Sydän, Sydän & Sircuscus. 11.2.2012 @ Monttu, Pori

Juuri kun olin selvinnyt Validi Sekmentin roudaustalkoista hengissä, olikin taas paineltava Porin keskustaan. Montussa vastaan ei tullutkaan Steen1:n keikkaa seurannut hävityksen kauhistus (oliko sellaista?), ja musiikkitarjontakin oli siirtynyt hip hopista rokinräimeeseen. Tosin tämänkin illan bändeillä oli mahdollista saada rock-puritaanit nyrpistelemään, kun esiintyjälistassa olivat Sydän, Sydän ja Sircuscus.

Sircuscusilta tämä oli “ihan ok” –tason keikka; ei missään nimessä huono, muttei maailmoja räjäyttäväkään. Uusia biisejä oli kyllä näemmä päätynyt settiin ja vanhoja karsittu pois, mutta Sircuscusin erikoisin veto taisi olla vanhan Sepulturan tulkitseminen ja vääntäminen omaan muottiin. Hauska bändihän on toki kyseessä. Toteemi oli kylläkin jälleen kerran varsin jylhä, ja tällä kertaa sillä murhattiin rumpaleita. En ole vielä nähnyt kitaristin saavan toteemista, mutta kai hänkin on jo osansa ehtinyt saada. Muutenkin kolmikon hieman alkukankeudesta kärsinyt keikka sai lisää puhtia loppua kohden ja ukkelit tekivät lavalla kaikkea muutakin tyhmää.

Tämä oli sitten ensimmäinen kerta, kun näin Sydän, Sydämen lavalla. Ensimmäisen kerran kuulin bändistä joskus Auto –levyn (2005) julkaisun tienoilla, ja ainakin muistan diganneeni bändin touhuista. Livetouhut tosin jäivät sitten kokonaan näkemättä, johtuen osittain siitä ettei Sydän, Sydän kaiketi aktiivisina vuosinaan keikkaillut tolkuttomasti Hämeenlinnan ympäristössä eikä fanitukseni riittänyt ihan muihin kaupunkeihin reissaamiseenkaan asti. Nyt Sydän, Sydämen kiivaat sonnit olivat edessäni, keikkatauolta palanneina.

Kaikki muuthan varmaan tiesivätkin millainen Sydän, Sydän on keikalla. En ollut järkyttynyt tai oikeastaan edes kovin yllättynytkään, mutten silti tiennyt mitä odottaa. Ja kitaristi oli alasti, eikä se ollut järin kaunis näky. Tosin voiko odottaakaan mitään kaunista bändiltä, jonka nimi on Sydän, Sydän? No, ehkä voi, mutta kun huomioidaan että yhtyeen musiikki on varsin kulmikasta ja alaviereisen pomppumetallinkin kanssa flirttailevaa – jopa sitä erikoisuudentavoitteluosastoa – niin menokin oli sen mukaista. Vertailukohtien puuttuessa en tiedä onko tauko tehnyt bändille hyvää, mutta tuskinpa se keikan intensiivisyys huomioiden on sille hallaakaan tehnyt. “Veneet Venäjältä 2010”-läppä meni minulta kylläkin ohi. Hauska keikka.

Muutama hassunhauska lisäkuva!

HOAX 2012. 24.9.2011 @ Annankatu 6, Pori

Todettakoon, että puoluepolitiikka ei ole oikein meikäläisen juttu. En näe itseäni minkään puolueen jäsenenä, vaikka nytkin otsikoissa riehuneen porukan ehdokkaiden numerot eivät ole tähän mennessä äänestyslipukkeeseen menneet ja tuskinpa menevät jatkossakaan. Tosiasia nyt taitaa olla se, että Porissa eivät taida muut kuin vasemmistonuoret järkätä bänditapahtumia, joiden musiikillinen sisältö puhuttelisi. En tosin usko, että paikalliset kokoomus- tai persunuoret järkkäisivät kovin kaksisia tapahtumia. Kolmanteen HOAXiin meneminen oli kuitenkin omalla kohdallani tosiasia, vaikken punalipun nimeen vanno.

Olen vihdoin oppinut kirjoittamaan ensimmäisen bändin nimen oikein. Electric Psychedelic Pussycat Swingers Club oli myös edellisen vuoden HOAXissa, mutta siitä keikasta en muista enää paljoakaan. Bändi tosin esiintyi kesällä Validi Sekmentti-klubilla, ja siihen vetoon nähden tämä oli parempi. Basisti oli jälleen Lampunvarjostin taas päässä, mutta pukeutumisleikki oli tarttunut myös kitaristiin, jonka olemuksessa oli vahvaa “The man with no name”-henkeä. Jotenkin siihen vielä sopi sekin, että mies tapaili rumpalin kanssa The Terminatorin tunnaria samalla, kun bassotaiteilija sääti katkenneen bassonkielen kanssa.

Seuraavaksi lavalle pystytettiin toteemipaalu. Sircuscus oli seuraavana vuorossa viidakkokolistelunsa kanssa ja teatraalisen “Trolololo”-Tarzan-laulunsa kanssa. Hyvä keikka, parempi kuin muutaman tunnin varoitusajalla heitetty (mutta silti mielestäni ihan ok!) Kattoklubin keikka, mutta kuulemma ei ihan yhtä hyvä kuin huhtikuun Validi Sekmentti-klubilla, jossa en tietenkään ollut enää siinä vaiheessa kun Sircuscus soitti. Keikkaan kuului ihan loppuvaiheessa se paikalleen jähmettyminenkin, mutta rumpali kampesi itsensä setin takaa heittääkseen basistia toteemipaalulla. Tilanteen kuvailu näin jälkikäteen saattaa antaa tilanteesta hieman oudon vaikutelman, mutta sitähän se loppujen lopuksi olikin.

N. Pulut oli kyllä jännä yhtye siinä mielessä, että se herätti ristiriitaisia tuntemuksia. Bändi yhdisteli Jimi Hendrixiä ja Rauli “Badding” Somerjokea, vieläpä samassa biisissä. Ja kyllähän siinä tuli tribuuttia myös Topi Sorsakoskelle. Osa kappaleista – erityisesti Työmiehen kissa ja Arvoitus – olivat megacooleja, mutta liian usein huomasin häiriintyväni laulajan liiallisesta Ismo Alanko-vibasta. Mutta bändin pulupromokuvaa ei voi kuin diggailla.

Acid Elephant ei jostain syystä kolahtanut kunnolla. Merkillepantavaa oli kuitenkin, että laulua oli vähennetty/vähemmän kuin mitä muistin, joka oli mielestäni siitä hyvä veto että se on ollut bändin kompastuskivenä. Basso törähteli kuin flunssaan kuoleva mastodontti ja kitarasta tuli varsin hapokkaita riffittelyjä. Sellaistahan se on tämän bändin kohdalla aiemminkin ollut. Bändin hypnoottinen musa vei ainakin musikantit transsiin, mutta minut se vei kahvion puolelle biisin tai parin ajaksi. Olen nähnyt bändiltä parempiakin keikkoja. Ehkä johtui siitä, että bassoa ei rakasteltu samalla innolla kuin aiemmin?

Illan bändejä ei voi kovin poliittisina pitää, mitä nyt viimeisenä esiintynyt hip hop-kombo Mustahattuiset herrasmiehet olivat sellainen. Vähintään kohtalaisen hyvältä se kyllä kuulosti, mutta sillä hetkellä ei oikein ollut sopivaa fiilistä, enkä jaksanut koko settiä seurata. Oli se kyllä silti mielestäni parempaa kuin Tarkka-A:n soolotuotanto. Ja joka jätkällä tosiaan oli päässään musta hattu.

Vaikka tapahtuman järkkäreinä olikin Porin vasemmistonuoret, niin tapahtuma ei ollut silti erityisesti poliittisesti latautunut. Oven pielessä oli järjestölippu, jäsenet pääsivät ilmaiseksi sisään ja lavan vieressä oli mainos, mutta siihen se lähinnä jäi. Nazeja ei kaiketi tullut vieraisille, joten se traditio taisi kadota osaksi kadonnutta kansanperinnettä. Mutta tuskinpa ko. jengi olisi näitä bileitä pilannut. Tunnelma oli nimittäin kohdillaan.

Mer bilder!

Ernie Shoe & Sircuscus, 1.2.2011 @ Kattoklubi, Pori

Vuoden toinen Kattoklubi järjestettiin melko lyhyen ajan kuluttua ensimmäisen Kattoklubista. Jokaisen kuun ensimmäisenä tiistaina järjestettävä klubi järjestettiin helmikuussa sopivasti ensimmäisenä päivänä, siinä missä tammikuun klubi pidettiin vasta tammikuun puolivälissä.

Kattoklubi sai osakseen jo toisen peruuntumisen peräkkäin, kun alunperin buukattu Fourth Wall perui. En varsinaisesti ollut pahoillani Fourth Wallin peruuttamisesta, vaikka olisin mieluusti katsonut senkin. Tilalle saatiin SirCusCus, jonka näkemistä olin jo itse asiassa odotellutkin. Pitää antaa SirCusCusipäille pisteitä siitä, että nämä saatiin keikalle noinkin lyhyellä varoitusajalla. Yksi kolmikon jäsenistä asuu Porissa, toinen Vammalassa ja kolmas Helsingissä. On siinäkin varmasti ollut melkoinen kaaos, kun bändi sai kuuleman mukaan tietää keikasta vasta muutamaa tuntia ennen h-hetkeä. Bändin kuvaamiselle antoi oman haasteensa keskelle lavaa pystytetty toteemipaalu. En totta puhuen tajunnut bändin oikeasti ronttaavan kyseistä rotiskoa keikasta toiseen, mutta pakko se vain oli uskoa kun se ylväästi kohosi edessäni kohti korkeuksia.

“TROLOLOLOLOLOO!!!”

Shamaanirokkia soittanut sekopääryhmä alkaa levytetyssä muodossa kuulostamaan laimealta tämän jälkeen, sillä bändi on selvästi livenä omassa elementissään.  SirCusCusin keikassa jäi oikeastaan häiritsemään vain se, ettei bändi tuntunut antavan ihan kaikkeaan. Soitto oli tiukkaa ja biisit hyviä, mutta odotin bändiltä kyllä jokseenkin maanisempaa menoa lavalla. Tosin bändi oli tällaisenaankin hauskimpia näkemiäni bändejä pitkään aikaan. Setin lopussa bändi jopa päätti jähmettyä paikoilleen kesken kappaleen.  Jäin arvailemaan, miten pitkään bändi pystyy imitoimaan patsaita ilman, että sen oma pokka repeäisi. Tauko ei jäänyt kuin vain sekuntien mittaiseksi, mutta se oli riittävän pitkä siihen että yleisön joukosta alkoi kuulua hervotonta tirskahtelua.

Ernie Shoe oli nimeensä nähden yllättävän modernia ja progressiivista rockia soittanut yhtye. Ernie Shoen musiikin pohjalla oli 70-luvun proge, mutta myös Toolin ja Dream Theaterin kuuntelu on tainnut olla näiden janttereiden sydämenasia. Lavalla pönötti trio-kokoonpanoa myöten Varsinais-Suomen Rush. Tosin tämä titteli juontuu laulajakitaristin äänenkäytöstä. Tämän “juustoinen” ääni tuo nimittäin mieleen Geddy Leen, tosin ilman pahimpia määkimisiä. Joudun parin ensimmäisen kappaleen ajan totuttelemaan herran ääneen, joka osoittautui yllättävän kivuttomaksi tehtäväksi. Ernie Shoen ongelmana olikin lähinnä se, että sen esittämää musiikkia on kuultu moneen kertaan jo aiemminkin.

Illan kruunasi Jyrki Laihon soitattamat, obskuurit biisit. Tämän harvinaiset levyt sisälsivät paskan musiikin helmiä, kuten Alpo Mylleria ja Seija Simolan myöhäistuotantoa. Hämmentävä ilta, kun ottaa huomioon SirCusCusinkin äkkivääryyden. Ernie Shoe alkoi kuulostaa yllättävän selväjärkiseltä, kun muisteleekin mitä biisejä arvon DJ soitti.

Ja lopuksi linkkilinkoa: Lammas Zineen kirjoitettu arvio SirCusCusin Brutal Ethnologysta luettavissa täällä. Keikkojen kuvasaldo jäi hieman vaatimattomaksi tällä kertaa. Tai en itse ainakaan ole kovin tyytyväinen tämänkertaisiin räpsyihin.