Useampikin keikkakuva

Välillä sitä käy niinkin, että sitä tulee käytyä useammallakin keikalla ja vielä kameran kanssa. Toisinaan käy niinkin, että puran suunnilleen kaikki kuvat yhden illan aikana, ja sen savotan jälkeen ei enää huvita kirjoitella itse keikoista mitään. Kertokoon kuvat enemmän:

Jyrki Nissinen Hot Visions, Grateful Dad, Pelkkä Väliviiva Umpituomio. 21.2.2013 @ Vastavirta, Tampere

Fun, Frivolvol, Throat Umpio. 23.2.2013 @ Saikku, Pori

JP Jakonen Plays J Mascis, 24.2.2013 @ Telakka, Tampere

Sokea Piste. 24.2.2013 Klubi, Tampere

Mental Breakdown V. 24.8.2012 @ Vastavirta, Tampere

Käyn Vastavirralla näköjään melko usein, mutta pääsääntöisesti lähinnä punkkikeikkoja katsomassa. Valinnaksi osui siis Mental Breakdown V. Kun en itse stonerista niin älyttömästi perusta, niin tässä tuli sitäkin sitten nautiskelua taas vähän ajan tarpeiksi. Mutta onhan se mukavaa katsella muitakin kuin punkkikeikkoja.

Tombstoned ei iskenyt ihan täysillä Helsingin Semifinalissa, mutta nyt toimi reilusti paremmin. Ehkäpä olin itsekin vastaanottavaisempi, kun nyt ei tarvinnut koko aika vilkuilla kelloa ja kiroilla bussiaikatauluja. Levynkin olisin ostanut, mutta bändi ehti myydä omat kappaleensa loppuun ennen kuin ehdin tehdä asian eteen mitään. Ratkaisu; tilaa jälkikäteen läjä distroon.

Throat oli varmasti monelle se illan ehdoton kohokohta, ja niin oli kyllä itsellenikin. Tämä oli ensimmäinen kerta kun pystyin katsomaan Throatin keikan kokonaan loppuun asti, ja kyllähän se nyt katsomisen arvoinen oli. Samalla bändi vaan meni nostamaan rimaa kahdelle muun illan bändille.

Sixpackgodsin jumittaminen ja jankkaaminen oli yllättävänkin toimivaa. Bandcampissa sai yhtyeestä jonkinlaisen kuvan ja niitä biisejä ihan mielellään kuuntelikin, mutta keikalla tuo jumitus tuntui toimivan paremmin.

Woodrue oli hyvää murjomista, mutta toisaalta se tipahti ehkä vähiten kiinnostavaksi kun näin jälkikäteen asiaa fundeeraa. Eipä ollut kyllä missään nimessä huono sekään, mutta toisaalta väsymys alkoi iskeä jo päälle tässä vaiheessa iltaa. Muutenhan tämä oli kyllä kaikin puolin varsin mukava ilta.

Pari kuvaa, joo.

Throat – Licked Inch Fur

Toiset bändit vaan ovat iljettävämpiä kuin toiset. Throat on nimenomaan sitä kastia, joka yököttää. Jo yhtyeen nimi on melko luotaantyöntävä, ja itse levytysten nimet ovat pääasiassa melko vastenmielisiä, joskus myös kannet. Throatin Licked Inch Fur (2011) on lähes jokaisella mahdollisella tavalla hyvin ruma ja raaka levytys, joka ei selitys edes Throatin turkulaisuudella.

Licked Inch Fur on siis Throatin ensimmäinen levytys kahdessatoista tuumassa. Siihen mahtuu neljä kappaletta todella likaista sludgen ja noise rockin sekasikiötä. Licked Inch Fur ei ole kuitenkaan varsinainen albumi, vaan kahdelletoista tuumalle isketty EP. Tokihan kyseessä oleva levytys on Throatin levyistä niitä pisimpiä. Ja oikeastaan kiinnostavimpia, kun bändin sangen ruma ja väkivaltainen ilmaisu tuntui Licked Inch Furilla viimeistään saavuttaneen niitä kierroksia, joita Throat oli jo aiemmilla levytyksillään vasta saavuttamassa. Palaset loksahtavat kohdalleen kuin sukka jalkaan.

Throatilla on jokin ihmeellinen kyky tehdä musiikistaan niin rumaa ja pysäyttävää, ettei toljottomista vaan voi keskeyttää. Licked Inch Fur on kuin sirkusfriikki, josta ei voi kääntää katsettaan pois. Tai oikeastaan korviaan. Tämä on sellainen levytys joka iskeytyy jokaiseen kuulijaan, mutta kuulijan omista mieltymyksistä riippuen hän joko inhoaa sitä tai inhoaa ja rakastaa sitä. Itse ainakin tiedän olevani hyvinkin innoissani tästä sukkalinkomusiikista. Ja onhan tämä nyt Throatin levyistä sieltä parhaimmasta päästä. Eikä tästä maasta muutenkaan taida tämänkaltaista audiosukkamehua tulla.

Licked Inch Fur on julkaistu jo viime vuoden kesällä. Olen siis vähän myöhässä tämän arvion kanssa, ja toivon mukaan levyn 500 kappaleen painos on jo mennyt. Ainakin niin olisi oikein ja vähintään kohtuullista. Ja kohtuullista olisi myöskin, jos tänään pesisitte ihan omat sukkanne. Hyvää äitienpäivää!

Kohokohdat: Wake Down, Piggie