Sylosis – Edge of the Earth

Muistaisin, että Lammas Zinen Norjan kirjeenvaihtaja oli suhteellisen innoissaan tämän bändin keikasta Sonispheressä. Itse asiassa Sylosis oli jopa kyseisten festareiden parhaimpia bändejä, mutta asiasta nyt ei kannata kysellä Slipknot- tai In Flames-faneilta. Sylosisilla oli tavallaan “syytäkin” rundata, sillä Nuclear Blast iski kyseisen bändin albumin pihalle keväällä. Edge of the Earth on levy, jonka olen bändiltä itsekin saanut kuulla.

Sylosis soittaa modernia, melodista death metallia. Joku on joskus sanonut kuulleensa levyllä vielä metalcoreakin, mutta en ole itse samaa mieltä. Insomniumia ja kumppaneita on ainakin kuunneltu, ja monessa suhteessa Sylosis kuulostaakin hyvin suomalaiselta. Mutta ei, Sylosis on briteistä. Brittibändin suoltamat riffit leikkaavat todella mukavasti. Tämä albumi onkin hyvin riffikeskeinen, vaikka progressiotakin on mukana melko runsaasti. Kappaleet ovat mielenkiintoisia ja levy on ihan vaivaton kuunneltava, vaikkei Sylosis maailmaa muutakaan. Tuotantokin on mukavan munakasta. Modernia, mutta messevää. Kaikki soittimet pääsevät hyvin oikeuksiinsa, vaikkakin bassoa olisi voitu korostaa paremmin.

Mutta albumilla on jo yksi todella paha kömmähdys; se on liian pitkä. Nyt ei ole rutinoituneen, 40-minuutin albumeihin tottuneen hevinkuuntelijan purnausta 45 minuuttia kestävästä levystä. Ehei, Edge of the Earth koettelee jo cd:n kapasiteetin rajoja ja on tehnyt albumistaan yli 70 minuuttia pitkän. Tästähän olisi saanut jo tehtyä kaksi levyllistä. Sanokaas nyt ihan rehellisesti, moniko levy on parantunut pituutta lisäämällä? Ainakin Edge of the Earth olisi parantunut, jos tyypit eivät olisi tunkeneet sille täysin jokaista biisiä jonka vain pystyivät kirjoittamaan. Sylosis ampui itseään jalkaan.

Juurikin levyn pituus on se, joka tässä tapauksessa nyt ratkaisee. Yksittäiset biisit voivat olla hyviä, mutta koko Edge of the Earthin kuuntelu käy jo työstä. Hyvä levy kyllä muuten, enkä toisaalta näe minkä takia melodeathia enemmänkin kuunteleva ei saisi levystä irti enemmän kuin minä.

Kohokohdat: Procession, Empyreal (Part 1), Where the Sky Ends