The Phoenix Foundation – Silence

phoenix_silenceThe Phoenix Foundationilla alkaa olla ikää ja paljon studioplattoja takana, joita tipahtelee eteen aina säännöllisesti. Viimeksi viime syksyllä, Silencen myötä.

The Phoenix Foundationin edellinen plätty, vuoden 2011 No Love Lost ei sen suurempaa vaikutusta tehnyt muutamaa biisiä lukuun ottamatta. Odotuksia siis oli uutta levyäkin kohtaan, ja oli ihan mukava huomata että The Phoenix Foundation myös kuulostaa The Phoenix Foundationilta. Tällä levyllä on ehkä keskivertoa rokimpi vaihe päällä, vaikkakaan albumi ei toisaalta ole raaintakaan materiaalia mitä The Phoenix Foundation on tehnyt. Albumi jatkaa enemmänkin No Love Lostin linjoilla, mutta vie itseään enemmän alkuaikojen menoja kohden. Sade ropisee silti ikkunaan tässä surullisen ja hylättyjen sateenvarjojen punk rockissa. Vanhoista menoista puheen ollen, The Phoenix Foundation on aina tuntunut suosivan joidenkin vanhojen biisien äänittämistä uudelleen. Silence ei siinä mielessä tuo poikkeusta, kun If You Have to Leave on ollut jo aiemminkin The Phoenix Foundationin studiolevyllä, nimittäin vuonna 2009. Tutun sävelen soidessa minun oli pakko tsekata takakannesta, että Silence on tosiaankin äänitetty maaliskuussa 2012. Hyvä biisi, ja onhan bändin kokoonpanon vaihtuminen ehkä saattanut tuoda lisää syitä biisin uudelleenäänittämiselle, mutten minä näistä uusintaäänityksistä pahemmin perusta.

Silence on ihan peruspätevää Peenixiä, mutta omana suosikkinani on ja pysyy bändin nimetön albumi vuodelta 2009. Sillä albumilla yhtye tuntui keksineen itsensä uudelleen, siinä missä Silence tuntuu lähinnä olevan vain tyypillinen The Phoenix Foundation-albumi muiden joukossa. Sekä hyvässä että pahassa, ja tärkeintähän on että ihan The Phoenix Foundationilta tämä kuulostaa. Hyvä niin.

Kohokohdat: There is No Reason, Leaving Me, Settled

The Amistad, The Phoenix Foundation, Cigarette Crossfire & Rift. 16.8.2012 @ Vastavirta, Tampere

Alkaa meno muuttua täällä Tampereella jo melko hurjaksi, kun nyt menin Vastavirralle jo toisena iltana peräkkäin. Pitääköhän tätä vauhtiin alkaa jo totuttelemaan?

Näköjään pitää. Hyväksi jo aiemmin havaittu Rift oli nytkin hyväksi havaittava, vaikka juuri edellisen kerran näin bändin tasan viikkoa aiemmin Hämeenlinnan Mustassa Torstaissa. Suosittelen ihmisiä muuten menemään sinne kun vastaisuudessa niitä järjestetään. No, eipä minulla tästä keikasta ole ihmeempiä sanottavia. Rutiinilla alkaa bändi jo vedellä, vaikka tuon uuden ja nopeamman biisin ilmestyminen settiin kasvattaa kiinnostusta kovasti.

Cigarette Crossfire oli hieman yllättävästi toisena, ja keräsi ilmeisesti eniten yleisöäkin. Ei tässä loppuunmyytyä missään tapauksessa lähennelty, mutta eniten tämä bändi tuntui paikallisia kiinnostavan. Eihän tällä keikalla kyllä paljoa porukkaa ollut, varmaan bändit + 10-20 maksanutta niin ollaan lähellä totuutta. Harmi, sillä ainakin Cigarette Crossfiren keikka oli jäätävän hyvä. Tarjosi tiukkaa soittoa, hyviä biisejä ja hieman tahatonta sketsiviihdettäkin.

The Phoenix Foundationin aikana näkyi, että Cigarette Crossfirea odotelleet ihmiset olivat ehtineet kaikota jo heti suosikkiensa jälkeen. Olisi niiden nyt kannattanut Peenixin jäädä katsomaan, sekin kun oli ihan hyvässä iskussa. Uusi levykin on kaiketi juuri tuloillaan, joten jäänpä odottelemaan. Edellinen plätty No Love Lost ei ollut sellainen levy jonka eteen olisin valmis tekemään suuria uhrauksia, siinä missä edeltäjänsä oli liki loistava levytys.

The Amistadille kävi vähän sitten niin kuin sille kuvitteli käyvän. Melko tuntematon ulkomaalaisbändi kun vetelee tunnetumpien kotimaannimien jälkeen, niin olihan se selvää ettei porukkaa hillittömästi paikalla enää ollut bändiä seuraamassa. Eipä sillä, että sitä olisi ollut paikalla juuri muutenkaan. Mitä itse The Amistadiin tulee, niin nämä mukavan oloiset britit olivat saaneet albuminsa jollekin nettisaitille striimattavaksi, ja koetin sitä varmaan kuukautta ennen keikkaa kuunnella. Ei iskenyt, mutta keikka oli “ihan ok” –tasoa. Kyllähän sitä katseli, mutten kuitenkaan edes levyä ostanut. Nyt vähän harmittaa, mutta toisaalta kiirehdin melko nopeasti poiskin Pispalasta jotta saisin alle viisituntisiksi jääneistä yöunistanikin jotain irti.

Muutamat lisäkuvat ovat tsekattavissa täällä.

Tycker Dü?

Järjestelin levyhyllyäni ja kuuntelin runsaasti Hüsker Düta. Sitten muistin, että hallussani on myös ilmeisesti turkulaisen Tycker Dü –nimisen bändin ainoa levytys.

Hüsker Dün kanssa Tycker Dülla ei ole juuri mitään tekemistä. Oikeastaan vain nimi ja logomukaelma viittaavat siihen suuntaan, tai kyllähän itse musiikista löytyy hieman Hüsker Düta taustalta, tosin vain hieman. Enemmänkin Tycker Dü kuulosta hämäännyttävän paljon The Phoenix Foundationilta. Itse asiassa Tycker Dü on musiikillisesti The Phoenix Foundationia. Itse asiassa Tycker Dü on jotakuinkin yhtä kuin The Phoenix Foundation, sillä Tycker Dü on käsittääkseni silloiseen The Phoenix Foundationiin kytkeytynyt projekti/spinoff. Musiikillisesti Tycker Dü oli täysin samanlaista emopunkkia, ja biisi Close to It itse asiassa päätyi sellaisenaan The Phoenix Foundationin Falling-levylle.

Itse levytyshän on kahden biisin (Close to it ja No Leaves Left) single, joka on pistetty hassusti viiden tuuman vinyylille. Levyjähän minulla on nelinumeroinen määrä, mutta toistaiseksi tämä on ainoa viisituumainen levyni. Levy on hämäävästi tismalleen ceedeen kokoinen ja muotoinen. Vittumainen soittaa kun levy soi läpi hyvin nopeasti. Arvaan, että joillakin soittimilla on suuria vaikeuksia ylipäätään soittaa koko levyä, ovathan urat sen verran lähellä keskireikää. Paperipussiin pakatun levyn mukana tulee muuten melkoinen määrä sälää. Kiva levy, jota ei kylläkään tule kovin usein kuunneltua vaikka biisit ovatkin hyviä. Tyypillistä.

Parempi biisi: Close to it

Cigarette Crossfire, The Phoenix Foundation ja Sean & Mereau. 6.1.2012 @ Ravintola Escape, Riihimäki

Hämeenlinna on aina ollut suhteellisen kuollut kaupunki, ainakin sinä aikana kun olen itse ollut kiinnostunut keikoilla juoksemisesta. Tosin siinä eteläpuolella sijaitseva Riihimäki on ollut samanaikaisesti vielä kuolleempi kaupunki. Taisin Hämeenlinnassa asumiseni aikana (muutin pois loppukesästä 2009) käydä sieltä käsin Riihimäellä tasan yhden kerran katsomassa keikkaa, jolloin Riihimäki joutui hyvin tasaväkiseen tilanteeseen äärimmäisen kuolleen Forssan kanssa. Nyt loppiaisen ratoksi ajoin avovaimoni kanssa ensin Lahdesta Hämeenlinnaan, ja sieltä myöhemmin saman päivän aikana ajoin Riihimäelle uudestaan, tosin nyt katsomaan siellä olevia keikkoja.

Itselleni ainoa tuntematon suuruus tämän illan aikana oli ensimmäisenä soittanut Sean & Mereau, joka ei ollut minulle ollut ensinkään tuttu. Tosin jo bändin nimestä pystyi arvailemaan ettei se ihan tyylipuhdasta punkkia ainakaan soittanut, eikä se sitä soittanutkaan. Punk-henkistä kyllä, mutta bändi soitti jonkinlaista semi-akustista indiefolkpoppia. Omien sanojensa mukaan Sean & Mereau haluaa pyrkiä ulos punk/hardcore-skenen konventioista. Toisaalta yhtyeen musiikki ei tuntunut koskaan edes istuneen siinä karsinassa, vaikka siinä tiettyä punk-henkisyyttä selvästi olikin. Olihan se nyt ihan erilaista kuin mitä illan muut bändit soittivat, mutta mielestäni kaikkien keikkailtojen bändien ei tarvitsisi olla samasta puusta veistettyjä muutenkaan. Sean & Mereau ei sitä ollut. Tämä keikka tuntui itselle ehkä vähän liian pitkältä, johtuen kyllä aika paljon siitä että olen itselleni täysin tuntemattomien bändien keikoilla melko kärsimätön.

The Phoenix Foundationin näin vasta ensimmäistä kertaa, vaikka olen ehtinyt olla tohkeissani bändistä jo useammankin vuoden. Uusi levykin tuli poistettua haltuun suunnilleen heti kun se vain oli mahdollista. Kyllähän tuosta melankolisuuden puuskasta olin innoissani, mutta eipä keikka toisaalta ollut mikään “dreams coming true”-osastonkaan tapaus. Mitä nyt keikka oli liian lyhyt, kuten se tämmöisissä tapauksissa aina tuppaa olemaan.

Cigarette Crossfiren tämänkertainen world tour käsitti melkein koko pääradan, eli Helsingin, Riihimäen ja Tampereen. Henry’s Pubissa ja Vastavirralla olivat olleet tuvat täynnä, mutta Riihimäellä ei ihan samaan päästy. Onhan siinä nyt yleisömäärissä väistämättä pieni ero, jos vajaan 30 000 asukkaan pikkukaupunkia verrataan Suomen suurimpiin kaupunkeihin. Cigarette Crossfire oli vetänyt kyllä Riihimäellekin kivasti katsojia, vaikka odotukset tuskin olivat kenelläkään kovin suuret vaikka Cigarette Crossfire onkin perin laadukas bändi. Yhtyeen uusi levyhän on todella hyvä, ja bändin onnistui aktivoida myös sellaista yleisönosaa, jota eivät kaksi muuta bändiä tainneet kiinnostaa tippaakaan. Voidaanko tästä kaikesta päätellä Cigarette Crossfiren olevan jonkinlaisessa nosteessa?

Keikat olivat todella hyviä, ja niiden takia Facebookiakin oli päivitettävä välittömästi tapauksen johdosta. Itse keikkapaikkana Escape vaan oli aika outo. Mestaa ei ole selvästikään suunniteltu keikkapaikaksi, mikä näkyi paitsi ruotsinlaiva-henkisessä sisustuksessa, lavan törkeän kokoisessa kaiteessa ja hintatasossa. Ennen bändien soundcheckejä paikalla oli ollut eläkeläisten bingo-ilta, mutta ilmeisesti Escape on Riihimäellä ainoa konkreettinen vaihtoehto keikkapaikaksi. Eipä siellä muita paikkoja tosiaankaan taida valitettavasti olla. Akustiikankin kanssa oli pitkin iltaa enemmän tai vähemmän ongelmia, ja eniten tästä kärsi Sean & Mereau, jonka musisointi ei perustunut “nupit yhdessätoista”-kohkaamiselle. Myttyyn mennyt soundipuoli kieltämättä verotti bändien iskuvoimaa rahtusen, mutta bändien kovuutta ne eivät kyenneet lannistamaan.

Kuvia sitten kans!

The Phoenix Foundation – These Days

Yllätyin positiivisesti kun bongasin The Phoenix Foundationin These Days-EP/MLP-levyn Tampereen Swamp Musicissa. Komea, vihreisiin kansiin puettu kymppituumainen tuijotti hyllystä minua kuin kauan kadoksissa ollut hyvä ystävä. Se oli siis melkein pakko ottaa mukaan. Paketista ilmestyi sitten vielä hieno valkoinen vinyyli. Vuonna 2003 julkaistu These Days oli bändin ensimmäinen Combat Rock Industryllä julkaistu levytys.

Meno on edelliseen levyihin verrattuna muuttunut… tai sitten ei. Kaikki on ennallaan. Mikäli joku ei siis tiedä minkälaisesta musiikista on kysymys, niin selitänpä: The Phoenix Foundation soittaa nopeaa punk rockia vahvasti melankolisella otteella. Kitaroissa on säröä, mutta ne helisevät myös mukavasti. Sanoitukset ovat tietenkin surullisia ja niissä ruoditaan yleensä päin perhettä menneitä ihmissuhteita ja elämisen mielekkyyttä. Vaikka The Phoenix Foundationin lyriikat lainehtivat melankoliaa, surua ja ahdistusta niin horisontissa siintää aina pieni toivonpilkahdus ja optimismin siemen. Bändi on kaiken lisäksi kotoisin Turusta, mikä varmasti selittänee jotain.

Kiekko etenee rivakasti mutta kyyneleet poskessa, aivan kuin humaltunut Piparnakkeli joka saapuu runoillasta… tosin en ole koskaan käynyt yhdessäkään runoillassa. Rivakkaasti levyn sietääkin edetä, sillä biisit eivät pituudellaan rehentele vaan tunteita ja pohdintoja pystytään esittämään riittävän hyvin siinäkin ajassa. Suosikikseni kohoaa You Wiped the Tears from My Eyes (äkkiseltään suomennettuna Surun pyyhit silmistäni, mitä se ei kuitenkaan ole). Levyn päättävä nimibiisi on ainoa, joka ylittää kestoltaan kolmen minuutin maagisen rajan. Biisimateriaalissa on selkeä ongelmansa: Vaikka jokainen biisi kuulostaa hyvältä erikseen kuunneltuna, on niillä taipumusta kuulostaa liikaa toisiltaan. Levy tuntuu siis yhtenäiseltä möykyltä, joten vaihtelua olisi saanut olla enemmän. Yhteensä levyllä on pituutta parikymmentä minuuttia, cd-versiossa hippasen enemmän kun ensimmäisen, aiemmin arvioimani seiskan biisit on tungettu siihen bonuksiksi.

Tuntuu siltä, että pidän The Phoenix Foundationista jokaisen kuulemani julkaisun jälkeen yhä enemmän. These Days ei ole ehkä bändin loistokkain suoritus, mutta se vahvistaa bändistä aiemmin syntyneitä positiivisia mielikuvia. Tämmöistä sen melankolisen, emo-pohjaisen punkin pitää olla.

Aiheeseen liittyvää:
Ensimmäinen 7″

The Phoenix Foundation – 7”

Melankolista punkkia Turun suunnalta, olkaa hyvät!

The Phoenix Foundation on siis turkulainen yhtye, joka on ollut kasassa jo melko pitkään, sillä jo vuonna 2002 bändi julkaisi ensimmäisen seiskatuumaisensa. The Phoenix Foundation soittaa kovan elämän murjomaa melankolista punkkia, joka on saanut vahvasti vaikutteita emo-pohjaisesta musiikista. Ote on kumminkin samalla rento ja hieman popmainenkin. The Phoenix Foundation on julkaissut näihin päiviin asti samalla kaavalla kulkevaa materiaalia, uudistaen soundiaan vain hieman ja vain vähän kerrallaan. The Phoenix Foundation vuosimallia 2002 on vielä hieman raakilemainen ja siloittelematon soundinsa puolesta. Bändillä on kuitenkin oma tatsinsa työstää musiikkiaan ja biisit ovat valmiin kuuloisia. Melankolisuudestaan huolimatta biisit eivät ole laahaavia vaan sitä vastoin melko ripeitä, mutta biisirakenteet eivät ole ihan niitä yksinkertaisimpia vaan biisit tarjoavat kosolti vaihtelua vaikka ne eivät ole edes järin pitkiä, säilyttäen tarttumapintansa.

Itse levy näyttää ulkoisestikin hienolta. Kaikki kolme biisiä on tungettu samalla puolelle vinyyliä, jolloin tämä on vain puolikas, B-posken jäädessä kokonaan tyhjäksi. Vinyyli on vielä oranssi, sekä levypussi on läpinäkyvää muovia, jolle on painettu kelmeä kuva, jonka ainoa väri on… hokkuspokkus vain: musta. Etiketissä on The Phoenix Foundationin logo rujon näköisine korppeineen ja sanoitukset on painettu tuskin postikorttia suuremmalle oranssille paperilapulle. Näin siis omassa versiossani, joka on Combat Rock Industryn vuonna 2005 julkaisema uusintapainos. Olen kuullut villejä huhuja että levyn ensimmäinen painos olisi koreampi ulkonäkönsä puolesta. Ainakin ensimmäisen painoksen kotelo olisi painettu maastokuviokankaalle ja päälle lätkäisty bändin logo valkoisella.

Voin muuten sen sanoa että tästä seiskatuumaisesta on harvinaisen paskamaista löytää informaatiota. Ongelmia aiheuttaa ensinnäkin se, ettei tietoa ole hirveästi. Toinen ongelma on se, että The Phoenix Foundation-nimellä toimivia bändejä on kaksi, tämä toinen Turussa ja toinen Uudessa Seelannissa. Kaiken kukkuraksi härmäläisellä The Phoenix Foundationilla on kaksi tällä nimellä kulkevaa julkaisua: tämä seiskatuumainen sekä alkuvuodesta 2009 ilmestynyt kokopitkä. Näillä lähtökohdilla on tiedon etsintä helppoa kuin mikä…