Useampikin keikkakuvia (uusia ja vähän vanhempiakin)

Eihän sitä aina jaksa raahata painavaa digijärkkäriä aina keikoille, mutta jostain syystä haluan aina ikuistaa keikasta jotakin. Silloin tällöin olen ollutkin katsomassa keikkoja pokkarikameran kanssa. Eiväthän nämä kuvat nyt ihan samalla levelillä ole järkkärikuviin verrattuna, mutta kai joitakin näistä kehtaa katsoakin.

Lakes, The Reality Show & Ills. 25.10.2013 @ Liberte, Helsinki 
Täällä oli näiden kavereiden lisäksi myös Ravage Ritual, jota en kuvannut. En tiedä miksen. Illsistäkin on vain pari kuvaa mukana.

Famine Year, Ravage Ritual & Väistä! 6.12.2013 @ Aurinkotehdas, Turku
Tällä keikalla soitti myös Büfo, mutta sitä en syystä tai toisesta kuvannut. Muistelisin keikalla olleen kylläkin ihan helvetisti väkeä, eli en todennäköisesti vain jaksanut käyttää kyynärpäätaktiikkaa.

Käpykaarti, Sangesuga & Viimeinen Kolonna. 26.12.2013 @ Lepakkomies, Helsinki
Sangesugan kuvat otti herra Ron Superior.

Remissions & Raptus. 15.3.2014 @ O’Hara’s, Tampere
Täällä oli soittamassa myös Sur-rur, mutta voin kertoa O’Hara’sin olevan todella ahdas paikka kun sinne tuppautuu puoli Tamperetta, mikä vaikutti siihen etten jaksanut lähteä kuvailemaan.

Can Can Heads, Troutmen & Aortaorta. 14.3.2014 @ Varjobaari, Tampere
No tämä setti on jo itse asiassa kuvattu järkkärillä. Kiitos hei!

Lähdön Aika, Better Not Born, The Reality Show Frogskin. 9.8.2013 @ Main Street, Riihimäki

Riihimäki. Siellä ei kovinkaan usein järjestetä järkeviä tapahtumia, mutta nyt kävi hyvin kun Lähdön Ajan kymmenvuotisbileiden kunniaksi Main Streetiin saatiin neljä bändiä jotka kaikki kiinnostivat. Väkeäkin oli ihan hyvin. Harmi, ettei Main Streetissä enää järkätä keikkoja tämän jälkeen, hyvä jos tätäkään.

Frogskin.

The Reality Show.

Better Not Born. Tämä bändi oli muuten nyt reilusti hurjempi kuin aiemmin bändin keikan nähdessäni joskus viime vuoden puolella. Itse asiassa tämä oli aivan helvetin hyvä veto.

Lähdön Aika. Ensin vanha kokoonpano veteli vanhoja biisejä, sitten nykykokoonpano jatkoi siitä. Kyllähän tämä oli kiinnostavimpia Lähdön Aika-keikkoja mitä olen tähän mennessä nähnyt.

Loput kuvat.

The Reality Show, Horros & Ravage Ritual. 13.4.2013 @ Bar Zoom, Hyvinkää

Hyvinkää. Ei millään pahalla paikallisia kohtaan, mutta taas huomasin miten ankea paikka Hyvinkää on. Tosin kyllä sitä välillä ilmaantui joitakin hyviä syitä mennäkin sinne, kuten esimerkiksi tälle keikalle, jonne oli luontevaa tulla koko päivän kestäneen eteläisen Suomen maailmankiertueeni puitteissa.

Ravage Ritualin näin ensimmäistä kertaa. Yhtyeen cd ei miksikään suureksi suosikikseni ole noussut, mutta tutuilta olen kuullut kehuja yhtyeen keikoista. Näemmä syystäkin, kun bändi tuntui vetävän lavalla ihan eri otteella, ja tuota oli mukavaa katsella. Ja kuunnella.

Horros. Siitä olikin näköjään jo puoli vuotta, kun näin Horroksen edellisen kerran, ja siinä välissä oli uusi seiskatuumainenkin tullut. Peto oli irti. Havahtukaa metallitodellisuuteen.

Tämä taisi olla kaikista väkevimpiä The Reality Show-keikkoja millä olen nähnyt, siitäkin huolimatta että teknisten ongelmien takia biisit vedettiin instrumentaalisti, tai paremminkin ilman laulumikkejä. Tosin kuuleman mukaan Kallen mylvintä kuului takariviin siitä huolimatta, eli mies tosiaan laittaa itsensä täysillä peliin. Myös matala lava laski kynnystä riehua ja huojua, oli kyseessä sitten vain bändi tai muutamasta hämeenlinnalaisesta koostuva pitti, jonka seurauksena allekirjoittanutkin pisti jalalla koreasti. Oli niin tolkuton meno, että venäytin kätenikin siinä rytinässä.

Minua ei kuvissa näy, mutta bändejä kylläkin.

Rotten Sound, Unkind & The Reality Show. 19.1.2013 @ Suisto, Hämeenlinna

Vaihteeksi käy niinkin, että Hämeenlinnassa järjestetään hardcoreen viittaava tapahtuma joka EI OLE Musta Torstai-porukan järkkäämä. Tokihan menin ihmettelemään ja ottamaan parit kuvat. Mitään järkevää sanottavaa en nyt näin viikko itse tapahtuman jälkeen keksi, mutta toisaalta Pandaluolan funktio ei ole koskaan ollut tarjotakaan analyyttisiä ja kaikenkattavia keikka-arvioita. Sen sijaan saatte nytkin kämäsen ja vasemmalla kädellä sutaistun, käppäsen keikkaraportintapaisen jonka pääpaino on kuvilla.

 

The Reality Show. Parasta vuohitaulu hardcorea Suomen Turusta.

Unkind. En tiedä mistä johtui, mutta tämä upposi meikäläiseen kovempaa kuin Vastavirralla. En tosiaankaan osaa sanoa tuohon mitään yksittäistä syytä, joten jätän arvuuttelematta.

 

Rotten Sound ja ilmassa leijuva urheilujuhlan tuntu. Bändi on tainnut käväistä viimeksi Hämeenlinnassa vuonna 2005, ja sen huomasi. Väkeä oli kuin pipoa juhlistamassa näiden grindcoresankareiden keikkaa, jolla juhlistettiin uuden Species at War –EP:n julkaisua. Itselleni tämä veto ei edustanut seitsenvuotisen odotuksen päättymistä kun olen nähnyt bändin konsertoimassa pari kertaa vuoden 2005 jälkeenkin. Aika pitkä aika siitä viime kerrastakin kyllä jo on, sitä ei käy kieltäminen.

Kuvia on otettu enemmänkin kuin mitä pelkästään tätä postausta silmäillen voisi arvella.

Cold Inside, Remissions, The Reality Show & Left Cold. 4.1.2013 @ Lepakkomies, Helsinki

Vuoden ensimmäinen keikkakokemus tarkoitti taas matkaamista Helsinkiin ja takaisin. Kyllä kannatti, koska tämä setti oli ehdottomasti matkaamisen arvoinen. En nyt keksi bändien seteistä kovinkaan järkeviä sanottavia, joten “käyn” keikan kulun jotenkin nopeasti vain läpi.

Left Cold sai aloittaa ja oli hyvä, mutta vokalistin kurkussa päällä ollut “tilanne” vähän verotti lauluhommia. Ei mielestäni millään tavalla epäonnistunut keikka, mutta ehkä tavanomaista vaisumpi. Sattuuhan näitä.

 

The Reality Show. Tämä kolmikko jaksaa sahata hampaat irvessä!

Remissionsin keikalla seikkailleelle pokaaliäijälle bonuspisteitä parin “WTF”-momentin luomisesta. NSoPL!

 

Cold Insidella taas oli samanlainen projektorimeno kuin BTHC-keikallakin. Koska olin projektorin kannalta väärässä paikassa enkä jaksanut vaihtaa “asemiakaan” ja Porin keikalla harrastettu sarjakuvaustykittely ei innostanut, niin en edes yrittänyt kuvata bändiä. Ehkä jotain tunnelmia vain, kynttilöineen päivineen.

Enempi kuvia on sitten täällä.

Arkhamin Kirjasto, The Reality Show & Mother Susurrus. 12.9.2012 @ Vastavirta, Tampere

Kuten arvata saattoi, valui tänä iltana Pispalanharjulle enimmäkseen Circle-entusiasteja ja muita, joita ei VV:llä kovinkaan usein arkikeikoilla muuten tuppaa näkemään. Ja järjestelmäkameroita oli keskivertoa myös enemmän, tosin en antanut sen häiritä. Here’s me two cents.

Mother Susurrus. Ihan mukava keikka, mutta ei lähtenyt mielestäni ihan samalla tavalla kuin mitä Porissa alkuvuodesta. Saattoi kyllä johtua omasta vireystilastani.

The Reality Show. Lähti, ja siitä olikin kulunut tovi aikaa kun viimeksi näin bändin samassa paikassa puolitoista vuotta aikaisemmin.

Arkhamin Kirjasto. Lähti, mitä nyt en ollut päässyt jo hetkisen aikaa kuulostelemaani Torches Ablaze -levyyn vielä kunnolla, joten osa näistäkin biiseistä meni hieman ohi. Eikä tuossa ollut kovinkaan paljoa seiskatuumaisen meininkejä.

Enempi kuvia täällä!

The Reality Show – A Candle in Hell

Sanotaan nyt vaikka näin, että joillakin bändeillä on taipumus yllättää kerta toisensa jälkeen. The Reality Showlla on ollut tähän mennessä kykyjä siihen, sillä ensimmäisen havaintoni tästä bändistä sain Hämeenlinnassa todella vimmaisella keikalla. Keikalta ostettu kasetti osoittautui pienine puutteineen hyväksi ostokseksi ja Vastavirrankin keikka jätti hyvän maun suuhun. Nyt ympyrä taas sulkeutuu, kun Vastavirralta ostettu seiskatuumainen on pyörinyt pitkin kesää ja syksyä levysoittimessani.

A Candle in Hell –seiskatuumainen on neljän biisin jyrähdys sitä samaa, mitä mainitulla demokasetillakin jo oli. Hardcorea soitetaan erittäin vimmaisella otteella, eikä kenellekään jää epäselväksi mikä bändi on tämän tunkion pomo. Metallia on mukana ehkä hieman vähemmän kuin mitä alunperin muistin, mutta The Reality Show päätyy silti hyvin aggressiivisiin ratkaisuihin, eikä blastbeatimainen kurmootuskaan ei ole täysin vierasta. Erikoismainintaa pitää antaa Kallen persoonallisesta karjumistyylistä, jolla mies erottuu muista vastaavanlaisen musiikin äänitorvista.

Näistä biiseistä vain Hecate on demolta tuttu tapaus, muiden biisien ollessa täysin uusia vetoja. Bändin kehittymisen tiukemmaksi sekä soittonsa että intensiivisyytensä osalta huomaa, sillä esimerkiksi Turn the Other Face on tolkuttoman ja järjettömänkin kova rykäisy. Se on pakko kuunnella pari kertaa peräkkäin, koska muuten pelkään saavani levyltä pahemmin turpaan kuin sen kuuntelemisen myötä. Tosin tällä kertaa on käynyt niin, että A-puoli taitaa murjoa B-puolta lahjakkaammin, vaikkei mistään suuresta tasonnotkahduksestakaan ole sinänsä kysymys.

Arvaan hyvin vahvasti A Candle in Hellin olevan helpommin saatavilla kuin yhtyeen aiemman kasetin. Suosittelen vakavasti A Candle in Helliin investoimista.

Kohokohdat: Year of Reprisal, Turn the Other Face

Remissions, Delta Force 2 & The Reality Show. 10.6.2011 @ Vastavirta, Tampere

Olin Sauna Open Airissa akkreditoituna valokuvaajana. Kuvagalleriaa ja Anssi Salosen kirjoittamaa festariraporttia voi käydä kärkkymässä Lampaan sivuilta sitten jossain välissä kun hommat saadaan valmiiksi, mutta otin itse hieman “rennommin” ja lähdin perjantai-iltana Sauna Open Airin jälkeen vielä Pispalaan. Ehdin kuvata Saxonia (eräs saksalainen kaveri valisti, miten suomalaiset lausuvat bändin nimen väärin) sen kolme biisiä, neljännen aikana tarkistin mitä sain kuvattua ja viidennen aikana lähdin köpöttelemään pois alueelta. Harmillisen aikaisin jouduin lähtemään, mutta sitä se teettää kun on edessä Eteläpuisto-Hallila-Pispala-sekoilu ja ihmisen pitää syödäkin. Vastavirralle saavuin hyvissä ajoin, ja ehdin käydä vielä Pizpalassa syömässä kasvislautasen + ruokailuvälineet.

Ensimmäisenä soitti juuri edellisenä päivänä A Candle in Hell-seiskatuumaisen ulos saanut (osa painoksesta on vielä kirjoitushetkellä painamatta) The Reality Show, jonka olin nähnyt helmikuussa Hämeenlinnassa. Laulajakitaristin mukaan se Hämeenlinnan keikka “meni ihan reisille”, mutta yleisönedustajana olin itse sitä mieltä että ko. keikka oli illan parhaimpia. Mitä nyt tämä keikka oli parempi ja siitä oli helpompi saada otetta kun osa biiseistä oli jo vanhoja tuttuja. Grindiä oli mukana vähemmän kuin mitä muistelin, mutta olihan The Reality Show silti intensiivisempää kuin yksikään Saunassa esiintynyt bändi, mukaan lukien Rytmihäiriö.

Remissionsin laulajan (?) duunihommien takia oli pientä epäselvyyttä illan toisen ja kolmannen esiintyjän soittojärjestyksestä. Chuck Norris päätti ottaa tilanteen haltuun ja laittaa Delta Force 2:n soittamaan. Uusia biisejä tuli melkoisella syötöllä ja Perjantaipullon sekä Megamoshin kaltaisten hittien lisäksi Sodom-coveri, joka sai meikäläisenkin ottamaan ponnarin irti, prillit päästä ja moshaamaan. Tulevasta kolmoslevystä on näköjään tulossa aivan tautisen kova. Oikeastaan keikasta jäi harmittamaan vain “pyrojen” puute, mitkä olivat nostattaneet tunnelman kirjaimellisesti kattoon Turussa. Eikä tähän keikkaan liittynyt terveystarkastajia. Liian läskejä skeittaamaan tosin taisi jäädä soittamatta, joistakin omista, soittamatta jääneistä suosikkibiiseistä nyt vain yhden mainitakseni.

Vaikka Delta Force 2 oli tolkuttoman kova ja saletisti kovempi kuin yksikään Saunassa samana päivänä esiintynyt bändi, olin paikalla nimenomaan Remissionsin takia. Seiskatuumainen löi ällikällä, mutten ollut nähnyt bändiä vielä kertaakaan esiintymässä missään. Laulaja oli tullut suoraan duunista, eli miestä vitutti aivan saatanasti. Niin pystyi tulkitsemaan äijän tulisesta esiintymisestäkin. Enpä tosiaan haluaisi olla miehen tiellä, kun tämä eläytyy tilanteeseen sen vaatimalla tavalla. Edelliseltä seiskalta ei paljoakaan matskua soitettu, mutta odotanpa paljon myös tämän bändin tulevalta plätyltä. Ilman ongelmia ei tosin selvitty, kun kitaran kanssa ilmeni ongelmia setin puolivälissä, luoden ikävähkön tauon. Änkyrävuoren lainakitaralla homma saatiin kuitenkin pelattua kotiin. Anger oli muuten vääntänyt The Realityn Shown seiskatuumaisen julkaisun kunniaksi piirakan, jonka olemassaoloa pidin aluksi samanlaisena urbaanilegendana kuin omaa seksielämääni, mutta kuvatodisteet nähtyäni oli sitten pakko uskoa…

Mossaa tai delaa, eli kuvagalleria!

The Reality Show – Demo

Näinpä tuossa hyvän keikan talvella. The Reality Show tuli täysin puskista ja puski ilmoille äärimmäisen vittuuntunutta hardcoren, grindcoren ja metallin sekoitustaan, vaikka bändin nimen perusteella luulin kyseessä olevan perinteisempää 77-punkkia esittäneen ryhmän. Keikan jälkeen laulajakitaristi Kalle sitten kaupittelu bändin ei-silloin-enää-uunituoreita kasettidemoja, ja yksi oli otettava plakkariin. Ja toinen kaverille.

Parasta DIY-estetiikkaa noudattelevissa kansissa ei ole mitään ylimääräistä. Sisäkannessa on vain biisilista, kokoonpanotiedot sekä yhteystiedot, mutta lyriikat on tosin jätetty pois. Mitenkään erityisen ylenpalttiseen rönsyilyyn ei päädy demon sisältökään, vaan The Reality Show mäiskii turpaan niin että hippulat* lakkaavat vinkumasta. Vihaa tietenkin säästämättä, mutta ehkä hieman kesymmin kuin livenä. Tästä syystä petyin hieman, sillä keikan perusteella odotin jo äärimmäisempää räiskettä. Toisaalta kyseisen keikan ja demon äänittämisen välillä on suunnilleen vuosi, joten veikkaan bändin väistämättä kehittyneenkin tuona ajanjaksona. Mutta eipä sillä, onhan tämä jo nykymallillaan melkoisen liejuista tuuttausta. Ja lyhytkestoista, mutta tuskinpa tätä jaksaisi tuntikausia kuunnella kerralla. Demo on isketty nauhalle pariin kertaan peräkkäin samalle puolelle. Eipähän tarvitse koko ajan olla vaihtamassa puolia tai kelaamassa, eli itseltä säästyy vaivaa jos haluaa kuunnella demon muutaman kerran pötkössä.

Toivon mukaan pääsen tsekkaamaan bändin keikan Tampereen Vastavirralla Delta Force 2:n ja Remissionsin kanssa. Hämeenlinnassa The Reality Show veti illan parhaan keikan, mutta se on nytkin todella kovassa seurassa. Nyt sitä odotellaan myös, että A Candle in Hell kuulostaisi yhtä tykiltä kuin The Reality Show livekunnossaan. Yhden näytebiisin perusteella näin saattaisi hyvin ollakin.

Demoa tehtiin sata kappaletta, ja on hyvin mahdollista että sitä saattaa bändin jätkien taskujen pohjilta vielä löytyäkin.

Kenelle: Vihaisen musiikin diggareille.
Miksi: Onhan tämä erittäin hyvää tykitystä, vaikka toki voisi olla hieman hyvempääkin.
Kohokohdat: John Grey, Progress is a 3-Letter Word
*Q: Hippulat? A: Hippulat!

Anvils Drop, Rains, The Reality Show, Viva Clarity & Left Cold. 25.2.2011 @ Arx, Hämeenlinna

Hämeenlinnan hardcorekeikat ovat melko vähissä. Edellisen kerran olin käynyt kotikaupungissani samalla, kun Suistolla oli jotain häppeningiä. Lomakauden päätteeksi suunnistin Hämeenlinnaan, ja siellä kaupungin omistamaan nuorisotila Arxiin. Illan aikana kuultiin paljon hösseliä, notkuttiin myyntipöydän äärellä, morjensteltiin tuttuja, otettiin kuvia ja havaittiin, että artistien järjestys keikkajulisteessa ei aina vastaa soittojärjestystä.

Ensimmäinen bändi aloitti noin 40 minuuttia aikataulusta jäljessä. Syyhän tähän oli se, että muilta paikkakunnilta tulleet bändit (Left Cold oli Arxin Koeajoille epätyypillisesti illan ainoa paikallisbändi) eivät yksinkertaisesti voineet saapua aiemmin paikalle. No, homma lähti kuitenkin käyntiin pontevan hardcoren merkeissä. Ajattelinpa vain, että onpa tymäkkää, raskasta ja metallista hösseliä. Sekä jotenkin tuttua. Vasta keikan lopussa tajusin, että se oli Anvils Drop. Bändi, jota olin odottanut lähestulkoon eniten mutta jota en musiikkinsa puolesta puukorvaisuuttani tunnistanut ja josta en ollut nähnyt aiemmin ensimmäistäkään promokuvaa.

Seuraavaksi soitti illan ainoa Helsingin vieras Rains. Kitaristi oli melkoinen velmu, sillä tällä oli varmaan enemmän pedaaleita jalkojensa edessä kuin muilla bändeillä yhteensä. Bändin kitarasoundi oli illan monipuolisin, vaikka kitaran varressa olikin vain yksi ukkeli. Pääasiassa riffit olivat melko perinteistä hardcore-osastoa edustavia, mutta herra kitaristi sai tilaa kikkaillakin. Keikka esimerkiksi alkoi ja päättyi kitaraefektipörinällä. Musiikki itsessään ei ehkä ollut mieleenpainuvin mahdollista, mutta kyllä erityisesti vokalistin kieppumista katseli mieluusti.

The Reality Showlta odotin jotain ihan toisenlaista ilmaisua. Tämäkin bändi vaikutti nimensä perusteelta melodiselta punk rockilta, mutta turkulaiskolmikko soittikin illan vihaisimman keikan, vaikka hemmoilla ei ollut mukana edes settilistaa. Pidin erityisesti grindivaikutteiden sotkemisesta mukaan, tuolla lähestymistavalla varustettuja bändejä kun ei taida olla nykyään liikaakaan. Tosin jo ensimmäisistä biiseistä lähtien oli selvää, ettei bändin setti kestäisi kauaa. Eikä se sitten kestänytkään. Kelloa en katsonut, mutta arvelen sen kestäneen vartin. Yhtyeen kasetti (numero 67/100) tarttui mukaan ja yhtyeen tulevaa seiskatuumaista odotellaan.

Viva Clarity toimi tällä kertaa paremmin kuin Baarikaapissa, jossa bändi jäi altavastaajan asemaan. New Waters teki tyrmäävän yllätyksen ja Lighthouse Project taas oli muuten vaan hienoa kuultavaa ja nähtävää, niin Viva Clarity ei kuulostanut silloin niin hyvältä. En sano etteikö se olisi silloinkin kuulostanut hyvältä, enkä sano myöskään sitä että muut bändit olisivat olleet Viva Clarityä huonompia. Jotain bändin antaumuksesta kertoo laulajan tulisieluinen esiintyminen ja bändin yleinen periksiantamattomuus. Kitaristilta räpsähti kitarasta kielikin poikki, ja tämä sai vasta seuraavan biisin aikana Rainsin kitaristin kepin lainaan. Ei siis annettu moisten pikkuseikkojen häiritä.

Left Coldin keikka oli vaakalaudalla. Huvilupa oli hankittu kello 23 asti, ja kello oli lähempänä yhtätoista kuin kymmentä kun Viva Clarity lopetti. Siitä huolimatta Left Coldin jässikät iskivät soittimensa pelikuntoon nopeasti ja soittivat pikakeikan. Keikka ei tosiaan ollut pitkä, mutta oli se silti pitempi keikkana kuin yhtyeen treenikämpän veto. Nyt sentään basistikin oli lavalla. Soitto loppui tasan kello 23, mutta bändi ehti itse lopettaa soittonsa eikä sähköjä tarvinnut katkaista.

Bändit soittivat kaikki lähestulkoon samantyylistä musiikkia, joten niiden voisi sanoa olleen samasta puusta veistettyjä. Kuvittele Vaahteramäen Eemeli, liiteri, puukko ja pölkky. Bändien välillä oli siis riittävästi eroja, eikä niiden voi missään vaiheessa sanoa kuulostaneen liikaa toisiltaan. Jees ilta siis, mutta olisi sitä porukkaa voinut olla paikalla enemmänkin. Tuskin kahden euron sisäänpääsykään mikään este oli.

Kuvamateriaalia.