The Black League – Ichor

Aloitan tämän levyarvion julistamalla Taneli Jarvan sonniksi. Tämä lausunto tosin perustuu vain siihen, mitä olen tämän laulamaa materiaalia vuosien aikana kuunnellut, en voi tämän muita saavutuksia elämän kivisellä tiellä kommentoida. Ainakin sen verran mies on saavuttanut, että hän täyttää tänään sopivasti 36 vuotta, joten onnea vain hänelle sen johdosta! Edellisen kymmenen vuoden aikana herra Jarwan pääbändinä on ollut vuonna 1998 perustettu The Black League, vaikka herra viihtyi hetken aikaa (ilmeisen lyhytikäisen) Chaosbreedinkin keulilla. Sen debyytti oli vuonna 2000 ilmestynyt Ichor-pitkäsoitto.

Helläkäsi-Jarvan tatuointitaitoja en kyseenalaista, mutta kovin hellästi tämä ei käsittele kuuntelijaa. Tämän verbaalinen ulosanti on sellaista, jota on yksinkertaisesti pakko totella. Se on samalla demoninen mutta isällinen, ja Jarva kuulostaa reippaasti vanhemmalta kuin oikeasti on. Ichorin äänitysten aikaan tämä oli siis 25-vuotias. Jarvan äänestä käryää viski, pohjoinen hulluus ja alkukantainen vimma, jolla saa varmasti jollain merkillisellä tavalla tehtyä vaikutuksen vastakkaisen sukupuolenkin edustajiin.

Joudun tosin antamaan itselleni läimäytyksen poskelle. The Black League on muutakin kuin vain Jarva, vaikka tämä onkin bändin olemassaolon kannalta erittäin tärkeä hahmo. Bändissähän soittaa muitakin veteraaneja, esimerkiksi Maike Valanne soitti Ichorilla ja soittaa bändissä edelleen. Rumpupallia taas kulutti Kimmo “Sir” Luttinen. Nämä takaavat hyvän soiton biiseille, jotka itse edustavat rockaavaa metallia. Albumin merkittävin puute taitaa olla vain sen liika pituus. Lähes tunnin pituus uhkaa muodostua ongelmaksi, varsinkin kun läheskään kaikki biisit eivät onnistu vakuuttamaan. Tosin levyllä on sitten joitakin totaalisen törkeän kutkuttavan kovia biisejä, kuten One Colour Black, The Everlasting – Pt. II ja Bunker King. Kaikki näistä kappaleista ovat keskenään erilaisia, ensimmäisen ollessa nopeahkoa rockia, toisen ollessa balladimaisemman ja kolmannen ollessa raskas jyrä.

Tekisi melkein mieli sanoa Ichoria The Black Leaguen parhaimmaksi teokseksi, mutta en tee sitä, yksinkertaisesti siitä syystä etten ole kuullut vuosimallia 2004 tuoreempaa The Black Leagueta. Eihän se olisi reilua ketään kohtaan.