Top Gun – Soundtrack

“Up there with the best of the best.”

Noin seisoo klassikkoleffa Top Gunin soundtrack-LP:n kannessa, josta katsovat määrätietoisesti Kelly McGillis ja Tom “Tappivanukas” Cruise, joka joutui kuuleman mukaan käyttämään jakkaraa McGillisin kanssa tehdyissä kohtauksissa. Itse elokuvanhan muistan likipitäen ulkoa, vaikka se tuntuikin keskittyvän lähinnä Yhdysvaltojen ilmavoimien iskukyvyn esittelyfilmistä. Draamaahan toki oli, mutta Maverickin ja Icemanin keskinäinen nokittelu ja teerenpeliviritykset jäävät selvästi sivuosaan, kun huomion varastavat F-14 –mallin lentsikat.

Jos itse elokuva on räikeästi patrioottinen amerikkalaiseen tapaan ja vielä tuoksuukin lentopetrolin lisäksi omenapiirakalta, niin soundtrack on tasan yhtä korni. Soundtrackin polttoaineena on nimittäin mullettipainotteista vonkauspoppia ja miehekkään amerikkalaista AOR:ää. Soundtrackin veturina on yhden hitin ihmeeksi jääneen Berlinin jättihitti Take My Breath Away, joka on kaikkein klassisimpia kasarihittejä. Tämä biisi edustaa sitä fiilistelypuolta, siinä missä Kenny Logginsin ja Cheap Trickin kontolle jää rintakarvaosasto.

Kyseessähän on kokoelma yksittäisiä biisejä, kuinkas muutenkaan. A-puolelle on roiskaistu ne kovimmat esitykset, ja Kenny Logginsin, Loverboyn ja Cheap Trickin muodostama suora onkin melkoista tykittelyä. Sitten iskeytyy balladiosasto. Lisää AOR:ää, kunnes levy päättyy eeppiseen, Harold Faltemeyerin ja Steve Stevensin luomaan Top Gun Anthemiin. Itselläni on levy vieläpä uurrettu niin lähelle keskiötä, että soittimellani on vaikeuksia soittaa kyseistä kappaletta loppuun. Tästä syystä levy hyppelee välillä takaisin, jolloin Steve Stevensin kitarasoolosta tulee PÄÄTTYMÄTÖN. Tämmöisiä soundtrackeja ei enää tehdä.

Ilmestyessään se julkaistiin toki kaikissa valideissa formaateissa, eli vinyylinä, c-kasettina ja CD-levynä, joka oli 80-luvulla jotain vielä niin teknoa että huhhuijaa!

Kohokohdat: Kenny Loggins – Danger Zone, Cheap Trick – Mighty Wings, Berlin Take My Breath Away, Miami Sound Machine – Hot Summer Nights, Larry Greene – Throught the Fire

Can Can Heads – Anti Force Soundtrack

Can Can Heads se pääsee kovin usein yllättämään. Sinänsä tieto yhtyeen tekemästä soundtrackista ei tullut yllätyksenä, kun se ilmestyi sadan kappaleen painoksena vuonna 2009.

Can Can Heads teki siis soundtrackin, mutta eikös yleensä soundtrackin tekemisen kannalta suotavaa olisi omistaa ne jollekin tietylle elokuvalle ja sen teemoille? No, Can Can Headseilla oli ainakin kohde-elokuva jo mielessä. Biisit on sävelletty Maikki Kantolan (se sama Maikki, joka käy kuvailemassa aina Puntalarockin keikkoja) lyhytfilmipätkään “Force and Counterforce”. Mihinkään viralliseen teatterilevitykseenhän kyseinen elokuva ei ole päätynyt, ja sitä lienee melko turha odottaa näkevänsä Yle Teemaltakaan. En tosin tiedä, mitä kautta sen voisi nähdä ja mitä se edes käsittelee.

Musiikkinsa puolesta Can Can Heads poukkoili taas melko vapaasti, mutta kuitenkin noise rockin laitumilla. Soundtrack on hyvin vahvasti (ja nopeasti) improvisoitu ja homma meni ns. räpylästä. Can Can Heads muodostui näissä sessioissa vain Jannesta ja Rainesta, ja kaksikko ei ilmeisesti stressannut biiseistä liikoja. Ainakin niitä tuli paljon, yhteensä 30. Tosin suurin osa biiseistä ovat eriasteisia soonisia purskauksia ja hyökkäyksiä. Ihme ja kumma, yksikään kiekon kappale ei kuulosta samalta kuin joku toinen soundtrackin veto. Ja soundtrackilla on kestoa alle 30 minuuttia, jolloin suurin osa kappaleista jääkin vain lyhyiksi purkauksiksi.

Koska en ole varsinaista elokuvaa päässyt näkemään, niin arvattavaksi jää miten näitä biisejä on kyseisen rainan puitteissa sovellettu. Ainakaan näin sekopäisestä kokonaisuudesta ei saa mitään käsitystä itse elokuvan kulusta ja draamankaaresta. Tosin kyseessä tuskin oli muutenkaan mikään Salatut Elämät –osaston ihqudaadraama tai Avara Luonto –tason dokumentaari. Tai K-Kaupan Väiskin valistusfilmi. No, jokaisen pitää tämä soundtrack itse kokea. En tunne olevani tarpeeksi kyvykäs kertoilemaan siitä tämän enempää, vaikka en oikeastaan kertonut siitä vielä paljoakaan. Menkää ja tietäkää, tylsää ei ainakaan tule. Tai turhaahan se nyt taitaa olla, kun tämäkin on jo loppuunmyyty…

Kohokohdat: Exciting Times of Vladimir, Chloride Beard, All Aboard the Pain Train, Vision of Euros, Feet in the Grave, Chinese Organ Thieves, Way Past Your Medication

Angelo Badalamenti – Twin Peaks Soundtrack

Jos pitää nimetä itseeni kaikkein eniten vaikuttanut tv-sarja, niin ehkäpä se on erittäin väkevä Twin Peaks 90-luvun alusta. Vasta Twin Peaksin myötä opin arvostamaan kunnolla vähän erikoislaatuisempia tv-sarjoja ja kirsikkapiirakkaa ja millään muulla tv-sarjalla ei ole ollut vastaavaa hahmokaartia kuin Twin Peaksillä: Laura Palmer, koulutyttö joka harrasti haureuksia, käytti päihteitä ja harrasti okkultismia, eli ihan tuikitavallinen teini. Lauran psykoottinen, isänrakkauden ääripäihin vienyt raivoraija Leland Palmer. Salaperäinen Audrey Horne, jonka lopullisista motiiveista ei saanut mitään tolkkua ja jonka mukaan on nimetty bändejäkin. Sympaattinen Pete ja tämän ainaisista kuukautisista kiukutteleva Catherine. Kokovartalomulkku Leo Johnson. Outo tukkinainen. Kofeiininarkkis erikoisagentti Dale Cooper. BOB, joka pitäisi tappaa tulella (kulje kanssani). Hieno sarja, ja jos ette arvosta Twin Peaksia, ette todennäköisesti tajua mistään muustakaan mitään.

Osa Twin Peaksin eteerisestä tunnelmasta juontui sarjan musiikista, josta vastasi Angelo Badalamenti. Twin Peaks olisi saattanut tarjota aivan toisenlaisia fiiliksiä, jos soundtrackina olisi ollut jotain ihan muuta. Enpä voi kuitenkaan sanoa arvostavani Badalamentia elokuvasäveltäjänä ihan samalla tavalla kuin esimerkiksi Ennio Morriconea, mutta Badalamentin pisteet nousevat kohisten pelkästään Twin Peaks –soundtrackin ansiosta. Eikä vähiten siksi, että ukkeli myös soitti itse levyllä. Soundtrack kuvaa hyvin vahvasti Twin Peaksin rauhallista ja unenomaista mutta samalla ahdistunutta ja häiriintynyttä maailmaa. Pieni vuoristokaupunkipahanen, jonne Julee Cruise (joka vastaa levyn harvoista, unenomaisista lauluista) sattumalta eksyi keikalle ja kirsikkapiirakalle. Siellä on aina yö ja puissa ei ole muita lintuja kuin vain pöllöjä.

Myönnettäköön, että jotkin biisit ovat vain variaatioita joistakin muista, eli aidosti keskenään erilaisia biisejä on soundtrackilla vähemmän kuin mitä voisi biisilistasta tulkita. Sehän ei ole kuitenkaan tämän soundtrackin pääpointti, vaan lähinnä sarjan tunnelmien kuvastaminen musiikin kautta. Ja pelkästään soundtrackia kuuntelemalla käy selväksi, koska Audrey Horne astelee huoneeseen. Tämä on tuttua teeveestä, joten siihen pitää suhtautuakin niin.

Kohokohdat: Twin Peaks Theme, The Nightingale, Into the Night