The Amistad – Kept Under By A Generation of Ghosts

amistad_keptThe Amistad käväisi viime vuoden elokuussa Suomessa muutamalla keikalla. Myönnän tulleeni Vastavirralle katsomaan Cigarette Crossfirea, mutta The Amistad jäi toki myös mieleen. Silloin en tosin saanut bändin keikasta paljoakaan irti ja levykin jäi ostamatta, mutta bändi palasi vuotta myöhemmin kummittelemaan, ja sopivasti kikareitten lähdettyä tourille britteihin The Amistadin kanssa piti laittaa kikari-Ilkalle laittaa kehotus tuomaan meikäläiselle hieman tuliaisia.

Tuliaisina tuli siis The Amistadin debyyttipitkäsoitto vuodelta 2010, “Kept Under By A Generation of Ghosts”. Yhtyeen soundi on kautta linjan melodinen, ja komppinsa yhtye pitää keskitempoisen maltillisina. Jo tästä voisi päätellä, että The Amistad on Leatherfacen perillisiä monella tavalla. Nahkanaaman melodisuus kuuluu hyvinkin vahvasti läpi ja siten The Amistad on Lederille paljon velkaa biisinkirjoituksellisesti, koska Leatherfacekin oli itselleni sellainen bändi joka aukesi kunnolla vasta intensiivisemmän kuuntelun tuloksena. Sama tapahtuu myös The Amistadille, mutta mitä nyt The Amistad on vaikeampi. “Kept Under By A Generation of Ghosts” vaatii useita kieputuskertoja ennen kuin siitä saa paljoakaan irti. Olen kuunnellut levyä jo todella monta kertaa, mutten tiedä vieläkään mitä mieltä siitä tarkalleen olen. Pidän kyllä levystä, mutta rakastanko sitä? Mahdollisesti, mutta ainakin yritän kovasti saada siitä kaikkia mahdollisia nyansseja irti.

Biiseissä olevien koukkujen ohella The Amistadin lyriikkapuolikin vaatii sulattelua. Näkeehän sen jo biisien nimistä, ettei sanoituspuolellakaan ole lähdetty kulkemaan sitä helpointa reittiä. Missään nimessä The Amistad ei lähde kuitenkaan musiikillaan vänkyröimään vaikka näitä kappaleidennimiä aletaan kohta käyttämään rimpuiluskenen bändienkin nimissä. Mutta ainakin “Kept Under By A Generation of Ghosts” antaa todella paljon pureskeltavaa, mitä pitää arvostaa.

Ja niin, tämän bändin haastattelu on Ajatuksen Valon numerossa kahdeksan. Ilmestyy kun ilmestyy.

Kohokohdat: People Who Live in Glasshoughton Shouldn’t Throw Stones, The Youth Aren’t Getting Restless, So This is Where the Fun Times End and the Male Pattern Baldness Sets In, Blemish Free Fruit

The Amistad, The Phoenix Foundation, Cigarette Crossfire & Rift. 16.8.2012 @ Vastavirta, Tampere

Alkaa meno muuttua täällä Tampereella jo melko hurjaksi, kun nyt menin Vastavirralle jo toisena iltana peräkkäin. Pitääköhän tätä vauhtiin alkaa jo totuttelemaan?

Näköjään pitää. Hyväksi jo aiemmin havaittu Rift oli nytkin hyväksi havaittava, vaikka juuri edellisen kerran näin bändin tasan viikkoa aiemmin Hämeenlinnan Mustassa Torstaissa. Suosittelen ihmisiä muuten menemään sinne kun vastaisuudessa niitä järjestetään. No, eipä minulla tästä keikasta ole ihmeempiä sanottavia. Rutiinilla alkaa bändi jo vedellä, vaikka tuon uuden ja nopeamman biisin ilmestyminen settiin kasvattaa kiinnostusta kovasti.

Cigarette Crossfire oli hieman yllättävästi toisena, ja keräsi ilmeisesti eniten yleisöäkin. Ei tässä loppuunmyytyä missään tapauksessa lähennelty, mutta eniten tämä bändi tuntui paikallisia kiinnostavan. Eihän tällä keikalla kyllä paljoa porukkaa ollut, varmaan bändit + 10-20 maksanutta niin ollaan lähellä totuutta. Harmi, sillä ainakin Cigarette Crossfiren keikka oli jäätävän hyvä. Tarjosi tiukkaa soittoa, hyviä biisejä ja hieman tahatonta sketsiviihdettäkin.

The Phoenix Foundationin aikana näkyi, että Cigarette Crossfirea odotelleet ihmiset olivat ehtineet kaikota jo heti suosikkiensa jälkeen. Olisi niiden nyt kannattanut Peenixin jäädä katsomaan, sekin kun oli ihan hyvässä iskussa. Uusi levykin on kaiketi juuri tuloillaan, joten jäänpä odottelemaan. Edellinen plätty No Love Lost ei ollut sellainen levy jonka eteen olisin valmis tekemään suuria uhrauksia, siinä missä edeltäjänsä oli liki loistava levytys.

The Amistadille kävi vähän sitten niin kuin sille kuvitteli käyvän. Melko tuntematon ulkomaalaisbändi kun vetelee tunnetumpien kotimaannimien jälkeen, niin olihan se selvää ettei porukkaa hillittömästi paikalla enää ollut bändiä seuraamassa. Eipä sillä, että sitä olisi ollut paikalla juuri muutenkaan. Mitä itse The Amistadiin tulee, niin nämä mukavan oloiset britit olivat saaneet albuminsa jollekin nettisaitille striimattavaksi, ja koetin sitä varmaan kuukautta ennen keikkaa kuunnella. Ei iskenyt, mutta keikka oli “ihan ok” –tasoa. Kyllähän sitä katseli, mutten kuitenkaan edes levyä ostanut. Nyt vähän harmittaa, mutta toisaalta kiirehdin melko nopeasti poiskin Pispalasta jotta saisin alle viisituntisiksi jääneistä yöunistanikin jotain irti.

Muutamat lisäkuvat ovat tsekattavissa täällä.