M.O.R.A., Species Traitor, Yleislakko & Agent Attitude. 28.5.-8.6. @ Moni eri ilta monessa eri kylässä

End Begins, No Part & Antiklimax. 24.5.2012 @ Torvi, Lahti

Hämeenlinnassa pyörimisen ja Helsingissä levyjenmyymisen välissä päätin pistäytyä Lahdessa. Perjantaiksi sai kivasti vapaapäivän, joten Lahteen pakeneminen onnistui näppärästi.

Kahdesta muusta illan jo toisistaan poikkeavasta bändistä Antiklimax poikkesi vielä enemmän soittamalla d-beat/crust –pohjaista, tummasävyistä hardcorea. Tyhjyydestä –kasetti oli oikea silmienavaaja, jonka kuulemisen jälkeen yhtyeeseen on suhtautunut eri tavalla. Viimeksi näin lopetuksen viimeisestä biisistä ja Puntalassa ei puolestaan kolahtanut. Nyt bändi kolahtelee sitten ihan kunnolla ja ns. täpönderillä. Ja mukavia tyyppejäkin ovat, kaiken muun lisäksi. Kasetista siirrytään toisenlaisen julkaisun pariin vielä myöhemmin. Käsittääkseni tämä keikkailta oli muuten pääasiassa Antiklimaxin järjestämä, toki lahtelaisten avustama.

No Partin aikana meno meni välillä hyvinkin villimmäksi, jopa villimmäksi kuin End Beginsillä. Eräskin jyväskyläläinen hardcore-jannu innostui roikkumaan katossa kuin apina ja useampikin helsinkiläinen tyyppi oli täysillä mukana No Partin myllytyksessä. En itse ole kiinnostunut heilumisesta ja huojumisesta, mutta No Partin musiikista kyllä kiinnostuin. Muutenkin No Part on kiinnostava tapaus, jonka kasetti piti keikan jälkeen korjata talteen.

End Begins – keikkajulisteessa “Lahti mylly” – oli nimensä veroisesti varsinaista myllytystä. Melko skarppia soittoa ja hyviä biisejä, mutta eipä End Beginskään houkutellut juurikaan väkeä paikalle. Sen siitä saa, kun soittaa arkikeikkoja, ja vielä melko myöhäiseksi venyviä sellaisia. Tosin tälläkin keikalla tuntui olevan nytkin enemmän jengiä kuin mitä vastaavilla keikoilla Porissa. End Beginshän oli itse asiassa soittanut Porissa juuri edellisenä viikonloppuna, tosin minä en siellä keikalla ollut joten jäi näkemättä millainen kansanjuhla se sitten oli.

Joitakin mielestäni ihan onnistuneita otoksia on nähtävissä täällä enemmän.

SMC Lähiörotat, Ronskibiitti & Cold Pupu Sauna. 25.2.2012 @ Torvi, Lahti

Eteläisen Suomen maailmankiertue, part 15100. Helsingistä päädyin Hämeenlinnan ja Hausjärven kautta Lahteen, jossa meikäläisen oli määrä menettää vihdoin ja viimein Roosterfest-neitsyys. Eka kerta tosin jäi nytkin vain puolitiehen, kun kykenin osallistumaan Roosterfestien jälkimmäiselle päivälle, joka olikin “se toisenlainen päivä”. Ihmisillä oli edelleen hupparit, mutta niiden alla sydän sykki HAAKKOON sijasta hip hopille.

Mestoille piti tulla jo hyvissä ajoin, sillä halusin nähdä Cold Pupu Saunan. Minulla ei kyllä ollut hajuakaan, mitä kyseinen esiintyjä olisi esittämässä. Odotin enemmän Ronskibiitin ja SMC Hoodratsien kaltaista hip hoppia, mutta sainkin sylin täydeltä elektroa. Ja diggasin siitä kyllä kovasti, ja en pistäisi pahakseni jos Cold Pupu Saunaan pääsisi heittämään löylyjä vielä toistekin. Noin 45 minuuttia tätä itselleni tuntematonta suuruutta oli juuri ja juuri sopivasti. Ei liian vähän eikä liian paljonkaan.

Ronskibiitiltä odotin eniten, eli melko ronskisti. Siitäkin huolimatta, ettei meikäläisen hyllyssä ole kuin vain yksi Ronskibiitti-merkkinen levy ja sekin on splitti Umpion kanssa. Yksittäisiä biisejä on kyllä fiilistelty, ja niitähän tuo kolmikko myllytti kiitettävällä tahdilla. Perjantaina juostiin, mutta niin juostiin kyllä lauantainakin. Ronskibiitti täydellisesti niitä odotuksia, joiden pukeminen sanoiksi onkin nyt näin jälkikäteen yllättävän vaikeaa.

SMC Hoodrats oli myös melko korkealaatuinen, mutta se ei kuitenkaan iskenyt meikäläiseen ihan niin kovaa, että se olisi haastanut kovuudessa Ronskibiitin. Voi tosin olla, että olen ajatukseni kanssa yksin, kun lähiörotat kiinnostivatkin suurempaa kansanosaa kuin Ronskibiitti. Jengiä oli paikalla kyllä tolkuttomasti, joten ehkäpä fiilistäni laski hieman se että lavalle oli melko hankalaa nähdä. Mutta onhan Eräkoiran näkeminen lavalla nyt sellainen asia, josta voi olla jälkeenpäin ylpeä. Tuon Kannelmäen hahmon lanseeraamia sloganeita en ala tässä sen enempää toistelemaan. Hyvät kekkerithän nämä olivat yhden illan perusteella. Jos sitä ensi vuonna jo pääsisi paikalle ihan koko viikonlopuksi…

Parit kuvat!