Musta Pispala 5.-6.7.2013 @ Vastavirta, Tampere

Pispalan valtasi taas anarkistinen vastakulttuurifesti Musta Pispala messuine, työpajoineen ja keikkoineen. Tänä vuonna kykenin taas osallistumaan vain iltakeikoille, enkä päässyt osallistumaan edes levymessuille. No, kamera oli kuitenkin illalla valmiina.

Tyhjyys.

Käpykaarti. Tällä bändillä oli kova meno, biisitkin menivät tavanomaista reippaammin. Mukanahan oli uusi kitaristi, joka on näiden havaintojen perusteella kova jätkä. Hyvin otti paikkansa bändissä.

The Escapist.

Ward.

Perjantain fotot täällä. Sitten lauantain kimppuun.

Synti.

Kiristys.

Ranger. Ai saatana miten hyvä keikka! Tällaista hevin pitäisi ollakin, eli sellaista jonka takia niskasärystä saa kärsiä pitkälle seuraavaan viikkoon. Villi meno!

Lauantain kuvat ovat täällä. Lauantaina esiintyivät myös Surffiveikot, mutta paikan ollessa täyteen ammuttu en jaksanut rynnistää lähellekään eturiviä. Surffiveikot soitti kyllä hyvän keikan joka oli jotakuinkin yhtä hyvä kuin Rangerillakin, mutta eri tavalla.

Punk is Danger–Festival 17.8.-18.8.2012 @ Ikurin Virelä, Tampere

Laajempaa festariraporttia en jaksa nyt ährystää, kun tekemistä piisaa vähän liikaa muutenkin, mutta koen silti aiheellisesti meuhkata tästä tapahtumasta näin jälkeenpäin. Kyseessähän ovat Tampereen Ikurin Virelässä* järjestetyt kaksipäiväiset Punk is Danger –festit, joissa olin osallisena noiden päivien ajan. Pönötin pääasiassa vaatimattoman distroni kanssa salin laidalla, josta olikin ihan hyvä näkymä lavalle. Bändien välillä toki hengailin ulkona kun ei siellä sisällä ketään ollut. Kameraa en jaksanut ottaa mukaan, kun Puntalan kuvat ovat vihdoin ja viimein katsottu läpi, mutta kamerassa on silti peräti neljän keikan kuvat vielä kokonaan tsekkaamatta. Huh.

Mainittakoon, että sain pusun poskelle Lapinpolthajien laulajakitaristilta tehtyäni Manowar-tervehdyksestä. Backlashin Popeda-coverista** nautin. Ahneuden Motörhead-tulkinnasta en niinkään, mutta nyt kun näin Jaken ilman Rattusta (joka kyllä soitti myös hieman Rattusta) niin valmistaudun piakkoin näkemään Rattuksen ilman Jakea. SA-INT kärsi teknisistä ongelmista ja sitä myöten koko keikasta oli hankala saada mitään irti. Tohtori Koira meni taas vähän ohi. Mielialahäiriötä en ehtinyt näkemään. Joku juippi sai Mikon kalsareilta tuoksuvan Valse Triste-kasetin. Diskelmä oli perin ihana. Maailmanloppu murhasi. Sekaannus oli parempi kuin muistin. Riistettyjä ja Wardia en nähnyt, kun piti poistua Hervantaan kuuntelemaan death metallia yhden vanhan ystävän kanssa, joka oli juuri sattumoisin piipahtamassa Tampereella. Selfish, Kohut, Massacre, ja Bad Jesus Experience olivat ihan jees. Perikato oli aivan järjetön. Tämä “raportti” etenee epäloogisesti.

Distroillessa kävi vähän samalla tavalla kuin monena muunakin kertana, eli ostan itse enemmän tavaraa kuin mitä myyn. Perjantaina ostin pelkkää Valse Tristeä, sekä vinyylinä että kasettina, Deep Turtlen kanssa mutta pääasiassa ilman. Joku näätä vain keksi nyysiä distrostani Narkoosin c-kasetin. Ja mahdollisesti Uskonkin. Kuunteluhetkiä!

No, parin euron kasettien menetykset eivät sieppaa kun muuten viikonloppu tarjosi muuten mukavia elämyksiä. Mukavia ihmisiä, hyviä bändiä ja leppoisaa tunnelmaa.

*Käytännössä Virelä muistutti lattioineen ja puolapuineen lähinnä peruskoulun juhlasalia. Sellaisissa tiloissa ei ole punk-keikkoja järjestettykään ihan pieneen toviin. Näitä ja työväentalokeikkoja lisää!
**Ja mainittakoon nyt niille jotka eivät ole aiheesta tietoisia tai kiinnostuneita, niin Popeda on juuri Ikurista ja Raakaa voimaa- live (1981) on äänitetty samassa paikassa.

Crude, Selfish, Ward, Backlash & Sink. 8.3.2012 @ Vastavirta, Tampere

Elämä on yhtä Tampereella ravaamista. Kun olin riittävästi repinyt hermojani opinnäytetyön parissa, hyppäsin automobiilin ja suuntasin sen nokan Pirkanmaata kohti. Tavoitteenani oli kuskata yhden post-apokalyptisen ydinbarbaarin levyjä Tampereelle, hoidella siinä muitakin asioita ja sitten vielä pölähtää Vastavirralle. Siellä taas oli tiettävästi toistaiseksi viimeinen ja ensimmäinen Punk is Danger –keikka, jolle oikeasti pääsin.

 

Toisin kuin edellisenä iltana, oli Sink siirretty ensimmäiseksi esiintyjäksi. Eipä päästetty Vastavirralle valunutta ihmismassaa kovinkaan helpolla, kun Sink vastasi koko illan raskaimmasta annista. Jäi muuten harmillisen lyhyeksi keikaksi. Tämä keikka taisi olla selvästi Porin edellisillan vastaavaa lyhyempi.

Kun otetaan huomioon millaista kamaa Sink vetelee ja millaista murjomista Ward harrastaa, tuli Backlash siihen väliin sopivana välipalana. Enemmänkin Cruden ja Selfishin suuntaan tyylillisesti kallellaan oleva Backlash soittaa hardcorea vahvalla Japani-tatsilla (eli mukana oli pirusti kitarasooloja) ryyditettynä. Tämä taisi olla ensimmäinen kerta kun oikeasti kuulin Backlashia yhtään missään, vaikka olen ollut samoissa kinkereissä läsnä kun yhtye on soittanut. Ehkä olen jotain kuitenkin jossain välissä kuullut, kun kerta jo tiesin etukäteen minkälaista punkkia Backlash soitti. Biisimateriaali ei tosin ollut millään tavalla tuttua, joten se hieman hankaloitti keikasta kiinni saamista eikä ainakaan nyt jäänyt kovinkaan montaa yksittäistä biisiä mieleen. Mutta jos Backlashilta tulee studioäänitettä, niin eiköhän se(kin) tiensä hyllyyni löydä.

Sitten oli Ward, jonka näin jo toista kertaa tällä viikolla. Wardinkin keikka jäi melko lyhyeksi, mutta yhtyeen “viimeinen biisi” tarkoittikin taas minuuttikaupalla kestävää laahaamista ja luiden murskaamista. Mutta siinä missä Sinkin keikka oli mielestäni Porissa paljon parempi kuin Tampereella, eivät Wardin keikat omiin korviini eronneet toisistaan kovinkaan paljoa. Yhtä hyvät olivat.

Selfishin edellisestä näkemisestä olikin jo minun kohdallani (onko muidenkin?) kulunut jo kaksi vuotta. Saattoi olla näkemistäni Selfish-keikoista niitä kovatasoisimpia, vaikken toisaalta ole nähnyt Selfishiä kuin vain muutamat hassut kerrat.

Edellisellä Suomen kiertueellaan Crude jäi meikältä välistä, mutta Puntalassa 2009 yhtye veti yhden koko festien tajunnanräjäyttävimmistä keikoista. Tiedä missä möyhyissä silloin olin (alkoholia en ollut ainakaan vetänyt, koska piti selvistellä), mutta muistin Cruden roiskineen vähän väkivaltaisemmin, säröisämmin ja vähemmän melodisemmin. Tokihan Crudessa oli läsnä noita kaikkia elementtejä nytkin, mutta eri suhteissa kuin mitä muistelin. Toisaalta muistini onkin luokkaa grillattu kana. Tämmöisten keikkojen myötä taas muistaa, miten helvetisti tälläkin bändillä on kovia biisejä. Levyltä kuunneltuna Crude vaikuttaa useimmiten kesytetyltä siihen nähden, mitä se on livenä. Varsinainen kolmimiehinen kone.

Kone teki tehtävänsä ja teki syvän vaikutuksen. Tästä olisi tehnyt mieli matkata vielä Helsinkiin ja Turkuunkin, mutta se ei nyt tällä kertaa ollut mahdollista. Ensi kertaan, Crude, ja toki muutkin bändit.

Kuvia, joita otin melko paljon.

Sink, Ward & Anapthergal. 7.3.2012 @ Saikku, Pori

Keskelle viikkoa sijoittunut Validi Sekmentti klubin XIX-osa oli paria aiempaa klubia reilusti äärimmäisempi. Freejazz –kilkkeestä liikuttiin kohti henkisesti häiriintyneempiä ja raskaampia sfäärejä Sinkin, Wardin ja Anapthergalin voimin. Todella kova kattaus. Mitäkö odotin? Kerron, myös sen miten esiintyjät vastasivat odotuksiini, kuten kunnon keikka”raportissa” pitäisikin.

Anapthergal. En odottanut mitään, kun en osannut. Anapthergalista minulla ei ollut mitään käsitystä entuudestaan, eikä oikeastaan tämäkään keikka ollut sellainen että jatkotutkimuksille olisi ollut tarvetta. Hieman tuli hulluudessa toiselle tasolle päässyt, lopullisesti puhelakkoon ryhtynyt Keuhkot mieleen. Peruukissa roikkunut juippi kommunikoi (?) ambientin ja industrialin voimin, pitäen äänimaailmansa melko yksinkertaisena mutta kuitenkin samanaikaisesti riittävän syvällisenä. En kuitenkaan saanut kauheasti Anapthergalista kicksejä revittyä. Melko primitiivistä se kuitenkin oli, ja ehkä kahvilamainen Saikku tuntui oudolta näyttämöltä moiselle.

Ward. Odotin hyvää keikkaa, kun yhtye on nähtykin jo muutaman kerran. Melko tuttuna ja turvallisena bändinä Ward ei tarjonnut varsinaisia ahaa-elämyksiä, mutta kyllähän ukkojen heilumista mielellään katselin. Tukevaa ja tämän illan esiintyjälistasta myös kaikkein yksinkertaista musiikkia soittanut Ward on näemmä vasta nyttemmin saanut itsensä jaloilleen, vuosien hakemisen ja hapuilun jälkeen. Uutta studiomateriaalia odotellessa…

Sink. Odotin paljon. Ja sain sylin täydeltä tarinoita ahdistuksen, väkivallan ja paranoian punaisesta maailmasta, suoraan pahan mielen syövereistä. Näin voisin ainakin kuvitella, että Sinkille vihkiytymätön ihminen kuvailisi kuusimiehisen Sinkin musiikkia, mikäli suostuisi yhtyeen armotonta murjomista edes musiikiksi kutsumaan. Mutta ne jotka ovat antautuneet Sinkin vietäväksi, tuskin olivat lainkaan pahoillaan siitä että olivat Saikulle saapuneet. Todella hieno keikka, joka jäi kylläkin harmillisen lyhyeksi. Tosin parempi näin päin, kuin että Sink olisi soittanut vaikka puolet pitemmän keikan ja alkanut siten väsyttämään kaikkia.

Parit kuvat. Parit vain. Ihan oikeasti.

Remissions, Hävitys & Ward. 28.10.2011 @ Baarikaappi, Pori

Viikon 44 puolivälissä alkoi näyttää vahvasti siltä, että olisin sairastumassa. Flunssahan sieltä sitten tuli, ja viikonlopun suunnitelmat alkoivat näyttää hetken aikaa uhatuilta. Onneksi tauti tajusi väistyä ennen perjantaita, jolloin Baarikaapissa pidettiin ensimmäiset Thrashwaxit sitten kesän 2009, esiintyjinä Remissions, Ward ja Hävitys. En ollut myöskään käynyt Baarikaapissa sitten viime kevään, kun siellä oli Part Time Killer esiintymässä. Harmillista sinänsä, sillä pidän Baarikaapista kovasti keikkapaikkana, mutta silloin harvoin kun siellä mitään mielenkiintoista on, olen yleensä estynyt. Nyt en sentään ollut, vaikka kehoni aikoikin heittää kapuloita rattaisiin.

Remissions oli se bändi, jota nyt odotin kaikkein eniten. Se seiskatuumainen (jolta ei soitettu kovinkaan montaa biisiä, hyvä jos yhtään?) yllätti positiivisesti ja keikka Vastavirrallakin oli erityisen tiukka. Tämänkin keikan perusteella odotukset tulevia studioäänitteitä kohtaan ovat todella korkealla, joita on odoteltukin jo tuon kesäkuisen Vastavirrankin keikan aikoina. Harmittelin oikeastaan vain sitä, että bändi soitti jo ensimmäisenä, kun olin mieltänyt sen jo ns. pääesiintyjätason bändiksi. Remissionsilta on sentään tullut tähän mennessä jo seiskatuumainen, Wardilta ja Hävitykseltä vain splitti, eh.

Toisena oli vuorossa Hävitys, tuo Wardin kiva splittikaveri. Tämä oli ensimmäinen kerta kun koko bändin näin ylipäätään missään, mutta eipä se ole kaiketi kauheasti vielä ehtinyt keikkaillakaan. Hävitys ei ole välttämättä maailman paras grindibändi, mutta kuitenkin nautittava, kun tuolla Wardin kanssa splitilläkin oli meininki kohdallaan. Keikka oli tietysti intensiivinen ja lyhyt, soittivat kuulemma suurin piirtein koko tuotantonsa läpi. Kamalan aggressiivisesti nämä jyväskyläläiset ottivat keikkapaikan haltuun.

Lopuksi soitti Ward, tuo Hävityksen mukava splittikaveri. Pitkin iltaa olin suunnilleen koko baarille ehtinyt kailottaa, että tämä olisi ensimmäinen kerta kun näkisin Wardin, mutta kävikin ilmi että paskaa jauhoin niin että korvat heiluivat. Bändin rumpalin kanssa jutusteltuani kävikin ilmi, että olin nähnyt Wardin kerran aiemmin, vieläpä täysin samassa paikassa. Yhtye soitti tosin tuolloin järkätyissä Thrashwaxeissa kesällä 2009 kaiketi ensimmäisen keikkansa eikä bändiltä ollut mitään pihallakaan, joten Ward ät Thrashwax heinäkuussa 2009 pääsi unohtumaan. Enpä kyllä muista kyseisestä keikasta paljoakaan, mutta ainakin Ward soitti muita bändejä hitaampaa matskua. Niin se teki pääasiassa nytkin, mutta pari kertaa komppi äityi jopa piiskaavaksi, mikä pääsi yllättämään ainakin minut.

Ilta oli oikein mukava, mutta ei siltikään mikään sellainen jota tulisin muistelemaan kauhoisin mielin vielä kiikkustuolissa (olettaen että elän niin pitkälle). Mikään bändi ei varsinaisesti ylittänyt itseään, ei edes Remissions. Soitto oli kaikilla kunnossa, mutta ehkäpä raju yleisökato vaikutti. Kovin kauheasti porukkaa ei Baarikaapissa nimittäin ollut, ja varmaan puolet sisään maksaneistakin olivat sitä Baarikaapin kanta-asiakaskuntaa, joka tulee Baarikaappiin riippumatta siitä, esiintyykö siellä bändejä vai ei.

Näe Lord(i) Temsu ja muita ihania olentoja täällä!

UG #2

Hyvin pitkälti tasan vuosi siihen meni, että saatiin Tuukka/Riku-kaksikon vääntämän UG:n kakkosnumero uunista ulos. Heti ensimmäisen lehdestä huomaa hivenen keventyneen taiton; fontti on suurempaa ja kuvia on ripoteltu sinne sun tänne enemmän. Sivumäärä on pysynyt samana.

Pääasiallisesti sisältö koostuu bändihaastiksista, joita on tehty sellaisista artisteista kuin Hebosagil, Herätys, Pagan Hellfire ja Ward. Ja tietty The Mentors, josta tehty haastis on erityisen ansioitunut. Kovasti alkoi kiinnostamaan ko. orkesterin levytetty tuotanto, muita bändejä. Levymoguleista on haastateltu vain Feast of Tentaclesin tyyppiä, mutta sekin juttu on kovin pintapuoliseksi jäänyt, johtuen lähinnä siitä että koko jutun piti olla kainalojuttu yhdelle bändijutulle jota ei sitten koskaan tullutkaan lehteen.

Ykkösnumeron kolumneissa jaariteltiin välillä liikaakin, mutta nyt on päästy joistakin ensimmäistä numeroa vaivanneista ongelmista eroon. Kolumneista on tullut maanläheisimpiä; Rikun kolumni käsittelee degrowth-ilmiötä (just google it) ja Tuukka taas lasten pukemista hevikuoseihin. Saisi ainakin tämän palleron faija käydä lukemassa kyseisen jutun. Myönnän, että itse käsittelin joitakin kolumnien pointteja liikaakin edellisen numeron arviossani, mutta varsinkin Tuukan vauvajuttu olisi ainakin yhden vastineen arvoinen, mutta jätettäköön juttu nyt käsittelemättä. Omistettakoon sille joskus tulevaisuudessa ihan oma artikkelinsa. Valitettavasti viime lehtien vierailijoita (T. Bergman ja M. Riekki) ei saatu tähän numeroon, eikä sen puoleen ketään muutakaan. Tuukka ja Riku hoitavat kolumnit kaksistaan. Eikä toisaalta tämän numeron jutuista kovinkaan moni jättänyt tarvetta samanlaiselle kommentoinnille kuin viime kerralla. Onko se sitten hyvä vai huono juttu, tiedä häntä.

Jaakko Teppo-juttu pitää nostaa erikseen esille. Se on paitsi mielenkiintoisesti tehty (laitoin Tepon Ruikonperän multakurkun soimaan tätä kirjoittaessani) niin se myös poikkeaa sisällöllisesti todella paljon lehden muusta linjasta. Tosin käsiteltävät aiheethan ovat nytkin monipuoliset, kun harvemmin näkee black metal-bändejä (Pagan Hellfire) ja uudehkoja punk-lupauksia (Herätys) käsiteltyinä samoissa lehdissä. Mukana vielä parit levy- ja zinearviot, niin UG:n toinen ja valitettavasti myös viimeinen numero on siinä. Sanoisin, että ykkösnumero oli juttujensa sisällön vuoksi ehkä kiinnostavampi (ja ainakin enemmän ajatuksia herättävä), mutta mikään rimanalitus ei kakkonenkaan ole. Tuukka ainakin tuntuu olevan itseään kohden turhan ankara, kun suunnilleen luonnehtii lehteä hieman epäonnistuneeksi.

Harmillista, että UG:n elinkaari jäi vain kahteen numeroon, mutta lopettamispäätöksen takana on se vanha syy; aika ei riitä, kun tekijöiden henkilökohtaisessakin elämässä on sattunut ja tapahtunut. Sääli silti, varsinkin kun tämän lehden tekeminen oli kaiketi erityisen haasteellista.