Horros, Sokea Piste, The Escapist & Parasiitti. 27.4.2013 @ Vastavirta, Tampere

Tänä iltana soitti neljä bändiä, jotka kaikki ovat mielestäni hyviä, mutta joista en nyt tällä hetkellä keksi mitään sanottavaa. Epäilen jo sanoneeni täysin samat asiat täysin samoilla sanoilla, vieläpä melko lyhyen ajan sisällä. Saman toistaminen ei palvele ketään, mutta täällä olemisesta kyllä nautin suuresti. Sori/Olkaa hyvä.

Parasiitti.

The Escapist.

Sokea Piste.

Horros.

Niin, ja saatiinhan Porttiteoriasta toinenkin numero tällöin samalla ulos. Eli kolmas zineuutuus samana viikonloppuna.

Kuvia otin toki vähän enemmän.

Sokea Piste, 1981 & Cigarette Crossfire. 15.3.2013 @ Vastavirta, Tampere

Tämä oli monella tapaa erikoinen ilta.

Cigarette Crossfire. Tämä oli bändin viimeinen keikka Jeren kanssa, joten seurasin tätä settiä aika tarkkaavaisesti. Se oli muuten aikalailla perus-CC-keikkaa reilusti pitempi. Ei bändi ole suinkaan sotakirvettä kokonaan kuoppaamassa, vaan se palaa estradeille vielä myöhemmin jahka saa Jeren paikkaajan ajettua bändiin sisälle. Odotan mitä tulee.

 

1981. Ja heinäkuussa taisin nähdä tämän bändin viimeksi. Kumma juttu, kun tämä bändi onkin niin helkutin hyvä ja jonka tyyppisiä bändejä saisi olla Suomessa enemmänkin kuin suurinpiirtein kolme.

Ja Sokea Piste. En nyt sano että olisin koskaan nähnyt bändiltä hipsuttelukeikkoja, mutta tämä oli jo varsin väkivaltaista ja ahdistunutta murjomista.

 

Oli tämä ilta myös siinä mielessä erikoinen, että tällöin ja vain tällöin oli jaossa Ajatuksen Valon numero 5,5, eli Porttiteoria: Mies poltti tupakkaa 32 vuotta sitten, tuli sokeaksi. Siinä ei ollut mitään musajuttuja, vaan novelliksi kutsuttava, fiktiivinen viritelmä. Noista zineistä päästiin aika hyvin eroon, kun ylimääräisiä jäi vain parit hassut kappaleet. Nekin ovat jotakuinkin kadonneet.

Niin, sitä kuvamatskua on toki taas netissä.

Sokea Piste – Välikäsi

sokea_välikäsiSokean Pisteen puolesta tuli meikäläiselle “toivomus”, että haukkuisin bändin uuden levyn Välikäden kun ei kukaan tunnu sanovan siitä mitään negatiivista. Valitettavasti joudun tuottamaan pettymyksen, kun ei sitä negatiivista kommenttia tule täältäkään. Tätä albumia on kieputettu sekä punk-skenessä että sen ulkopuolella. Alan “omien” julkaisujen lisäksi albumi on saanut näkyvyyttä jopa maakuntalehdissä, ja lukuisissa levyä käsittelevissä teksteissä on kuvattu sitä jo niin tyhjentävästi, etten osaa antaa enää uusia näkökulmia. Enpä toisaalta yritäkään.

Sokea Piste on bändi, joka soittaa rumaa ja meluisaa musiikkia, jonka pohjalla on punkkia ja noise rockia. Sitä se on soittanut toki jo aiemminkin, mutta ajan myötä musta muuttuu vain mustemmaksi ja valkoisesta tulee harmaata. Kökötämme mukavasti samassa veneessä, vaikka ahne pankkiiri ehti viedä tulpan veneen pohjasta ja nyt se on jo hyvää vauhtia uppoamassa. Niin rumaa musiikkia, että tekisi mieli tehdä näppäriä kielikuvia öljystä, kyynelistä ja maailmantuskasta, mutta tuo kielikuva katosi mielestäni ennen kuin ehdin kirjoittaa tämän lauseen loppuun. No, eiköhän se pointti tule selväksi. Näin voitaneen Sokean Pisteen edustamaa maailmankuvaa kuvailla, oli kyse sitten itse musiikillisista seikoista tai laulujen teksteistä.

Kuten arvata saattaa, ei Välikäsi ole missään nimessä kovinkaan helppo levytys. Eihän tässä edes ole yhtään sellaista biisiä, joka erottuisi joukosta ensimmäisillä kuunteluilla kuin mikäkin hitti. Noin ei tosin ollut asian laita viime kerrallakaan, ja edeltäjänsä tavoin Välikäsi on sellainen levy jota pitää kuunnella monta kertaa ja johon pitää keskittyä kunnolla, ennen kuin siitä alkaa saamaan täysillä irti. Näin parinkymmenen kuuntelukerran jälkeen tuntuu siltä, että tästä saa enemmän irti kuin bändin aiemmasta tuotannosta. Sokean Pisteen leirissä ei ole keksitty pyörää uudestaan, mutta sitä on rasvattu. Voi olla että seuraavan levyn tekemisestä voi tulla entistä hankalampaa, kun Välikäsi on albumina sellainen josta on hankala pistää paremmaksi. Mutta ehkä nämä nuoret ja vihaiset punkkarit [sic] antavat virtojen viedä? Musiikkia kesän top-listoille tarjosivat Tuska & Ahdistus ja Karkia Mistika (vinyyli), sekä Ektro (tulevaisuuden levy).

Kohokohdat: Kylmä asema, Samassa veneessä, Tornien varjot, Pimeää voimaa

Useampikin keikkakuva

Välillä sitä käy niinkin, että sitä tulee käytyä useammallakin keikalla ja vielä kameran kanssa. Toisinaan käy niinkin, että puran suunnilleen kaikki kuvat yhden illan aikana, ja sen savotan jälkeen ei enää huvita kirjoitella itse keikoista mitään. Kertokoon kuvat enemmän:

Jyrki Nissinen Hot Visions, Grateful Dad, Pelkkä Väliviiva Umpituomio. 21.2.2013 @ Vastavirta, Tampere

Fun, Frivolvol, Throat Umpio. 23.2.2013 @ Saikku, Pori

JP Jakonen Plays J Mascis, 24.2.2013 @ Telakka, Tampere

Sokea Piste. 24.2.2013 Klubi, Tampere

Eli Keszler & Heikki Hautala. 3.2. @ Saikku, Pori

Helmikuun ensimmäinen Validi Sekmentti pidettiin keskellä kirpeitä ja piiskaavia pakkasia. Lämpöä piti hakea jostain, ja jos sitä Saikulta kävi hakemassa, sai vastaansa sellaista kylmyyttä, että ulkona vallinnut pakkanen alkoi tuntumaan kesäiseltä kun kylmät väreet vilistivät pitkin selkäpiitä.

Esiintymisvuorossa ensimmäisenä oli Heikki Hautala, tuo Sokeasta Pisteestäkin kaikille tuttu miekkonen. Hänelläkin oli konseptinaan melko tuttu (ja tässä tapauksessa ehkä turvaton) “mies ja kitara”, mitä nyt Hautalan lyriikat ovat jälleen sitä hieman häiriintyneempää osastoa. Hautalan soolomatsku oli sitä vastoin melko haurasta, mutta mies antoi kitaralleen välillä isän kädestä. Välistä jopa kävi kitaraa sääliksi Hautalan kovien otteiden takia, mutta ainakin miehen sanoma oli selvä. Hautalan tekstit olivat melko samanlaiset kuin Sokealla Pisteellä, mutta eipä se ole mikään ihmekään kun sanoitusten takana on sama häiriintynyt ja järkkynyt mieli.

Sitten rumpusetin taakse istahti Eli Keszler, jota joku voisi kaiketi neroksikin luonnehtia. Miehen yksinään aiheuttama kilinä ja kolina oli sellaista, että sitä pystyi katsomaan vain haavi auki. Jos nyt ihan kunnon intoilijan tapaan hehkuttaisin ihan kunnolla ja täysin estotta, aiheuttaisin todennäköisesti vain huutomerkkien inflaation. Otetaan siis rauhallisemmin kuin mitä Keszler otti tilanteen haltuun rumpusettinsä takana. En ole free jazzin suuri ystävä, mutta silloin tällöin se kyllä menee. Keszlerin tuotantoa tuntematta tosin pelkäsin etukäteen, että ukon keikka olisi venytetty ja ennen kaikkea mielenkiinnoton, mutta se osoittautui aivan kaikeksi muuksi; keikka oli kahden encorenkin jälkeen aivan liian lyhyt. Ennen Keszlerin keikkaa hypistelin ukon levyä, jota pidin 20 euron hintaluokassaan melko kalliina. Keikan jälkeen en tosin voinut tehdä muuta kuin sijoittaa siihen levyyn ne parikymppiä.

Kuvia tältä kahden kymmenen dollarin keikalta (ja Hautalasta) täällä.

Sokea Piste – Ajatus karkaa

Sitten kun kerrankin pääsin Sokeaan Pisteeseen kunnolla sisälle, ei paluuta entiseen enää ollut. Oire-seiskatuumainen nostatti odotukset Ajatus karkaa-kaksitoistatuumaista kohtaan todella korkeiksi. Kun Oire oli saatu lähestulkoon kerralla sisäistetyksi, on Ajatus karkaa hieman enemmän aikaa vaativa tapaus jo pelkän sisältönsä puolesta. Levytykset eivät eroa musiikillisesti toisistaan dramaattisesti, mutta kaksitoistatuumaiselle nyt saa tungettua enemmän biisejä kuin seiskatuumaiselle.*

Kokonaisuutena Ajatus karkaa ei mielestäni ole yhtä kova tapaus kuin Oire. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että Ajatuksella on enemmän biisejä, joista kaikki eivät ole yhtä mieleenpainuvia kuin levyn ehdoton kerma. Oireelle tosin on suhteellisen epäreilusti valikoitunut bändin tämän hetken kovimmat kappaleet, mutta Ajatus karkaa ei toisaalta jää nuolemaan näppejään. Parhaimmillaan (tai pahimmillaan, miten sen ottaa) levyn kuunteleminen on hyvinkin kokonaisvaltainen kokemus, kun kunnon fiilikseen päästyä kuulija näkee maailman luhistuvan ja paskan valuvan seiniltä. Yhtyeen jokseenkin riitasointuinen ja sadistinen ilmaisu ei jätä tilaa leikille. Sanoituksellisesti tämä bändi tekee selvästi parempaa kapitalismikritiikkiä kuin yksikään Voima-lehden artikkeli tai Tullintorin seinään maalattu kannanotto. Sokea Piste ei tyydy yksipuolisiin iskulauseisiin, vaan käyttää enemmänkin hyväkseen makaabereja kielikuvia ja kuvauksia henkisestä rappiotilasta. Silloin kun kunnolla räjähtää, näky ei ole kovinkaan kaunis.

“Välittäjäaineet eivät välitä.”

Itse olen yleensä kuunnellut Oireen ja Ajatus karkaan peräkanaa. Levyjen peräkkäin soittaminen onkin hyvin luontevaa, mutta olisiko näistä kahdesta levystä saanut kursittua yhden kokonaisuuden, vaikka se olisi kerralla vähän pidentynytkin? Ja ovathan levyt kaiketi taltioitu samoissa sessioissakin…

Julkaisijoina olivat Tuska & Ahdistus, Kämäset Levyt ja Karkia Mistika. Kaikki labelit ovat suomalaisia, joten Ajatus karkaan saatavuus on tällä hetkellä erittäin hyvällä tolalla, vaikka Sokea Piste näyttäisi herättäneen mielenkiintoa myös ulkomailla. Itse oletan Sokean Pisteen olevan kykeneväinen vielä tätäkin kovatasoisempaan suoritukseen. Levynä Ajatus karkaa on kyllä lupaava ja Sokea Piste on bändinä ihan syystä vuoden mielenkiintoisimpia uusia tuttavuuksia.

Kohokohdat: Ajatus karkaa, Psykiatriaa, Vieraantuneet; sopeutuneet, Umpikuja, Musta laatikko
*No shit, Sherlock.

Sokea Piste – Oire

Lähes puoli vuotta siihen meni… Kuulin Sokeasta Pisteestä ensimmäisen kerran helmi-maaliskuun vaihteessa ja tätä kirjoittaessa on jo lokakuu. Siinä välissä ehdin nähdä Sokean Pisteen soittamassa neljä kertaa ja se julkaisi Oire-seiskatuumaisen ja Ajatus karkaa –kaksitoistatuumaisen jotakuinkin yhtä aikaa loppukesästä. Sokea Piste osoittautui keskimääräistä hankalammaksi tapaukseksi päästä sisälle, enkä oikein saanut jutun jujusta kiinni ensimmäiselläkään niistä näkemistäni keikoista. Sitten kuuntelin Oire-seiskatuumaisen. Itse asiassa ehdin kuulostella sitä jo pari kertaa, mutta sitten yhden tietyn pisteen kohdalla tunsin löytäneeni yhteyden Sokean Pisteen sadistisen maailman kanssa. Kun Heikki karjui Oireen kieppuessa naama punaisena “KOLLEKTIIVINEEEENNN!!!!! PANIIIIKKKIIIII!!!!!”, päässäni naksahti ja sillä hetkellä Sokea Piste tuntui olevan maailman kovin bändi. Tähdet taisivat olla oikeassa asennossa.

Edellä mainitun syyn takia koin luontevaksi kirjoittaa Oireesta ensimmäisenä. Toinen syy on Oireen luonne julkaisuna. Seiskatuumaiselle on isketty vain kolme biisiä, jotka ovat kaikki harvinaisen toimivia. Oire alkaa Kollektiivisella paniikilla, joka menee heti asiaan. Sokea Piste tosiaan tavoittaa paniikkihäiriöisen atmosfäärin tavalla, mihin mikään bändi ei pääse pelkästään soundeja tekoraskaiksi ruuvaamalla. Mutta jos bändillä olisi jokin muita biisejä helpommin lähestyttävä laulu, olisi se todennäköisesti seuraavaksi hyökkäävä Älä ajattele kuolemaa. Se laskee hieman Kollektiivisen paniikin kierroksia eikä ole samalla tavalla muutenkaan yhtä armoton ja kakofoninen runttaus, mutta on silti todella tehokas. Imbesilli jättiläinen on laitettu yksinäiseksi sudeksi ulvomaan B-puolelle. Ratkaisu on täysin ymmärrettävä, kappale kun on kahta muuta biisiä hitaampi ja pitempi, pahaenteisesti ja hiljalleen rakentuva, uhkaava hirviö.

Tämän kiekon julkaisi amerikkalainen Peterwalkee Records. Osittain juuri jenkkikytköksen takia Oire on hieman harvinaisempi kuin Ajatus karkaa, eikä Oiretta olekaan näkynyt distrolaatikoissa samalla volyymillä kuin isoveljeään. Silkkipainetut kannet ja erillisinä liitteenä Heikin piirtämä suttuinen kuva tuovat rahoille mukavasti vastinetta, mikäli itse musiikki ei sitä vielä tee.

Kohokohdat: Kaikki kolme biisiä ovat helvetin hyviä.

Viikkarin kyläjuhlien iltamat (Juggling Jugulars, Sokea Piste & Kuukkari Family Band). 21.5.2011 @ Rakennuskulttuuritalo Toivo, Pori

Perkele. Olen ollut menossa jo kolmelle (sittemmin bändin toimesta perutulle) Juggling Jugulars-keikalle, ja juuri kun minulla on vihdoin mahdollisuus nähdä Juggling Jugulars Porissa järkätäänkin juuri sille päivälle jotain fakin maailmanloppua. Haista sinä Harold Camping iso ja haiseva silakka, mokoma seniili käppyrä! No, onneksi mitään armageddonia ei sitten tullutkaan vaan, vaan tämä lauantaipäivä pysyi aurinkoisena. Paikkana oli Porin viides kaupunginosa (keskustan kyljessä) ja Rakennuskulttuuritalo Toivon sisäpihalla järjestetyt Viikkarin kyläjuhlat. Paikalle avovaimoni kanssa saapuessani paikan täyttivät afrikkalaiset rytmit. Enpä niistä paljoa tajunnut, vaan käytin aikani lähinnä tuttujen kasvojen bongaamiseen yleisön joukosta.

Illan esiintyjistä kaksi kolmesta edusti punkkia, se illan aloittanut bändi olikin sitten yhdessä Validi Sekmentissä esiintynyt Kuukkari Family Band, jonka olin itse joutunut jättämään välistä. Kuukkari Family Band oli nimensä mukaisesti kaupungin kuudennessa kaupunginosasta. Puutalovoittoisesta alueesta, joka kuhisee rosvoja ja muuta epämääräistä sakkia. Ja sitten siellä pyörii allekirjoittanut yleensä läpikulkumatkalla Käppärään, ja se vasta epämääräistä hoodia onkin. Westside for life! Kuukkari Family Band kuitenkin koostuu neljästä siellä asuvasta ihmisestä, joista nimekkäimmät ovat Elon veljekset Teemu ja Mikko. Naislaulun tukemana nelikko lauloi kaikenikäisiin uppoavaa kuukkarifolkkia englanniksi, mitä nyt Heart of Steelin esittelemiseen käytetyt Manowar-läpät taisivat mennä aika monelta ohi, heh. Mutta mistäköhän syystä kuulin aina spiikeissä mainitun “kuukkarin” “punkkarina”?

Sisäpihalla oli vielä Kuukkari Family Bandin aikana hieman vanhempaa väestöä. Jos Jyrki Laihon soitattama hardcorepunk ei vielä häätänyt heitä koteihinsa, niin sen teki varmasti sitten Sokea Piste. Sokea Piste viimeistään laittoi pisteen myös maailmanmenolle ja sammutti auringon… tai no ei sammuttanut, lähinnä vain viilensi sitä. Mitä enemmän bändiä näkee keikoilla, sitä paremmalta se alkaa maistumaan. Ihan täysosumalta ei tuntunut tosin vieläkään, mutta ostan kyllä sen tulevan levynkin.

Juggling Jugularsin näkemisestä edellisen kerran oli kulunut… noh, ei ihan niinkään kauaa, lähes vuosi vain. Siinä välissä oli Arjalta kadonnut niskatuki ja setti hieman uudistua, jolloin siihen kuului myös biisejä tulevalta, ihan piakkoin julkaistavalta levyltä. Uudet biisit kuulostivat kyllä erittäin hyviltä, kuten oikeastaan koko settikin. Itse tosin muistan Puntalan keikan olleen hieman parempi, mutten sitten tiedä muistanko vain väärin vai onko aika kullannut muistot. Vai toimiko kultaajana sittenkin olut? No, hyvältä tämä tämänkertainen setti vaan vaikutti, siitähän ei päässyt mihinkään, vaikka paria omaa suosikkibiisiäni ei soitettu. Soundit vaan olivat ehkä hieman puuroiset. Toki aina sai selvää mikä biisi oli kulloinkin soittovuorossa, mutta terävyyttä olisi toki voinut olla enemmänkin.

Ja ellei näistä kuvista käynyt jo ilmi, nämä keikat siis soitettiin ulkoilmassa. Nämä kinkerit toimivat siis jonkinlaisena kesäkauden avajaisina, vaikka taitaa olla lähinnä hullujen touhua olettaa että toukokuussa olisi erityisen lämmintä. Hip to be square! Ellei tapahtumalla olisi ollut jo nimeä, olisin ehdottanut sellaiseksi “Rock Against Ronald Campingia”.

Kuvagalleria.