Useampikin keikkakuva

Välillä sitä käy niinkin, että sitä tulee käytyä useammallakin keikalla ja vielä kameran kanssa. Toisinaan käy niinkin, että puran suunnilleen kaikki kuvat yhden illan aikana, ja sen savotan jälkeen ei enää huvita kirjoitella itse keikoista mitään. Kertokoon kuvat enemmän:

Jyrki Nissinen Hot Visions, Grateful Dad, Pelkkä Väliviiva Umpituomio. 21.2.2013 @ Vastavirta, Tampere

Fun, Frivolvol, Throat Umpio. 23.2.2013 @ Saikku, Pori

JP Jakonen Plays J Mascis, 24.2.2013 @ Telakka, Tampere

Sokea Piste. 24.2.2013 Klubi, Tampere

Umpio / Ronskibiitti – Split

Taas Suomen Turku on edustamassa. Tämä ei ole taatusti ensimmäinen tai viimeinen kerta, kun kaksi Turussa vaikuttavaa artistia tekee kimppalevyn, mutta todella harva kimppajulkaisu on yhtä kieroutunut kuin tämä Umpion ja Ronskibiitin tekemä splitti. Toinen puoli vääntää hip hoppia, toinen noisea. Umpio ja Ronskibiitti vaikuttaisivat toisiltaan sopimattomilta splittikumppaneilta, mutta loppujen lopuksi nämä tekijät eivät ehkä sittenkään ole toisistaan niin kaukana.

Ronskibiitin puoli on ihan hyvä. Melko synkkää ja aggressiivista hip hoppia sylkevä duo ei pääse varsinaisesti yllättämään positiivisesti, kun melko ahdistunut Ne tulee huuteleen päätyy toistamaan melkein yhtä ja samaa mantraa. Lievä pettymys, kun odotin näiltä turkulaisilta vähän kovatasoisempaa matskua. Skitsofreenisen tunnelman biisi kyllä saavuttaa. Ne tulee huuteleen on helppo kuvitella viimeiseksi avunhuudoksi ennen totaalista sekoamista, ja Umpiohan on sitten sekoamisen seurausta.

Toisella puolella on sitä ehtaa Umpiota, eli metalliromun kirskuntaa ja kärskintää. Umpion biisin nimi on  Maggot Brain, joka menee lähestulkoon suoraan asiaan. En tosin vieläkään tiedä, pitäisikö levyä kuunnella kierrosnopeudella 33 vaiko 45. Jostain syystä vinyyliltä nautittuna noise ei minulle erityisemmin uppoa. Olen omalla kohdallani havainnut c-kasetin ja jopa cd:n paremmaksi ratkaisuksi, vaikka tietty vinyylin rahina tuokin lisärapinaa Umpionkin ulosantiin. Maggot Brainin pituus jää kyllä valitettavan lyhyeksi, eikä siten Umpiokaan suoranaista orgasmia tee, kuten se joillakin muilla levyillään ja keikoillaan on tehnytkin. Seisokki kyllä tulee.

Musiikillinen anti jäi vähän odotettua laihemmaksi, mutta kyllä splitti ansaitsee silti suositukset ja maininnan viime vuoden erikoislaatuisimmasta splitistä. Mukana tuli pari kivaa postikorttia, jotka jätän lähettämättä. Joissakin Pentti Dassumin itsensä myymissä kappaleissa tuli mukana vielä ylimääräinen Umpio cd-r. Ostin tämän splitin juuri häneltä Peenemünden keikan yhteydessä Porissa jo kevättalvella, mutta en enää kuollaksenikaan muista, kumpi pöydälläni lojuvista Umpio-levyistä tuli tämän splitin mukana.

Kohokohdat jätän luettelematta.

Keuhkot & Umpio 6.8.2011 @ Opiskelijatalo Saikku, Pori

Porisperessä tuli pyörittyä. Tiukan perjantaipäivän jälkeinen krapula-lauantai ei ollut läheskään yhtä kova esiintyjiensä osalta kuin festivaalin ensimmäinen päivä. Henkilökohtaisesti koin oman Porispereni olleen lauantain osalta siinä, kun Anvil marssi pois lavalta. Raised Fistiä en jaksanut jäädä odottelemaan kolmeksi tunniksi, varsinkin kun siinä välissä soittivat Kotiteollisuus, Iron Maiden-coverbändi ja se aivan kauhea Battle Beast, jota olen oppinut inhoamaan antaumuksella. Suuntasin siis keskustaan opiskelijatalo Saikulle, jonne Validi Sekmentti-klubin puuhasedät olivat leiriytyneet viikonlopuksi.

Pitkän valotusajan kokeilua

Olen nähnyt kyllä Dassumin runttaavan noisea aiemminkin, mutta ne ovat olleet kimppaesityksiä Pekka PT:n kanssa. Mutta jokin Dassumin minulle erään aiemman Validi Sekmentti-klubin yhteydessä myymä ceedee toimi kerran parempana autoilumusiikkina kuin mikään muu. Tämänkaltaisen rutinan kuuntelu on toisinaan hyvin terapeuttista. Erityisesti tähän tilanteeseen se tuli tarpeeseen, kun olin viettänyt koko viikonlopun Porisperessä. Ihan kuin pääni sisäistä Reset-nappia olisi painettu iskemällä sitä nuijalla. Kahdesti, sillä Dassum soitti toisenkin – vaikkakin jokseenkin lyhyemmän – setin yleisön sitä vaadittua.

Tämä kuva oletettavasti aiheuttaa enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia.

Keuhkot oli omanlainen performanssinsa. Mitään perinteistä rokkimenoa odottavalle Keuhkot ei tarjoa tietenkään yhtään mitään, mutta Kake Puhuu pisti pystyyn sellaisen esityksen jonka muistaa lopunikäänsä. Ulkoiselta olemukseltaan joltain syvänmeren tappajapallokalalta näyttänyt Kake höpisi sekavia, soitti nauhoja, näytti kaitafilmiä, venkslasi kielisoittimia ja kiipesi pari kertaa pahvisen puhujanpöntön taakse.

Känninen summajätkä, rikkoutunut puhujanpönttö, tuoppi ja Kaken kaikenpuhuva ilme.

Aina vaan ei tiennyt, mikä osa kuului osaksi showta ja mikä ei. Kakella näytti olevan teknisiä ongelmia vanhojen laitteidensa kanssa (projektorin filmi alkoi palaa loppuvaiheessa), mutta ne nivoutuivat osaksi kokonaisuutta, eikä minulle tullut mieleenkään poistua paikalta. Tosin en usko, että sen selkeässä kaatokännissä olevan juipin oli oikeasti tarkoitus laittaa Kaken puhujanpönttö vahingossa rikki. Ukkeli tarjosi arvon taiteilijalle siinä tilanteessa kaljaa, johon tuli epäselvästi mumistu “ei se mitään”-tyylinen vastaus.

Pitkän valotuksen kanssa kikkailua ja pari välähdystä Keuhkoista täällä!

Marsuli # 6

Marsulin kuudes numero ilmaantui heinäkuussa 2010. Mustavalkoiseen värimaailmaan luottava Marsuli on ulkoasultaan karu, mutta sitäkin asiasisältöisempi. Kaikki lehden tekstit on läntätty kuvakollaasien päälle perinteistä paperi + sakset + liima –menetelmää käyttäen. Ulkoasultaan yhtenäisempien zinejen lukemiseen tottuneille Marsuli vaatii hieman totuttautumista, mutta sitä oppii piakkoin lukemaan jouhevasti.

Marsulin sisältö on enemmän tai vähemmän punkzineille tyypillistä. Pääkirjoituksessa on perinteistä rutinaa zinen tekemisen hankaluudesta, bändejä on haastateltu ja levyjä arvioitu. Haastattelut on tehty hyvin, jolloin haasteltavista (Ydinperhe, Kieltolaki, Tuomiopäivän Lapset / Altse Alatalo) on saatu paljon irti. Lehden mielenkiintoisimmat haastattelut ovat kuitenkin Gruntin ja Pentti Dassumin Umpiota käsittelevät jutut. Noise ei ole minulle genrenä kovinkaan tuttu, mutta näiden haastattelujen jälkeen se alkoi kummasti kiinnostamaan. Varsinkin Gruntin haastattelu sisältää pohdintaa kaikesta muusta kuin itse musiikista, jos siis noise-pörinää haluaa musiikkiin edes lokeroida.

Mutta onko Marsulin tekijä Ersuli sen parempi kritisoimaan Miasman toimittajia kuin nämä islamin kritisointia? Myönnän, että se Miasman Muhammed-pääkirjoitus oli kömpelösti toteutettu, päätyen alakoulumaiseen osoitteluun ja lällättelyyn kuin varsinaiseen ja fiksuun kritisoimiseen. Toisaalta Marsulin vastineesta näkyy selkeästi läpi kirjoittajansa oma näkemys Miasman toimittajista ja lukijoista. Asennelippistä kiristää? Mitä ihmettä? Eikö tuo ole jo vähän kapeakatseista, varsinkin kun Miasman sivuilla ei ns. “asennehevibändien” juttuja juuri näy.

Itse lukeminen oli muuten ihan luonnistuvaa, mutta itse lehti kärsii ajoittaisesta sekavuudesta. Parin arvion sijoittamisen niille sopiviin kohtiin pitkin lehteä ymmärtää tilankäytön kannalta, mutta kolumnit olisi kyllä voinut edes otsikoida. Ne on laitettu samalle aukeamalle ja erotettukin yhdellä suikaleella, mutta lukija ei välttämättä huomaa tätä ensimmäisellä lukukerralla ja päätyy ihmettelemään äkkinäistä aiheenvaihdosta. Jutut tosin olivat mielenkiintoisia, kaikkihan minä näistä luin. Itse asiassa taisin Umpio-jutun lukea kahteenkin kertaan, joten kyllähän Marsuli # 6 on selkeästi lukemisen arvoinen lehtinen.

Kenelle: Punkkareille, miksei myös noise-friikeille?
Miksi: Mielenkiintoiset jutut.
Paras juttu: Umpio-haastis.