostunut jo heti ensimmäisen seiskatuumaisen julkaisusta lähtien, joka oli sekin pakko pyöräyttää pitkästä aikaa läpi tätä kirjoittaessa. Tätä ennen olen nähnyt Lapinpolthajat kaksi kertaa aiemmin; Puntalassa 2009 ja Tragedyn lämppärinä Klubilla viime keväänä. Sanoisin, että tämä keikka oli heittämällä kovin tähän mennessä näkemäni. Miksikö? No, kaikki palaset vain tuntuivat loksahtelevan kohdilleen. Se vain toimi.

Riistetyt on kuitenkin itselleni tärkeimpiä hardcore-bändejä. Yhtye oli ensimmäisten hardcore-bändien joukossa Terveiden Käsien ja Rattuksen ohella, joita tuli kuunneltua jo ns. “tosissaan”. Riistettyihin en tosin päässyt ihan salamana sisälle, kun Riistetyt tuntuivat soittavan väkivaltaisemmin ja raaemmin kuin muut mainitsemani bändit, vaikka yhtyeen soitanta onkin nykyään melko erilaista kuin Valtion vankina –LP:n (1983) aikoihin. Juhlan kunniaksi Riistetyt soittivatkin todella pitkän keikan hardcore-bändiksi. Kesto lähenteli tuntia, ja loppua kohden itseä alkoi kyllä jo hieman puuduttamaan, kun Riistetyt veti kunnon maratonikeikan. Settilista tosin olikin sen mukainen, ja ohjelmistossa olivat ainakin Mieletöntä väkivaltaa, Skitsofrenia, Haluun kuolemaa, Protest and Survive (The Varukers), ja uudempiakin biisejä kuten Kuolonhymnejä –platan aloitusraita Sota kuoleman valtakunnasta. Niin, ja Bella Ciao.

Vaikka Lateri sai synttärilahjaksi ainakin kävelysauvat ja pullon Sorbusta, ei näyttänyt edes rumpusetin päälle kaatuminen juurikaan vaikuttaa miehen esiintymiseen. Ehkä pari neuvoa-antavaa oli otettu, mutta oletan Riistettyjen jatkavan soittamista vielä hyvän aikaa. Itse diggasin kyllä menosta, varsinkin kun edellisestä näkemästäni Riistetyt-keikasta on kulunut jo pari vuotta. Siinä välissä ehti vaihtua rumpalikin.

Paluumatkalle päästiin yömyöhään. Pitkäksi ja rasittavaksi sekin osoittautui, vaikka Ylen puhekanavalta kuunneltu, ilmeisesti uusintana esitetty tappelu levynmyynnin vähenemisestä piti kivasti virkeänä.

Riftiä täällä. Ja Vastavirran turilaita sitten taas täällä!

Metalliaurinko 4. – 5.6.2010

Kävin Harjavallan Koulurannalla pälyilemässä meininkejä, kun siellä kerta Metalliaurinko-festaritkin järjestettiin. Olin matkalla ensikertalaisena, koska edellisenä vuotena olin lähisukulaisen yo-juhlien takia estynyt. Raportointivastuu jakautui sekä minun että Lammas-Jaskan kanssa. Setti päätettiin laittaa lauantaina Riistetyistä poikki. Eipä minulla olisi niin hirveästi juttua olisi ollut kaikista lauantain bändeistä, sori vain. Kirjoitetaanpa tähän sitten joitakin omia mietteitäni lauantaista noin Lammaksen virallisten arvioiden rinnalle, näin paria viikkoa itse kekkereiden jälkeen. Alkaen Jukka Kiesistä:

Jukka Kiesin keikan vuoksi päätin piipahtaa kaljateltassa, jossa mies esiintyi “mies ja kitara” –periaatteen mukaisesti. Herran ainoan seiskatuumaisen olin ostanut vasta pari tuntia ennen keikkaa, joten kyllähän sen tietää etten siihen ehtinyt tutustua. Mies yllätti kyllä positiivisesti lämpimällä ja kotikutoisella keikallaan. Suunnilleen kaikkien seiskatuumaisten biisien lisäksi mies soitti pari lainabiisiäkin, ainakin Kakka-Hätä 77:lta ja Kivesveto Go-Go:lta. Pitänee kohta kirjoittaa pohtiva essee siitä, miten Kakkis alkaa muistuttaa jo ilmiötä kun Kari Peitsamokin on jo tehnyt bändistä biisin… Keikan erikoisuuksiin kuului myös ruokataukoa pitänyt Lammas Zinen päätoimittaja, jota taisi kiinnostaa annostaan enemmän Kiesin keikka.

Kiesin seiskan ohella myyntikojulta lähti mukaan myös Fury of Livezin toinen (ja tämän keikan myötä myös viimeinen) demo. Bändi oli sitten jotain täysin käsittämätöntä. Rehellisesti sanoen en ollut aiemmin tietoinen siitä tosiasiasta, että Lappeenrannassa on toiminut tämä “salkkaricorea” tekevä bändi. Biisit ja sanoitukset käsittelivät Salattuja elämiä ja sarjasta oli vohkittu sampleja… mutta ei se siihen jäänyt: jokaisella bändin jäsenellä oli mustavalkoiset naamarit ja Stellans-esiliinat. Hassua sinänsä, että Fury of Livez taisi olla koko festareiden rajuin bändi musiikillisesti. Harmi, että bändi lopetti uransa tähän keikkaan. Onneksi tuli nähtyä.

“Moi. Haluuksä lähteä joraan?"
”HALUUKSÄ TURPAAS?!”

Sitten oli Last Laugh. Melkoista hc-The Exploitediahan se musiikillisesti oli, ei siitä sen enempää. Kuulemma joitakin uusia biisejäkin tuli, jotka olivat melkoista peruskauraa. Mutta kyllä tämä bändi porskuttelee ihan muulla kuin musiikillisilla ansioillaan. Renne Korppilan spiikit voisi helposti tulkita väärin, joten onkin ihme ettei keltainen lehdistö ole kirjoitellut bändistä juuri mitään. “SKANDAALI!!!! RENNE KORPPILA SANOI RUMASTI! LAPSIA YLEISÖSSÄ! REINDEERSPOTTING-VEIKKO BASSON VARRESSA! RENNE SELAILI PORNOLEHTEÄ LAVALLA!!! APUA!” Tosin Lällärit lauloivat lehdistöstä vähän ilkeästi, heh.

St. Hood veti hyvin. Olen nähnyt bändin aiemminkin keikalla (Porin Baarikaapissa elokuussa 2009, tarkkaa päivää en muista) ja meno oli hyvä silloinkin, mutta nyt koleassa alkukesän illassa se oli parempi. Aika hyvin se Jaskankin hattu näkyi siellä pyörivän, kun Pyhä Huppu pyöritti porukkaa vierailevien vokalistien avulla. Merauderia en tosin voinut jäädä seuraamaan, mutta eipä se ole minulle millään tavalla tuttu bändikään. Näiden lisäksi katselin myös No One is Safen, Breamgodin ja Cutdownin keikat, mutta luulisin Jaskan osaavan selostaa niistä paremmin. Käykää siis lukemassa molemmista päivistä arviot.

Lammas Zine:
Perjantai
Lauantai

Toinen Vaihtoehto # 224, 1/2010

Taas on harmaata Toikkarin kannessa. Parista edellisestä numerosta on otettu takapakkia ja kannet ovat jälleen mustavalkoiset. Kannessa on Sotatilan kaunein puoli (ei millään pahalla bändin miesjäseniä, varsinkaan Jukkelia kohtaan) eli Caro, jonka kitarassa on pari hämmentävän tuttua tarraa. Muutamassa edellisessä numerossa ei ole ollut AH:n kolumnia mutta numeroon 224 on mies taas laittanut juttua. Herra kirjoittelee kiertueraporteista, kielenhuollosta ja (punk-)musiikin lataamisesta netistä. AH penkoo samalla kaapistaan luurankoja ja läväyttää lukeneensa joskus Esa Anttalaa… pelottavaa, en ole itse pelkästään lukenut paria Anttalan kirjaa vaan jopa taittanutkin sellaisia… Mielenkiintoinen kolumni tosiaankin, sitä meinasi tulla jo hieman ikävä.

Lehdessä on totuttuun tapaan live- ja levyarvioita, livejä tuntuu itse asiassa olevan normaalia enemmän vaikka niiden pituudet eivät kovin pitkiä olekaan. Joukossa on minunkin kirjoittamani juttu Riistettyjen, Kylmän Sodan ja porilaisen No Second Thoughtin keikasta Baarikaapissa 20.11.2009. Riistettyjen setti oli melko samanlainen kuin Hämeenlinnan Suistossa paria kuukautta myöhemmin, joten linkitänpä sitten siihen kun en TV:lle kirjoittamastani jutusta ole tekemässä tänne referaattiakaan. Lehdessä on myös Diskelmän kiertueraportti… näitä tuntuu olleen aika monta viimeisen parin vuoden aikana? Ei sillä, onhan näitä ihan viihdyttävää lukea eli Diskelmä on lähtenyt jälleen seikkailemaan ulkomaille pakussa, samalla kun Manowar soi, virvokkeita kuluu ja kansa saa rautaisannoksen d-beatia. Juttu oli ihan nohevasti taitettukin!

Diskelmää enemmän minua kuitenkin kiinnosti juttu 2000-luvun parhaista levyistä. Ihan oletetusti levyjä ovat listanneet ja ajatuksia ylös kirjoittaneet TV:n tämänhetkinen, kahden hengen laajuinen toimituskunta eli .m. ja AH. Myös Jantsan levylista olisi ollut kiinnostava… Mutta nykyisen toimittajakaksikon listoilla oli sellaisia levyjä joita oletin siellä olevankin (esim. Tragedya ja From Ashes Risea) mutta myös pari yllättäjää (Masshysteri!). Olihan tuossa tuttuja nimiä paljon ja muutama tuli laitettua korvan taakse jos niihin vaikka jossain välissä tutustuisikin.

Bändihaastatteluita lehdessä on tasan yksi kappale ja sekin on minun tekemäni. Haastateltavana oli hämeenlinnalainen, uransa alkuvaiheessa oleva Horros ja kyseessä oli ensimmäinen tekemäni bändihaastattelu, mikä saattaa ehkä näkyäkin. Minähän ainoastaan esitin kysymykset, liitin Eliaksen vastaukset niihin eli en lopulta vaikuttanut juuri mitenkään siihen minkä näköinen jutusta varsinaisesti tulisi joten pientä yllätysmomenttiakin oli mukana. Jotenkin ylväältä ja hienolta sen jutun katseleminen silti tuntui kun avasi lehden ensimmäistä kertaa. Tämä Horros-juttu ei kyllä jää ainoaksi TV:lle tekemäkseni haistatteluksi.

Aiheeseen liittyvä:
Toinen Vaihtoehto # 223
Horros – S/T
Riistetyt, Delta Force 2, Left Cold @ Suisto, Hämeenlinna. 12.2.2010

Riistetyt – Kuolonhymnejä

Suomalaisen hardcoren klassikkonimi Riistetyt otti ja julkaisi tuosta vain uuden levyn, ilman ennakkovaroitusta. Kuolonhymnejä tärähti tiskiin marraskuussa 2009 yllättäen, en edes tiennyt Riistettyjen maininneen studioreissusta. Joko en vain tiennyt siitä omaa tietämättömyyttäni tai sitten bändi todella osasi salata asian. Yllätysmomenttia korosti sekin, että Riistetyt oli julkaissut edellisen kerran uutta materiaalia vuonna 2005, mutta oli toki aktiivinen keikkalavoillakin. Muutamassa vuodessa ovat asiat ehtineet muuttua esimerkiksi kokoonpanon suhteen, sillä basisti Nappi ja rumpali Perttu ovat poissa bändin riveistä ja tilalla ovat bändissä jo 80-luvulla soittanut Piise ja muualta tuttu Jukkeli.

Kuolonhymnejä on julkaistu ihan oman levy-yhtiön, Riistetyt Recordsin toimesta. Sinänsä ihmeellinen veto, sillä bändissä pieksee kannuja levymoguli Jukkeli, joka pyörittää Kämäset Levyt-lafkaansa. Langat taitavat osoitetietojen perusteella olla silti Jukkelin käsissä. Kannet ovat ihan katseltavat, mutta nuo tietokoneella väsätyt kannet tuovat liikaa mieleen metallimusiikissa vallitsevan trendin tehdä lähes kaikki kansitaiteet tietokoneella. Sanoitukset tulevat hienossa julisteliitteessä, jossa olevasta Doomsday Graphicsin tekemästä kuvasta pidän kyllä. Olen nähnyt sen kyllä aiemminkin, bändi on tietääkseni käyttänyt sitä jo pari vuotta sitten keikkajulisteena.

Musiikillisesti Kuolonhymnejä jatkaa siitä Kahleet (2005) jäi mutta vie touhun astetta pitemmälle. Metallin vaikutus on lisääntynyt Riistettyjen musiikissa, vaikka edelleenhän tätä voi kutsua ihan hyvällä omalla tunnolla hardcoreksi. Pelkkää suoraa paahtoa levy ei ole vaan Riistetyt ihan aikuisten oikeasti uudistavat itseään. Metalli on Riistetyillä lisääntynyt eli soundit ovat tukevoituneet ja hidas runttaus on lisääntynyt. Jo heti aloitusbiisi Sota kuoleman valtakunnasta on huikea, melkein instrumentaali rypistys jossa Lazzen vokaalit tulevat kehiin vasta loppumetreillä. Biisi yhdistelee loistavasti perinteistä hardcorea ja metallia, ei ole tämmöisiä biisejä Riistetyillä juuri ollut!

Toinen esimerkki on Punainen raivo. Biisi ei ole lainkaan Riistetyille tyypillinen vaan on hidasteleva ja laahaavaa runttaus. Sanoituksellisesti on rohkea veto, sillä se repii Suomen kansakunnan haavoja auki vuoden 1918 tapahtumista. Kovinkaan moni ei ole siitä selkkauksesta biisejä tehnyt. Levy on myös toisella tavalla kokeileva, sillä Ajatusmyrskyssä ja No Pasaran ovat välillä melko ufoja vetoja. Näiden jälkeen tulee uusi versio vanhasta klassikosta Yritän katsoa huomiseen (2). Unensieppari lopettaa levyn hienosti ja pahaenteisesti.

Riistetyt ovat tehneet siis helvetin hyvän levyn. Olen kyllä bändin isokin fani, mutta ihan rehellisesti sanottuna en ihan näin kovaa suoritusta odottanut! Liekö sitten “uudet” jäsenet tuoneet lisää virtaa bändiin? Tämä arvio on kylläkin kirjoitettu kirjoitettu ennen keikka-arviota, johon liitän loppuun linkin.

Aiheeseen liittyvää:
Riistetyt, Delta Force 2, Left Cold @ Suisto, Hämeenlinna. 12.2.2010

Riistetyt, Delta Force 2, Left Cold @ Suisto, Hämeenlinna. 12.2.2010

Ihmetteleeköhän enää kukaan minkä perusteella valitsen ne viikonloput jolloin saavun Hämeenlinnaan? No, Hitaat Miehet olivat jälleen järjestäneet vauhtia ja vaarallisia tilanteita Suistolle ja saaneet paikalle konkaribändi Riistetyt, kovassa nosteessa olevan Delta Force 2:n, sekä uuden vielä ruohonjuuritasolla vaikuttavan hämeenlinnalaisen Left Coldin.

Illan siis aloitti metallista hardcorea soittava Left Cold, joka oli soittamassa vasta toista keikkaansa. Tämän huomasi bändin soitosta, sillä ei välillä tuntunut oikein kulkevan. Lavalla meno näytti hieman jähmeältä, mutta vokalisti ei viihtynyt lavalla ollenkaan vaan käyskenteli edestakaisin lavan edustalla. Kaveri näytti tosin sen verran hermostuneelta että varsinainen kontakti yleisön kanssa jäi saavuttamatta, mutta kyllä jännityksen ymmärtää koska Suistossa näkyi olevan aika paljon porukkaa. Ilmeisesti bändin omista tukijoukoista koostuva yleisö sparrasi bändiä ihan kiitettävästi, harvemmin näkee tuollaista liikehdintää näinkin nuoren bändin toisella keikalla. Musiikki ei itsessään ollut kovinkaan ihmeellistä, biisimateriaali ei vielä säväyttänyt. Kyllä sitä kuitenkin voisi tsempata bändiä hakemalla Levykellarista demon. Kehityskelpoista?

Toisena tuli sitten se odotettu Delta Force 2, jonka takia itsekin olin Porista asti tullut. Energiaa soitossa kyllä oli, vokalisti Major Harmageddon oli sonnustautunut bandanaansa ja kiekui kaikilta vaikut ulos korvista sekä hyppeli lavan ja tanssilattian välillä kuin mielipuoli. Kielisoitinrykmentti ei jäänyt yhtään laimeammaksi, sillä varsinkin tatuointiliikkeen kävelevä mainos Vivian Änger-Danger vääntelehti hyvinkin sekopäisesti. Setti alkoi S.O.D.-laina March of the S.O.D.:llä, mikä taipuu todella hyvin myös Delta Force 2:n esittämäksi. Tämä tosin sittemmin paljastui bändin omaksi biisiksi, joka kulki mahtipontisella Sipsikeisarin marssi-nimellä. Settiin ei tietenkään mahtunut kaikkia niitä biisejä mitä olisin halunnut kuulla (SP Metal Rules Ok, Leffailta, Balladi Michael Jacksonista) mutta koska muita hyviä biisejä (Invaasio USA, Unelmat on kuallu, Viinaa ja sipsejä) niin en löydä nurisemisen sijaa. Tai no voisin syytellä tässä bändiä sellouteiksi, koska lavalla näkyi Taffelin sipsipussi eikä Euroshopperia! Tosin tuo oli kuulemma järjestäjän vika, joten en syytä bändiä siitä. Yleisö oli myös ihan pähkinöinä, en ole kovin monella keikalla Hämeenlinnassa nähnyt samanlaista antaumuksellista moshaamista… mutta toisaalta keikkakäyttäytymisen suhteen Hämis on kovin nihkeä mesta.

Nihkeys näkyi sitten yleisökatona Riistettyjen aikana. Lavan edessä oli itseni lisäksi kolme tyyppiä, joista tunnistin jokaisen näöltä. Loput jengistä oli sitten takana piilossa, hävettävää melkein! Mutta siitä huolimatta Riistetyt paiskoivat timanttisen setin, joka oli kylläkin melko identtinen Porin keikan (josta on kirjoitettu arvio, mutta se ilmestynee vasta seuraavassa Toisessa Vaihtoehdossa) settilistan kanssa. Biisit tosin tuntuivat tulleen hieman eri järjestyksessä ja sinne oli lisätty myös Elintilaa, mitä ei olla ilmeisesti juurikaan soitettu sitten 80-luvun. Setti keskittyi pääasiassa uuteen materiaaliin, mikä tietenkin saattoi vaikuttaa yleisön heikkoon osallistumiseen. Biisit ovat siis täyttä rautaa, itse asiassa varmaan parhaita mitä Riistetyt on 2000-luvulla tehnyt mutta kun levy on ilmestynyt marraskuussa ja hämäläiset ovat tunnetusti hitaita. Ja kyllähän bändi soitti todella hyviä biisejä. Uudelta levyltä tuli Punainen raivo, Ihmissoihtu ja No Pasaran eli Riistetyt selvästi luottaa uuden materiaalinsa tehoon. Klassikoitakin tietty tuli, kuten Mieletöntä väkivaltaa, Skitsofrenia, Painu helvettiin natsiäpärä sekä Varaus-laina Tuomittu elämään.

Kyseessä oli siis todella kova iltama Suistossa, jälleen kerran. Kannatti tulla ja ne jotka eivät vain jaksaneet tulla (tiedätte keitä olette!) saisivat mennä itseensä. Nih, lisää tällaista!