Stam1na – Vanhaa paskaa

Monesti minulta kysytään (ilmeisesti tukkani pituuden vuoksi) että kuuntelenko Stam1naa? Noinkin pinnallisia kysymyksiä esitettäessä tekisi mieli työntää verbaalisesti kysyjän kurkkuun fiktiivinen luu, mutta sitten muistankin että minulla on Stam1naa hyllyssä. Enkä edes häpeile tunnustaa sitäkään, että annoin Lammas Zinen arviossa yhtyeen tuoreimmalle studioplätylle kehujakin.

Viime vuosi oli Stam1nalle erityisen hyvä jo pelkästään Viimeinen Atlantis-levyn julkaisun takia, mutta yhtye julkaisi myös alkuaikansa yhteen niputtavan Vanhaa paskaa-kokoelman.

Koen olevani tietyllä tavalla toisessa asemassa niihin nähden, jotka havahtuivat Stam1nan olemassaoloon vasta sen tultua suosituksi. Minä nimittäin diggailin Väkivaltakunta-demoa sen ilmestyessä (Mikseri oli jees mesta!) vuonna 2003, ja debyyttialbumi ilmestyi vasta 2005. Vanhaa paskaa koostuukin sitä ennen tehdystä materiaalista, tosin osa näistä biiseistähän oli debyytilläkin. Väkivaltakunta onkin tämän plätyn kiinnostavinta antia, mutta Stam1nan kehittymistä entistä varmaotteisemmaksi on ihan hauskaa seurata kuuntelemalla näitä biisejä kronologisessa järjestyksessä. Äänenlaatu nyt vaihtelee, mutta demobiisejähän nämä kaikki ovat muutenkin, niin ei ole täysin hifisoundeja odotettavissakaan.

Vanhalla paskalla on vain Stam1nan suomenkieliset, Stamina-nimellä tehdyt demot 2000-luvun alusta kokonaisina. Faneille tämä on varmasti kohtalainen kädenojennus, mutta se ei vieläkään anna faneille kaikkea, mitä nämä tahtovat. Englanninkielisiä demojakin tehtiin kolme, mutta niiltä on edustettuna vain yksi biisi; Brainrape-demolta (1997) kahmaistu, Stam1nan ensimmäiseksi sävellykseksi koskaan mainittu Meet Your Fate. Tosin tuokin biisi on äärimmäisen horjuva ja käppänen, joten en usko Stam1nan olevan heti valmis julkaisemaan loppuja englanninkielisestä kaudestaan, vaikka kehitystä varmasti oli silloinkin havaittavissa.

Koska kyseessä on demokokoelma, on sanomattakin selvää että Vanhaa paskaa on suunnattu nimenomaan bändin vanhoille faneille. Itse en tosin pidä itseäni yhtyeen varsinaisena fanina, joten näiden 20 kappaleen kuuntelu käy työlääksi. Jos Stam1naan haluaa tutustua, kannattaa Vanhaa paskaa jättää suosiolla väliin, tsekata studioalbumit ja palata sitten asiaan.

Kenelle: Stam1na-faneille.
Miksi: Tässähän on bändin koko suomenkielinen demotuotanto!
Kohokohdat: Pitäisi nostaa demokohtaiset suosikit ylös, mutten sitä ala tekemään. Muuten ehkä Meet Your Fate, heh.

Stam1na – Viimeinen Atlantis

Kaikkien tosihevareiden suosikkiyhtye on täällä taas! Stam1na on laskeutunut taas metallinkuuntelijoiden tavoiteltavaksi uuden, Viimeinen Atlantis-levyn merkeissä. Lemiläisten neljännen albumin nimi piti olla alunperin Viimeinen äänite, mutta se hylättiin ilmeisesti liian harhaanjohtavana. Mutta vaikka Stam1na päättäisi jostain syystä lopettaa pitkän uransa tähän niin se lopettaisi huipulla. Viimeinen Atlantis kun taitaa olla bändin paras levy, kiilaten jopa edellisen suosikkini Uudet kymmenen käskyä-levyn (2006) ohi.

Edeltäneelle Raja-albumille en jostain syystä hirveästi lämmennyt. Se tuntui liian kolkolta, nylkyttävältä kolistelulta josta en nyt tahdo edes muistaa mitään. Siihen verrattuna Viimeinen Atlantis tuntuu suurelta parannukselta joka tuntuu samalla myös Uudet kymmenen käskyä-levyn jatkolta. Noissa levyissä tuntuu olevan jotain samaa, mutta uusi levy tuntuu kuitenkin monimutkaisemmalta ja vieläkin kieroutuneemmalta. Kiipparistin kiinnittäminen vakijäseneksi on laajentanut yhtyeen skaalaa. Heti S.O.S. (Salatkaa oma sijaintinne)-intron jälkeen tulee kertalaakista tarttuvat Piste jolta ei ollut paluuta ja Pakkolasku. Rikkipäätä on kuulemma soitettu jo keikoillakin viime vuoden puolella. Tsunamin aikana meinaa arvostelijapandalta hajota pää, aluksi luulin että kahden minuutin kohdalla pääni sisällä pyörii pieniä tonttuja pienessä piirissä, mutta tarkempi tarkastelu osoittikin äänien tulevan pääkoppani sijaan itse levyltä. Tuossa vain muutama esimerkki levyn biisimateriaalista, sietää lukijan itse ottaa selville mitä Viimeinen Atlantis oikein pitää sisällään. Biisit eivät sinänsä runno toistensa yli vaan ne toimivat kokonaisuutena todella hyvin, mutta myös kokonaisuudesta irrotettuinakin.

Viimeinen Atlantis tulee näkymään monen metallia kuuntelevan Vuoden levyt-listalla, mahdollisesti myös minunkin. Vuosi on vasta aluillaan, joten katsotaan mitä ehtii vielä tapahtua. Jään tosin odottamaan levyn synnyttämiä lieveilmiöitä, kuten “Minimoi kulutus ja kuole”-fraasin viljelyä asiayhteydestään revittynä. Periaatteessa on aivan sama mitä minä tästä levystä kirjoitan: Viimeinen Atlantis nostaa muutaman viime vuoden aikana nosteessa olleen Stam1nan vielä korkeammalle, levy myy ja viimeistään tulevana kesänä Stam1na nähdään jokaisella festarilla.

Arvostelu:
Stam1na – Viimeinen Atlantis