Useampikin keikkakuvia (uusia ja vähän vanhempiakin)

Eihän sitä aina jaksa raahata painavaa digijärkkäriä aina keikoille, mutta jostain syystä haluan aina ikuistaa keikasta jotakin. Silloin tällöin olen ollutkin katsomassa keikkoja pokkarikameran kanssa. Eiväthän nämä kuvat nyt ihan samalla levelillä ole järkkärikuviin verrattuna, mutta kai joitakin näistä kehtaa katsoakin.

Lakes, The Reality Show & Ills. 25.10.2013 @ Liberte, Helsinki 
Täällä oli näiden kavereiden lisäksi myös Ravage Ritual, jota en kuvannut. En tiedä miksen. Illsistäkin on vain pari kuvaa mukana.

Famine Year, Ravage Ritual & Väistä! 6.12.2013 @ Aurinkotehdas, Turku
Tällä keikalla soitti myös Büfo, mutta sitä en syystä tai toisesta kuvannut. Muistelisin keikalla olleen kylläkin ihan helvetisti väkeä, eli en todennäköisesti vain jaksanut käyttää kyynärpäätaktiikkaa.

Käpykaarti, Sangesuga & Viimeinen Kolonna. 26.12.2013 @ Lepakkomies, Helsinki
Sangesugan kuvat otti herra Ron Superior.

Remissions & Raptus. 15.3.2014 @ O’Hara’s, Tampere
Täällä oli soittamassa myös Sur-rur, mutta voin kertoa O’Hara’sin olevan todella ahdas paikka kun sinne tuppautuu puoli Tamperetta, mikä vaikutti siihen etten jaksanut lähteä kuvailemaan.

Can Can Heads, Troutmen & Aortaorta. 14.3.2014 @ Varjobaari, Tampere
No tämä setti on jo itse asiassa kuvattu järkkärillä. Kiitos hei!

Viimeinen Kolonna – Totuuden kitkerä siemen

vk_totuudenViimeinen Kolonna julkaisi myös viime vuoden loppupuolella uuden levytyksen. Helsinkiläinen nelimiehinen, perinteiseen hardcoreen nojaava bändi ei ole tälläkään kertaa lähtenyt muuttamaan soundiaan, vaan jatkaa hyvin pitkälti niillä samoilla linjoilla kuin parin vuoden takaisella “Luonnottomalla poistumalla”.

Viimeinen Kolonna marssii yhä ja määrätietoisesti perinnetietoisen suomihardcoren puolesta. Bändin olemusta ja soundia kuvaavat lauseet voisin suoraan kopioida “Luonnottoman poistuman” tekstistäni, ja hyvin pitkälti levyä voisi kuvaillakin samoilla sanoilla. Melkein arvion voisi suoraan kopioidakin tähän. “Totuuden kitkerää siementä” kuuntelee kuitenkin yhtä mielellään kuin bändin edellisiäkin tuotoksia, mutta mikään omaperäisyyden perikuva tämä bändi ei varsinaisesti ole. Ei se mitään, sillä tämä ei ole valitusta. Viimeinen Kolonna kuulostaa Viimeiseltä Kolonnalta ja hyvä niin, mutta ehkä yhtyeen olemus tuntuu miellyttävän korvaa enemmän kuin edellisellä kerralla. Tässäkin olisi lisäksi kahdeksan aika hyvää biisiä. Keikallakin näkisin nämä hessut mielelläni nykyistä useammin.

Kohokohdat: Etsi ja tuhoa, Rajanvetäjä, Ei kukaan, Totuuden kitkerä siemen

Viimeinen Kolonna – Luonnoton poistuma

Viimeinen Kolonna ei ehkä ole ollut niitä maailman aktiivisimpia bändejä viime vuosina, ainakin kun levytystahtia toljotetaan. Viime kesänä ulospullautettu Luonnoton poistuma on nimittäin ensimmäinen uusi VK-julkaisu sitten vuoden 2008 aikana ilmestyneen Tuhat aurinkoa –EP:n (2008). Ei välttämättä kuulosta paljolta, mutta kun yhtyeen julkaisuformaatiksi on aikapäiviä sitten vakiintunut aina yhtä ihana seitsentuumainen vinyyli, on kyseisen lärpäkkeen kapasiteetti huomioiden kyse ehkä jo vähän liiankin pitkästä tauosta. Tuhat aurinkoa ei ihan mielestäni kiilautunut sinne VK:n diskografian kärkeenkään, joten tilausta jatkolle oli olemassa.

Death metallisen gutturaalit kannet hieman hämäävät. Viimeinen Kolonna ei ole lähtenyt metallistamaan soundiaan tai oikeastaan muuttamaan sitä yhtään mihinkään muuhunkaan suuntaan. Käytännössä Luonnoton poistuma ei edes jatka siitä mihin Tuhat aurinkoa jäi, vaan tekee käytännössä saman levyn uudestaan. Biiseissä on vaan eri nimet ja eri huudot, mutta se ei kyllä haittaa lainkaan kun Viimeinen Kolonna on aina osannut tehdä asiansa. Viimeinen Kolonna soittaa siis edelleen perinnetietoista hardcorea – mallia 82 tai 83. Päälle isketään vielä Kaiden tunnistettava huuto, niin tämä paketti on kasassa.

Itse diggailin levyskän hitaammista biiseistä hieman enemmän. Ne yksinkertaisesti jyräävät ja groovaavat enemmän, vaikka Luonnottoman poistuman nopeammissakaan biiseissä ei ole mitään valittamista. Itse asiassa joillakin niistä Viimeinen Kolonna pääsee pelottavankin lähelle omia esikuviaan 80-luvun alussa, ja useammassakin biisissä on todella vakuuttava Riistetyt/Bastards –vivahde. Luonnoton poistuma on malliesimerkki siitä, miten hardcorea tehdään hyvin, vaikka levy päätyy olemaankin hieman yllätyksetön. Lukija voi itse päättää puolestani, onko Luonnoton poistuma tasalaatuinen vaiko vain tasapaksu. Luonnoton poistuma ei tosin ole se levy, jolla pitäisi hardcoreen tuoda mitään uutta, eikä sitä kukaan siltä odotakaan. Viimeinen Kolonna tosin nimenomaan on hyvä juuri siinä missä tekee ja bändin valttina onkin ollut tunnistettavuus perinteisistä aineksista huolimatta, tai ehkäpä juuri niistä johtuen. Hyvä näin.

Kohokohdat: Puhdas, Luonnoton poistuma,  Kaikki tänne, Kun kaikki loppuu

Viimeinen Kolonna/Kurwa Aparata-split

Joskus kauan, kauan sitten oli aika kun en ymmärtänyt Viimeisen Kolonnan päälle. Mutta sitten kun kuulin Irvikuva-levyn niin alkoi kolisemaan ja kunnolla! Löysin sittemmin Viimeinen Kolonna/Kurwa Aparata-splitin ja ostopäätös oli samalla sekunnilla tehty. Muistin virheellisesti levyn olleen loppuunmyyty, joten se ajatus sitten vaikutti siinä tilanteessa ratkaisevasti. Mutta tuskinpa tätä levyä on myytävänä enää kauheasti, onhan tämä julkaistu jo vuonna 2005(?).

Splitti on puettu ulkoisesti komeisiin puitteisiin, sillä se on jopa gatefold-vinyylinä ja painomateriaali on muutenkin asteen verran kalliimpaa kartonkia. Kurwa Aparatan puoleinen kansi on sykähdyttävä ja oikeasti jää mieleen. Ehkä olen liian paljon sotakuvien turruttama että näky tielle tuhoutuneesta kaljalastista sykähdyttää. Tosin olut taitaa olla Grolsch-merkkistä, joten en sitten tiedä onko se sittenkään niin suuri menetys sillä jos se olisi Boddingtonsia olisin murtunut ja olisin varmasti kriisiavun tarpeessa. Kuva tapauksesta. Julkaisun näyttävyyteen on siis panostettu, mutta niin on myös musiikkiinkin. Ensimmäisellä puolella perinteiselle 82-hardcorelle kumartava Viimeinen Kolonna. Soundit on ruuvattu miellyttävän mureiksi, raskaiksi, tummiksi ja painostaviksi. Sanoituksista tulee etäisesti Terveet Kädet & Läjä Äijälä mieleen, eli mikään ei siis ole juuri muuttunut Irvikuvasta. Mitä nyt soundit ovat ehkä hieman rupisemmat. Paras biisi on Nyt.

Toisella puolella mölyää siis wieniläinen Kurwa Aparata. Bändin nimi oli jäänyt muistiin jo aiemmin, koska sen nimi tuo mieleeni joitakin rivouksia ja törkeyksiä joita en tähän taida kirjoittaa. Nimestä ja siihen liittyvistä assosiaatioista viis, möykkeen kimppuun! Oikein pätevää möykettähän nämä mozartkugeleiden purijat esittävät! Kaksi biisiä on esitetty englanniksi ja kolmas saksaksi. Suosikkini näistä on juurikin se saksankielinen rykäisy eli Bomben fallen. Tylystä sanomastaan huolimatta biisi kuulostaa jotenkin pirteältä eikä läheskään niin synkältä kuin sodasta kertovan biisin voisi olettaa kuulostavan. Jotenkin tykkään näistä tämänkaltaisista, hieman melodisimmista biiseistä. Ja jotenkin tuo keski-eurooppalaisuuskin nappaa, tykkään esimerkiksi Happy Kadaverista kovasti. Valitettavasti Kurwa Aparatan muut biisit tällä splitillä ovat hieman keskinkertaisia.

Viimeiseltä Kolonnalta tuli siis takuuvarmaa rykimistä ja Kurwa Aparata yllätti positiivisesti. Piparnakkeli tykkäsi, vaikka osa splitin biiseistä olikin hieman keskinkertaisia… siis kummaltakin bändiltä.

Aiheeseen liittyvää:
Viimeinen Kolonna – Irvikuva

Viimeinen Kolonna – Irvikuva

Puntalan levysatoa tässä yhä käydään läpi ja tullaan vielä hetken aikaa käymäänkin, vaikka kekkereistä on jo pari kuukautta aikaa. Sieltä tarttui mukaan myös tämä Viimeisen Kolonnan 12-tuumainen MLP Irvikuva. VK:han suomalaisen uuden polven, 1983-vuosikerran nimeen vannovan hardcoren isoimmista nimistä tällä vuosituhannella, joten on sinänsä hassua että ostin tämän levyn italialaiselta levykauppiaalta.

Levyllä on pituutta sent… minuuteissa vain 18 ja siihen mahtuu lähes yhtä monta hauskaa rallia paniikista, sieluista, uskonnosta ja tuomiopäivästä. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää samaan tapaan kuin Piparnakkelin vierailulla Korkeasaaressa ja levy runnotaan läpi antaumuksellisella ja asiaankuuluvalla raivolla. Tuotannollisestikin Irvikuva on onnistunut, kitara pörisee mukavasti, basso kurnuttaa sopivasti, yleisilme on riittävän synkkä sekä visvainen ja harvat kitarasoolot ovat skitsofreenisia ja kaoottisia. Visuaalisestikin paketti toimii, piirros etukannessa ja punaisen, mustan ja valkoisen sekoitus ovat onnistuneita ratkaisuja.

Kyllä tämä on mielestäni paras VK-julkaisu, bändin muut levyt kun eivät ole vielä oikein vakuuttaneet. En tosin ole kuullut kuin Aistien juhlaa-cd:n, Tuhat aurinkoa-ep:n ja Propaganda is Hippies-kokoelman biisit.

“Mies seisoo sänkyni vieressä
Vain varjo, ei ruumista
Ovikello soi itsestään
Löydän itseni rapusta”
Liskojen yö