JKLDIY Kevätkarkelot 9.-10.5.2014 @ Ilokivi, Jyväskylä

Taas tuli käytyä näillä elämänmakuisilla kesteillä ja ”pari” hetkeä ikuistettua.

PERJANTAI

Houre.

Aortaorta.

Juggling Jugulars.

Gas Chamber.

Oheisvasara.

PÄIVÄKLUBI LUTAKOSSA

Slack Bird.

Slim Bean.

LAUANTAI

Ydinaseeton Pohjola.

Nervous System.

Shakin’ Legs.

Sur-Rur.

Instinct of Survival.

The Heartburns.

The Heartburns uudestaan, yleiskuvana koko viikonlopusta.

Kaikki kuvat!

Sur-rur & Lebakko. 14.11.2013 @ Suisto, Hämeenlinna

 

Ajan paksu Lebakko. Pitkästä aikaa, ja omalla kohdallani vieläpä ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun “Popkornikauppa”-EP:n oli kuullut. Ollin jengiä tosin eivät soittaneet, mokomat.

 

Laulu viimeisestä Sur-ruristani. Hyvät oli lavarekvisiitat.

Sain täällä muuten ensimmäistä kertaa käpälääni uuden PML-zinen. Kannattaa tutustua!

Loput kuvat!

Sur-Rur, Forca Macabra, Totuus & Konkurssi. 8.6.2013 @ Vastavirta, Tampere

Huomasinpa tässä, etten ole kovinkaan paljoa Pispalassa pyörinyt viime aikoina, kun en ole päässyt. Melkein kuukauden tauon jälkeen kävin pälyilemässä perjantaina Juggling Jugularsin, Vapaan Maan, Tyhjyyden sekä ennen kaikkea norjalaisen Danger!Manin keikat. Sillä reissulla en tosin jaksanut kantaa kameraa mukana. Seuraavana iltana sitten oli kamera mukana, vaikka varsinkin Forca Macabran aikana tuli hieman riehuttua.

 

Konkurssi.

 

Totuus. Ensin soitettiin tosin hieman Hässäkkää. Olipa kiva nähdä tämä keikka, kun olin elänyt jo pitkään siinä uskossa etten näkisi Totuutta koskaan keikalla.

 

Forca Macabra. Ei hiivatti tämä oli hyvä keikka. Sanat loppuvat kesken ennen kuin saan niitä edes purettua tähän. Parasta pitkään aikaan!

 

Sur-Rur. Pitkä aika oli tämänkin viimenäkemisestä, jo kaksi vuotta, vaikka näitä hanuja on ehkä muiden projektien myötä keikoilla nähnytkin…

Joo, pari lisäkuvaakin tuli otettua. Mielestäni näistä tuli aika hyviä, vai?

Sur-rur – Uurnapölyjen paluu

Vaikka Sur-rur vielä elää ja potkii eikä yhtyeen menolle näytä koittavan edes loppua Vilun sooloprojektienkaan takia, on lapualaislähtöisen bändin “uran” kohokohdaksi nimetty se hetki kun bändi julkaisi pitkäsoittonsa Uurnapölyjen paluu vuonna 2007. Eli tätä sitten sanotaan definitiiviseksi Sur-rur –pitkäsoitoksi. No, en oikeastaan osaa (tai edes yritä) olla eri mieltä.

Mikä viehätys levyllä sitten on? Tässähän Sur-rur on koko olemassaolonsa ytimessä. Yhtye oli löytänyt oman soundinsa ja jalostanut sen äärimmilleen, jolloin tuloksena oli aidosti erilaista ja omalaatuista punkkia. Käyttäisin tässä yhteydessä (juuri keksimääni?) määritelmää “vaihtoehtopunk”, ellei se olisi väkisin väännetty termi.  Uurnapölyjen paluu ei ole albumina ihan sieltä perinteisimmästä päästä, mutta kaikesta huolimatta sillä on joitakin erittäin loistavia biisejä. Parhaana esimerkkinä olisi Maisema, joka taitaa olla paras koskaan levytetty Sur-rur –biisi. Tai paskat. Kyseessä on ehkä yksi parhaista suomalaista punk-biiseistä koko vuosituhannella. Ja hyvät biisit eivät toki rajoitu pelkästään siihen, mutta itselleni tuo biisi oli ammoin hyvinkin merkityksellinen raita. Vilun lyriikat ovat puolestaan melkoista tajunnanvirtaa, mutta eivät sorru miksikään itsetarkoitukselliseksi venkoiluksikaan.

Uurnapölyjen paluu on samanaikaisesti raivokas, herkkä, kokeileva, perinteikäs ja ennen kaikkea aito. Sanotaan nyt näin, että tällä levyllä ovat kaikki palaset oikeilla paikoillaan. Suosittelen, mikäli se ei vielä ole tuttu.

Kohokohdat: Sokkelo, Maisema, Onko nyt jo sunnuntai?, Haaveet, Puujuna

Mutiny! # 14

JMT:n päätoimittama Mutiny!:n numero 14 tuli juuri parahiksi Puntalaa varten, tuota kesäjuhlaa varten joka pistää yhden jos toisenkin zineilijän pasmat sekaisin. JMT ei juurikaan nukkunut Mutiny!:n valmistumista edeltävinä öinä, mikä näkyy pääkirjoituksessa ja sisälmysluettelossa.  Heti en päässyt lehteä lukemaan, mutta sitten kun pääsin ei sitä ollut helppoa lopettaa kesken. Suurin osa lehdestä tuli ahmaistua lähes yhdellä istumalla junamatkalla Hämeenlinnasta Ouluun. En ollut matkalla sooniseen mummolaan vaan Jalometalliin, mutta monen jutun lukeminen tuntui sillä hetkellä erilaiselta kuin kotopuolessa, olinhan juuri matkaamassa halki Pohjanmaan jossa Mutinykin varsinaisesti pitää fyysistä tomumajaansa JMT:n päässä. Mahtaa siellä olla sotkuista.

Itselleni mielenkiintoisimmat jutut koskivat Rowland S. Howardia (joka ei varsinaisesti käsittele kohdetta itseään, vaan toimittaja Jaska Filppulan pyrkimyksiä päästä management-portaasta yli ja päästä haastattelemaan ukkoa), Modernia Elämää ja Head of Davidia (joka tehtiin alunperin 80-luvulla skotlantilaiseen Murder By Guitar-lehteen). Toki Sur-Rur-juttu pitää mainita tavallisuudesta poikkeavan lähtökohtansa takia ja Vágtázó Halottkémekin Atilla Grandpierren haastis, jonka seurauksena VHK:n musiikkiin tutustuminen oli lähestulkoon pakollista. Ja ehdottomasti pitää mainita varjolevyarviot, joissa sekoitetaan todellisuus rajusti fiktion kanssa, aiheuttaen siinä samalla hervottomia naurunpurkauksia. Eräs tuntemani Marillion-fanikin nauroi jutulle “kevyesti Fugazin surkeimmasta levystä”. Terveiset muuten K-kaupan Väiskille. Harvinaisen pitkän Kyklooppien Sukupuuton jenkkitour-raportin lukeminen alkoi tuottaa hankaluuksia, joten en gerbiilin keskittymiskyvylläni jaksanut ihan sitä lukea kerralla läpi. Puntala- ja Roadburn-raportitkin ovat ihan hyviä, mutta 13th Floor Elevators-juttu pyörikin bändistä julkaistun boksin ympärillä. No, historiikistahan tuokin kyllä kävi.

Mutinyn hinta on zineksi korkea, mutta musiikkilehdeksi suhteellisen edullinen. Kyllä tästä kernaasti Puntalan vitosen erikoishinnan maksoin, vaikka lehti vilisi juttuja sellaisista bändeistä joista minulla ei ollut mitään havaintoa. Ja onhan tässä nyt 68 sivua painojäljenkin ollessa perin laadukasta. Tulipa kuitenkin tavattua Mutiny kannesta kanteen, mikä tapahtuu omalla kohdallani vain tämänkaltaisten pienlehtien kohdalla. Juttuja ei ole määrällisesti runsaasti, mutta laatu se taas meni määrän korvaamaan.

Sur-rur, Polite Force & Merries. 27.5.2011 @ Monttu, Pori

Olin kahden vaiheilla, jaksaisinko mennä Poriinkin katsomaan Sur-ruria Merriesin ja Polite Forcen kanssa. Olin nähnyt kuitenkin illan bändeistä kaksi jo kahta viikkoa aiemmin Hämeenlinnassa eikä Polite Forcen missaaminen tuntunut erityisen pahalta, kun ei tiedä mitä olisi missannut. Toisin kuin mitä edellisessä keikkaraportissani höpisin, ei minulla ollutkaan mitään muutakaan menoa tänä kyseisenä iltana. Pori on the Rocks-tapahtuman päätin skipata oman mielenkiinnon puutteen vuoksi (täysi rispekti siellä soittaneille bändeille) ja erään nakkilalaisen seuramiehen saapuessa kaupunkiin illan suunnitelmat olivatkin lukkoonlyötyjä.

Illanviettoon kuului ensin istuskelu, paskanjauhaminen ja oluen (valintani osui tällä kertaa Hoeegardeniin) juominen Beer Huntersissa. Monttuun tuli kuitenkin talsittua hyvissä ajoin näkemään illan ensimmäinen esiintyjä, joka olikin yllättäen se ”pääesiintyjä” Sur-rur. Eli vastoin kaikkia odotuksia Sur-rur aloittikin illan keikkakimaran. Tämä oli jokseenkin absurdi veto, moni kun varmasti oletti bändin soittavan viimeisenä ja siksi päätti olla pitämättä kiirettä paikalle tulemisen kanssa. Toisekseen tämä veto todennäköisesti verotti illan muiden bändien keikoilta väkeä, kun se suurin täky olikin jo soittanut. Sitä paitsi Sur-rur ei ollut tänä iltana edes erityisen hyvä.

Ei tuo keikka missään nimessä huono ollut, muttei kyllä erityisen hyväkään. Ei mitään sellaista, jonka takia polttaisin päreeni ja alkaisin vaatia rahojani takaisin, mutta kyllä Hämeenlinnan keikka oli parempi. Enpä usko bändinkään olleen siihen täysin tyytyväinen, kun Vilukin etsi luontevinta soitto/laulupaikkaa useampaan otteeseen sekä lavalta että sen ulkopuolelta. Olihan ne biisit toki hyviä, mutta uusinta studiolevyä ”Liikkuu kivipinnoilla asumuksenaan laatikko” fiilisteltyäni en voi väittää, ettenkö olisi ollut hieman pettynyt.

Myspacesta olin käynyt kuuntelemassa molemmat seuraavaksi soittaneen Polite Forcen biisit, joista en nyt sitten tämän keikan aikana muistanut mitään. Ostin sitten bändin seiskatuumaisen, kun sellainenkin oli näemmä jossain vaiheessa ilmestynyt. Osa biiseistä jyräsi kuin dieselveturi, osa taas oli aika kevyttä ja jopa poppismaista temmellystä. Pitää antaa hatunnosto basistille, kun tämä piti jalkaansa kiinteästi yhdessä pisteessä ja liikkui vain sen verran, mitä kyseinen jalka salli. Syynä tähän oli bassorumpu, joka mitä ilmeisimmin meinasi levitä siihen paikkaan. Onneksi mitään ei rummulle (tai jalalle) käynyt, vaan keikka soitettiin kunnialla läpi. Ihan kiva keikka.

Sur-rurin splittikaveri Merries sai epäkiitollisen tehtävän toimia illan lopettelijana. Itse pidin bändistä ja sen soitosta kyllä, mutta kaikkien mieleen yhtyeen poppi ei ollut. ”Vittu mitä paskaa” kuului eräästä pöydästä. Kahdesti, ja vielä niin kuuluvasti lavan edustankin tuntumaan ettei tarvitse olla kummoinenkaan kerrostalokyylä saadakseen puhujien sanoista selvää. En voi yhtyä kommentteihin tai niiden laukojiin, en kirjaimellisesti tai kuvaannollisesti. Itse ainakin sain tästä esityksestä enemmän irti kuin Suiston keikasta, vaikka oma keskittyminen välillä herpaantuikin väsymyksen johdosta. En tosin päässyt nukkumaan muutamaan tuntiin keikan loppumisenkaan jälkeen.

Nakkilan miehen taksiin saatettuani (ja ranskalaiset perunat syötyäni) lähdin pyöräilemään takaisin kotiin sateessa, pitkin pimeitä katuja joita eivät edes katuvalot valaisseet, koska Porin kaupunki on jostain syystä päättänyt pitää katuvalot poissa päältä. Moinen on perusteltu säästötoimenpiteillä, mutta en tosiaan voi sokeasti luottaa porilaisten teiden kuntoon niin paljon, että olisin tuntenut oloni järin turvalliseksi pyörällä viipottaessani. Ja toiko maininta tästä asiasta lisäarvoa tälle raportille? Tuskin, mutta tulipahan ilmoitettua mielipide samalla siitäkin.

Kuvailuakin tuli harrastettua.

PML # 4

Pikakeulauksella MaailmanLoppuun –zinen nelosnumero pyöri pöydälläni monta kuukautta, ennen kuin aloin todenteolla tutustumaan siihen. Lehti pyöri lukemattomana puolisen vuotta, mikä on kyllä vähemmän kuin sen tekemiseen käytetty aika (10 kk), jona aikana lehden tekijäkunta on levinnyt pyörimään muuallekin kuin Lappeenrannan seudulle. Lehti on aivan jumalattoman paksu zineksi, ja oikeastaan sen laajuus olikin hieman jopa luotaantyöntävää. No, olihan se lukeminen loppujen lopuksi todella palkitsevaa kun sen vain sai aloitettua!

Lehdessä ei ole yhtään levyarviota, mitä en pistä pahakseni. Livearvioita on kyllä muutama, joukossa myös Austin Lucasin Suomen kiertueesta kirjoitettu, jonkinlaista gonzojournalismia ilmentävä matkakertomus. Lehden anti koostuukin pääasiassa haastatteluista (mukana mm. Sur-Rur, Endstand, Austin Lucas), kolumneista ja kuvista.

“Moi! Minä olen juustohampurilainen. Missä on kiinalainen ravintola?”
                                                                              – A. Lucas

Haastattelut on tehty pääasiassa tavallisesta poikkeavalla tavalla. Masshysterin haastattelunauha katosi, jolloin tekijä on tehnyt haastiksen sarjakuvamuotoon ulkomuistista, toki vain niin hyvin kuin se on ollut mahdollista. Sju Svåra År-haastis etenee sekä perinteistä että sarjakuvakaavaa noudattamalla, vaikka siitäkin haastiksesta jäivät ensimmäiset kymmenen minuuttia sivu suun haastattelijan unohdettua laittaa nauhurin päälle, heh. Protess-haastis oli sinänsä hauska, etteivät edes lehden tekijätkään tiedä mitä haastateltavat sanoivat näille. Japanilaisesta merkistöstä on tosin hauska bongata länsimaalaisittain kirjoitettuja nimiä. Endstandia on taas kahden haastiksen edestä: toinen on tehty juuri ennen viimeistä keikkaa (22.5.2010) ja toisen teki Jussi Jänis jo vuonna 1997.

Jussi Jänis on muuten vierailevana kolumnistina Pasi Leskisen kanssa. Molempien Descendents-fanitus muuten tulee ilmi, heh. Jäniksen juttu vaan olisi kaivannut runsaampaa kappalejakoa, mutta muutenhan hemmojen kolumnit olivat todella hyviä. Tyyppien oli tarkoitus kirjoittaa ns. “vanhemman punk-äijän” näkökulmasta, ja siinähän myös onnistuttiin! Tekijät olivat vain laittaneet kyselyä useammallekin hemmolle, mutta vain Jänikseltä ja Leskiseltä tuli kolumnit.

Lehdessä on melko paljon kuvia, sekä valokuvia että piirroksia. Piirrokset nyt eivät ole erityisen hyvin piirrettyjä (itselläni ei tosin ole yhtään varaa kritisoida kenenkään piirustuksia, kun en osaa piirtää sitten yhtään!), mutta Kullinaaman seikkailut maailman eri kolkissa olivat kivasti taittoon kepeyttä ja sopivan anarkistista punk-henkeä luovia. Ulkoasu kärsii muuten lievästä aneemisuudesta. Lehdessä on mukavasti taitollisia elementtejä, eikä harmaa värimaailma nyt ole mitenkään erikoinen kun zineistä puhutaan. Mutta toisaalta lehden väri on hailakka, ja joissakin sarjakuvaruuduissa teksti on jo niin pientä ja suttuista ettei sitä voi edes lukea.

Lehden mukana tuli vielä seiskatuumainenkin, joka nosti paketin hintaa melko korkeaksi. Valitettavasti tuo plätty on jäänyt vain ikäänkuin kylkiäiseksi, eikä se ole totta puhuen käynyt kovinkaan montaa kertaa soittimessa vaikka sillä esiintyvät bändit ovatkin hyviä. Lebakko, Escape to Death, Anvils Drop ja No Heroes ovat kaikki hyviä bändejä, mutta nyt yhdeltäkään bändiltä ei ole mukana erityisen hyvää biisiä.

Tulipa taas listattua muutama parannusehdotus. Täsmennän nyt vielä erikseen, että puhun nimenomaan parannuksista, joilla jo nyt hemmetin hyvä zine oltaisiin saatu vielä paremmaksi. Ei auta kuin nostaa kädet ilmaan ja julistaa PML #4 viime vuoden toiseksi parhaaksi suomalaiseksi zineksi, heti Huudon jälkeen.

Sur-rur & Merries. 12.5.2011 @ Suisto, Hämeenlinna

Splittikaverukset Sur-rur ja Merries päättivät lähteä yhteiselle kiertueelle ikään kuin juhlistaakseen yhteislevyään, joka on ehtinyt olla hetken aikaa jo pihalla. Kiertue alkoi Hämeenlinnasta, paikkana ei-niinkään-yllättäen Suisto. Kiertueen viimeisenä viikonloppuna (johon kuuluisi keikka myös Porissa, mutta se saattaa meikältä jäädä välistä) joukkoon hilpeään lyöttäytyy mukaan vielä Polite Force.

Merries oli mielestäni ihan kiva, muttei oikeastaan mitään sen kummempaa. Bändin jäsenillä tosin ainakin näytti olevan kivaa, mikä on aina hyvä merkki. Itseltäni oli tämän powerpoppibändin soitanta entuudestaan täysin tuntematonta, vaikkei tuostakaan jäänyt varsinaisesti yksittäisiä biisejä mieleen. Pitäisi siis tutustua jossain välissä tarkemmin ihan oikea levy kuuntelemalla. Merriesistä tuli kovasti mieleen Särkyneet (jota en ole vielä nähnytkään keikalla), jonka paitakin näkyi olevan miespuolisen laulajakitaristin päällä.  Väkeä oli ihan kiitettävästi paikalla jo tähän aikaan. Saattoi johtua ihan hyvin ilmaisesta sisäänpääsystäkin, sillä en usko että näin paljon populaa olisi ollut paikalla jos lipun hinta olisi ollut vaikka vitosen.

Sitten se “isompi” nimi, eli aina yhtä nyrjähtäneellä ja jopa lapsellisella nimellä kulkeva Sur-rur. Sur-rurhan on julkaissut vastikään uuden levynkin sen mainitun Merries-splitin kanssa, joka on siis nimeltään Liikkuu kivipinnoilla asumuksenaan laatikko. Virallinen julkaisupäivä oli ollut vasta edellisenä päivänä, joten tämä keikka oli periaatteessa myös levynjulkkarikeikka.  Sitä aina unohtaa, miten kova bändi Sur-rur oikeastaan onkaan. Taas sain muistaa, että bändillähän on melkoinen läjä kovia biisejä. Ilmeisesti muut olivat kanssani edes jotenkin samaa mieltä, sillä lavan edessä oli enemmän liikettä kuin hämeenlinnalaisilla punkkikeikoilla yleensä. Näkyipä paikallisia heeboja pistämällä ihan twistiksi! “PITSAAAAAASOTA!” Eipä minulla tällä kertaa muuta. Käykää keikalla, hyvät ihmiset!

Kuvia täällä. Ja Panucon ottamia kuvia täällä.

Puntala-rock 2010, 30. – 31.7.2010 @ Puntalan leirintä-alue, Lempäälä

Tässä hieman Puntala-rockin kuvasatoa. Näitä kuvia on tietenkin pienennetty ja pakattu, jotta ne latautuisivat edes kohtuullisessa ajassa. Varsinainen raportti kirjoitettu Lammas Zinelle kahdessa osassa, joiden yhteydessä on sitten enemmän kuvia. Kantolan Maikin kuvia odotellessa…

Perjantai, 30.7.

No Shame

Osasto 11

Pertti Kurikan Nimipäivät

Pojat

Juggling Jugulars

Lauantai, 31.7.

Outsiders

Delta Force 2

Yleislakko

Büfo. Fokus on missä sattuu, mutta onpahan komea oranki-hyppy…

Luonteri Surf

Molemminpuolinen Varma Tuho

Tuhkaus

Allekirjoittanut

Sur-rur – S/T (Sateenkaaripaskaa perseestä)

Lapualaisen Sur-rurin kolmas albumi ilmestyi tuoreeksi pökäleeksi punk-levyjen pönttöön syksyllä 2009, tosin aluksi vain vinyylinä ja kasettina. Lykkäsin vinyylin ostamista niin hemmetin monta kertaa, osittain sen takia että olin juuri vaihtanut kaupunkia ja aloittanut opiskelut, skippasin myös puolivahingossa pari levyä koskettanutta spesiaalitarjoustakin. Sitten kuitenkin Lammakselta tuli porilaisen Morjekordsin (yksin, vinyyliä oli julkaisemassa viisi eri lafkaa) julkaisema cd-versio arvioitavaksi, joten se siitä vinyylinostosta sitten.

Tämä kansi onkin aiheuttanut paitsi minulle niin myös monelle muullekin mukavan “mitä helvettiä!?”-elämyksen. Ruokailijat ovat pöydän äärellä odottamassa annoksiaan, mutta neljän ruokalajin aterian sijasta joku kyykkii pöydällä torttua vääntämässä. Eikä ihan mitä tahansa torttua, vaan sateenkaaren kaikissa väreissä olevaa. Tästä syystä levyä on alettu tuntemaan myös nimellä Sateenkaaripaskaa perseestä. “Vetävä nimi, vai mitä?”

Sur-rur onnistuu aiheuttamaan hämmennystä siis pelkästään levynsä kannella, jossa on ainakin sitä perspektiiviä (heh!). Toinen hämmennyksen aihe onkin sitten albumin nimi, jota sillä ei varsinaisesti edes ole. Sur-rur jätti on debyyttinsä vuodelta 2004 erikseen nimeämättä, ja saman meitä muita hämäävän jipon se teki taas. Tämän takia en yhtään ihmettele, jos Sateenkaaripaskaa perseestä-nimi onnistuu vakiinnuttamaan asemansa levyn nimenä jossain välissä. Astetta hämärämpää on tietenkin sisältö, joka on kotikutoista lo-fi-punkkia. Sanoitukset ovat nekin mielenkiintoiset, mutta niitä on vähän pakko seurata levyä kuuntelemalla, cd-lehtisestä niin on vähän hankala lukea. Biisejä on kuitenkin kahdeksantoista (+ piiloraita) ja niiden kaikkien sanoitukset on isketty samalle sivulle. Tosin niistä on myös käännökset englanniksikin, mutten usko että näitä kovin montaa eksyy Suomen rajojen ulkopuolelle. Itse levyn tekemisestä ei ole kansitiedoissa kauheasti infoa, mutta sitä infoa on sitten Lopetuspuheet-biisissä, joka toi tiedon lisäksi törkeät Twin Peaks-vibat. Minun puolestani saisi eksyä, koska tämmöiselle käppäselle, tarttuvalle ja omaperäiselle punkille on aina tilausta.

Arvostelu:
Sur-rur – S/T