Amebix – Redux

Amebix on viimeisen vuoden aikana tarjonnut isoimmat jännitykset, pelot ja kuumotukset. Pelkästään tieto yhtyeen uudelleenaktivoitumisesta arvelutti, ja uuden materiaalin työstäminen suorastaan pelotti. Eikä totta puhuen tuossa välissä tapahtunut joidenkin vanhojen biisien uudelleenäänittäminenkään luottamusta herättänyt.

Melko korkealle hinnoiteltu, DIY-lafka Profane Existencen julkaisema Redux –kaksitoistatuumainen lähti matkaani vasta sitten, kun alennusta oli riittävästi. Ja tokihan porkkanaksi tarjottiin melko komea Amebix-merkki. Patchin roiskaisin laukkuuni kiinni (kyllä, se punainen patchi on juuri tästä) jonka osa lukijoistakin on varmaan nähnyt, ja levyn roiskaisin soittimeen ennen Sonic Massin (2011) julkaisemista. Ei puhutellut millään tavalla, joten seuraava roiskaisu osuikin hyllyn suuntaan. Sitten kuuntelinkin Sonic Massin ja vielä pidin siitä, joten Reduxille piti antaa uusi mahdollisuus.

Reduxillahan on tosiaankin vain kolme uudestaan tulkittua Amebix-biisiä; Arise, Winter ja Chain Reaction. Latauskoodi heittää peliin vielä Progressin. Kaikki ajattomia Amebix-klassikkoja. Biisejä, joihin ei soisi kajottavan. Amebix soittaa kyseiset kappaleet modernimmalla, uudistuneella otteellaan ja jälki on sen mukaista. Pidin Sonic Massista, mutta Reduxilla on vain sitä murjomista jolla Amebix ei mielestäni tätä nykyä loista.

En tämän perusteella yhtään ihmettele, minkä takia Sonic Mass pelotti. Porukkahan luuli, että Amebix aikoo tehdä samaa kuin mitä Reduxillakin, vaikka Amebix on toki Reduxillakin lähempänä Sonic Massia kuin edes Monolithia. Levyn funktio on jäänyt itselleni hämäräksi. Mitä Amebix pyrki todistelemaan tällä? Miksi sen oli pakko äänittää nämä biisit?

No, olihan mukana ainakin komea patchi.

Kohokohdat: Winter

Amorphis – Magic & Mayhem – Tales From The Early Years

Onko kukaan muu huomannut, että uusintaäänitysten tekeminen on tätä nykyä varsin trendikästä? Moiseen kelkkaan hyppäsi myös jo maailmanlaajuisestikin vakuuttavan uran itselleen luonut Amorphis. Yleensä nämä rahastuskokoelmat eivät tarjoa juuri mitään lisäarvoa, kun useimmiten uudet tulkinnat eivät dramaattisesti poikkea alkuperäisistä.

Tietyssä mielessä Magic & Mayhem (2010) on tarpeellinen. Viimeistään Tomi Joutsenen värvääminen Amorphisin keulahahmoksi aiheutti Magic & Mayhemille tilauksen. Bändi sai uutta ryhtiä sekä uuden ja valovoimaisen laulajan että ryhdistäytyneen biisinkirjoituksen myötä. Joutsen on vuoden 2005 jälkeen hoitanut sekä puhtaat laulut että örinät, kun Amorphis oli sitä ennen viettänyt monta vuotta örinätöntä kautta Koivusaaren vetäydyttyä hommasta ja Koskisen pidättäydyttyä siitä, vaikka kärinä silti maistui miehen lukuisissa sivuprojekteissa. Joutsen oli käytännössä sitä, mitä Amorphis tarvitsikin. Yhtye soitti vanhojakin biisejä livenä (ja soittaa yhä), mutta niitä ei oltu dokumentoitu. Magic & Mayhem onkin periaatteessa juuri sitä; yhtyeen nykykunnon dokumentoimista.

Vaikka Amorphis onkin nykyään hyvässä vedossa, on Magic & Mayhem kuitenkin arveluttava: se nimittäin pureutuu bändin kolmeen ensimmäiseen studioalbumiin. Mukaan lukien Tales From Thousand Lakesiin. Sehän on pyhä teos, kuinka nuo turjakkeet kehtaavatkin? Levyllä on tosin myös biisejä siltä ajalta, kun Amorphis soitti nimenomaan death metallia. Tältä kantilta mielenkiintoisin veto on coveroida vielä Abhorrencen Vulgar Necrolatry ja iskeä se jopa heti kakkosbiisiksi. Pikkutyttöjen hymy hyytyy todellakin herkemmin kuin bändin nykylevyjen kohdalla.

Vaikka Magic & Mayhem onkin mielenkiintoinen tuttavuus, en ole vanhana Amorphis-fanina kuitenkaan jaksanut edes ostaa sitä vielä hyllyni täytteeksi. Kyseessä taitaa kylläkin olla vain ajan kysymys, tosin en ole vielä hankkinut bändin tuoreinta studioalbumi The Beginning of Timesiakaan kuunteluun. Ehkäpä ehdin kyllästyä Amorphisiin jo ennen kuin olin kuullut nuottiakaan Magic & Mayhemista…? Olen nähnyt Amorphisin livenäkin joka kesä vuoden 2005 jälkeen – joskus jopa kahdesti – joten minuun on iskenyt ähky. Siksipä en ole katsonut Magic & Mayhemin hankintaa pakolliseksi, varsinkin kun nämä biisit eivät nyt niin dramaattisesti alkuperäisistä esityksistä eroa. Vanhaan puroon ei missään nimessä kusta lorotetakaan – itse asiassa Amorphis selviytyy itsensä coveroimisesta vahingoittamatta biisien alkuperäistä henkeä, mutta sekä death metal –biisit että Elegy –aikakauden melodisemmat palat ovat käytännössä saaneet vain uudet vaatteet ja uuden tulkitsijan. Eipä mitään sen kummempaa.

Kohokohdat: Magic And Mayhem, Vulgar Necrolatry, Sign From The North Side, Against Widows